Ero - miten selviän tästä?

Jos vaan pystyt jotenkin olemaan, en ottaisi lääkkeitä. Nuo ovat elimistön normaaleja shokkireaktioita ja menevät ohi shokin helpottaessa. Suru on surtava, ei sitä voi piilottaa ja keinotekoisesti yrittää olla kuin ei mitään ongelmaa olisi. Nukkumisen helpottamiseen toki jotain, jos unettomuus meinaa jäädä päälle. Ja suruunkin sitten, jos se alkaa muuttua masennukseksi. Suru kestää ilman masennustakin kuukausia.

Kuuntele itseäsi, vaikka yrität helpottaa lapsia. Lapsille on enemmän iloa jaksavasta äidistä kuin pakolla tsemppaavasta riekaleesta (esim. Sinulle rankat asumisjärjestelyt lasten vuoksi).

Olen eronnut pari vuotta sitten. Lasten parhaaksi on hyvinvoivat, iloiset vanhemmat joiden riitely ja katkeruus eivät pilaa lasten arkea. Tuo asumisjärjestely taroittaa, että loppujenlopuksi kenelläkään ei ole omaa kotia. Ja mun mielestä juuri se koti, turvallinen pesä- on tärkeä. Paras mahdollinen LASTEN kannalta on mielestäni se, että he asuvat toisen vanhemman kanssa ja tapaavat toista paitsi säännöllisesti viikonloppuina myös niin, että toinen vanhempi on joustavasti mukana arjessa oman " vuoronsa" ulkopuolellakin. Hakee, vie, voi kuulustella läksyissä, olla mukana harrastuksissa. Silloin lähivanhempikaan ei uuvu, ja lapsilla on molemmat vanhemmat arjessaan. Tämä edellyttää tietysti tunteiden käsittelyä ja ristiriitojen selvittämistä. Sekä sitä, ettei kumpikaan ota uudeksi kumppaniksi mitään keskenkasvuista, itsetunto-ongelmaista ääliötä. Kun molemmat ovat arjessa joustavasti, arki ei lasten näkökulmasta välttämättä juuri poikkea kahden työtätekevän vanhemmat arjesta. Omat kodit vanhemmille ovat tärkeitä siksikin, että voi rakentaa uudestaan oman elämän ja luopua vanhasta. Eron tullen nimenomaan vanhemmat tarvitsevat selkeät uudet rajat.

Ja sä selviät, ihan varmasti. Ensin on shokki, sitten tulee vaihe kun kokee itsensä uhriksi. Sitten alat löytää uusia selviytymiskeinoja. JOnakn päivänä kukoistan kun olet kaikesta tuosta selvinnyt. Se tekee susta vahvemman. Juuri tänään mietin, kuinka paljon vaikeudet ja niiden voittaminen muuttavat ihmisitä; sinusta tulee myötätuntoisempi, elämää ja ihmisiä paremmin ymmärtävä, opit huolehtimaan hyvinvoinnistasi paremmin. Kunhan et jää kiinni menneeseen ja katkeroidu. Tärkeää on PURKAA tunteet itsestä ulos. Surra ja itkeä niin paljon kuin siltä tuntuu, purkaa pettymys ja loukkaukset, niiden aiheuttama viha jotenkin fyysisesti. kaikki mahdollinen tuki ja apu kannattaa ottaa vastaan. Siitä tulee olo, että susta pidetään huolta ekä sun  tarvitse yksin jaksaa. Tunteiden aiheuttama kipu on inhottavaa, mutta sitä ei pidä paeta. En tiedä mikä zeniläinen aate mahtaa olla, mutta kun sattuu, niin istu rauhassa, hengittee ja anna sen tunteen ja kivun vain olla. SE on vain tunne, eikä vaarallinen. Suurin osa ongelmista tulee siitä kun ihminen pelkää ja pakeneee tunteitaan ja niiden aiheuttamaa kipua. Itse sain aikanaan hyvän neuvon; sano itsellesi kiperän paikan tullen aina, että irti. Siis päästä irti, älä takerru. Ero ei ole maailmanloppu, siitä selviää ja mun ja monen muun elämä on parempaa kuin koskaan. Elämä on joka tapauksessa lupumista, ei omistamista ja takertumista. Ja lasten hyvinvointi on hyvä motiivi tehdä se erotyö mahdollisimman hyvin. MUista olla itsellesi armollinen ja pitää itsestäsi hyvää huolta. Nämä av:n kammottavat yksinhuoltajalynkkauksetkin voi jättää omaan arvoonsa. En ole ikinä kokenut mitään negatiivista siitä että elän lasteni kanssa yhden vanhemman perheessä. Ja anna aikaa, Eka vuosi on kriisiä ja selviytymistä, toka vuosi menee jo paremmin. Selvitettäviä asioita nousee seuraavinakin vuosina. Halaus. Kaikki järjestyy.

