Hei, onko muita varakkaita, jotka ovat pääsääntöisesti köyhistä huolissaan / suruissaan, eivätkä koe tarvetta arvostella heitä?

Kannattaa perehtyä psykologian ja sosiaalipsykologian alan tutkimuksiin aiheesta. NIiden mukaan ihmiselle lajina tuntuu olevan tyypillistä alkaa pitää kaikkea hyvää itselle sattunutta puhtaasti omana ansiona. Ei nähdä sitä, miten olosuhteet ja synnynnäiset ominaisuudet ovat vaikkapa vaurauden taustalla. Kääntäen tämä tarkoittaa, että muiden onnettomuus nähdään hyvin helposti heidän omana syynään. Ikään kuin ihmiset valitsisivat köyhyyden ja osattomuuden.

Kyllä minä ainakin mietin, varakkuudessani, että mitenköhän ne samankaltaiset ihmiset, kuin minä, jotka ovatkin köyhiä, oikein selviytyvät siitä tästä tai tuosta. Ja tunnen myötätuntoa ajatustakin kohtaan, että he kenties kärsivät. Ei tulisi MIELEENKÄÄN alkaa haukkua, syyllistää tai arvostella.

Kiukuttaa ja melkein jtkettää, kun saa viikoittain lukea sellaista scheissea palstalta! Ainakaan sellainen haukkuja ei itse ole kovin varakas!

Ap

Afrikan köyhistä olen huolissani. Suomen köyhistä en, sillä heillä on asiat aika hyvin ja siihen päälle vielä usein itsellä mahdollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa perehtyä psykologian ja sosiaalipsykologian alan tutkimuksiin aiheesta. NIiden mukaan ihmiselle lajina tuntuu olevan tyypillistä alkaa pitää kaikkea hyvää itselle sattunutta puhtaasti omana ansiona. Ei nähdä sitä, miten olosuhteet ja synnynnäiset ominaisuudet ovat vaikkapa vaurauden taustalla. Kääntäen tämä tarkoittaa, että muiden onnettomuus nähdään hyvin helposti heidän omana syynään. Ikään kuin ihmiset valitsisivat köyhyyden ja osattomuuden.

Niin, no MIKSEIVÄT nuo haukkujat lue tuota osaa psykologiasta? Heillehän se info kuuluisi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Varakkaissakin on ihmisiä jotka ovat - tai joiden läheiset ovat - kokeneet kovempia aikoja.

Sitten kun tilillä onkin paljon massia, niin on helpottavaa ajatella että "TEin kovasti töitä noustakseni tähän, mikseivät muut köyhät tee" tai että "Olen poikkeusyksilö kun pystyin tämän, minun tuleekin ansaita paljon".

Osa kuitenkin ajattelee että "Vau, olen kyvykäs mutta kävipä myös tuuri". Tai että "vau, olenpa kyvykäs mutta alkupääoma tulikin rikkailta vanhemmilta". Tästä lähtökohdasta tulee mieleen ajatella myös että "luojan kiitos että kävi näin, muuten saattaisin kitkuttaa sossun tuilla eteenpäin". Sellainen ihminen todennäköisesti lahjoittaa myös vähäosaisille.

MInä olen tienannut välillä kohtuullisesti, mutta myös nauttinut elämästä. Työeläkkeeni tulee olemaan riittävä ja iso kämmpä on saatu maksettua. MInä en ole fantastisen rikas mutta ainoalle lapselle jää miljoonan perintö. Tuen muutaman kympin kiinteällä maksulla SPR:ää ja Unicefia sekä yhtä ympäristöjärjestöä ja maksan veroni venkuroimatta, en esim teetä pimeitä pikkuhommeleita. Toimin myös yhdessä järjestössä joka jakelee jonkin verran rahaa.

Luulen, että omalla kohdalla varakkuus tarkoittaa sitä, että en ajattele rahaa juurikaan. Ei ole koskaan tarvinnut (e ole koskaan tarvinnut esimerkiksi asuntolainaa) enkä näin ollen ajattele muidenkaan taloudellista tilannetta, elleivät he tuo sitä esille. Ja minun maailmassani sitä ei tuoda esille. Luulen olevani aika tyypillinen kohtuuvarakas (en fantastisen rikas) tässä suhteessa.

