Otanko rokotteen? Tilanne on ahdistava.
Tähän asti olen halunnut pitkittää rokotteen ottoa niin kauan, että sen turvallisuus varmistuu tai ainakin
se, että hyöty-haitta -suhteen arvio on selkeästi rokotteen ottamisen kannalla.
Syyt, joiden takia en ole vielä ottanut rokotetta:
- Haitat pelottavat (ihmisillä jo ilmenneet haitat, joista ei uutisoida eikä oteta vakavasti sekä riskit, joita tutkimusten edetessä on alkanut ilmetä)
- Tieto lääkeyhtiöiden moraalittomuudesta monessa asiassa esim. suomalaistenkin terveysalan instassien lahjominen, testausten laiminlyönnit, petokset jne.
- poliitikoiden ja mm. THL:n tragikoominen viestintä. Luottamuksen puute julkisiin toimijoihin siis.
- Median jatkuvalla syötöllä kuolemaa, syytöksiä ja uhkauksia toitottavat otsikot ja se, että koko uutisointi vaikuttaa sensuroidulta ja politisoidulta (median pitäisi olla ns. vallan vahtikoira mutta sitä se ei selkeästi ole).
- Useiden maiden tilanne näyttää luisuvan mielestäni täysin tuomittavaan ei-sivistysvaltion tilaan sekä viedään päätäntämahdollisuus ihmiseltä häneen kohdistuvaan _kokeelliseen_ lääketieteellisiin toimenpiteeseen
- Isosta osasta ihmisistä on paljastunut vastenmielisiä piirteitä koronakeskustelun myötä. Monet avoimesti ovat valmiita viemään muilta perusoikeudet perustuen pelkästään tämän rokotteen ottamiseen.
- Normaalipaino ja ikä paljon alle 40
- Melko rajatut ihmiskontaktit ja kotitestien hyödyntäminen
- Haluaisin rokotteen, joka on tehokas ja turvallinen.
Koronan saaminen kyllä huolettaa, sillä en pidä immuunipuolustustani erityisen hyvänä (mutu).
Lisäksi jatkuva uhkailu saa pelkäämään, että minulta viedään oikeus kaikkeen, jos en rokotetta ota ja syyllistys olisi hirveää siinä vaiheessa, jos hoitoa tarvitsen.
Tuntuu, että kokonaisuutena ajatellen on valittavana vain huonoja vaihtoehtoja.
Kommentit (201)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaers
Is it true that VAERS says 14,000 people have died from the COVID-19 vaccines?
Answered from infectious diseases expert James Lawler, MD, MPH:
No. Here's some context to explain the confusion.
After clinical trials, the Vaccine Adverse Event Reporting System (VAERS) is how the Centers for Disease Control and Prevention (CDC) monitors vaccine safety.
VAERS is set up to capture potential adverse events caused by vaccines. It is the best tool we have to find what may be previously unrecognized and extraordinarily rare adverse events that may eventually be linked.
VAERS cannot and does not determine whether a vaccine caused something. The CDC states this clearly in their disclaimer: "A report to VAERS does not mean that the vaccine caused the adverse event, only that the adverse event occurred some time after vaccination." The disclaimer continues, "The reports may contain information that is incomplete, inaccurate, coincidental or unverifiable."https://www.nebraskamed.com/COVID/does-vaers-list-deaths-caused-by-covi…
Tämä kohta oli kaiken huippu.
False reports to VAERS
VAERS is like the Wikipedia of data reporting. Anyone can report anything. Many reports are helpful. Some reports are nonsense – to prove the point, one anesthesiologist successfully submitted a VAERS report several years ago that the flu vaccine had turned him into The Incredible Hulk. More recently, a false report of a 2-year-old dying from a COVID-19 vaccine was removed from VAERS because the CDC says it was "completely made up."
Eli Vaersiin voi kuka tahansa syöttää mitä tahansa ja sitä käytetään misinformaatiion.