Yritimme tuota eron jälkeen puolen vuoden ajan, mutta se ei pidemmän päälle toiminut. Kuten viestissä 10 mainittiin - yksityisyys puuttuu täysin. Meidän tapauksessamme mies laiminlöi siivousta ja kodinhoitoa molemmissa paikoissa. Oli siis minun harteillani että sekä yksiö että lasten koti pysyivät edes jotenkuten siisteinä. Lisäksi mies alkoi luonnollisesti viettämään villiä sinkkuelämää heti eron jälkeen ja minua inhotti asua puolet ajastani siinä yksiössä, jonne tiesin hänen raahaavaan jatkuvasti vaihtuvia naisia pantavaksi. (Ja vielä olla päävastuussa ko. panoluukun siisteydestä.) Välimme alkoivat kiristyä tavalla, joka vaikutti väistämättä lapsiinkiin ja heidän asioidensa hoitoon.

Nyt meillä on kaksi omaa kotia ja viikko-viikko -järjestely. Välit ovat paljon paremmat.

Asuuhan ne jotku ihan samassakin osoitteessa eron jälkeen, ja voi olla uusiakin puolisoita lisäksi siellä asumassa.

Olisihan se lasten kannalta kiva. Mutta siinä sitoo itsensä tuohon vanhaan liitoon ihan kiinni. Eihän siinä aikuinen pääse irti ollenkaan. Vai onko tarkoitus kuitenkin jatkaa?

ihan kuin, ette olisikaan eroamassa vaan järkkäilemässä. Onko pakko erota?

tosaalta iah hyvä ratkaisu. Ainakin aluksi. Sitten näette miten toimii.

miltä se sinusta tuntuu?

koetko itsesi siinä heittopussiksi? Vai olisiko se sinusta hyvä?. Silloinhan sinulla olisi oma rauha.

oikeastaan ihan hieno ajatus. Tai estääkö se oman elämän aloittamista?

voimia sinulle.

mies kuullostaa touhuajalta ja sinä alistujalta. Entä jos ottaisit aktiivisen roolin? Sinussa on vaikka mitä potentiaalia.

jos tuo ratkaisu on sinustakin hyvä, niin ilmaise se selkeästi. Uskalla rohkeasti tuoda itsesi ja tarpeesi esille.

kuullostaa siltä, että olet piiloutunut...? Nyt vaan esiin sieltä. Kaivat itsellesi omaa henkistä tilaa.

tuo järjestely voisi olla hyvä. Kun lapset ei heittelehti kärsi, niin te aikuisetkin pääsette vähemmällä. Lapsia vartenhan te olette myös yhdessä olleet ja perhe on se tärkein.

uskalla suoda itsellesi hyvää. Olet tärkeä ja arvokas. Sinun tunteesi ja tarpeesi ovat tärkeitä.

jos se tuntuu huonolta niin ilmaise sekin. Jos se tuntuu nyt epävarmalta, niin ilmaise sekin. Ilmaise itsesi!

kyllä sä selviät. Ihan varmasti.

Viikko siellä viikko täällä ei todellakaan ole lapselle hyvä asumismuoto! Omat vanhempani erosivat kun olin 10v ja silloin olin viikot toisessa kodissa ja joka toinen viikonloppu toisessa. Se sopi hyvin ja kyllä sinne toisen vanhemman luo sai mennä tietenkin muutenkin. Vuoroviikoin asuminen on lapselle stressaavaa ja ihan kauheeta reppureissaamista koko ajan!

Onko ero lopullinen?

Olin ite samassa tilanteessa kesällä. Jotenkin asiat vaa loksahti ja saatiin asiat kuntoo. Lasten takia. En halua lapsista köyhiä avioerolapsia