Kaikki tuntemani varakkaat ovat mukana hyväntekeväisyystyössä tavalla tai toisella. Mutta ajattelin aloitusta siten, että konkreettisesti puhutaan suomalaista köyhistä. Täällä köyhyys on vähän toisenlaista kuin absoluuttisen köyhyyden maissa.

Vierailija kirjoitti:

Varakkaissakin on ihmisiä jotka ovat - tai joiden läheiset ovat - kokeneet kovempia aikoja.

Sitten kun tilillä onkin paljon massia, niin on helpottavaa ajatella että "TEin kovasti töitä noustakseni tähän, mikseivät muut köyhät tee" tai että "Olen poikkeusyksilö kun pystyin tämän, minun tuleekin ansaita paljon".

Osa kuitenkin ajattelee että "Vau, olen kyvykäs mutta kävipä myös tuuri". Tai että "vau, olenpa kyvykäs mutta alkupääoma tulikin rikkailta vanhemmilta". Tästä lähtökohdasta tulee mieleen ajatella myös että "luojan kiitos että kävi näin, muuten saattaisin kitkuttaa sossun tuilla eteenpäin". Sellainen ihminen todennäköisesti lahjoittaa myös vähäosaisille.

MInä olen tienannut välillä kohtuullisesti, mutta myös nauttinut elämästä. Työeläkkeeni tulee olemaan riittävä ja iso kämmpä on saatu maksettua. MInä en ole fantastisen rikas mutta ainoalle lapselle jää miljoonan perintö. Tuen muutaman kympin kiinteällä maksulla SPR:ää ja Unicefia sekä yhtä ympäristöjärjestöä ja maksan veroni venkuroimatta, en esim teetä pimeitä pikkuhommeleita. Toimin myös yhdessä järjestössä joka jakelee jonkin verran rahaa.

Hyvä kirjoitus. Mä olen ehdottomasti tätä osastoa: ” Tästä lähtökohdasta tulee mieleen ajatella myös että "luojan kiitos että kävi näin, muuten saattaisin kitkuttaa sossun tuilla eteenpäin". Sellainen ihminen todennäköisesti lahjoittaa myös vähäosaisille”

Ja ihmettelen, että olenpa ainakin palstalla sitä usein todella yksin.

Kannattaisi jokaisen suomalaisen ajatella noin syntymisestään Suomeen, mutta sehän ei realistisesti katsottuna takaa täällä asuvalle täkäläisin mittapuin vaurasta elämää.

Ap

En ole rikas enkä köyhä, mutta tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun voin elää vaatimattomalla kulutustasollani ilman rahahuolia. Olen todella huolissani maailman tilanteesta, johon pääsyyllisiä ovat rikkaat öykkärit.

Ilmastokriisiä ei voida enää estää, saarivaltiot hukkuvat mereen, samoin monet tiheästi asutetut rannikot, ihmisiä kuolee miljoonittain. Rikkaat öykkäri ovat pahimpia syyllisiä, he eivät tingi kulutuksestaan eivätkä ilmastorikollisuudella ansaituista tuloistaan. Kehitysmaila vaaditaan hiilen kieltoa, jotta me etuoikeutetut saisimme ajaa katumaastureilla ja kuluttaa muutenkin tolkuttomasti maapallon tuhosta piittaamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varakkaissakin on ihmisiä jotka ovat - tai joiden läheiset ovat - kokeneet kovempia aikoja.

Sitten kun tilillä onkin paljon massia, niin on helpottavaa ajatella että "TEin kovasti töitä noustakseni tähän, mikseivät muut köyhät tee" tai että "Olen poikkeusyksilö kun pystyin tämän, minun tuleekin ansaita paljon".

Osa kuitenkin ajattelee että "Vau, olen kyvykäs mutta kävipä myös tuuri". Tai että "vau, olenpa kyvykäs mutta alkupääoma tulikin rikkailta vanhemmilta". Tästä lähtökohdasta tulee mieleen ajatella myös että "luojan kiitos että kävi näin, muuten saattaisin kitkuttaa sossun tuilla eteenpäin". Sellainen ihminen todennäköisesti lahjoittaa myös vähäosaisille.

