Mieheni ei opi pikkulapsiperheen rutiineja!!!

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 14:45"]

Huoh. Saahan sitä kiukutella. Mutta jos elämä on pelkkää ahdistusta surua ja raivoa koko kolmevuotiaan sielun voimalla, niin miten se muka on parempi lapsuus kuin se, että saa tarpeensa tyydytettyä ajallaan ja voi olla iloinen tyytyväinen ja keskittyä oppimiseen? ap

[/quote]

En ole kuullut, että kiukuttelu olisi pilannut kenenkään lapsuutta. Mutta tarkoitus ei ollut vääntää tästä vaan esittää mahdollinen selitys sille, miksi rutiinien pitäminen ei ole hänestä tärkeää. Sinun kannattaisi käydä tämä keskustelu miehesi kanssa, ei meidän. -35

Sama! Minä olen myös onnellinen, ettei ole ketään naista riippakivenä. Kunnollisia >30v naisia on vaikea (lue mahdoton) löytää tänä päivänä.

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 14:40"]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 14:30"]

No jos ei ole ratkaisevasti pahempi vaihtoehto, niin eikö rutiinia voisi pitää ihan vain siksi, että silloin lapsella on parempi ja onnellisempi olla? Miksi pitää aina ajatella itseä eikä sitä mikä tekee sen lapsen onnellisimmaksi? Eikö se ole juuri sitä vanhemmuutta?

[/quote]

Rutiinin pitäminen itsessään aiheuttaa kuitenkin osalle ihmisistä voimakasta stressiä ja ahdistusta ja vaatii vaivannäköä. Se, ettei pidä rutiinia, ei aiheuta stressiä, ainoastaan lisää kiukuttelun todennäköisyyttä. Ei myöskään ole takeita, etteikö kiukuttelua esiintyisi, vaikka rutiinista pitäisikin kiinni.

Tunnut olettavan, että lapsen kiukuttelu on hänelle itselleen haitallista. Pitääkö tämä kuitenkaan paikkaansa? Ns. negatiiviset tunteet kuuluvat myös elämään, ja kyky osoittaa niitä on myöhemmin elämässä kullanarvoinen taito. Lähinnähän tuo kiukuttelun minimointi on kai vanhempien mukavuuden ja yleisen arjen sujuvuuden maksimointia.

Lisäisin vielä, että miehille ei ole yleensä luonnollista asettaa muiden tarpeita omiensa edelle. -35

[/quote]

No sitten ei ole naisillakaan luonnollista. Mutta omasta lapsestaan välittää niin paljon, että tämän etu menee oman edun edelle. Oli mies tai nainen. Puhdasta itsekkyyttä toimia toisin.

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 13:57"]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 13:50"]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 12:13"]

En ole pilkuntarkka ihminen, aika huoletonkin. Kuitenkin tiedän jo sukulaislasten kautta kokemuksesta sen, että ennakoitavuus, rytmi ja rutiinit ovat jouhevan lapsiperhearjen kulmakivet. Erityisesti tämä korostuu tulistuvan 3v lapsen kanssa, jolle väsymys, nälkä jne ovat maailmanloppu. Miehen kanssa on puhuttu ja sovittu ja kokeiltu, että paras rytmi on herääminen 7-7.30, aamupala klo 8-9, lounas klo 11-11.30, päiväunille 12-12.30, välipala herättyä eli n. Klo 14, päivällinen n. 17-17.30, iltapala klo 20 ja unessa viimeistään 21. Kuulostaako vaikealta? Minusta on aika perusrytmi kolmevuotiaalle. Kolmevuotias osaa ennakoida kun oppii rytmin helposti, mutta miksi mies ei opi??? ruokailut myöhästyy tunneilla, päiväunille ei viedä, ulkoillaan ruoka-aikaan, ei pistetä lasta nukkumaan ajoissa... ja lapsi joka toimii upeasti rytmin ollessa kunnossa saa tuntien raivokohtauksia, vaatteet tyntuu väsyneenä pahalta, syömään ei voi kesken leikkien lähteä kuin huudon kera, yritwtään lyödä... onko mieheni tyhmä vai mikä ihme on siinä ettei opi?

