Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka ovat invalidisoituneet yksinäisyydestä lähes täysin?
18.11.2021 |
Pystyn pyörittämään arkea mutta en mitään muuta. Vapaa-aika menee haahuillessa, en saa mitään tehtyä, en pysty aloittamaan mitään. Koko ajan mielessä on vaan yksinäisyys ja tarve sosiaalisille kontakteille. Tarve on ollut jo niin pitkään että siitä on kasvanut jättiläinen joka nielee kaiken muun.
Kommentit (80)
Se on häpeä, mikä ajaa epä sosialisuuteen, itsetunto valahtanut miinukselle monista syistä.
Työttömyys, petolliset ihmiset vieneet luottamuksen ihmisiin, köyhyys, ulkonäkö, erakkous vienyt luottamuksen omiin kykyihin puhua, äh...
53 ja kuolemaa odotellessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te invalidisoituneet ette hakeudu harrastustoimintaan? Sitä on tarjolla joka kylässä.
Yksinäisen on vaikea tutustua kehenkään lähemmin. Harrastuksissa tulee ulkopuolinen olo.
No voi jee, tietysti kaikessa on aluksi ulkopuolinen olo, siksi sinne silti vaan mennään että päästään mukaan. Yksinäisyytesi syy on omassa käytöksessäsi: jäät yksin koska vetäydyt yksin eikä kukaan tule sinua sieltä kotoa hakemaan vaikka miten haluaisit.
Mukaan nyt vaan erilaisiin harrastustoimiin ja tunnustelemaan mikä niistä tuntuisi omalta.Ja kyllä: sillä pitää käydä useita kertoja jotta tutustuu ja pääsee mukaan! Et voi ottaa nokkiisi siitä jos et heti ensi kerrasta pääse juttuihin vieraiden ihmisten kanssa.
Jaha, tää "ei muutakun itse niskasta kiinni vaan" joka on lääke joka ongelmaan.
Aivot ovat elin, joka toistaa sitä levyä, jota on eniten soitettu. Eli masentuneella aivot toistavat levyä, jossa kaikki on huonosti, mitään ei kannata yrittää ja kaikki mitä yrität menee kuitenkin pieleen ja se sattuu. Siksi masennus ei parane sillä, että kokeilee tai yrittää kerran. Se paranee sillä, että tekee jotain juttua useammin ja säännööllisemmin kuin on tehnyt sitä juttua, joka johti negatiiviseen kierteeseen. Eli, jos tuntuu ettei jaksa mennä ovesta ulos ja aivot ovat jumittaneet toistamaan sitä levyä, niin sitten pitää vaikka pakolla lähteä ulos kerran päivässä. Ihan sama onko siellä 10 sekuntia tai minuutin, kunhan lähtee. Sitä sitten toistetaan kunnes aivoista, mielestä poistuu ajatus, että ulos ei voi mennä. Sitten otetaan seuraava askel. Lääkkeet auttavat tuossa prosessissa, mutta voi sen tehdä ilman lääkkeitäkin. Kikista vaikeinta on kuitenkin saada itsensä (aivonsa, mielensä) uskomaan siihen, että se toimii. houkutus alkaa uskoa että se ei toimi, on niin suuri.
Näin on kaikilla. Kaikkia ihmisiä jännittää jossain määräin tavata uusia ihmisiä tai mennä yksin johonkin tilaisuuteen. Siihen vain ei pidä jämähtää, tai jos jämähtää, niin sitten pitää ymmärtää kokeilla uudelleen.
Ja tuo on kyllä niin totta, että jos jonnekin tapahtumaan vaikka yksin rohkaistuu lopulta menemään, olo voi tuntua entistäkin yksinäisemmältä, kun näkee kaveriporukoita, pariskuntia, perheitä ym. Ei aina, mutta usein, tuntuu, että olsii vaan pitänyt pysyä kotona eikä pakottaa väkisin itseään tuijottelemaan muidne onnea vierestä.
Ja että mennä epämukavuusalueelle?! Voi, kun kerrankin pääsisi edes jollakin nlämän osa-alueellani ensin sinne mukavuusalueelle! MIksi ihmeessä se elämä pitäisi kärvistellä jossain epämukavuusalueella ellei ole täysin pakko?! Olen ollut usean narskun hampaissa enkä kaipaa sinnekää nepämukavuusalueelle enää koskaan, ennemmin todellakin täysin yksin, vaikka kaikki päivät maailman loppuun asti!
