Lue keskustelun säännöt.
Pakko lopettaa treffailu kun ei itsetunto ja sydän kestä sitä enää
Ala todellakin ymmärtää ihmisiä jotka valitsevat ikuisen sinkkuuden, mieluummin kuin yrittäisi löytää jonkun. Siis tapauksessa jossa ihminen sinänsä voisi sen parisuhteen haluta, mutta ei pysty/halua sitä enää tavoitella.
Olen treffaillut miehiä nyt 2 vuotta. Ihan hirveästi jäänyt käteen vain pahaa mieltä. Selväksi on käynyt että mihinkään, ei MIHINKÄÄN voi enää luottaa. Ei miehen sanoihin, ei miehen taustaan, ei miehen tekoihin. Ei mihinkään. Vaikka kuinka koitat etsiä "green flagejä", antaa asioiden mennä omalla painollaan, olla itse umpirehellinen ja avoin alusta saakka.. ja vaikka mies vaikuttaisi siltä myös. Niin kaikki voi muuttua *PUFF* muutamissa tunneissa ja yhtäkkiä olet taas hylätty ja jätetty ja kaikki mitä on puhuttu tai tehty on täysin merkityksetöntä. En olisi ikinä uskonut että kumppanin etsiminen voi olla näin kamalaa ja vaikeaa!
Kommentit (1158)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen "helppo" nainen, en siis sanan ilkeässä merkityksessä vaan ylipäätään siinä että en jaksa kehittää mitään draamaa mistään, en oo kovin tuomitseva ja ajattelen aika usein toistenkin tunteita.
En ihastu helposti, mutta kun ihastun niin minun on vaikea peittää sitä ja tykkään näyttää tunteitani. Olen iloinen ja innostuva persoona ja olisi vaikea näytellä myrtsinaamaa jotta saisi miehen ihastumaan. Mutta ehkä niin pitäisi tehdä koska tosiaan happamilla ja hankalilla naisilla tuntuu olevan aina miehet, jotka suorastaan palvovat heitä :D Ja tämä siis, vaikka eivät olisi edes erityisen kauniitakaan!
Toisaalta tuntuu niin hankalalta esittää ihmistä jota ei ollenkaan ole, että ehkä paras olla vaan oma itsensä ja toivoa että joku joskus sitä arvostaa.
Mä olen kiltti ihminen ja annan paljon huomiota ja ymmärrystä toiselle. Olen naimisissa ja avioliitto sujuu paremmin silloin kun olen motkottava bitch. Kun yritän ystävällisesti pyytää jotain, en saa mitään vastakaikua, tai kun yritän olla toisen tukena, en saa itse tukea toiselta. Joudun välillä vetämään väkisin feikatun bitch-vaihteen päälle, että minuakin kuunnellaan. Se tuntuu tosi epämukavalta, mutta toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pelaan suhteissa aina todella paljon seksillä. Tiedän, ei ole oikein tai kestävää, mutta se on se, mitä minulla on eniten tarjota miehille. Olen epävakaa, pääni sisällä alakuloinen ja ahdistunut sekä minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, mikä ei välttämättä tule esiin tavallisessa arjessa. En millään tavalla ole järkevän miehen tyttöystävä- tai vaimomateriaalia, jonka kanssa kannattaisi rakentaa elämää.
Silti olen aina ollut parisuhteessa ja olen löytänyt helposti mukavia, tavallisia miehiä. Nyt olen ollut vuosia saman miehen kanssa, mutta varmasti vieläkään ei olisi vaikeuksia löytää uutta miestä. Miehiin vetoaa mukava ja aurinkoinen persoona, seksikkyys, naisellisuus ja hyvä vartalo. Olen ehkä vähän myös outo, ihan kivannäköinen ja helposti lähestyttävä, mikä alentaa kynnystä lähestyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen "helppo" nainen, en siis sanan ilkeässä merkityksessä vaan ylipäätään siinä että en jaksa kehittää mitään draamaa mistään, en oo kovin tuomitseva ja ajattelen aika usein toistenkin tunteita.
En ihastu helposti, mutta kun ihastun niin minun on vaikea peittää sitä ja tykkään näyttää tunteitani. Olen iloinen ja innostuva persoona ja olisi vaikea näytellä myrtsinaamaa jotta saisi miehen ihastumaan. Mutta ehkä niin pitäisi tehdä koska tosiaan happamilla ja hankalilla naisilla tuntuu olevan aina miehet, jotka suorastaan palvovat heitä :D Ja tämä siis, vaikka eivät olisi edes erityisen kauniitakaan!
Toisaalta tuntuu niin hankalalta esittää ihmistä jota ei ollenkaan ole, että ehkä paras olla vaan oma itsensä ja toivoa että joku joskus sitä arvostaa.
Mä olen kiltti ihminen ja annan paljon huomiota ja ymmärrystä toiselle. Olen naimisissa ja avioliitto sujuu paremmin silloin kun olen motkottava bitch. Kun yritän ystävällisesti pyytää jotain, en saa mitään vastakaikua, tai kun yritän olla toisen tukena, en saa itse tukea toiselta. Joudun välillä vetämään väkisin feikatun bitch-vaihteen päälle, että minuakin kuunnellaan. Se tuntuu tosi epämukavalta, mutta toimii.
Sitten herää kysymys että millaisia miehiä olet valinnut?
Vierailija kirjoitti:
Itse pelaan suhteissa aina todella paljon seksillä. Tiedän, ei ole oikein tai kestävää, mutta se on se, mitä minulla on eniten tarjota miehille. Olen epävakaa, pääni sisällä alakuloinen ja ahdistunut sekä minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, mikä ei välttämättä tule esiin tavallisessa arjessa. En millään tavalla ole järkevän miehen tyttöystävä- tai vaimomateriaalia, jonka kanssa kannattaisi rakentaa elämää.