[/quote]

Eikö noin iso voi jo jättää päikkärit pois, kun kerran nukkuu pitkät yöunetkin? Taitaa vika olla sun lapsessa, eikä isässä... Ei mun lapset tai sisarukset ym. lapset joiden kanssa minä olen ollut tekemisissä eivät ole koskaan noin hankalia, että koko ajan huutaisivat tuntikausia, vaikka olisi rytmit miten. Taitaa olla että sinä olet lapsesta kasvattanut hankalan koska kuvittelet että tuo rytmi pitää olla just tuo, ja siinä pysytään ikuisesti. Lapsi kasvaa koko ajan ja sen mukaan rytmi muuttuu. Ei meilläkään enää kolmevuotiaat tehneet samoja juttuja kuin yksivuotiaana, ja nyt kun täyttävät kuusi on taas ihan eri meininki.

[/quote]Kerroinhan että kyseessä on erityisen tulistuva lapsi. Jolla kaikki sujuu kuin tanssi rytmin ollessa kunnossa, mutta väsyneenä tai nälkäisenä seuraa täydellinen meltdown. Jos "vika on lapsessa" niin mikä olisi sinusta parempi "hoitomuoto" kuin päivärytmistä kiinni pitäminen... joka muuten toimii. Tiesitkö, että kolmevuotiaan keskimääräinen unentarve on 12h/vrk? Kokeilimme päiväunien pois jättämistä. Siinä kävi niin, että oli hirveän väsynyt jo päivällisellä, itkeskeli, raivosi, ei saanut kunnolla syötyä, ei saanut raivoltaan rauhoituttua yöunille, vanhemmatkaan eivät saaneet nukkua, kun raivosta kirkuva ja itkevä ja temppuileva lapsi ei voinut rauhoittumaan niin paljon, että ei saanut unta. Olisi vastaavasti nukkunut yhdeksään kymmeneen, mutta kun töihin on mentävä jne... vuorokauden unensaanti jäi monta tuntia liian lyhyeksi.  ap

[/quote]

AP tuo tekstisi kommenteineen voisi olla minun kynästäni! Meillä myös helposti tulistuva ja rytmiltään säntillinen nyt 3v lapsi. Viime kesä meni juuri noin kuin kirjoitit - järkyttävä raivokohtaus, jos nälkä ehti yllättää! Nyt onneksi puoli vuotta myöhemmin tyttö on oppinut kommunikoimaan paremmin ja vähän aikaisemmin. Sanoo ensin, että on nälkä - siinä kohti jos laittaa ruuan mikroon, niin selvitään vielä ilman raivokohtausta. Ja yleensä jääkaapissa on jotain mikrotettavaa (edellisen päivän jämiä - ei pelkkiä eineksiä), joten jos kuuntelee lasta niin ongelmia ei pääse syntymään. Samoin unien suhteen tyttö sanoo nykyään itse, kun väsyttää - toisinaan nukkuu päiväunet ja toisinaan enää ei (riippuen lähinna aamupäivän aktiviteeteista, eli jos on ulkoiltu/urheiltu pitkään niin menee päikkäreille) ja uskomme lapsen sanaa - ja jälleen selvitään ilman niitä raivareita.

Eli lähinnä lohdutuksen sanana, että puolen vuoden päästä on jo paljon helpompaa, kun asioita voi kysyä lapselta itseltään. Toki edelleen vaaditaan hieman ennakointitaitoa: Shoppailemaan ei voi lähteä miettimättä, että koska on viimeksi syöty, ainakaan jos ei halua ensimmäisen pysähdyksen olevan pikaruokapaikka.

Väitän kyllä, että naiset asettavat paljon miehiä herkemmin muiden edut omiensa edelle. Naiset esimerkiksi kärsivät kiltteydestä työelämässä useammin kuin miehet. Monille miehille (itseni mukaanlukien) uhrautumisen ajatus on lähtökohtaisesti hyvin vastenmielinen. -35

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 19:49"]Osaako mies esim. laittaa sitä ruokaa? Olen itse äiti, ja kyllä se ruuanlaitto on ihan hirveä ponnistus. Ei vaan suju, kun eineksiäkään en haluaisi antaa. Onneksi mies tekee paremmin ja mieluummin. Minun taidoilla siinä venyisivätkin kaikki aikataulut.