MInä olen tienannut välillä kohtuullisesti, mutta myös nauttinut elämästä. Työeläkkeeni tulee olemaan riittävä ja iso kämmpä on saatu maksettua. MInä en ole fantastisen rikas mutta ainoalle lapselle jää miljoonan perintö. Tuen muutaman kympin kiinteällä maksulla SPR:ää ja Unicefia sekä yhtä ympäristöjärjestöä ja maksan veroni venkuroimatta, en esim teetä pimeitä pikkuhommeleita. Toimin myös yhdessä järjestössä joka jakelee jonkin verran rahaa.

Luulen, että omalla kohdalla varakkuus tarkoittaa sitä, että en ajattele rahaa juurikaan. Ei ole koskaan tarvinnut (e ole koskaan tarvinnut esimerkiksi asuntolainaa) enkä näin ollen ajattele muidenkaan taloudellista tilannetta, elleivät he tuo sitä esille. Ja minun maailmassani sitä ei tuoda esille. Luulen olevani aika tyypillinen kohtuuvarakas (en fantastisen rikas) tässä suhteessa.

Kaikki tuntemani varakkaat ovat mukana hyväntekeväisyystyössä tavalla tai toisella. Mutta ajattelin aloitusta siten, että konkreettisesti puhutaan suomalaista köyhistä. Täällä köyhyys on vähän toisenlaista kuin absoluuttisen köyhyyden maissa.

Jos minun isäni olisi ollut äiti ja olisi halunnut pitää huolta oman lapsensa joka askeleella, että lapsi saa elää suvun vauraudessa katkeamattomasti, mulla ois elämästä ihan sama kokemus. Eli siis ”en ole koskaan tarvinnut asuntolainaa ja rahaa ei tarvitse ajatella”.

Tosin minulla on omasta mielestään köyhistä oloista oleva äiti, joka on pitänyt itselleni aina köyhien osaa ja realiteetteja silmien edessä. Kiitos hänelle siitä.

Mutta isäni toimi hieman toisin ja niinpä minä olen tavallaan ollut sekä köyhä että varakas samaan aikaan. Eli pienituloinen, mutta en koskaan köyhä. Se opetti kyllä.

Sain isäni kuoltua miljoonaperinnön, isäni oli erittäin kitupiikkimäinen luonne ja oli säilyttänyt varallisuutensa, jonka pääasiassa itsekin peri, hyvin. (Hän lähti hyväpalkkaisesta työstään 50-vuotiaana vapaaherraksi elämään omilla ehdoillaan. Teko, jota tulen aina kunnioittamaan.)

Nyt olen ”back” to my luxurious life, ja välillä mietin, millä lailla 25 vuoden kokemus ”köyhänä”, joka ei koskaan aidosti sitä ollut, on itseeni vaikuttanut. Miten näkisin maailman, jos mulla ois aina ollut hyvät pääomatulot tai isä jakamassa (perittyä) varallisuuttaan jo eläessäni? Ei voi tietää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varakkaissakin on ihmisiä jotka ovat - tai joiden läheiset ovat - kokeneet kovempia aikoja.

Sitten kun tilillä onkin paljon massia, niin on helpottavaa ajatella että "TEin kovasti töitä noustakseni tähän, mikseivät muut köyhät tee" tai että "Olen poikkeusyksilö kun pystyin tämän, minun tuleekin ansaita paljon".

Osa kuitenkin ajattelee että "Vau, olen kyvykäs mutta kävipä myös tuuri". Tai että "vau, olenpa kyvykäs mutta alkupääoma tulikin rikkailta vanhemmilta". Tästä lähtökohdasta tulee mieleen ajatella myös että "luojan kiitos että kävi näin, muuten saattaisin kitkuttaa sossun tuilla eteenpäin". Sellainen ihminen todennäköisesti lahjoittaa myös vähäosaisille.