Suuria marttyyreitä moni yksinäinen. Lähtekää mökistänne ihmisten ilmoille?!
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että tuo "sosiaalisten taitojen puute" ei ole useimmilla edes mikään varsinainen syy yksinäisyyteen. Useimmilla tuntemillani yksinäisillä on huonoja kokemuksia ihmissuhteista, jolloin syystäkin alkaa vetäytymään kuoreensa. Se ei ole aina edes mitenkään tiedostettua toimintaa.
Siltä se varmaan voi tuntua, jos ei ole itse koskaan yksinäisyyttä ja yksin jäämistä kokenut. Kokeile olla kaksi vuotta keskustelematta tosielämässä kenenkään ystävän kanssa. Havainnoi sitten, mitä kokeilu on tehnyt ihan jo suullisen ilmaisun taidoillesi, kun yhtäkkiä joku tuleekin juttelemaan tai yrität sitä itse. Saatat yllättyä. Tai sitten ihmiset ei vaan oikeasti täälläkään tajua yksinäisyyttä ja että se on todellisuutta joillekin ihmisille, että ei ihan oikeasti juttele koskaan kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen invalidisoitunut siten, etten kykene enää ihmissuhteisiin, minkäänlaisiin. Vaikka netistä jonkun tapaisikin, niin homma kaatuu sitten siihen kun en uskaltaudu näkemään. Kukaanhan kun ei viitsi pelkkänä nettikaverina ketään pitää, kun se ei ole mikään oikea kaveri.
Jos kohtaan netissä hyvältä vaikuttavan täysjärkisen ihmisen, usein yritän skarpata sen verran että voitaisiin tavata. Nimenomaan siksi, etten menetä mahdollisuuksia pelon takia tai että toinen alkaisi virheellisesti kuvitella ettei ole tarpeeksi kiinnostava ystäväksi. Varmuus tulee vain käytännön kokemusten karttuessa. Mutta tunnen kyllä monia ihmisiä, joille nettikaverit ovat ihan yhtä hyviä (ellei parempia) ystäviä kuin livekaverit.
Vierailija kirjoitti:
Ja tuo on kyllä niin totta, että jos jonnekin tapahtumaan vaikka yksin rohkaistuu lopulta menemään, olo voi tuntua entistäkin yksinäisemmältä, kun näkee kaveriporukoita, pariskuntia, perheitä ym. Ei aina, mutta usein, tuntuu, että olsii vaan pitänyt pysyä kotona eikä pakottaa väkisin itseään tuijottelemaan muidne onnea vierestä.
Ja että mennä epämukavuusalueelle?! Voi, kun kerrankin pääsisi edes jollakin nlämän osa-alueellani ensin sinne mukavuusalueelle! MIksi ihmeessä se elämä pitäisi kärvistellä jossain epämukavuusalueella ellei ole täysin pakko?! Olen ollut usean narskun hampaissa enkä kaipaa sinnekää nepämukavuusalueelle enää koskaan, ennemmin todellakin täysin yksin, vaikka kaikki päivät maailman loppuun asti!
Silloin pitää etsiä tilaisus, jossa ei ole pariskuntia tai kaveriporukoita ja aloittaa niistä. SInäkin ansaitset hyviä päiviä.
Osaatko muuten sanoa näin äkkiseltään missä asioissa tunnet, että olet mukavuusalueellasi? Ihan siis riittää vaikka, jos tunnet, että silloin kun katson telkasta komedioita tai silloin kun luen kirjaa - siis ihan mitä vaan. Jos tunnistat tuollaisia pieniä juttuja päivistäsi, niin kirjoita ne itsellesi ylös jonnekin. pikkuhiljaa alkaa muodostua lista asioista, joita kannattaa toistaa ja joiden ympäriltä voi löytyä vaikka jotain harrastusryhmiä tai keskustelupalstoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te invalidisoituneet ette hakeudu harrastustoimintaan? Sitä on tarjolla joka kylässä.
Yksinäisen on vaikea tutustua kehenkään lähemmin. Harrastuksissa tulee ulkopuolinen olo.