62 kirjoitti hyvin.
[/quote]Osaa. Sitä paitsi riittävän hyvä lounas mielestäni on vaikka mikrotettu kypsä broilerin rintafile, salaattia lorauksella salaatinkastiketta, avokadoa, täysjyväleipää levitteellä ja maitoa. Mitä tuon lounaa valmistamiseen menee aikaa? 5 minuuttia?

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 19:49"]Osaako mies esim. laittaa sitä ruokaa? Olen itse äiti, ja kyllä se ruuanlaitto on ihan hirveä ponnistus. Ei vaan suju, kun eineksiäkään en haluaisi antaa. Onneksi mies tekee paremmin ja mieluummin. Minun taidoilla siinä venyisivätkin kaikki aikataulut.

62 kirjoitti hyvin.
[/quote]Pikaisia lounaita: kinkkumunakas ja salaattia. Pikainen pakastehernekeitto, juustovoileipiä. Savulohta, salaattia öljyisellä kastikkeella, täysjyväleipää. Katkarapu-avokadosalaatti, vaaleat leivät valkosipulivoilla. näussä ei yhdessäkään montaa minuuttia saa tuhrattua ja taatusti on terveellistä ja hyvää...

En lukenut muiden kommentteja, mutta aloitus ahdisti tosi paljon! Siksi olen lapseton nainen. Hirveäää elämää!!!

Lista kellonaikoineen esim.jääkapin oveen, lastenhuoneen oveen ja miehen kännykkään. Lisätkää hälytysajat toiminnoille.

Jos mies ei jostain hämärästä syystä (esim. typeryys) käsitä selkeiden ohjeiden tärkeyttä, niin hän hoitaa yksin kiukuttelevat lapset.

Sinä saat hyvää lenkkeilyaikaa, kun mies huolehtii toistuvista raivokohtauksista. Siperia saattaa opettaa hänet ymmärtämään, mistä on kysymys.

Sanoisin, että ennen oli perheissä aina itsestään selvät aikataulut. Muakin lapsena rangaistiin jos tulin myöhään sisään ruokailemaan.

Luulen että nuo nykyistä, jotka eivät osaa aikataulusta huolehtia, tulevat perheistä, joissa ei vanhemmat ole noudattaneet säännöllistä elämänrytmiä ja jossa poikalapsilta ei ole vaadittu yhtään mitään. Siksi eivät ole oppineet aikatauluihin eivätkä varsinkaan huolehtimaan muista. Jotkut nykypojat eivät opi edes huolehtimaan itsestään. Jos ei koskaan ole vaadittu huomioimaan muita kuin oman napansa, ei aikusenakaan ole helppo ottaa huomioon pikkulapsen tarpeita. Kai se toisten ilmeiden ja olemisen ymmärtäminen opitaan silloin lapsena.

Muistakaa tämä kun kasvatatte poikalapsianne: vaatikaa myös pojilta hyvää käyttäytymistä ja muiden huomioonottamista. Silloin pojista tulee hyviä ja onnellisia isiä.

Nyt kun on niin paljon avioerojakin, niin eron jälkeen isä joutuu omina päivinään hoitamaan lapset yksin ja se voi olla iso ponnistus, joka menee pieleen ja pahimmassa tapauksessa vaikeuttaa isän jatkuvaa suhdetta lapsiin.

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 19:13"]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 19:04"]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 18:01"]

Jos kokee "uhrautumisena" sen, että joutuu luopumaan jonkin verran vapauksistaan ja rukkaamaan elämäänsä vastaamaan paremmin lapsen tarpeita, ei missään nimessä kannata harkita vanhemmuutta.

[/quote]

En sanonut noin. -35

[/quote]No mitä muka sitten sanoit?