MInä olen tienannut välillä kohtuullisesti, mutta myös nauttinut elämästä. Työeläkkeeni tulee olemaan riittävä ja iso kämmpä on saatu maksettua. MInä en ole fantastisen rikas mutta ainoalle lapselle jää miljoonan perintö. Tuen muutaman kympin kiinteällä maksulla SPR:ää ja Unicefia sekä yhtä ympäristöjärjestöä ja maksan veroni venkuroimatta, en esim teetä pimeitä pikkuhommeleita. Toimin myös yhdessä järjestössä joka jakelee jonkin verran rahaa.

Luulen, että omalla kohdalla varakkuus tarkoittaa sitä, että en ajattele rahaa juurikaan. Ei ole koskaan tarvinnut (e ole koskaan tarvinnut esimerkiksi asuntolainaa) enkä näin ollen ajattele muidenkaan taloudellista tilannetta, elleivät he tuo sitä esille. Ja minun maailmassani sitä ei tuoda esille. Luulen olevani aika tyypillinen kohtuuvarakas (en fantastisen rikas) tässä suhteessa.

Kaikki tuntemani varakkaat ovat mukana hyväntekeväisyystyössä tavalla tai toisella. Mutta ajattelin aloitusta siten, että konkreettisesti puhutaan suomalaista köyhistä. Täällä köyhyys on vähän toisenlaista kuin absoluuttisen köyhyyden maissa.

Jos minun isäni olisi ollut äiti ja olisi halunnut pitää huolta oman lapsensa joka askeleella, että lapsi saa elää suvun vauraudessa katkeamattomasti, mulla ois elämästä ihan sama kokemus. Eli siis ”en ole koskaan tarvinnut asuntolainaa ja rahaa ei tarvitse ajatella”.

Tosin minulla on omasta mielestään köyhistä oloista oleva äiti, joka on pitänyt itselleni aina köyhien osaa ja realiteetteja silmien edessä. Kiitos hänelle siitä.

Mutta isäni toimi hieman toisin ja niinpä minä olen tavallaan ollut sekä köyhä että varakas samaan aikaan. Eli pienituloinen, mutta en koskaan köyhä. Se opetti kyllä.

Sain isäni kuoltua miljoonaperinnön, isäni oli erittäin kitupiikkimäinen luonne ja oli säilyttänyt varallisuutensa, jonka pääasiassa itsekin peri, hyvin. (Hän lähti hyväpalkkaisesta työstään 50-vuotiaana vapaaherraksi elämään omilla ehdoillaan. Teko, jota tulen aina kunnioittamaan.)

Nyt olen ”back” to my luxurious life, ja välillä mietin, millä lailla 25 vuoden kokemus ”köyhänä”, joka ei koskaan aidosti sitä ollut, on itseeni vaikuttanut. Miten näkisin maailman, jos mulla ois aina ollut hyvät pääomatulot tai isä jakamassa (perittyä) varallisuuttaan jo eläessäni? Ei voi tietää.

Ap

Niin, asia varmaankin askarruttaa siksi, että sinulla on kontaktipintaa siihen suuntaan. Mutta yleensä ottaen ihminen ajattelee oman kokemuspiirinsä asioita, ei muita kuin ohimennen. Esimerkiksi harva valkoihoinen ajattelee tummempi-ihmisen ongelmia päivittäin tai edes kuukausittain.

Siksi nämä jotka näkevät kovasti vaivaa maalatakseen vähävaraisia ovat todennäköisesti niitä, joilla on sisäinen tarve ja kontaktipinta kohottaa itseään köyhempiin nähden. Muilla ei ole mitään syytä pohtia asiaa.

Mutta ehkä en vain koskaan tule ymmärtämään siinä keskellä olevan suomalaisen mietteitä, miten hänestä köhiä on ihan oikein parjata haukkua ja syyllistää, enkä sitä, miksi hänestä tuntuu siltä.

Voin toki elää sen kanssa ihan hyvin. Mutta jos olisin köyhä se kyllä tuntuisi erittäin pahalta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varakkaissakin on ihmisiä jotka ovat - tai joiden läheiset ovat - kokeneet kovempia aikoja.

