Meillä on yksi lapsi. Onko lasta kohtaan väärin, jos emme tee hänelle sisarusta?

Vierailija:

Vaikak minulla on aina ollut hyviä ystäviä aina on tun tunut että miksei minulel suotu sisarusta. Olin oikeasti kateellinen kun kaikilla ystävilläni oli siskoja tai veljiä Ja taidan olla vieläkin. Yksinäistä oli kotona vanhempien kanssa.

siihen ei tarvita sisaruksia vaan vanhemmilta vähän psykologista silmää lapsen tarpeille.



Kuvittelette sitten, että sisar olisi ollut ratkaisu ongelmiinne ja tuntemuksiinne. Kyllä ratkaisu olisi pitänyt löytyä vanhemmistanne.

Hänellä on paljon kavereita ja ystäviä ja kannustamme ystävyyssuhteisiin ja näemme vaivaa niiden takia. Olemme itse hänen kanssaan myös yksitellen ja hän saa olla kaksin kaikkien tätiensä ja mummonsa kanssa, kuopus samaten. Eli saavat paljon myös omaa huomiota ja yksilöllisesti mietimme kouluvalintoja jne.



Meidän lapset eivät vain ole hoidossa ja siksi tietty näkevät myös toisiaan paljon. Minusta on tosi surku sellaisia perheitä, joissa lapset voivat olla alusta asti ihan erillään päivät ja jäädä toisilleen vieraiksi!



27

- Eivät osaa ottaa toisia huomioon

- Ovat hyvin itsekkäitä

- Kuvittelevat, että muut ovat vain hänen tarpeitaan varten

- Eivät osaa jakaa mitään

- Kuvittelevat, että heidän tahdon mukaan pitäisi mennä

- Kiukuttelevat, kun eivät saa tahtoaan läpi.





Töissä tämä käytös johtaa vaan ongelmiin.

Vierailija:

- Eivät osaa ottaa toisia huomioon

- Ovat hyvin itsekkäitä

- Kuvittelevat, että muut ovat vain hänen tarpeitaan varten

- Eivät osaa jakaa mitään

- Kuvittelevat, että heidän tahdon mukaan pitäisi mennä

- Kiukuttelevat, kun eivät saa tahtoaan läpi.

Töissä tämä käytös johtaa vaan ongelmiin.

.. maan napana. On hyvin itsenäinen, mutta samalla erittäin avulias.

Kyllä se siis kasvatuksesta lähtee, eikä siitä onko sisaruksia vai ei...

ja kun eivät saa ylennyksiä tms.... ihmettelevät. Oma vika, mitäs eivät osaa käyttäytyä.

kuin useampi lapsi, joita kohdellaan eriarvoisesti.

Ja oli todella hilkulla etten vienyt lapseltani henkeä.... mutta toisessa raskaudessa,joka tosin oli 7 vuotta tuon jälkeen hiukan eri elämäntilanteessa,minulle ei raskauden jälkeistä masennusta tullut !



Yleensä äidiksi kasvaminen ja vastuun ottaminen ensimmäisen lapsen kanssa on raskainta ja ainakin minulla on ollut ihanaa kakkosen kanssa !!

Meillä aivan ihana poika. Olen myös miettinyt toista lasta, mutta emme taida tehdä. Rakastan esikoistani yli kaiken.



Luulin jo, kun kuukautiset olivat myöhässä, että olen raskaana, mutta olin helpottunut, kun ne alkoivat. Ilmeisesti tässä minulle tieto, että en todellakaan halua toista lasta.

Niin meille kävi :( Nyt lapsemme jää ainokaiseksi vaikka niin emme tosiaankaan olisi halunneet!



Jotkut väittää että ainokaiset olisi jotenkin huonompia käytökseltään? En kyllä tuota usko!!!! Jostain kumman syystä juuri ne perheet joissa on 3-5 lasta ovat niitä " pahimpia" tapauksia. Lapset tekevät mitä huvittaa kun vanhemmat ei jouda vahtimaan eikä taida kyllä kiinnostustakaan riittää kaikille lapsille ja heidän tekemisilleen? Lapset heittävät kiviä ja hiekkaa toisten päälle, lällättävät toisilleen, rikkovat leluja pihalla, repivät käsistä tavaroita jne... Ja nämä ihanat pallerot on iältään yli 4 vuotiaita!!! Että semmoisia kokemuksia täällä!!!

ei niitä lapsia noin vain tehdä. Ne saadaan, jos saadaan!!!