[/quote]

Että uhrautuminen on vieraampaa miehille kuin naisille. Se, mikä on uhrautumista, ja mikä itse omasta aloitteesta tehty valinta, on yksilöllistä. -35

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 19:11"]

Joo. Niin taitaa olla. Lähtökohtaisesti kaikki miehet ovat sosiopaatteja ja naisen kannattaa turvautua spermapankkiin jos koskaan tahtoo lisääntyä. Kaikki vastuu kun lankeaa hänelle kuitenkin ja huonolla tuurilla se sosiopaatti joka ei osaa koskaan ajatella asioita kenenkään muun näkökulmasta kuin vain omastaan on vielä aggressiivinen ja alistava...

[/quote]

Eihän tuo nyt mitään sosiopatiaa ole. Se on validia käyttäytymistä siinä missä naisille tyypillinen uhrautuvaisuuskäytöskin. Ihmissuhteet, työelämä ja harrastukset sujuisivat kuitenkin minusta paljon paremmin, jos ihmiset toimisivat omaksi parhaakseen eivätkä uhrautuisi toisten puolesta. Siinä vältettäisiin hirvittävä määrä uupumusta, mielipahaa ja alistumista. Kun ei tee mitään, mitä ei itse halua tehdä, ei tarvitse myöskään katkeroitua. -35

Tosi hitaasti tuntuu tuo oppiminen tapahtuvan meidänkin perheessä miehen kohdalla. Kouluikäiset lapsemme kyllä tietävät rytmin, mies ei. Tai mies tietää "aikataulun", mutta ei ymmärrä miten siinä voisi pysyä. On muutenkin krooninen myöhästelijä.

Esim. jos lapsen kanssa alkaa klo 19 tekemään lähtöä luistelemaan keskustan kentälle, niin kuinka todennäköistä on, että lapsi kouluiltana on klo 21  (nukkumaanmenoaika) mennessä käynyt luistelemassa + matkat, syönyt iltapalan, pesytynyt, katsonut seuraavan päivän kamat valmiiksi, lukenut iltakirjaa ja rauhoittunut nukkumaan klo 21. Normaalisti siis noihin iltatoimiin ryhdytään jo klo 19.30. Aamulla sitten väsyttää jos ekaluokkalaisen nukkumaanmeno on viivästynyt 22 asti ja aamulla pitää herätä klo 7.

Mun vaimo on samanlainen, ei osaa ajoittaa mitään, vaan aina kaikki myöhässä.

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 14:25"]Jos minun täytyisi nodattaa monimutkaista minuuttiaikataulua vain estääkseni jotakuta asunnossani itkemästä, raivoamasta ja paiskomasta tavaroita, sanoisin että peli on jo hävitty. Ehkä miehesi ajattelee samalla tavalla. Pikkulapsiperheen rutiinien orjaksi joutuminen on kenties hänelle niin vastenmielistä, että lapsen kiukuttelu ei ole enää oleellisesti pahempi vaihtoehto.

Tämä näin miehen näkökulmana.
[/quote]Mikä tuossa oli monimutkaista? Liikkumavaraakin oli puoli tuntia. Tuohan on perusrytmi: aamiainen, lounas, päiväunet, välipala, päivällinen, iltapala. Joo. Ihan mahdotonta. =D

Mieheni oli lasten kanssa jo vauvaiässä kun menin töihin ja myöhemminkin kun olin työmatkoilla.
Vaikka mulla oli aina aika vahva käsitys siitä, miten homman pitäisi pyöriä, en koskaan vaatinut, että mun systeemiä pitäisi miehen noudattaa, vaikka se olisikin ollut kokonaisuuden kannalta helpompaa ja esim nuo rutiinit olisivat pysyneet kasassa.
Halusin nimenomaan, että mies löytää oman tapansa olla isä. Kyllä, joskus unet menivät sekaisin, joskus nälkä yllätti, joskus ei ollut vaihtovaatteita, mutta mitä sitten? Ei ne lapset siihen kuolleet, itselleni toki olisi ollut helpompaa kun mun systeemiä olisi ylläpidetty, mutta kun ne lapset eivät ole minun lapsia vaan meidän lapsia ja niin ollen miehelläni on niihin yhtäläinen oikeus, myös siihen, miten päivänsä viettävät, kunhan tietenkään (kumpikaan meistä) ei lapsia vahingoita.
Ylipäätään luulen, että me naiset mennään tässä metsään, kun neuvotaan, vaaditaan, ohjeistetaan ja kontrolloidaan miesten lapsisuhde pilalle ja annetaan haukut päälle....