Sitten kun tilillä onkin paljon massia, niin on helpottavaa ajatella että "TEin kovasti töitä noustakseni tähän, mikseivät muut köyhät tee" tai että "Olen poikkeusyksilö kun pystyin tämän, minun tuleekin ansaita paljon".

Osa kuitenkin ajattelee että "Vau, olen kyvykäs mutta kävipä myös tuuri". Tai että "vau, olenpa kyvykäs mutta alkupääoma tulikin rikkailta vanhemmilta". Tästä lähtökohdasta tulee mieleen ajatella myös että "luojan kiitos että kävi näin, muuten saattaisin kitkuttaa sossun tuilla eteenpäin". Sellainen ihminen todennäköisesti lahjoittaa myös vähäosaisille.

MInä olen tienannut välillä kohtuullisesti, mutta myös nauttinut elämästä. Työeläkkeeni tulee olemaan riittävä ja iso kämmpä on saatu maksettua. MInä en ole fantastisen rikas mutta ainoalle lapselle jää miljoonan perintö. Tuen muutaman kympin kiinteällä maksulla SPR:ää ja Unicefia sekä yhtä ympäristöjärjestöä ja maksan veroni venkuroimatta, en esim teetä pimeitä pikkuhommeleita. Toimin myös yhdessä järjestössä joka jakelee jonkin verran rahaa.

Luulen, että omalla kohdalla varakkuus tarkoittaa sitä, että en ajattele rahaa juurikaan. Ei ole koskaan tarvinnut (e ole koskaan tarvinnut esimerkiksi asuntolainaa) enkä näin ollen ajattele muidenkaan taloudellista tilannetta, elleivät he tuo sitä esille. Ja minun maailmassani sitä ei tuoda esille. Luulen olevani aika tyypillinen kohtuuvarakas (en fantastisen rikas) tässä suhteessa.

Kaikki tuntemani varakkaat ovat mukana hyväntekeväisyystyössä tavalla tai toisella. Mutta ajattelin aloitusta siten, että konkreettisesti puhutaan suomalaista köyhistä. Täällä köyhyys on vähän toisenlaista kuin absoluuttisen köyhyyden maissa.

Jos minun isäni olisi ollut äiti ja olisi halunnut pitää huolta oman lapsensa joka askeleella, että lapsi saa elää suvun vauraudessa katkeamattomasti, mulla ois elämästä ihan sama kokemus. Eli siis ”en ole koskaan tarvinnut asuntolainaa ja rahaa ei tarvitse ajatella”.

Tosin minulla on omasta mielestään köyhistä oloista oleva äiti, joka on pitänyt itselleni aina köyhien osaa ja realiteetteja silmien edessä. Kiitos hänelle siitä.

Mutta isäni toimi hieman toisin ja niinpä minä olen tavallaan ollut sekä köyhä että varakas samaan aikaan. Eli pienituloinen, mutta en koskaan köyhä. Se opetti kyllä.

Sain isäni kuoltua miljoonaperinnön, isäni oli erittäin kitupiikkimäinen luonne ja oli säilyttänyt varallisuutensa, jonka pääasiassa itsekin peri, hyvin. (Hän lähti hyväpalkkaisesta työstään 50-vuotiaana vapaaherraksi elämään omilla ehdoillaan. Teko, jota tulen aina kunnioittamaan.)

Nyt olen ”back” to my luxurious life, ja välillä mietin, millä lailla 25 vuoden kokemus ”köyhänä”, joka ei koskaan aidosti sitä ollut, on itseeni vaikuttanut. Miten näkisin maailman, jos mulla ois aina ollut hyvät pääomatulot tai isä jakamassa (perittyä) varallisuuttaan jo eläessäni? Ei voi tietää.

Ap

Niin, asia varmaankin askarruttaa siksi, että sinulla on kontaktipintaa siihen suuntaan. Mutta yleensä ottaen ihminen ajattelee oman kokemuspiirinsä asioita, ei muita kuin ohimennen. Esimerkiksi harva valkoihoinen ajattelee tummempi-ihmisen ongelmia päivittäin tai edes kuukausittain.