No voi jee, tietysti kaikessa on aluksi ulkopuolinen olo, siksi sinne silti vaan mennään että päästään mukaan. Yksinäisyytesi syy on omassa käytöksessäsi: jäät yksin koska vetäydyt yksin eikä kukaan tule sinua sieltä kotoa hakemaan vaikka miten haluaisit.
Mukaan nyt vaan erilaisiin harrastustoimiin ja tunnustelemaan mikä niistä tuntuisi omalta.Ja kyllä: sillä pitää käydä useita kertoja jotta tutustuu ja pääsee mukaan! Et voi ottaa nokkiisi siitä jos et heti ensi kerrasta pääse juttuihin vieraiden ihmisten kanssa.
Jaha, tää "ei muutakun itse niskasta kiinni vaan" joka on lääke joka ongelmaan.
Aivot ovat elin, joka toistaa sitä levyä, jota on eniten soitettu. Eli masentuneella aivot toistavat levyä, jossa kaikki on huonosti, mitään ei kannata yrittää ja kaikki mitä yrität menee kuitenkin pieleen ja se sattuu. Siksi masennus ei parane sillä, että kokeilee tai yrittää kerran. Se paranee sillä, että tekee jotain juttua useammin ja säännööllisemmin kuin on tehnyt sitä juttua, joka johti negatiiviseen kierteeseen. Eli, jos tuntuu ettei jaksa mennä ovesta ulos ja aivot ovat jumittaneet toistamaan sitä levyä, niin sitten pitää vaikka pakolla lähteä ulos kerran päivässä. Ihan sama onko siellä 10 sekuntia tai minuutin, kunhan lähtee. Sitä sitten toistetaan kunnes aivoista, mielestä poistuu ajatus, että ulos ei voi mennä. Sitten otetaan seuraava askel. Lääkkeet auttavat tuossa prosessissa, mutta voi sen tehdä ilman lääkkeitäkin. Kikista vaikeinta on kuitenkin saada itsensä (aivonsa, mielensä) uskomaan siihen, että se toimii. houkutus alkaa uskoa että se ei toimi, on niin suuri.
Näin on kaikilla. Kaikkia ihmisiä jännittää jossain määräin tavata uusia ihmisiä tai mennä yksin johonkin tilaisuuteen. Siihen vain ei pidä jämähtää, tai jos jämähtää, niin sitten pitää ymmärtää kokeilla uudelleen.
Jooh. Kaikkia jännittää, yrität vaan tarpeeks monta kertaa. Entä kun yrität ja yrität ja koskaan sitä hyvää lopputulosta ei tule? Voin mennä ulos, voin vaikka puhua ihmisillekin. Ongelma on, että siellä ulkona ei ole minulle mitään. Mikä minua siis motivoisi tähän toimintaan?
Muutenkin, sanoisitko jollekin, jolla on toinen jalka poikki, että kaikkien mielestä juokseminen on vähän rankkaa? Sama se on kuin sanoa sosiaalisista peloista kärsivälle, että kaikkia jännittää uudet ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että tuo "sosiaalisten taitojen puute" ei ole useimmilla edes mikään varsinainen syy yksinäisyyteen. Useimmilla tuntemillani yksinäisillä on huonoja kokemuksia ihmissuhteista, jolloin syystäkin alkaa vetäytymään kuoreensa. Se ei ole aina edes mitenkään tiedostettua toimintaa.
Siltä se varmaan voi tuntua, jos ei ole itse koskaan yksinäisyyttä ja yksin jäämistä kokenut. Kokeile olla kaksi vuotta keskustelematta tosielämässä kenenkään ystävän kanssa. Havainnoi sitten, mitä kokeilu on tehnyt ihan jo suullisen ilmaisun taidoillesi, kun yhtäkkiä joku tuleekin juttelemaan tai yrität sitä itse. Saatat yllättyä. Tai sitten ihmiset ei vaan oikeasti täälläkään tajua yksinäisyyttä ja että se on todellisuutta joillekin ihmisille, että ei ihan oikeasti juttele koskaan kenellekään.
Otin lähinnä kantaa siihen, että monet ei-yksinäiset sosiaaliset hölöttäjät eivät itsekään ole aina mitään huomaavaisia ja taitavia keskustelukumppaneita. Sosiaaliset taidot on aivan eri asia kuin sosiaalinen luonne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näyttää siltä että ulkomaanvelkaa tarvitaan lisää kun tämänkin ketjun ns invalidisoituneet alkavat hakea vammaiseläkkeitä ja KELA repeää.