[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 13:45"]No onpa natsimeininkiä. Leikki loppuu ihan just nyt kun kalenteri sanoo, että kello se ja se täytyy tehdä jotain muuta.
[/quote]Mielenkiintoinen vertaus sulla.. Mitä pienempi lapsi sitä tärkeämmät arjen rutiinit ovat. Ne luovat turvallisuudentunnetta sekä helpottavat arkea suunnattomasti juuri niin kuin ap kuvasi, turhat kiukut jäävät kun ruokailu, "vapaa" ja lepohetket on edes jotenkin rytmitelty. Lapsen on myös helpompi nukahtaa päikkäreille ja yöunille kun niissä on tietty rytmi. Aikuisen tehtävä on ennakoida.

[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 08:47"] Kyllä, joskus unet menivät sekaisin, joskus nälkä yllätti, joskus ei ollut vaihtovaatteita, mutta mitä sitten? Ei ne lapset siihen kuolleet...

[/quote] Minusta on kummaa, että pitäisi hyväksyä tilanne siksi että "lapset eivät siihen kuolleet".  Minusta ei missään tapauksessa ole ok että lapset nukkuvat milloin sattuu, syövät pari kertaa päivässä jotain ja vaihtovaatteet puuttuvat. Jos näin käy pari kertaa vuodessa, niin ok, mutta ei noin voisi olla päivittäin. Miksi hyväksyä mieheltä toimintaa, joka ei naisen kohdalla olisi hyväksyttävää?

Mun ongelma siinä tilanteessa "ettei ne lapset siihen kuole", jos rutiinit heittää ihan häränpyllyä, on se, että mies, joka tilanteen on "sotkenut" ei ole sitten hoitamassa lasten kiukutteluja ja nälkäitkuja, eikä heräile yöllä siihen kun lapsi nukkuu levottomasti.

Jos lapsi olisikin miehen vastuulla sitten koko päivän, niin tehköön sitten ihan mitä huvittavat, mutta sanotaan, että saan miehen lähtemään lapsen kanssa leikkipuistoon aamupäivällä. Lounas sydään yleensä n. 11-12 ja lapsi nukkuu sen jälkeen päiväunet. Noh, mies tulee lapsen kanssa klo 12.45, lapsi on väsyksissään nukahtanut autoon (n. 20 min ajomatka). Lapsi ei syö kunnolla ruokaa, koska väsyttää, huutaa ja kiemurtelee vain. Sitten kun on tarpeeksi väsynyt, on nukahtaminen päiväunillekin hirveän taiston takana. Koska lapsi on nukkunut autossa, jää loput unista vähäisiksi ja katkonaisen nukkumisen takia menee iltapäiväkin helposti kiukutteluksi.

Miestä ei kiinnosta, koska hänhän jo hoiti oman osuutensa ja kävi lapsen kanssa ulkona.

Tässä siis kyseessä puolitoistavuotias lapsi. Ehkä myöhemmin onkin sitten eri asia, jos lapsi osaa jo kertoa että on nälkä tai väsyttää tai on tylsää, kun isä "pikaisesti" vaan "poikkeaa" kaverilla katsomassa jotain moottorinosaa.

Tarkoitin lähinnä ehkä kahta asiaa:
* että miehen luoma systeemi voi olla eri kuin naisen ja/tai
* miesten oma ajattelu usein latistetaan liian tiukalla ohjeistuksella. Olen siis itse sortunut samaan.
En tietenkään hyväksy sitä, että lapsi on pitkään nälissään tai että pissat ovat liian pitkään vaipassa jne. mutta silloihan miehen yleisessä empatiakyvyissä on jotain vikaa muutenkin, eihän kukaan kenellekään tee niin.