Itsekkäästi nykyaikana ihmiset tekevät lapset, jotkut taas joutuvat karvaasti sen kokea että ei niitä tehdä; ne saadaan jos meille parhaaksi katsotaan sellainen antaa.

Mun ystäväpiirissä ainakin tuntuu olevan niin, että sisaruksiin ei ole mitkään läheiset välit. Joulunaikaan ja jossain muissa ns. perhejuhlissa nähdään ja siinä se. Jos apua tarvitaan muuttoon, lastenhoitoon, remonttiin tai muuhun, niin kyllä ne on ystävät jotka auttaa eikä sisarukset.



Sitten on vielä nämä, joilla ei ole edes tälläiset neutraalit välit sisaruksiin vaan on välit kokonaan poikki ja sisarukset on vaan riesa elämässä.



Mulla itselläni on yksi veli ja yksi sisko -ihan ok tultiin toimeen lapsena ja nyt aikuisinakin, mutta läheisiä ei olla. Nähdään vaan kun minä käyn lapsuuden kotipaikkakunnalla, veljeä tai siskoa ei kiinnosta tulla meille käymään, vaikka olen tietysti kutsunut. Eikä mua nyt hirveästi sureta, etteivät tule käymään, kun ei meillä kauheasti ole puhuttavaa. Sen kummemmin kuin jollain hyvän päivän tutuilla on.

Ja kun ollaan raskaana, niin puhutaan saamisesta.

" Emme tiedä, tekisimmekö vielä lapsen"

" Me saamme vauvan!"



Joten turha viilata sitä pilkkua ' tehdä' -sanan takia.

Itselläni on pari vuotta vanhempi veli, muttei siintä mitään iloa ole ollut eikä tule. Itse lapsena toivoin, etteivät vanhempani minua olisi ollenkaan tehneet, kun rahat ei kahteen lapseen riittänyt. Itselleni pari vuotta vanhempi serkkutyttö on aina ollut läheinen. Se riittää. Omalla tytölläni 1v8kk, on yksi serkkupoika ja yksi pikkuserkku, sekin poika. Jotka ovat niitä läheisempiä. Tyttöserkkua tytölleni olen toivonut, mutta sitä ei ikävä kyllä taida saada. Toivottavasti aikanaan saa paljon läheisiä kavereita.

Miksi luulette että teillä ei sisaruksista ole syntynyt turvaverkkoa?

Vierailija:

ei niitä lapsia noin vain tehdä. Ne saadaan, jos saadaan!!!

Itsekkäästi nykyaikana ihmiset tekevät lapset, jotkut taas joutuvat karvaasti sen kokea että ei niitä tehdä; ne saadaan jos meille parhaaksi katsotaan sellainen antaa.

Hänen ollessa kuusi vuotias, alkoi sanoa että haluaa pikkusiskon tai -veljen. Omat vanhempani kuolivat ja minulle veli oli tärkeä tuki ja turva siinä tilanteessa, tiesimmehän molemmat mitä menetimme.



Nämä kaksi asiaa sai minut lopulta haluamaan toista lasta ja miehenikin sitä halusi, joten päätimme että saa tulla jos tulee.

Nyt meillä tuhisee tuossa ihana pikkuinen käärö, enkä voisi olla onnellisempi =)

Ikäeroa lapsille tuli kahdeksan vuotta, joten ei heistä leikkiseuraa ole lapsena, mutta aikuisena kylläkin seuraa ja turvaa toisistaan.

Minulla ja veljelläni on ikäeroa 7 seitsemän vuotta, joten tiedän että vanhempana ei se ikäero merkkaa mitään.

Niin ja siis kysyn ihan vain siksi, että mietin, voinko jotenkin itse kasvatuksellani vaikuttaa siihen. Vai onko se enemmän luonne- tai ikäerokysymys?

Siis 46 jatkoi tuon äskeisen kysymyksen.