Silti olen aina ollut parisuhteessa ja olen löytänyt helposti mukavia, tavallisia miehiä. Nyt olen ollut vuosia saman miehen kanssa, mutta varmasti vieläkään ei olisi vaikeuksia löytää uutta miestä. Miehiin vetoaa mukava ja aurinkoinen persoona, seksikkyys, naisellisuus ja hyvä vartalo. Olen ehkä vähän myös outo, ihan kivannäköinen ja helposti lähestyttävä, mikä alentaa kynnystä lähestyä.
Moni nainen pelaa.
Tuossahan on se Henry Laasasen mainitsema kaksoisstrategia. Nainen voi toimia kuten miehet, tai mikäli kyvyt eivät riitä, vaihtoehtona on ns. blondistrategia eli pelaaminen seksikkyydellä.
Minäkin tunnen naisia jotk aovat täysiä luusereita tai epävakaita, mutta ovat kaapanneet itselleen vakaat miehet jotka pitävät kodin ja talouden kasassa, ja nostavat nämä naiset kaupungin vuokrayksiöistä viihtyisiin asuntoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset miehet varmasti kiinnostuisivat ja kiintyisivät naisiin hyvin nopeasti, jotka eivät onnistu löytämään ensimmäistäkään naista elämäänsä. Ne miehet eivät tosin vain kiinnosta ensimmäistäkään naista.
Ja yleensä siihen on hyvä syy miksi eivät kiinnosta. Mutta jos joku nainen sellaisesta kiinnostuisi, mies sitoutuisi vain siitä syystä, kun tietää ettei ketään muuta saisi. Pakko tarttua siihen ainoaan mahdollisuuteen joka eteen tulee. Jos kuvitellaan että useat naiset kiinnostuisivat näistä miehistä, he käyttäytyisivät aivan yhtä paskasti kuin kaikki muutkin. Eivät siis ole yhtään sen parempia vaihtoehtoja.
Jos mies ei ole koskaan saanut minkäänlaista tunneyhteyttä yhteenkään naiseen, eli yksikään nainen ei ole ollut aidosti (tai riittävästi) kiinnostunut hänestä, kävisi todennäköisesti niin, että mies rakastuisi päätä pahkaa ensimmäiseen naiseen, joka edes lähtisi toisille treffeille hänen kanssaan.
Kuulostaapa edelleen houkuttelevalta: tyyppi rakastuu sinuun, koska olet ensimmäinen joka on suostunut hänen kanssaan toisille treffeille. Periaatteessa paikallasi voisi olla ihan kuka tahansa muu.
Juu ei kiitos.
Se ei kuulosta houkuttelevalta, jos sen ajattelee noin.
Mutta parhaassa tapauksessa käy niin, että kaksi ihmistä, joista kumpikaan ei ole koskaan saanut mitään romanttista vastakaikua vastakkaisen sukupuolen edustajalta, päätyy yhteen, ihastuu ja rakastuu toisiinsa, ja muodostaa kestävän parisuhteen.
Varmaan tuo toimii siinä tapauksessa, jos molemmat ovat niin sanotusti yhtä epätoivoisia. Mutta jos olet itse ihminen josta vastakkaisen sukupuolen edustajat kiinnostuvat jatkuvasti (eikä pelkästään tinderissä), ei asetelma ole oikein tasapainoinen. En voisi kuvitellakaan kiinnostuvani ihmisestä joka ei kelpaa kenellekään, ja yksi syy siihen lienee se etten itse ole samassa tilanteessa.
Ei se toimikaan, ja monet tajuavat sen, ainakin monet miehet.
Sen vuoksi moni kokematon mies etsiikin vaistomaisesti sellaista naista, joka ei myöskään ole ollut suosittu miesten keskuudessa. Ikävä kyllä näitä naisia on suhteellisesti ottaen vähemmän kuin miehiä.
No en sanoisi tämän olevan totta ollenkaan.
Minä olen nainen joka ei ole koskaan, oikeasti kelvannut kenellekään.
Nää kelpaamattomat miehet haluaa ihan samoja naisia kuin kaikki muutkin miehet.
Miehet ei edes näe minun olemassa oloa.
Arvaa mitä tekee itsetunnolle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en en ollenkaan uskalla edes lähteä kokeilemaan seurustelua, koska olen vielä neitsyt.
Tästäkin ketjusta jo nähdään kuinka kokemattomista ja ”epähalutuista”, joka ei ”kelpaa kenellekkään” puhutaan.
En ymmärrä miksi neitsyitä täytyy niin pilkata.
Kummallinen kulttuuri että kaikkien olisi pitänyt, viimeistään tiettyyn ikään mennessä päässyt ”eroon” neitsyydestä.
Minuakin aikonaan pilkattiin asiasta ja paljon.
Kumma juttu että isein pilkkaaminen tuli toisilta naisilta.
En todellakaan uskalla lähteä.
Sen lisäksi saanut kuvan että sänkyyn täytyy suoraan hypätä.
Ja sen lisäksi kaikki tää ns.kinky juttu.
En mä ainakaan halua tulla hakatuksi ja kuristetuksi.
Pelottavaa….
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syy siihen, miksi (etenkin nuoret) miehet kyllästyvät helposti naisiin ja naisen tapailuun, saattaa olla jatkuva p*rnon kulutus.
Jos alkava tapailu ei johda pian seksiin, mies kyllästyy, ja katselee naista niin kuin p*rnonkatselija katselisi romanttista komediaa - kyllästyneenä odottamaan olematonta actionia.
Jos tapailu on johtanut seksiin, mies on saattanut kiinnostua, hyvässä tapauksessa joksikin aikaa. Mutta suhteen edetessä (naisen mielestä) mies alkaa päin vastoin kyllästymään, koska haluaisi enemmän, monipuolisempaa, kinkympää ja ennen kaikkea kerta kerralta enemmän tyydyttävää seksiä.
Minun on vaikeuksia löytää syytä sille, miksi itse päädyn tai olen päässyt parhaimmassakin tapauksessa naisen ystäväksi tai kaveriksi en parisuhteeseen hänen kanssaan. en ole, enkä ole ollut valmis yhdenkään naisen kanssa seksisuhteeseen.