Siksi nämä jotka näkevät kovasti vaivaa maalatakseen vähävaraisia ovat todennäköisesti niitä, joilla on sisäinen tarve ja kontaktipinta kohottaa itseään köyhempiin nähden. Muilla ei ole mitään syytä pohtia asiaa.

Siis tummempi-ihoisen ihmisen.

En ole huolissani tai suruissani köyhistä, mutta ei minulla ole tarvetta heitä lytätä tai arvostellakaan. En ole erityisen kiinnostunut ihmisistä muutenkaan, ihmiset ovat pahoja ja haluavat vaan hyväksikäyttää. Eläimet ovat lähellä sydäntäni ja niistä olen huolissani ja haluan auttaa. Köyhiä ihmisiä pakko auttaa verojen muodossa mutta muuta en halua heidän vuokseen tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varakkaissakin on ihmisiä jotka ovat - tai joiden läheiset ovat - kokeneet kovempia aikoja.

Sitten kun tilillä onkin paljon massia, niin on helpottavaa ajatella että "TEin kovasti töitä noustakseni tähän, mikseivät muut köyhät tee" tai että "Olen poikkeusyksilö kun pystyin tämän, minun tuleekin ansaita paljon".

Osa kuitenkin ajattelee että "Vau, olen kyvykäs mutta kävipä myös tuuri". Tai että "vau, olenpa kyvykäs mutta alkupääoma tulikin rikkailta vanhemmilta". Tästä lähtökohdasta tulee mieleen ajatella myös että "luojan kiitos että kävi näin, muuten saattaisin kitkuttaa sossun tuilla eteenpäin". Sellainen ihminen todennäköisesti lahjoittaa myös vähäosaisille.

MInä olen tienannut välillä kohtuullisesti, mutta myös nauttinut elämästä. Työeläkkeeni tulee olemaan riittävä ja iso kämmpä on saatu maksettua. MInä en ole fantastisen rikas mutta ainoalle lapselle jää miljoonan perintö. Tuen muutaman kympin kiinteällä maksulla SPR:ää ja Unicefia sekä yhtä ympäristöjärjestöä ja maksan veroni venkuroimatta, en esim teetä pimeitä pikkuhommeleita. Toimin myös yhdessä järjestössä joka jakelee jonkin verran rahaa.

Luulen, että omalla kohdalla varakkuus tarkoittaa sitä, että en ajattele rahaa juurikaan. Ei ole koskaan tarvinnut (e ole koskaan tarvinnut esimerkiksi asuntolainaa) enkä näin ollen ajattele muidenkaan taloudellista tilannetta, elleivät he tuo sitä esille. Ja minun maailmassani sitä ei tuoda esille. Luulen olevani aika tyypillinen kohtuuvarakas (en fantastisen rikas) tässä suhteessa.

Kaikki tuntemani varakkaat ovat mukana hyväntekeväisyystyössä tavalla tai toisella. Mutta ajattelin aloitusta siten, että konkreettisesti puhutaan suomalaista köyhistä. Täällä köyhyys on vähän toisenlaista kuin absoluuttisen köyhyyden maissa.

Jos minun isäni olisi ollut äiti ja olisi halunnut pitää huolta oman lapsensa joka askeleella, että lapsi saa elää suvun vauraudessa katkeamattomasti, mulla ois elämästä ihan sama kokemus. Eli siis ”en ole koskaan tarvinnut asuntolainaa ja rahaa ei tarvitse ajatella”.

Tosin minulla on omasta mielestään köyhistä oloista oleva äiti, joka on pitänyt itselleni aina köyhien osaa ja realiteetteja silmien edessä. Kiitos hänelle siitä.

Mutta isäni toimi hieman toisin ja niinpä minä olen tavallaan ollut sekä köyhä että varakas samaan aikaan. Eli pienituloinen, mutta en koskaan köyhä. Se opetti kyllä.

Sain isäni kuoltua miljoonaperinnön, isäni oli erittäin kitupiikkimäinen luonne ja oli säilyttänyt varallisuutensa, jonka pääasiassa itsekin peri, hyvin. (Hän lähti hyväpalkkaisesta työstään 50-vuotiaana vapaaherraksi elämään omilla ehdoillaan. Teko, jota tulen aina kunnioittamaan.)