Terapeutit loppuivat jo ja lääkkeiden sivuvaikutukset kierteen osasyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä ketjuja... kun valtio tai kunta ei toimita eteen, niin indvalidisoidutaan.
Jos sulla on ketään iäkästä perheenjäsentä joka on esim kokenut sota-ajan tai pula-ajan, niin keitä sille kahvit ja kuuntele häntä saat perspektiiviä.
Jokainen on itse vastuussa elämästään ja Suomessa on todella helppoa kuten muut ovat jo maininneet, kunhan lähtee ovesta ulos!
Tästä pitäisi kyllä tehdä bingo. Tässä mainittiin sota-aika ja pari viestiä myöhemmin syyllistetään masentuneita ja yksinäisiä jostain aivan hämärästä, tällä kertaa on ilmeisesti jokin mystinen velvollisuus vanhempia kohtaan olla olematta yksinäinen. Itseään niskasta kiinni ottaminen ja harrastuksetkin on jo mainittu, enää puuttuu Afrikan lapset.
Älä unohda vapaaehtoistyötä, joka tepsii ihan kaikkeen. Ketjun alkupuolella jo kerrottiin, että muun muassa urheiluseuroissa on valtavasti tekemätöntä työtä.
Minä oin nuorempana muun muassa urheilupiireissä, koiraharrastuksissa ja Lions-klubin nuoriso-osastossa. Olen harrastanut kaikenlaista kansalaisopistoissa ja käynyt muun muassa tanssitunneilla reilut kymmenen vuotta. Yhtään kaveria ei ole noista tullut. Yhtään.
Tottapa kohta joku tulee kertomaan, että on minun oma syyni, ettei ole kavereita tarttunut. Ja niinhän se on kokonaan minun syytäni. Seuraava kommentti on sitten se, että minun pitäisi muuttua mielenkiintoisemmaksi. Siihen en kuitenkaan pysty, koska kinnostavuus saadaan syntymälahjana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että tuo "sosiaalisten taitojen puute" ei ole useimmilla edes mikään varsinainen syy yksinäisyyteen. Useimmilla tuntemillani yksinäisillä on huonoja kokemuksia ihmissuhteista, jolloin syystäkin alkaa vetäytymään kuoreensa. Se ei ole aina edes mitenkään tiedostettua toimintaa.
Siltä se varmaan voi tuntua, jos ei ole itse koskaan yksinäisyyttä ja yksin jäämistä kokenut. Kokeile olla kaksi vuotta keskustelematta tosielämässä kenenkään ystävän kanssa. Havainnoi sitten, mitä kokeilu on tehnyt ihan jo suullisen ilmaisun taidoillesi, kun yhtäkkiä joku tuleekin juttelemaan tai yrität sitä itse. Saatat yllättyä. Tai sitten ihmiset ei vaan oikeasti täälläkään tajua yksinäisyyttä ja että se on todellisuutta joillekin ihmisille, että ei ihan oikeasti juttele koskaan kenellekään.
Otin lähinnä kantaa siihen, että monet ei-yksinäiset sosiaaliset hölöttäjät eivät itsekään ole aina mitään huomaavaisia ja taitavia keskustelukumppaneita. Sosiaaliset taidot on aivan eri asia kuin sosiaalinen luonne.
Joo, siis onhan sosiaaliset taidot oikeastaan joukko hyvinkin erilaisia vuorovaikutukseen liittyviä taitoja, eikä ne tosiaan ole mikään sellainen, että on tai ei ole. Mutta siis ihan tavallinenkin vuorovaikutustilanteenkin hoitaminen luontevasti vaatii aika monta erilaista taitoa: pitää muistaa erilaisia fraaseja ja kommentoida niillä toisten kertomia juttuja oikein ja sopivasti (ne kaikki "niinpä", "katsos vaan" etc.), pitää tulkita erilaisia ihmisten käyttämiä kiertoilmaisuja, pitää tulkita toisen eleitä, äänensävyä ja ilmeitä ja niin edelleen. Nämä ei pysy yllä sillä, että lukee vain kirjoja tai selailee nettiä. Ja niiden tärkeyden oikeasti huomaa vasta sitten, kun ne on unohtuneet. Toinen sanoo sinulle jotain, etkä miettimälläkään keksi, mitä siihen sanoisi.