En itse ole ollut halukas ja valmis harrastamaan seksiä naisen kanssa kuin aikaisintaan useammantapaamis / treffailu kerran jälkeen. - Jolloin on ollut jo useimmiten liian myöhästä. Nainen on ennättänyt kertomaan, että haluaisi jatkaa kanssani jatkossa vain kavreina tai ystävänä.
Tai vaikka olisin itse ollut aikaisemmin halunnut harrastaa seksiä, niin olen antanut tilanteen edetä omalla painollaan. En ole osannut itse johdatella tai viedä tilannetta sen suuntaisesti, että olisimme päätyneet harrastamaan seksiä yhdessä. - Vastaavasti nainen ei ole toiminut "johdattajana".
Saati, että seksiin oltaisiin edetty, niin kuin minusta parhaimmassa tapauksessa; vastavuorosiesti ja luontevasti niin, että molemmilla on siihen halu ja tahto ja siihen oltaisiin edetty, jhotenkin luontevasti kuin maagisen taian ohjaamana.
En ole kohdannut kertaakaan naista joka olisi "johdatellut/tehnyt aloitetta", olisin vieläkin neitsyt jos en olisi aloitteita tehnyt. Naisilla on tapana jättää se seksuaalisuuden aloittaminen täysin miehen tehtäväksi. Jos haluat seksiä miehenä, sinun on tehtävä aloite tai olet friend zonella, suomalainen nainen ei tee aloitetta juuri ikinä.
Pidemmässä suhteessa nainen saattaa aloitteen tehdä joinain merkkipäivinä, that's it, tutustumis vaiheessa ei juuri koskaan. Ehkä kovassa humalassa se saattaa tapahtua, ja silloinkin miestä saatetaan syytetään raiskauksesta/hyväksikäytöstä koska nainen ei muista että itse teki niin.
Kaikki nämä vuosikymmenien kokemuksesta. Kannattaa takoa kun rauta on vielä kuumaa, tai se jäähtyy täysin.
Tämä on kyllä täysin totta omastakin naisen näkökulmastani. Suomessa nainen kasvatetaan niin että on häpeällistä ilmaista haluavansa seksiä. Jo teinityttö saatetaan leimata h-sanalla, jos ilmaisee tykkäävänsä jostain pojasta. Kaikkein häpeällistä on se, jos ilmaisee haluavansa seksiä ja mies ei haluakaan, silloin on tyrkky ja siitä naista pilkkaavat sekä miehet että naiset. Itsekään en ole koskaan tehnyt miehelle sitä ihan ensimmäistä aloitetta. (Parisuhteessa toki olen sitten tehnyt aloitteita useinkin). Jos mies ei useampienkaan treffien jälkeen mitenkään näytä seksuaalista kiinnostusta, ajattelen että hän pitää kaverina ja jos itselläni on romanttisia tunteita ollut niin minäkin jäähdyttelen ne kaveriasteelle.
Uteliaisuudesta; Miten haluaisit, että mies osoittaisi, että haluaisi seksiä sinun kanssasi? - Tai yleisemmin naiset miten tehdä aloite seksiin?
Älkää tehkö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pelaan suhteissa aina todella paljon seksillä. Tiedän, ei ole oikein tai kestävää, mutta se on se, mitä minulla on eniten tarjota miehille. Olen epävakaa, pääni sisällä alakuloinen ja ahdistunut sekä minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, mikä ei välttämättä tule esiin tavallisessa arjessa. En millään tavalla ole järkevän miehen tyttöystävä- tai vaimomateriaalia, jonka kanssa kannattaisi rakentaa elämää.
Silti olen aina ollut parisuhteessa ja olen löytänyt helposti mukavia, tavallisia miehiä. Nyt olen ollut vuosia saman miehen kanssa, mutta varmasti vieläkään ei olisi vaikeuksia löytää uutta miestä. Miehiin vetoaa mukava ja aurinkoinen persoona, seksikkyys, naisellisuus ja hyvä vartalo. Olen ehkä vähän myös outo, ihan kivannäköinen ja helposti lähestyttävä, mikä alentaa kynnystä lähestyä.
Moni nainen pelaa.
Tuossahan on se Henry Laasasen mainitsema kaksoisstrategia. Nainen voi toimia kuten miehet, tai mikäli kyvyt eivät riitä, vaihtoehtona on ns. blondistrategia eli pelaaminen seksikkyydellä.
Minäkin tunnen naisia jotk aovat täysiä luusereita tai epävakaita, mutta ovat kaapanneet itselleen vakaat miehet jotka pitävät kodin ja talouden kasassa, ja nostavat nämä naiset kaupungin vuokrayksiöistä viihtyisiin asuntoihin.
Mikä on miehen oma osuus tuossa kuviossa? Miten joku epävakaa luuserinainen voi "kaapata" miehen itselleen - eikö mies osaa itse päättää, haluaako olla naisen kanssa, vai ihanko mies tuli kidnapatuksi? Ei sitten hyväpalkkaisen työpaikkansa työpuhelimesta uskaltanut soittaa poliisilta apua, vai miksi mies joutui jäämään tuohon tilanteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Aikaisemmista vastauksista on jo käynyt ilmi mistä kiikastaa.
Naisia kiinnostaa miesten valiojoukko. Miehet jotka eivät ole julkkiksia tai laatikkoleuka-toimari-vuorikiipeilijä-alfoja, mutta kylläkin top 20%. Komeahkoja, miehen kokoisia, maskuliinisesti käyttäytyviä, aloitteellisia ja naisen seurassa itsevarmoja, seksuaalisesti lähempänä dominoivia kuin submissiivisia, pinkka kunnossa sosioekonomisessa mielessä, hyvä asunto jossa tavata, jne. Ei merkittäviä heikkouksia millään osa-alueella.
Nämä miehet ovat valmiita joustamaan "tason" puolesta eli tapailevat vähän tavallisempiakin, mutta se hinta on suhteen laatu. Miehelle kaikki miehen haluama eli seksi ja kiva seura, naiselle niin paljon tunnesitoutumista ja tukea huonompina hetkinä kuin mitä mies suostuu antamaan. Eli hyvin vähän.