Nyt olen ”back” to my luxurious life, ja välillä mietin, millä lailla 25 vuoden kokemus ”köyhänä”, joka ei koskaan aidosti sitä ollut, on itseeni vaikuttanut. Miten näkisin maailman, jos mulla ois aina ollut hyvät pääomatulot tai isä jakamassa (perittyä) varallisuuttaan jo eläessäni? Ei voi tietää.

Ap

Niin, asia varmaankin askarruttaa siksi, että sinulla on kontaktipintaa siihen suuntaan. Mutta yleensä ottaen ihminen ajattelee oman kokemuspiirinsä asioita, ei muita kuin ohimennen. Esimerkiksi harva valkoihoinen ajattelee tummempi-ihmisen ongelmia päivittäin tai edes kuukausittain.

Siksi nämä jotka näkevät kovasti vaivaa maalatakseen vähävaraisia ovat todennäköisesti niitä, joilla on sisäinen tarve ja kontaktipinta kohottaa itseään köyhempiin nähden. Muilla ei ole mitään syytä pohtia asiaa.

Niin, minulla on, ja sanoisin, että eniten äitini suunnasta. En olisi ehkä koskaan ajatellut itseäni edes vähävaraiseksi (=pienituloinen), ilman hänen puheitaan, vaan ainoastaan ”hetkellisesti (niin, hieman pitemmän hetken) tulohaasteiseksi” tjsp, mutta äitini erosi isästäni ja vaikkei hänellä ole ikinä ihan huonosti mennyt, niin hän muistutti uudelleen ja uudelleen siitä, että kanssamme on paljon köyhiä ja äiini mukaan monilla ei koskaan mitään mahdollisuutta nousta siitä. Eli heitä tulisi lähinnä tukea. Ei aina rahallakaan, vaan myötätunnolla ja lämmöllä. Totta kai! Miten vaikeaa sellainen nyt kellekään on!

Sitten sitä havaitsee, että ai, monille se onkin….haukkuvatkin vielä perään. Ja törkeästi väittävät, että köyhä voi aina asialle jotain. Joopajoo.

Ap

Otsikon nähdessäni ajattelin, että voisin ehkä ollakin tuollainen "varakas". Mutta oikeasti olen "vain" omilla palkkatuloillani alempaan keskiluokkaan noussut, en siis mikään "vanhan rahan" edustaja, enkä näin ollen oikeanlainen varakas...

Mitä sitten on "köyhistä huolissaan oleminen"? Pelkkä surkuttelu ja voivottelu ei ketään auta, pitäisi tehdä jotain konkreettista huonommassa asemassa olevien auttamiseksi. Mutta miten, mikä olisi oikeasti avustava keino, eikä vain pelkkää hyvän omatunnon ostamista? Vanha kansa sanoi: "Ei kannettu vesi kaivossa pysy." Almurahan antaminen köyhälle ei hänen olojaan paranna. Palkallinen työ (jonka palkalla eläisi ilman tukiaisrumbaa) olisi tehokkaampi apu.

Esim. miten äidistäni olisi voinut koskaan tulla varakasta? Haluaisin kuulla. Hän nai varakkaan miehen, mutta kaikki oli suojattu avioehdoin. Sitten hän erosi.

Hän kävi töissä, palkka oli mikä on. 45-vuotiaana häneltä löytyi aivokasvain. Se leikattiin. Hän pystyi palaamaan töihin, kunnes -92 jäi sairaseläkkeeelle.

Haluaisiko joku köyhiä haukkuva kertoa, miten äidistäni olisi voinut tulla varakas ja hyvätuloinen? Hän hoiti minua yksin, asuin isälläni kerran viikossa ja osan lomia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Otsikon nähdessäni ajattelin, että voisin ehkä ollakin tuollainen "varakas". Mutta oikeasti olen "vain" omilla palkkatuloillani alempaan keskiluokkaan noussut, en siis mikään "vanhan rahan" edustaja, enkä näin ollen oikeanlainen varakas...