Vierailija kirjoitti:
Media toitottaa vaan yhtä puolta asiasta. Riippumattomat asiantuntijat vaiennetaan mediassa. Käytetään joka kerta samoja "asiantuntijoita", joilla on sama jargon.
Rokottamattomia syyllistetään ilman todellisuuteen perustuvaa faktaa.Luonnollista keinoista vahvistaa vastustuskykyä, ei ole media pitänyt kuin piilossa.
Ollaan vastuussa muiden ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista 🧐.. . 😳
Tätä voisi perata ihan muualta kuin injektoimattomia syyllistämällä.
Vaikka viralliset ravitsemussuositukset 🙄Maailmalla tapahtuu aivan hurjia tilanteita. Sairasta touhua.
Kertokaahan nyt lopulta keitä ne "riippumattomat asiantuntijat" ja "puolueettomat mediat" oikein ovat ja mihin heidän asiantuntemuksensa ja riippumattomuutensa oikein perustuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli jos haluat kuolla ennenaikaisesti niin ota vaarallinen rokote, jos taas haluat elää pidempään niin älä ota rokotetta. Selvyydeksi.
Tilanne
Korona: 1233
Rokote: 1 (ja kys. rokotteen käyttö lopetettu)
Fimeassa on 2.11.2021 mennessä käsitelty 130 koronarokotuksiin liittyvää haittavaikutusilmoitusta, joissa kerrotaan potilaan menehtyneen. 10 potilaista oli saanut Spikevaxin, 18 Vaxzevrian ja loput 102 Comirnatyn.
Ihmisiä kuolee muutenkin, joten syy-yhteyttä on aika vaikea osoittaa. Nuo ilmoitukset ovat ihmisten itse tekemiä, ei terveydenhuollon arvioita kuoleman syystä.
No joka tapauksessa tuokin on 10 x vähemmän kuin koronaan kuolleita, vaikka rokotettuja on moninkertaisesti koronan sairastaneisiin verrattuna.
Ei ole mitään järkeä verrata rokotteen riskejä "normitilanteeseen", vaan sairastetun koronataudin riskeihin.Se, että ihminen itse ilmoittaa ei tarkoita, ettei niin olisi tapahtunut.
Tämä ilmoituksen voi tehdä kuka tahansa. Lisäksi ilmoittaja itse luokittelee ilmoituksensa vakavaksi haitaksi. Kukaan ei tarkasta onko edes lievää haittaa ollut oikeasti.
Vaers viestejä poistetaan, kun datan taso paljastui Hulkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos teholla on 33 kertaa enemän rokottamattomia kuin rokotettuja niin ei se teho ihan heikko ole.
Ottaen myös huomioon, että jos rokotteella ei olisi ollenkaan tehoa, tehopotilaita olisi samassa suhteessa kuin rokottettuja ja rokottamattomia koko populaatiossa. Eli rokotettuja potilaita olisi 75% ja rokottamattomia 25%. Toisin sanoen rokotetuilla olisi suhteessa kolminkertainen riski joutua teholle, jos rokote olisi tehoton. Jos rokottamattomia onkin teholla 33 kertaa enemmän, jokainen voi vetää siitä omat johtopäätöksensä.
Jonkun laskelman mukaan teho olisi 33-kertainen, eli hoidossa pitäisi kai silloin olla 3% rokotettuja ja loput rokottamattomia? Mutta viime viikollahan oli uutinen että noin puolet olisi rokotettuja. Tällä viikolla taas oli hieman alle puolet. Mutta tilastointi rokotuksen suhteen ei ole aivan selkeää varoaikoineen sun muine tekijöineen. Lisäksi aivan heikkokuntoisimmille ei edes piikkiä anneta ja päätyvät rokottamattomina eri tilastoihin. Sairaalaan myös joudutaan muista syistä ja sitten testataan koronaa, ja jos löytyy niin taas päätyy koronatilastoihin. Eli kokonaisuudessaan tuo tilastointi on vähintäänkin epäselvää. Ja nykyilmapiirissä oletettavasti myös tarkoitushakuista, kun kaikkia yritetään painostaa ja lietsoa piikille.