Tinder ja naisten saamat helpot matchit on suuri vaikuttaja tässä. Hmm ehkä tuon vois tavata, mutta hei tuossahan on kiinnostava mies... (joka samanaikaisesti saa tykkäyksen viideltä muulta eronneelta ihan ok tavisnaiselta, mutta ei yhdeltäkään todella sykähdyttävältä naiselta joka saisi miehen tavoittelemaan parisuhdetta 101%).
Luonnehdipas sitten vielä, mitä ne 80% miehistä on, ne joita naiset siis eivät halua? Ovatko he kaikki epävarmoja ja seksuaalisesti submissiivisia, joilla on sosioekonomisesti ajatellen jotain ongelmia, ei-hyvä asunto, jne - millaisia he ovat? Jos ulkonäkö mättää, voisiko asialle tehdä jotain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh,, epätoivoiselta tuntuu seurata läheisiä jotka etsivät kumppania 30 + vuotiaana. Naisilla biologinen kello tikittää ja päätökset parisuhteen jatkamisesta pitäisi tehdä nopealla aikataululla.
Itse löysin puolisoni alle parikymppisenä. Pelkkää tunnetta, hetkessä elämistä, ei ajatuksia tulevaisuudesta. Yhdessä oltu jo reilu 15 vuotta. Vaikea olisi lähteä enää deittailemaan.Jotenkin ihmetyttää aina se kuinka neuvotaan, ettei vaan missään tapauksessa pidä vakiintua sen ekan (eikä edes tokan) poikaystävän kanssa vaan nuorena pitää elää ja mennä sen sijaan että sitoutuisi "siihen ekaan vastaantulijaan".
Sen sijaan se ei ole ollenkaan ongelmallista, että noin 30-vuotiaana sitten tosiaan joutuu tekemään sen eli sitoutumaan ensimmäiseen vastaantulijaan joka on edes suurin piirtein ok, koska enää ei ole aikaa etsiä sopivampaakaan jos varsinkin haluaa saada lapsia.
Itsellä ei sopivaa kumppania löytynyt nuorena eikä vanhempanakaan eli nyt en puolustele omaa valintaani vaan ihan sivusta heitin huomioni.
Mitäs ihmetyttävää tuossa on? Vaikka ei 30-vuotiaaksi mennessä olisikaan löytänyt itselleen sopivaa kumppania ja joutuisi sitten tyytymään saadakseen perheen, niin onhan siinä kuitenkin antanut itselleen 10 vuoden ajan mahdollisuuden löytää sen sopivan tyypin, jonka oikeasti haluaisi. Jos olisi tyytynyt ensimmäiseen kumppaniin, joka on kenties valittu teininä, olisi valinta tehty teinin intressien ja teinin maun mukaan - ehkäpä se 30-vuotias osaa tyytyessään miettiä vähän paremmin, millainen kumppani olisi sopiva kumppani perheen perustamista ajatellen, teinillä ehkä on ollut erilaiset kriteerit, jos oli kriteereitä ensinkään... Ja hyvässä lykyssähän sen 10 vuoden aikana moni löytää kuitenkin oikeanlaisen, tai edes vähän paremman mitä se eka suhde olisi ollut.
Minusta nimenomaan, jos joutuu tyytymään, se kannattaa tehdä mieluummin myöhemmin. Muuten harmittaa loppuelämän, olisiko pitänyt kuitenkin yrittää löytää sellainen, jonka kanssa olisi oikeasti ihastunut molemminpuolisesti. Jos tyytyy vasta viime metreillä, tietää ainakin yrittäneensä ja antaneensa mahdollisuuden sille oikealta tuntuvalle suhteelle. Ehkä silloin se tyytyminen kaduttaa ja harmittaa vähemmän myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh,, epätoivoiselta tuntuu seurata läheisiä jotka etsivät kumppania 30 + vuotiaana. Naisilla biologinen kello tikittää ja päätökset parisuhteen jatkamisesta pitäisi tehdä nopealla aikataululla.
Itse löysin puolisoni alle parikymppisenä. Pelkkää tunnetta, hetkessä elämistä, ei ajatuksia tulevaisuudesta. Yhdessä oltu jo reilu 15 vuotta. Vaikea olisi lähteä enää deittailemaan.Jotenkin ihmetyttää aina se kuinka neuvotaan, ettei vaan missään tapauksessa pidä vakiintua sen ekan (eikä edes tokan) poikaystävän kanssa vaan nuorena pitää elää ja mennä sen sijaan että sitoutuisi "siihen ekaan vastaantulijaan".
Sen sijaan se ei ole ollenkaan ongelmallista, että noin 30-vuotiaana sitten tosiaan joutuu tekemään sen eli sitoutumaan ensimmäiseen vastaantulijaan joka on edes suurin piirtein ok, koska enää ei ole aikaa etsiä sopivampaakaan jos varsinkin haluaa saada lapsia.
Itsellä ei sopivaa kumppania löytynyt nuorena eikä vanhempanakaan eli nyt en puolustele omaa valintaani vaan ihan sivusta heitin huomioni.
Tätä minäkin ihmettelen.
Tuo on ollut jo pitkään naisten agenda että nuorena juostaan, kolmekymppisenä vakiintuminen-häät-lapset-asuntolaina pikavauhdilla, ja vanhempana ollaan ilman miestä.
Siinä ajassa missä nykyään edetään seurustelusta lisääntymiseen, ei ehdi harjoitella miten sujuu elämä sen toisen kanssa. Mahdollisesti alkuhuumakaan ei ole vielä ohi. Ja sitten tulee yllätyksiä kun perhearki iskee päälle.
Naisten agenda? Nuorena juostaan? Miten tuo kuulostaa pikemminkin miesten agendalta. Paitsi, että on äärimmäisen vanhanaikaista puhua "juoksuista" - todella naurettavaa käyttää tuollaista 80-lukulaista termiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidä taukoa. Kasva ihmisenä. Kun pidät itseäsi rakkauden arvoisena ja rakastat itseäsi, löydät sen oikean joka jää rinnallesi. Koska olet sen arvoinen.
