Yhteishuoltajuus särkyneen sydämen kera

Moi 56
Minulle on auttanut kaikista eniten juokseminen ja puhuminen.

Lenkkeily auttoi pahimpaan ahdistukseen, myös siinä kriisivaiheessa. Se iski päälle vuosi sitten, siis tämä tieto pettämisestä, ja täytyy sanoa, että asiat on jo paremmin.
'
Rakkaus lapsiin n jotain niin suurta, että se auttaa. Ja un haluaa nähdä miten lapset kasvavat ja kehittyvät, niin yllättäin sitä saa pahimmankin olon keskelle halun nähdä myös huominen päivä. Ja kas joku päivä siellä on myös auringonpaistetta.

Tsemppiä sinulle ja jaksamista
AP

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:50"]

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 10:36"] Näin pääset itse siitä eteenpäin, kun ymmärrät, ettei kukaan lähde toisen perään ns. onnellisesta suhteesta. [/quote] Tuohan on täyttä shittiä. Tai sanotaanko niin päin, että mikään suhde ei voi olla silkkaa saumatonta onnea vuosikymmenestä toiseen. Ja sekin vielä, että joillain meistä on luulo, että kumppani olisi vastuussa omasta onnellisuudesta. [/quote] Olen eri mieltä, en usko että onnellisesta suhteesta lähdetään. Onnellinen suhde ei tarkoita, sitä että oltaisiin onnen kukkuloilla koko ajan ja vailla konflikteja. Hyvässä ja onnellisessa suhteessa nämä ongelmat ja ristiriidat voidaan selvittää ja suhde jatkuu. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan, siksi onnettomasta suhteesta lähdetäänkin.

[/quote]

No. ON aika yleistä, että toinen osapuoli ei viitsi tai osaa hoitaa parisuhdetta. ja näin siitä tulee "onneton" . varsinkin jos toinen ilmaisee tyytymättömyytensä suhteen tilaan. Yksin ei voi hyvää parisuhdetta luoda. Moni (ja useimmiten mies) toteaa että akka on vaativa ja suhde onneton ja kuinka ollakaan, jossakin on se vaivaton, ihaileva pimatsu joka avosylin odottaa. Tietenkin tästä seuraa se, että vuosien päästä pimatsulla on edessään se sama paska ukko. Ja hän kokee ahaa-elämyksen siitä, että vika ei ollutkaan paskassa vaimossa eikä onnettomasta suhteesta vaan siitä, ettei mies osaa/viitsi tehdä mitään jotta suhde kehittyisi. Eli mun havaintojen mukaan on kyllä aika yelsitä että suhteella olis kaikki mahdollisuudet olla onnelinen, mutta toinen osapuoli on itsekeskeinen vapaamatkustaja, jota ei vastuu kiinnosta. Ja se vaiva ei parane kumppania vaihtamalla.

59, juuri näin!
ap

[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 11:11"]

Me ollaan juuri akuutissa erokriisissä ja mä hirveässä shokissa. Talo menee myyntiin ja lapsille tulee kaksi kotia, siis yhteishuoltajuus. Pelottaa ihan hirveästi ne illat, kun joudun olemaan lapsista erossa. Kalliilla alueella asuvana pelottaa myös se, miten rahat riittävät kahden riittävän ison asunnon hankintaan. Haluamme että lapsilla säilyvät koulu, päiväkoti ja harrastukset - emme voi siis hankkia kotia kauempaa. Elämä on ihan romahtanut ja pelkään että menen aivan toimintakyvyttömäksi.

[/quote]

Olin tuossa tilanteessa 3v sitten. Asiat järjestyvät, kunhan pidät itsestäsi huolta. Se on prioriteetti numero yksi. Luota siihen että järjestyvät. Huoli vie vain voimia. Mä opettelin päivän kerrallaan sellaisia voima-ajatuksia, juuri siksi ettei mene toimintakyvyttömäksi. On hyvä antaa itsensä myös vajota suruun silloin kun lapset ovat poissa. Itkeminen ei ole vaarallista, raskasta kyllä. Ja vastaavasti pidä yhteyttä muihin ihmisiin, ettei koko elämäsi vajoa. KOhtalotovereita sulla on pilvin pimein ja he ovat parasta tukea. varsinkin sellaiset jotka ovat vähän pidemmällä erotyössä. Näin kolmen vuoden jälkeen elämäni on ihanaa, parempaa kuin ikinä. Samoin lasten. Ainoa asia, mistä välillä tajuaa olevansa yh on se, että rahat menevät tiukille. Siihen auttaa, jos mitenkään voi säästää pientä puskurirahastoa. Toinen asia on se, että arjen työ ei lopu koskaan. Siihen auttaa suurpiirteisyys ja avun pyytäminen. Selviät. Aivan varmasti!