Mitä sitten on "köyhistä huolissaan oleminen"? Pelkkä surkuttelu ja voivottelu ei ketään auta, pitäisi tehdä jotain konkreettista huonommassa asemassa olevien auttamiseksi. Mutta miten, mikä olisi oikeasti avustava keino, eikä vain pelkkää hyvän omatunnon ostamista? Vanha kansa sanoi: "Ei kannettu vesi kaivossa pysy." Almurahan antaminen köyhälle ei hänen olojaan paranna. Palkallinen työ (jonka palkalla eläisi ilman tukiaisrumbaa) olisi tehokkaampi apu.

Kerropa, miten minun äitini ei olisi köyhä?

Ja aina voi puhua kannustavasti, pointtini ketjulle olikin, että köyhiä arvostellaan, haukutaan, loukataan, parjataan, potkitaan. Miten se muka olisi surkuttelua ja voivottelua, että ihminen on köyhälle myötätuntoinen ja ystävällinen?

Ap

Et voi olla ikinä niin köyhä että se auttaisi jotenkin toisia köyhiä.

Toisen varallisuus ei ole ikinä keneltäkään pois.

Varakkaat ihmiset tekevät hyvää veroillaan kaikille meille.

Toki äitini ei valita tilanteestaan ympäriinsä, ei ole elämänhallintaongelmia, ei ikipäivänä kysyisi apua keltään, eikä hengaa muiden köyhien seurassa. Mutta silti! Hänellä on AIVAN LIIAN VÄHÄN RAHAA ja se on yhtä satuttavaa henkilölle, olipa tämä köyhä, elämänhallinnaton juoppo taikka rahaton, köyhä ns. tavallinen ihminen!!!!!

Ehkäpä nämä köyhien haukkujat haukkuvatkin tuttaviaan itseasiassa VAIN elämänhallinnan puutteesta, eivätkä itse osaa edes sen vertaa erottaa!!!!

On törkeää niputtaa köyhyys siihen yhteen, koska miten niin muka köyhyys johtuisi elämänhallinnan puutteesta? Ja miksi siitäkin on vain ok haukkua, ketä se tulee koskaan auttamaan?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa perehtyä psykologian ja sosiaalipsykologian alan tutkimuksiin aiheesta. NIiden mukaan ihmiselle lajina tuntuu olevan tyypillistä alkaa pitää kaikkea hyvää itselle sattunutta puhtaasti omana ansiona. Ei nähdä sitä, miten olosuhteet ja synnynnäiset ominaisuudet ovat vaikkapa vaurauden taustalla. Kääntäen tämä tarkoittaa, että muiden onnettomuus nähdään hyvin helposti heidän omana syynään. Ikään kuin ihmiset valitsisivat köyhyyden ja osattomuuden.

Sillä tavalla kyllä valitsevat köyhyyden, että eivät viitsi riittävän monen epäonnistuneen työnhaun jälkeen enää hakea työpaikkaa, vaan antavat periksi ja jättäytyvät nille pienille peruspäivärahoille ja tt-tuille. Nobel-palkinnon arvoinen keksintö olisi löytää toimiva keino, millä toivon saisi köyhyyteen ja osattomuuteen päätyneelle ihmiselle palautettua. Jotain muuta kuin ilmaisrahan jakoa tai piiskan heiluttelua; nuo keinot on todettu jo toimimattomiksi.

Ei olemassa mitään "rikkaiden" ja "köyhien" porukkaa, jossa kaikki ajattelevat ja ja käyttäytyvät samoin.

Miksi pitäisi esim. sääliä yhtään ketään, joka ei toisten sääliä kaipaa, tarvitse tai edes halua?

Tutustu ihmiseen ja päätä sitten mitä mieltä hänestä ja hänen tilanteestaan ja näkemyksistään olet. Älä niputa ihmisiä. Se ei auta yhtään ketään.

Itse uskon, että yllättävän moni ihminen on mitä on, riippumatta siitä, mikä tämän varallisuusasema on. Eli sama ihminen on antelias/saita/stressaantumiseen taipuvainen/myötätuntoinen/iloinen/vittumainen köyhänä ja rikkaana. Joskin toki elämänkokemukset ihmistä jossain määrin muokkaa.