Mua ärsyttää tällänen ihan hirveästi. Ihan niinkuin se että saa paskaa kohtelua tarkoittaisi että en rakasta itseäni enkä pidä itseäni rakkauden arvoisena. Tai etteikö mulla olisi omaa elämää, omia harrastuksia (toinen on et aina käsketään keskittyä niihin).
Kun voin ihan rehellisesti sanoa että mulla on kaikki asiat kunnossa (oma koti, omat ystävät, mielenkiintoinen työ, opiskelen, harrastan), olen valmis rakkauteen, en etsi sitä hampaat irvessä - en todellakaan. Mutta kun olen jollekin antanut mahdollisuuden ja ns. avannut sydämeni niin lunta on tullut tupaan puol metriä joka kerta. ap
Ei sulla ap ole läheskään kaikki kunnossa, koska aina tapaat ja olet mielestäsi väärin miesten kanssa.
Miten ihmeessä ja kummassa ajaudut juuri sellaiseten kanssa suhteisiin?
Jossainhan se mättää. Ja pahasti mättääkin.
Itsehän sinä valitset ne miehet joita tapaat, itse alat suhteisiin. Itse uskot mitä miehet sulle puhuu.
Itse alat luottaa heihin.
Noissa asioissa ei kukaan pakota sinua mihinkään. Täysin vapaaehtoista ja oma valinta joka ikisessä tapauksessa.
Jos sinun ulkoiset olosuhteet ovat ok, niin päässäsi on jokin vääristymä miesten kanssa.
Ei kukaan rupee theti täysillä luottamaan kehenkään ja olettamaan että juuri tämä tapailu ja tämä suhde on lopullinen meille molemmille.Siis tämä. Ja juuri tämä.
Ne suhteet miesten kanssa epäonnistuvat pääsääntöisesti vain tietyillä naisilla ja naisryhmillä.
Ei kaikilla. Tottahan se on, että miehissäkin on vikaa, mutta itsehän nainen sen miehen valitsee.
Ja kun mies ei olekaan mikään sellainen satuolento kuin nainen kuvittelee, siis kuvittelee, niin mies on silloin aivan kokonaisuunakin täys paska! Näin te täällä palstoilla kerrotte.
Luulis naisella itselläänkin olevan sen verran järkeä korvien välissä, että osaa katella, kannattaako miehen luottaa vai ei, ja että minkälainen tuo tyyppi on.
Eikä syyttää miestä omasta rakastumisestaan ja pettymyksestä.
Ja olen itse nainen.
En tunnista tätä, pikemminkin päin vastoin. Vaikeilla ja vaativilla naisilla on aina mies. Samoin epävakailla naisilla, vaikka valitsevat p*skaa. Suurella draamalla toki haukkuvat miehensä maan rakoon ja eroavat, mutta uusi löytyy aina nopeasti. Ja niinhän tämä menee toisinkin päin. Kaiken maailman urpoilla on aina nainen, rumillakin. Sen sijaan tasapainoiset ja kädenlämpöiset eivät löydä ketään.
Tuossa on kyllä jotain perää. Siis siinä että vaikeilla ja vaativilla naisilla on usein parisuhde. Itse olen aika veemäinen ja kärsimätön naisihminen ja sanon heti ja napakasti jos ottaa joku asia päähän. En oikeastaan välttämättä tarvitse parisuhdetta, mutta aina sellaisessa olen ollut. Nykyään jo aviossa parikymmentä vuotta.
Suhteissa olen useimmiten ollut se jättäjä. En ole kiltti, helppo enkä kiva. Luin kerran kirjan jonka nimi oli Why men love bitches tai jotain sinne päin ja sen kirjan periaate oli että naisen ei kannata suhteen alussa alkaa joustaa ja paapoa ja hemmotella miestä, vaan mies nähköön vaivaa sen eteen että tapailee naista. Ei siis kokata kotiruokaillallisia ja hierota miehen olkapäitä parin ekan kuukauden aikana. Ei hypitä oitis sänkyyn tuiki tuntemattoman kanssa. Olemalla vaativa nainen karsii helppoheikit heti alkumetreillä. Suomalaisten naisten perisynti on olla liian kiltti ja joustava ja yrittää voittaa miehen rakkaus hemmottelemalla ja olemalla ihanteellinen partneri. Ei ilmeisesti maksa vaivaa, olemalla terveen itsekäs pärjää miesten kanssa paljon paremmin.
Ihan selvää on että terve itsekkyys kannattaa. Muta se kannattaa myös miehille.
Tuo ajatus että pitää olla b*itch, on täyttä kukkua. Samoin on täyttä kukkua että naisen kannattaa olla passiivinen tavoiteltava joka ulkoistaa kaiken työn miehelle.
Normaaleilla ihmisillä toimii ihan normaali vastavuoroisuus. B*itchit, pelimiehet ja mut erikoisuudet ovat sitten asia erikseen.
No minä en "pelaa" mitään. Olen vaan ihan aidosti hiukan hankala ja tyly ihminen kun olen avoimesti oma itseni. Eikös sitä aina kehoiteta vain olemaan oma itsensä eikä vetämään mitään roolia. Kerroin vaan että jostain syystä se hankaluus ja lievä välinpitämättömyys tuntuu vetoavan miehiin, ainakin tiettyihin miehiin. Ei aavistustakaan mistä se johtuu, mutta näin vaikuttaa olevan.
Hemmottelen kyllä aviomiestäni säännöllisesti, mutta hän onkin miesten parhaita, rakastava, uskollinen ja hellä. Hän ansaitsee kaiken hemmottelun ja hyvänpidon mitä vain voin keksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin deittaillut jonkin verran. Tavoitteenani on aina ollut parisuhde. Valitettavasti ei ole löytynyt oikeasti kestävää suhdetta, mutta joitain 1-3 vuotta kestäneitä suhteita. Mun huomio olisi seuraava...