Näin juuri! Rokotettuja on ylivoimaisesti enemmän kuin rokottamattomia, Miten siis rokotettuja on suhteessa rokottamattomiin noin paljon sairaaloissa?
Samaten koronakuolleisuus; jäät auton alle ja ruumiinavauksessa tulee eteen korona; Kuoli koronaan. Jep. Näin ne tilastot toimii ”totuuden mukaisesti”. Kyse on vain siitä, kenen agendaa ajetaan.
Höpöhöpö
Nimenomaan, höpöhöpötilastoja.
Sama kuin keräisin tilastollisesti määrän vaikkapa suklaan syönnistä kuolleisiin; Jäi auton alle, löytyi vatsalaukusta syöty konvehti; Kuoli suklaan syöntiin.
Kyllä niille onnettomuuksissa kun kuolleillekin kirjataan se syy, joka johti kuolemaan eikä mikään korona tai suklaakonvehti. Miten sekava ihminen voi olla päästään?
Kaikki perustelusi antavat sinusta kuvan kouluttamattomana, tyhmänä, salaliittoihin uskovana, matalan älykkyyden omaavana hysteerikkona.
Vaers tietokannasta lisää.
https://www.vice.com/en/article/qjpmp7/anti-vaxxers-misuse-federal-data…
Vierailija kirjoitti:
Vaers tietokannasta lisää.
https://www.vice.com/en/article/qjpmp7/anti-vaxxers-misuse-federal-data…
Tutkin itse ja en ota rokotetta koska muutun Hulkiksi. 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli jos haluat kuolla ennenaikaisesti niin ota vaarallinen rokote, jos taas haluat elää pidempään niin älä ota rokotetta. Selvyydeksi.
Tilanne
Korona: 1233
Rokote: 1 (ja kys. rokotteen käyttö lopetettu)
Fimeassa on 2.11.2021 mennessä käsitelty 130 koronarokotuksiin liittyvää haittavaikutusilmoitusta, joissa kerrotaan potilaan menehtyneen. 10 potilaista oli saanut Spikevaxin, 18 Vaxzevrian ja loput 102 Comirnatyn.
Hpöhöpö. Jokainen voi itse tarkastaa tilanteen esim. Corminaty https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokott…-
ILMOITETUT haittavaikutukset
https://www.fimea.fi/web/guest/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/ko…-
Joo ja sitten kun katsoo keitä on tuon vice.comin takana, löytyy sieltä Sorosta ja TPG-investointiyhtiötä; sama piiri pieni pyörii.
Nyt käyttävät mm.tuota vice.comia "factchekkaamaan" faktoja heille mieluisaksi, ihan niinkuin vaikka fb:n chekerit.
Maksettua valehtelua ja vääristelyä.
Ymmärtäkää nyt jo että tämä on investointiyhtiöiden luoma kriisi.
THL:n sivuilla ei lue selkeästi kenelle rokote ei sovi. Epärehellistä ja epämääräistä viestintää. Lisäksi rokotteeseen on liitetty politiikka ja pyrkimys edistää omaa etuaan, kun rokotteihin on sidottu valtavat määrät rahaa. Viimeinen niitti oli haukkuminen itsekkääksi. Niin ja salaliittoteorioihin en ole koskaan uskonut enkä usko nyt, mutta rokotetut näyttävät olevan pahimpia salaliittoteoriitikkoja.