Olisiko täällä ketään pääkaupunkiseudulta? Olisi kiva vaikka koota pieni porukka ja työstää erokipua yhdessä.

Rohkea ehdotus 62. On niin helppo kirjoitella asioista anonyymisti..
Minäkin olen pääkaupunkiseudulta.
ap

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:13"]

On vaikea unohtaa mies jonka kanssa on viettänyt viimeiset 14 vuotta. Varsinkin kun omasta mielestä kaikki oli ihan hyvin paitsi läsnä oli yliväsymys, lasten kiukkupuuskat, oman ajan puute jne. 

On vaikea sopia yhteishuoltajuuteen liittyvistä asioista kun sisimmissään miettii, että onko tämä vain joku neljänkympin kriisin välivaihe.

Mutta joo, mies on loukannut pahasti ja se kannattaa unohtaa. Mutta kun en vaan ole vielä valmis.

ap

[/quote]

Unohtaminen viekin aikaa, varsinkin kun lapsen takia pitää olla yhteydessä. Lopeta kaikki ylimääräinen yhteys mieheen, poista facebookista jne. Älä pidä yhteyttä muissa kuin lapseen liittyvissä asioissa, toki saat ja pitääkin purkaa loukkauksesta johtuvat mielipahat sitä ennen pois. Älä odota hänen mielensä muuttumista, niin voi tapahtua tai voi olla ettei tapahdu. Ala elää elämääsi siten, että hän ei enää siihen kuulu muuten kuin lapsen isänä. Ajan kuluessa saat itsellesi selvitettyä, haluaisitko enää edes elämääsi ihmistä joka sinulle pystyy tuolla tavoin tekemään, todennäköisesti et. 

Jos hän todela katuisi ja haluaisi palata takaisin, vaatisi se kuitenkin pitemmän ajan selvittelyä ja vakuutusta siitä että hän olisi luottamuksi arvoinen. Se jäisi sitten nähtäväksi, jos itse siinä vaiheessa enää sitä toivoisit. Toivon ylläpitämisestä hänen suhteensa ei ole sinulle itsellesi tässä vaiheessa mitään hyötyä. Itselleni kävi niin, etten häntä enää takaisin halunnut vaikka hän sitten jossain vaiheessa sellaisia merkkejä näyttikin.

yhteishuoltajuudessa on ollut haasteita exän valehtelemisen, itsekkyyden ja epäoikeudenmukaisuuden takia. Hoitaa kuitenkin lapsen hyvin silloin kun jaksaa lapsen kanssa olla, ja siksi olenkin noista tapaamisista tapellut jotta lapsi saisi isäänsä tavata. Lapselle en ole exää haukkunut ja vältän viimeiseen saakka ettei lapsi riitoja kuulisi (välillä mahdotonta, koska emme ole muuten yhteydessä kuin lapsen luovutustilanteissa). Kuukausia meni, että itkin joka kerta kun hän lapsen kanssa luotani lähti. Suurin ongelma ja suru tässä on enää ainoastaan sen takia, etten pystynyt lapselle tarjoamaan ehjää kotia. Nyt lapsi joutuu aina ikävöimään jompaa kumpaa vanhempaansa, ja koen jotenkin vielä syyllisyyttä siitä että valisin hänelle isän joka lähti jo silloin kun hän oli aivan pieni vauva. Pelkään, että lapsi vanhemmalla iällä alkaa syyttää itseään tämän takia. 

Sinulla on nyt tahtomattasi suuri vastuu lastesi elämässä olla se turvallinen ja pysyvä aikuinen, jonka he tarvitsevat. Mutta olen varma että tulet saamaan vielä kiitosta siitä lapsiltasi kun he kasvavat. Se on nyt sinun voimavarasi ja elämäsi tärkein tehtävä. Uskon että sinä, kuten minäkin tulemme vielä saamaan elämäämme paljon onnea ja iloa. Hyvä omatunto on paras päänalunen, kuten sanonta kuuluu. 

-28

28, Ihan itku tuli kun kirjoitit niin kauniisti.

Kiitos

ap

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 10:36"]

Näin pääset itse siitä eteenpäin, kun ymmärrät, ettei kukaan lähde toisen perään ns. onnellisesta suhteesta.

[/quote]

Tuohan on täyttä shittiä. Tai sanotaanko niin päin, että mikään suhde ei voi olla silkkaa saumatonta onnea vuosikymmenestä toiseen. Ja sekin vielä, että joillain meistä on luulo, että kumppani olisi vastuussa omasta onnellisuudesta.
[/quote]

En ole koskaan ymmärtänyt tätä "itse olit huonompi" ajatusta. Jos mies kerran pettää, niin jotain siinä on miksi jäi myös tähän suhteeseen . Aikuinen eroaa ensin, ja sutsi satsaa sitten kenen kanssa haluaa.

up