Miksi sun pitää nyt valita ikisinkkuus? Tai ymmärrän, jos nyt kyllästyttää ja sulla on todettu parantumaton sairaus ja elinikää ennustetaan olevan jäljellä pari kuukautta. Tarkoitan sitä, että moinen ehdottomuus on kauhean rankka elämäntapa. En halua mennä liian pitkälle analyysissä, mutta heijastuuko susta musta-valkoisuus muissakin asioissa? Mä pidän aina välillä taukoa deittailusta, kun saan siipeeni tai kyllästyn. Pyrin kuitenkin selviämään traumoistani enkä pitämään niistä kiinni päätöksen omaisesti. Se on ok olla rikki, mutta siihen ei tartte sitoutua tulevaisuuden kuvana.
Tämä oli tosi hyvin sanottu. Olen myös ihmetellyt samaa täällä av:lla, kun ihminen on vaikka 40 ja ajattelee että mahdollisuus löytää ketään oli siinä. Vielä on kuitenkin hyvässä lykyssä puolet elämää jäljellä, mikä estää sillä puoliskolla löytämästä ketään? Itse olin pääosin sinkkuna 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Välillä deittailin ja saatoin tapailla joitain kuukausia, sitten pidin taukoa jos tuli siipeen, niin kuin välillä tuli pahastikin. Pidin taukoa jopa vuosia. En ole kuitenkaan koskaan menettänyt uskoa rakkauteen vaan päin vastoin sydän tuntui aina vahvemmalta kun olin ne säpäleet kerättyä ja korjattua. Lopulta löysin sen jonka vuoksi olen iloinen kaikista noista pettymyksistä, koska en olisi häntä löytänyt jos nuo aiemmat kerrat eivät olisi menneet pieleen.
Ymmärrän kyllä jitenkin tämän teksitn.
Mutta, rehellisesti:
Olen nyt 35.v. nainen, en koskaan ole seurustellut tai mitään muutakaan. Onko oikeasti kovinkaan todennäköistä että tämä tulisi koskaan muuttumaan.
Itseäni sattuu kun edes haaveilen kumppanista, koska en sitä todelliseksi saa muutettua.
Kun ei kelpaa niin ei kelpaa.
Joten ”helpompaa” pitää itseäni ikisinkkuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30v parisuhteessa kirjoitti:
Sen syvällisempiä miettimättä totean:
Jos mies ilmoittaa heti perimmäiset halunsa seurustelulle (seksi, paneminen, naiminen…) niin iso naisista torppaa sen heti: sika! Ei käy. SIKA!!! Mitä tekee mies - valehtelee. Saadakseen seksiä. Mitä nainen voisi kenties sitten tehdä tavattuaan mielenkiintoisen miehen?!? Älä ajattele heti vuosikymmenten päähän, että tässä on se tuleva mieheni. Elä hetkessä, nauti. Anna upeaa seksiä. Aamuin, päivin ja illoin. Ehkä se mieskin siitä kypsyy ja haluaa viettää kanssasi ikuisuuden? Mutta ah muista! Et saa lopettaa sen upean seksin antamista, koskaan! Se on petetty lupaus, vaikkei sitä olisi ääneen sanottukaan. Ja hyvä seksi on aina riettautta, syntiä.Älä myöskään ikinä äläkä varsinkaan koskaan oleta, että mies luopuisi typeristä harrasteistaan takiasi. Sen vaatiminen on myös sopimusrike. Jos hän rassaa autojaan, on lintubongari, haluaa kalareissulle viikoksi kahdesti vuodessa - ne ei muutu. Näin olen omia tyttäriäni opettanut. Itselläni ei ole koskaan merkittäviä harratuksia ollut, joten en perheen takia niistä ole joutunut luopumaan.
Oletko itse kympin nainen? Ulkonäöltäsi, ajatuksiltasi? Vartaloltasi? Jos olet seiska, niin etsi miestä väliltä 6+ 7,5.
Ja sitten viimeisenä todella, todella törkeä asia - en ole opettanut tyttärilleni. Opettele nauttimaan imemisestä. Siis todella, todella nauttimaan, sydämestäsi. Ihan loppuun asti. Älä kiristä, mutta käytä valttikorttina. Kivaa vkonloppua!
En nyt tuohon provotekstiisi kommentoi muuten, mutta missä on taulukko, mistö voi tarkistaa onko itse kympin nainen, seiska vai jotain siltä väliltä? Ja oletetaan, että olen vaikka kasi - mistä tiedän, ketkä miehet ovat 7+ - 8,5? Itse en nimittöin suinkaan osaa sanoa jostain random miehestä, mikä hänen tasonumeronsa on. Jos itse olen rakastunut, minusta se toinen on aina 10+, koska silloin hän tuntuu parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta, ja kaikki muut oikeastaan siinä tilanteessa mahdottomilta. Muuten en osaa rankata ketään.
Ei huolta, vaistosi ja kokemuksesi eletystä elämästä pitävät huolta siitä, että katselet sillä silmällä vain suunnilleen omantasoisiasi miehiä. Se on automaatio. Oma taso + rakastuminen on sitten se 10+.
Okei, eli ihminen kiinnostuu vaistomaisesti itsensä tasoisista. Miksi täällä sitten usein väitetään, että henkilö hakee tasoaan parempaa ja ehdotellaan että pitäisi laskea tasoa?
Normaali ihminen saattaa joskus haaveilla vaikka siitä lempinäyttelijästä, mutta ymmärtää että se ei ole koskaan realistinen vaihtoehto ja hakee sitten sitä realistista kumppania omalta tasoltaan.
Mutta sitten on valitettavasti näitä tyyppejä molemmissa sukupuolissa, jotka uskovat sen Disney-satuilun siitä että rakkaus on sokea, kuka vaan voi saada kenet vaan, ulkonäöllä ei ole mitään väliä ja niin edelleen. Tästä sitten sikiää niitä peräkammarin Makeja jotka eivät ota ketään kun luulevat saavansa "hyvillä jutuillaan" jonkun sarasiepin, ja sitten on niitä tavisnaisia joita komeat panomiehet panevat koska saa helppoa seksiä ja sitten nämä naiset luulevat, että on mahdollisuus saada myös parisuhteeseen näitä komeita miehiä.