En tiedä mitä tehdä tälle. En ole autistinen ja huomaan kyllä, että ihmiset eivät koe oloaan mukavaksi seurassani.
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö niitä ihmiskontakteja saisi menemällä mukaan erilaiseen toimintaan? Ei kai siellä tarvi yli ystävä olla muiden kanssa, mutta esim. joku harrastustoiminta. Kai sieltä voisi sitten parhaassa tapauksessa jotain tuttujakin tulla, mutta pointtina se että pääsisi mukaan ihmisten joukkoon. Kielikurssit, ruokakurssit, kansalaisopiston tarjonta, urheiluseurat... Varsinkin tekemiseen osallistumalla takuulla saa tuttavia. Monissa urheiluseuroissa olis valtavat määrät talkootyötä tarjolla.
Mä olen ekstrovertti yksinäinen, ja olen kulkenut tapahtumista toiseen itsekseni vuosikausia. Tutustun kyllä ihnisiin, naapureihin ym. helposti, ja mulla on tuttavia/ kavereita. Mutta sellaisia "ystäviä" ei juuri ole, joiden kanssa tekisin mitään yhdessä, koska nuo kaverit ym. viettävät vapaa-aikansa miehen/ perheen/ pariskuntien kesken.
Olen käynyt ulkomailla ym. reissuissa yksin, musiikkikeikoilla, vapaaehtoistyössä vertaistukitoiminnassa, seurakunnassa. Se ei korvaa sellaisia ystäviä tai kumppania, jonka kanssa voisi tehdä joskus jotain yhdessä ja jakaa kokemuksia.
Rimaa parisuhdemielessä en voi laskea, se on ollut niin matalalla aiemmin, että on saanut vain pastaa niskaansa, aina. Parempi yksin kuin hyväksikäytettynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö niitä ihmiskontakteja saisi menemällä mukaan erilaiseen toimintaan? Ei kai siellä tarvi yli ystävä olla muiden kanssa, mutta esim. joku harrastustoiminta. Kai sieltä voisi sitten parhaassa tapauksessa jotain tuttujakin tulla, mutta pointtina se että pääsisi mukaan ihmisten joukkoon. Kielikurssit, ruokakurssit, kansalaisopiston tarjonta, urheiluseurat... Varsinkin tekemiseen osallistumalla takuulla saa tuttavia. Monissa urheiluseuroissa olis valtavat määrät talkootyötä tarjolla.
Kyllä se on niin, että ne kontaktit kestää sen hetken vain ja tuo hetken helpotuksen. Selkeästi et ymmärrä mistä aloittaja puhuu, kun puhuu yksinäisyydestä. Olet onnekas, kun et tiedä etkä ole kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Ja tuo on kyllä niin totta, että jos jonnekin tapahtumaan vaikka yksin rohkaistuu lopulta menemään, olo voi tuntua entistäkin yksinäisemmältä, kun näkee kaveriporukoita, pariskuntia, perheitä ym. Ei aina, mutta usein, tuntuu, että olsii vaan pitänyt pysyä kotona eikä pakottaa väkisin itseään tuijottelemaan muidne onnea vierestä.
Ja että mennä epämukavuusalueelle?! Voi, kun kerrankin pääsisi edes jollakin nlämän osa-alueellani ensin sinne mukavuusalueelle! MIksi ihmeessä se elämä pitäisi kärvistellä jossain epämukavuusalueella ellei ole täysin pakko?! Olen ollut usean narskun hampaissa enkä kaipaa sinnekää nepämukavuusalueelle enää koskaan, ennemmin todellakin täysin yksin, vaikka kaikki päivät maailman loppuun asti!
Tuon "epämukavuusalueen" keksi muuan bisneselämäguru vuonna 2009, ja nyt sitä kuulee ihan joka puolella maallikkojen jaarituksissa. Taustalla on monien uskontojen ja jumppatrainerien rakastama ajatus siitä, että mitä enemmän sattuu, sitä terveellisempää se on. Samanlaista psykologian ääriyksinkertaistamista kuin viime vuosina muodikkaaksi tullut jako introvertteihin ja ekstrovertteihin, joiden välimailla on syvä kuilu ja mailikaupalla erämaata. Mutta käteviä työkalujahan nuo ovat maallikoidenkin käsissä. Ei niillä mihinkään osu, mutta kiva niillä on huitoa.
