Tunsitko koskaan olevasi ns. liian kallis lapsi?
Minä en kehdannut lapsena syödä kunnolla kotona, koska isäni aina valitti sitä, kuinka lapset tulevat niin kalliiksi: ruoka maksaa, vaatteet maksavat, harrastukset maksavat, koulutus maksaa. Kerrankin ollessani 12-vuotias hän löi eteeni sähkölaskun ja sanoi, että minun pitäisi maksaa siitä oma osuuteni. Minusta tuli aikanaan melko tavalla toisenlainen vanhempi kuin isäni. Meillä ei ole koskaan pidetty lapsia minään kulueränä. Kenelläkään muulla vastaavanlaisia kokemuksia?
Kommentit (7)
"Kysy isältäs, ei mulla oo rahaa sulle ruokaa ostaa tai vaatteita", hoki Äiti vetäessään uutta hönkää kessusta ja kalja toisessa kädessä. Isän lompakkoa vahti äitipuoli.
En kokenut olevani kallis, vaan täysin ylimääräinen.
En. Vanhempani olivat järkeviä eivätkä syytelleet minua köyhyydestään.
Ihan alimmaista paskaa tuollaiset vanhemmat jotka syylliståvät lapsia siitä että ovat köyhiä. Olisko kannattanut käyttää ehkäisyä tai päästä reissulle? Itse olen mieluummin syömättä kuin jätän hankkimatta lapsille jotain tarvittavaa.
Päästä reissulle = päästää reisille.
Mä olisin jättänyt tollaset vanhemmat ilman lapsenlapsia.
Minut pakotettiin amikseen että pääsisin mahdollisimman nopeasti elättämään itseni ja pois vanhempieni "niskoilta". Ei ollut mitään väliä vaikka osoitin kykyjä muuallekin kuin duunariammattiin, äkkiä vaan työhön ja sillä hyvä.
Minun piti alkaa maksaa osani vuokrasta heti kun pääsin kesätöihin. Ja olin 16-vuotias. Ei puhettakaan että niitä rahoja olisi saanut käyttää mihinkään huvitteluun, oli vaan raaka työ ja taloudellisen taakan jakaminen. Muiden elättinä olo, vaikka lapsenakin, oli pahin mahdollinen asia. Myöhemmin olen tajunnut, että vanhemmillani ei ollut kaikki kotona, mutta silloinhan sitä ei tajunnut.
"ilmakin jota Hengität on liian kallista". "Et sinä vaatteita tartte".
"minä kuule tein mettähommia ja sain palkkaa 30 penniä ja sillä ostin raamatun"
Perin sitten saiturin 110 000 mummoo..
😂