Minä en ainakaan koskaan hae mitään tasoa. En hae ylipäätään mitään. Olen antanut naisten lähestyä silloin, kun heitä kiinnostaa ja itse olen jättänyt lähestymättä. Jopa Tinderissä, kun siellä joskus muinoin olin. Lähestymisten pitäisi aina mennä niin, että nainen on se, joka lähestyy. Koska jos naista kerrankin joku mies aidosti kiinnostaa, niin en epäile hetkeäkään, etteikö nainen lähesty. Ja ainakin itse olen kokenut omalla kohdallani asian menevän näin. Toki työskentelen ainoana miehenä sosiaalialan isossa työporukassa, että on ollut siltä osin vähän helpompaakin...
Minulla on itse asiassa ollut ihan sama filosofia, olen antanut naisten lähestyä ja se onkin sitten johtanut seurusteluunkin aika kovalla prosentilla. Mutta että ilman tasoja, ei helkkarissa. Kyllä sitä nyt vähän pitää katsoa, kenen kanssa lähtee etenemään. Niin epätoivoinen en ole, että kuka vaan käy.
Eipä niitä lähestymisiä naisilta kovin usein tule. Mutta aika vähän on niitä naisia, joiden kanssa en voisi kuvitella yhtään mitään. Mutta varmasti lähes jokainen niistä on minulle jutellut, jotka ovat olleet minusta kiinnostuneita.
Juurikin näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä deittaile, yritä parisuhdetta vain ihmisen kanssa, jonka jo ennalta tunnet jostakin (harrastus, työ) ja pidemmältä ajalta.
Näin mä löysin hyvän miehen, joka ei esittänyt mitään, kun ei tarvinnut kaverille esittää (enkä minäkään esittänyt hänelle muuta kun mitä olen, samasta syystä). Olin siis jo ennalta nähnyt mm miten hän käyttäytyy stressaantuneena (yhteinen harrastus on kilpailulaji), onko rehellinen, miten käyttää rahaa, miten kohtelee muita ihmisiä (etenkin jotenkin alisteisessa asemassa olevia).
15 v onnellisesti yhdessä. Jos hän nyt kuolisi, joko jäisin tarkoituksella yksin tai etsisin uuden saman harrastuksen parista.
Kaikki eivät työn harrastusten tai yhteisten kavereiden kautta tapaa itseään kiinnostavia miehiä/naisia.
Ja se on ihan oma valinta sitten. Ellei kykene kiinnostumaan mistään missä on molempia sukupuolia (esim. tyypillisesti urheilu), niin sitten valitsee jäädä ilman. Kun täällä roikkumisen sijaan harrastaisi jotakin missä ylipäätään tapaa ihmisiä, olisi niitä mahdollisuuksia.
Tai siis ellei olisi katkerikko vihaaja, niiden on turha vaivautua ihmisten ilmoille.
Se on kuule aikamoinen lottovoitto, että se kumppani sattuu löytymään sieltä oman kylän puulaakijoukkueesta. Jos sinulla on käynyt niin, se ei tarkoita että se olisi erityisen yleistä keskimäärin.
Koska naapurikylä on liian kaukana? Ja koska netissäkö ei ole myös harrastusryhmiä, joissa voi tavata kumppaninen vaikka toiselta puolelta Suomea.
Tekosyitä. Minä löysin mieheni naapurikaupungin ampumaseurasta, arvaa montako naista siellä on, vaikka on useita sinkkumiehiä? Fiksu menee sinne, missä sitä toivottua sukupuolta on.
Fiksu mies menisi johonkin vapaaehtoistyöhön, siellä on mukavia naisia ja aina osa sinkkujakin. Mutta täällä he haukkuu, miten naiset valitsevat väärin :)
Niin, eli palattiin juuri siihen nettiin ja isompiin piireihin kuin siihen omaan pieneen harrasteluporukkaan josta jokainen mukamas löytää kumppanin.
Kukaan muu ei puhunut pienestä porukasta, vaan harrastuksista joissa tapaa ihmisiä. Versus katalogin selaaminen, ja pettyminen yhä uudestaan.
Siellä harrastuksessa ei se hampaaton juoppo joka äsken mainittiin esitä samoin kivaa miestä, kun sen tuntee ensin muuna kuin potentiaalisena kumppanina, joka voi valehdella mitä vaan.
Onneksi ihmiset eivät koskaan valhetele internetin ulkopuolella, pelkkiä rehellisiä vaan on liikenteessä.
Mutta joo, edelleenkään se ei ole mitenkään sanottu että se kumppani löytyy sieltä harrastuspiireistä vaikka kuinka laajentaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat niin hemmetin negatiivisiä. Itketään ja valitetaan kun ei kenellekkään kelpaa ja miehet sitä ja naiset tätä. Käydään kaksilla treffeillä ja jos toinen ei kolmansia halua niin se on kamala pettymys, maailmanloppu ja taas vajotaan itsesääliin. Toisilla lukee jo profiilitekstissä tyyliin että tuskin täältä mitään löytyy. No miksi roikut sitten siellä tinderissä.
Itse tunnen monta paria jotka tavanneet tinderissä. Kaksi mennyt naimisiin, kolmas pari odottaa jo toista lasta. Siskoni tapasi vuosi sitten tinderistä kivan miehen. Itsekin löysin mieheni sieltä. Kaikki ollaan ihan tavallisia tallukoita, on lyhyttä pitkää, laihaa ja pullukkaa, duunareita ja akateemisia. Eivät ole mitään instamalleja tai jykevä leukaisia lääkäreitä ja niin vaan on kumppani löytynyt. Ei kaikilla heti napannut ja osa piti taukoa kun alkoi kyllästyttämään mutta silti ovat aina olleet positiivisia ja treffailleet iloisin mielin.
Avainsana on juuri se, että treffeille, treffeille ja vielä kerran treffeille. Jos jotain ei millään tahdo saada treffeille niin poista se ja ota seuraava. Pelkkiä matchejä keräilemällä ei saa yhtään mitään.