Vierailija kirjoitti:
Näyttää siltä että ulkomaanvelkaa tarvitaan lisää kun tämänkin ketjun ns invalidisoituneet alkavat hakea vammaiseläkkeitä ja KELA repeää.
Terapeutit loppuivat jo ja lääkkeiden sivuvaikutukset kierteen osasyy.
Kun se on noin helppoa, niin mikset mene itse Kelasta hakemaan vammaiseläkettä sitten? Miksei nämä, jotka aina jaksaa jauhaa siitä, kuinka helppoa kaikkia mahdollisia tukia ja eläkkeitä on saada ja kuinka leveästi niillä elelee, vaan käy hakemassa näitä tukia itselleenkin? Ainahan ne saadaan myös ilman mitään syytä ja ilman perusteita, kun ei vaan huvita. Kelan vammaiseläkkeelläkään ei varmasti ole mitään kriteereitä.
Lukekaa kirja "Olet hyvä tyyppi". Siinä on vinkkejä, joka muuttaa sen miten omaan tilanteeseensa suhtautuu.
Olen yksinäisyyden lisäksi työtön niin aika lailla yksin vietän 99% ajastani. Kerran viikossa käyn harrastuksessa, jossa näen tunnin ajan ihmisiä, mutta muuten ihmiskontakteja ei sitten kaupan kassatyöntekijää lukuun ottamatta olekaan - ja näin on ollut jo kymmeniä vuosia.
En oikein osaa sanoa mitä tämä pitkittynyt yksinäisyys on psyykeelle ja terveydelle tehnyt, koska muutos on ollut hidasta ja muutenkin muutoksia itsessään on hankala huomata. Uskoisin kuitenkin, että olen muuttunut entistäkin oudommaksi tyypiksi, en kestä enää toisten ihmisten seuraa niin hyvin kuin ennen ja eristäytynyt elämäntyylini rappauttaa pikku hiljaa sosiaalisia taitoja ja ehkä tiedostamatta en enää mieti mitä sanon ja sanon mitä ajattelen ilman sensuuria.
Vierailija kirjoitti:
Suuria marttyyreitä moni yksinäinen. Lähtekää mökistänne ihmisten ilmoille?!
Miksi poistuisin helsingin velattomasta omistamastani kaksiostani minnekkään? Osingot ja osakket tuo rahaa, en käy töissä. Minulla on paljon enemmän tuloja kuin tarpeeksi. Haen lähinnä ruokaa ja luettavaa.
Joskus kun maa oli auki ilman maskeja leffoissa oli kiva käydä yksin. En juurikaan tiedosta kellonaikoja taikka päivämääriä, joten tuli oltua ainoa leffateatterissa koska oli joku erikoinen päivä ja kaikki muut juhlistaassa jotain. Kaupatki kiinni kai.
Voin mennä istumaan ostoskeskukseen seuraamaan miten liikkeissä käydään, tai tallustelemaan muualle yksinäisenä illalla seuraamassa muiden elämää.
En voi juurikaan mennä mihinkään kaveriporukkoihin huonon kuulon ja surkean puhutun kielen ymmärryksen takia. Oisin vaan hiljaa tai höpöttäisin omiani ilman että kysymykset tai vastaukset ja kommentit avautuisi minulle.
Netissä voi istua.
Mutta minne menisin, miksi? Mitä siellä tekisin? Tällaistakai se on, en voi kutenkaan sanoa kärsiväni tästä muka-yksinäisyydestä. althistoriaa harrastan paljon itsekseni puhuen itselleni (mallia se 1877 berliinin konferenssin sijaan tsaari vastaakin hyväksymällä saksan keisarin ehdottamaa 1870 sopimusta, tsaari allekirjoittaa elsass-lothringein kuuluvan saksalle jos saksa tukee balkanin siirtyistä venäjälle yms ottomaanivaltakunnan alistamista venäjän alusmaaksi. Mitä tapahtuukaan kaikkea jännää sen jälkeen?)
Lähtekää sieltä kotoa ulos. Menköön vaikka avantouintiseuraan tai eläinsuojelutoimintaan mukaan.