Minulla on ollut samat ajatukset mitä ap:lla, mutta myös siksi olen lykännyt myöhemmäksi päätöstä rokotteen otosta koska minulle puhkesi allergiat pari vuotta sitten ja nykyään saan allergiaoireita mm. ihan normaaleista ruoka-aineistakin. Viime kesänä hyttysen pistoskin aiheutti kunnon reaktion eikä jäljet ole edelleenkään kunnolla parantuneet. Joten rokotusta en ole uskaltanut ottaa koska pelkään saavani allergisenreaktion. Muuten rokotteen otto ei enään sillätavalla epäilytä vaikka tässä aivan selvästi luotu painostusta ja kahtiajakoa millä pyritään ajamaan aivan kaikki ottamaan rokotteet vaikka yli 80% on jo saanut tämän ”vapaaehtoisen” rokotteen… mutta eiköhän se ole osoittautunut ihan turvalliseksi suurimmalle osalle joten voisin kyllä ottaa nämä kaksi ekaa rokotetta jos se jää siihen. Täytyy kai rokotteen saatua juosta baareihin ja muualle että altistuu koronalle ja sairastaa sen sitten lievänä niin saa oman vastustuskyvyn siihen…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain heti kun niitä alettiin antaa, ensimmäisen. Toisen sitten kuuden viikon päästä ja nyt kolmannen kun 6 kk oli kulunut viimeisestä.
En todellakaan halua leikkiä venäläistä rulettia. Sairastan vakavaa kroonista sairautta joka on alentanut immuniteettini pysyvästi. Kuulun kaikkein suurimman riskin ryhmään. En halua testata kuinka kauan menisi kunnes tukehtuisin kuoliaaksi sairaalassa.
Työtä teen kotikonttorissa mutta ulkona liikun maskin kanssa. Käyn kaupassa ja hoidan asioitani. Otan huomioon turvallisuusseikat. Minulla on koronapassi puhelimessa mutta en ole tarvinnut tähän asti.
Minun puolestani jokainen saa tehdä niinkuin parhaakseen katsoo, mutta vastuu on otettava. On huolehdittava toisten suojaamisesta ja otettava huomioon voimassa olevat määräykset. Oma perheeni ja lähipiirini on rokotettu, muitten päätöksistä viis veisaan niin kauan kun eivät vaaranna ketään. Jos itsensä haluaa vaarantaa, sopii minulle.
Tuo kaikki järjetön vouhotus ja hysteria vain ottaa päähän. Meillä perheessä sosiaalisen median käyttö on kutistunut olemattomiin myös lapsilla. Tytär jo sanoi ettei halua avata koko roskaa ollenkaan.
No eipä tuolla ystävät ja tututkaan käy, joten mitään ei menetetä. Puhelimella kuulumiset vaihtuu ilman ylimääräistä möyhkäämistä.
Ei ne rokotteet auta. Sinut on aivopesty valtamedian ja hallituksen toimesta ja eliitin. Maailman suurin valhe joka tulee paljastumaan.
Mikä valhe? Että tämä eliitti myrkyttää itsensä rokotteella yhdessä tiedemaailman kanssa? Aika karu maailma sen jälkeen, kun 83 % on eliminoitu ja vain ”kyseenalaistajat” jäljellä
Ei eliitti myrkytä itseään. Eliitti myrkyttää turhat köyhät pois kuleksimasta. Riittää kun muutama satamiljoonaa jää henkiin heidän orjikseen.
Muista, eliitti ei ole tyhmä.
Mutta rokotteenhan ottavat korkeasti koulutetut ja/tai älykkäämmät ihmiset (rokottamattomat ovat tutkimuksen mukaan tyhmempiä ja vähemmän koulutettuja). Silloinhan eliitti yrittäisi tappaa älykkäimmän ja koulutetuimman osan väestöstä. Jäljelle jäävät ovat tyhmempiä ja kouluttamattomampia. Mutta tämähän tietysti olisi eliitin kannalta järkevämpääkin. Tyhmiä ja kouluttamattomia on helpompi ohjailla ja näkyyhän se täällä palstallakin... Ehkä olet oikeassa. Harmi, että otin jo rokotteet. Ilmeisesti kohta kuolen?