Niinkö? Minulla aikoinaan oli ihan eri strategia kun oli yhdessä e-systeemissä. Katselin minulle sopiksi laitettujen miesten profiilit - siis luonneanalyysit - hyvin tarkasti. Kirjoittelin muutaman kanssa. yhden kanssa kirjoittelu lähti heti lentoon, olimme selkeästi samalla aaltopituudella ja haimme samoja asioita. Hänen kanssaan tapasin - ja nyt yhdessä ja naimisissa, onnellisesti jo yli kymmenen vuotta. Minusta avain on omissa nahkoissa viihtyminen ja taju millainen kumppani itselle sopii, noilla spekseillä löytää itselleen kumppanin nopeastikin.
Noin kai se ideaalisti toimisi, minulla vain tuppaa käymään niin että sitten livenä naisen into lässähtääkin. Mikä lie sitten syynä, ulkomuodossani tai olemisessani sen täytyy jotenkin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat niin hemmetin negatiivisiä. Itketään ja valitetaan kun ei kenellekkään kelpaa ja miehet sitä ja naiset tätä. Käydään kaksilla treffeillä ja jos toinen ei kolmansia halua niin se on kamala pettymys, maailmanloppu ja taas vajotaan itsesääliin. Toisilla lukee jo profiilitekstissä tyyliin että tuskin täältä mitään löytyy. No miksi roikut sitten siellä tinderissä.
Itse tunnen monta paria jotka tavanneet tinderissä. Kaksi mennyt naimisiin, kolmas pari odottaa jo toista lasta. Siskoni tapasi vuosi sitten tinderistä kivan miehen. Itsekin löysin mieheni sieltä. Kaikki ollaan ihan tavallisia tallukoita, on lyhyttä pitkää, laihaa ja pullukkaa, duunareita ja akateemisia. Eivät ole mitään instamalleja tai jykevä leukaisia lääkäreitä ja niin vaan on kumppani löytynyt. Ei kaikilla heti napannut ja osa piti taukoa kun alkoi kyllästyttämään mutta silti ovat aina olleet positiivisia ja treffailleet iloisin mielin.
Avainsana on juuri se, että treffeille, treffeille ja vielä kerran treffeille. Jos jotain ei millään tahdo saada treffeille niin poista se ja ota seuraava. Pelkkiä matchejä keräilemällä ei saa yhtään mitään.
Niin, matchien keräileminen on hyödytöntä, mutta ei se jatkuva treffeillä juokseminenkaan mitään hyödytä. Itse en halua lähteä treffeille, jos toinen ei ole oikeasti kiinnostava, joten jos jonkun kiinnostavan kanssa tapailu katkeaa, niin ei sitä niin vain löydä uutta tilalle. Tai ehkä jonkun epäkiinnostavan, josta tietää koko ajan, ettei ole hänestä tosissaan kiinnostunut.
No hyvänen aika, ei tietenkään epäkiinnostavien kanssa. Sellaisiahan sinulle ei varmasti ole matchinäkään, vai?
Mies USAsta , suomenruotsalainen, jännä ja fiksu hakee seuraani. Kolme lasta .............Tais jämähtää siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat niin hemmetin negatiivisiä. Itketään ja valitetaan kun ei kenellekkään kelpaa ja miehet sitä ja naiset tätä. Käydään kaksilla treffeillä ja jos toinen ei kolmansia halua niin se on kamala pettymys, maailmanloppu ja taas vajotaan itsesääliin. Toisilla lukee jo profiilitekstissä tyyliin että tuskin täältä mitään löytyy. No miksi roikut sitten siellä tinderissä.
Itse tunnen monta paria jotka tavanneet tinderissä. Kaksi mennyt naimisiin, kolmas pari odottaa jo toista lasta. Siskoni tapasi vuosi sitten tinderistä kivan miehen. Itsekin löysin mieheni sieltä. Kaikki ollaan ihan tavallisia tallukoita, on lyhyttä pitkää, laihaa ja pullukkaa, duunareita ja akateemisia. Eivät ole mitään instamalleja tai jykevä leukaisia lääkäreitä ja niin vaan on kumppani löytynyt. Ei kaikilla heti napannut ja osa piti taukoa kun alkoi kyllästyttämään mutta silti ovat aina olleet positiivisia ja treffailleet iloisin mielin.
Avainsana on juuri se, että treffeille, treffeille ja vielä kerran treffeille. Jos jotain ei millään tahdo saada treffeille niin poista se ja ota seuraava. Pelkkiä matchejä keräilemällä ei saa yhtään mitään.
Niinkö? Minulla aikoinaan oli ihan eri strategia kun oli yhdessä e-systeemissä. Katselin minulle sopiksi laitettujen miesten profiilit - siis luonneanalyysit - hyvin tarkasti. Kirjoittelin muutaman kanssa. yhden kanssa kirjoittelu lähti heti lentoon, olimme selkeästi samalla aaltopituudella ja haimme samoja asioita. Hänen kanssaan tapasin - ja nyt yhdessä ja naimisissa, onnellisesti jo yli kymmenen vuotta. Minusta avain on omissa nahkoissa viihtyminen ja taju millainen kumppani itselle sopii, noilla spekseillä löytää itselleen kumppanin nopeastikin.
Noin kai se ideaalisti toimisi, minulla vain tuppaa käymään niin että sitten livenä naisen into lässähtääkin. Mikä lie sitten syynä, ulkomuodossani tai olemisessani sen täytyy jotenkin olla.
Ne naiset huomaa, että olet vauvapalstamies, katkerikko. Siinä ei auta rahat eikä isot leuat.
Aivan. Sulla on kaikki kunnossa, paitsi se että minkälaiseen miestyyppiin hurahdat. Seuraavalla kerralla kokeile vaikka edes hieman miesihanteestasi poikkeavaa tyyppiä. Kuulostaa siltä et sulla on ollut "haluan tatskatun bad boyn" syndrooma. Sitten ihmettelet kun ajattelevat vain itseään parisuhteessa tai pettävät. Valitse paremmin.