Suosittelen välttämään yleistyksiä, kun et oikeasti tiedä kuka ei ota rokotusta. Sen verran voin varmuudella sanoa, että sinä olet väärässä.
Mutta laita linkki tuohon tutkimukseen, missä todistetaan rokottamattomien olevan tyhmempiä ja vähemmän koulutettuja. Kiitos jo etukäteen.
No tuossa on nyt yksi:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/labs/pmc/articles/PMC8133799/
Sinänsä en usko, että älykkyys ja kouluttautuminen välttämättä kulkevat käsi kädessä. Mutta kyllä antivaxxerin maailmankuva on aika lähellä uskovaisen maailmankuvaa (uskovaistenkin älykkyyttä on tutkittu) ja niissä korostuu yksinkertaisten selitysten tarve. Maailman monimutkaisuutta ei tahdota hyväksyä, vaan kaiken pitää olla mustavalkoista. Korona etenkin on sellainen asia, johon liittyy paljon epävarmuutta ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Se on käytännössä salaliittoteoreetikon märkä uni.
Tiedätkö, miten eniten koulutetuille yleensä käy vallankumousten jälkeen? Heidät eliminoidaan. Näin on käynyt mm. Kambodzassa, kun Pol Pot nousi valtaan. Hallitus pyysi maasta paenneita korkeasti koulutettuja kambodzalaisia palaamaan takaisin, sillä heidän tietojaan ja taitojaan tarvittaisiin maan jälleenrakentamisessa. Moni hyväuskoinen palasi ja koki karun kohtalon.
Kouluttautuminen ei tee ihmistä automaattisesti fiksua eri elämänalueilla, vaan paljon on myös näitä educated idiots -tyyppejä. He ovat monesti hyvin sinisilmäisiä ja kirkasotsaisia, mitä tulee asenteisiin ja suhtautumiseen hallintoa/päättäjiä/auktoriteettihahmoja/"asiantuntijoita" kohtaan. -eri-
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niille onnettomuuksissa kun kuolleillekin kirjataan se syy, joka johti kuolemaan eikä mikään korona tai suklaakonvehti. Miten sekava ihminen voi olla päästään?
Ai niinkö? Uudessa-Seelannissa mies kuoli ampumavälikohtauksessa. Häneltä löytyi testissä covid, ja hänet lisättiin koronakuolleiden joukkoon.
https://gazette.com/news/new-zealand-man-who-died-of-gunshot-wound-to-b…

Kun tässä jo useamman kuukauden ajan olen näitä rokotekeskusteluja seuraillut, kommenttien perusteella vaikuttaa vahvasti siltä, että suhtautuminen koronarokotteisiin kulkee ikään kuin Gaussin käyrän mukaisesti: älynlahjoiltaan ääripäät ovat rokotekriittisimpiä ja älykkyydeltään keskivertokansalaiset tekevät kuten käsketään. Ääripäät eroavat sen suhteen, mihin kriittinen suhtautuminen perustuu - Gaussin käyrin alapäässä tempaudutaan herkästi salaliittoteorioihin ja yläpäässä kyetään asioiden ja ilmiöiden laajempaan, kokonaisvaltaiseen hahmotukseen. Jälkimmäiset ovat vaaraksi vallitsevalle totuudelle, siksi heidät pyritään vaientamaan ja eliminoimaan. Siksi he harvemmin pitävät melua itsestään, seurailevatpahan vain tilanteen kehittymistä sivusta ihmetellen.
Jos tykkäät prosenteista mutta pelkäät piikkejä, tässä sinulle rohkaisuksi päivän luku: viikolla 45 oli HUS -alueella rokottamattoman todennäköisyys joutua sairaalaan 11 -kertainen kaksi rokotetta nauttineeseen verrattuna. Eli siis 1000% suurempi! (HS tänään)