Lue keskustelun säännöt.
En kestä mieheni läheisyyttä? Asumusero?
väsynyt
14.11.2021 |
Jokin aika sitten huomasin, etten kestä mieheni läheisyyttä. Puhun miehenä, vaikka hän on vain avopuolisoni.
Halit tuntuvat kankeilta ja pusut ahdistavilta, seksi ei tule kuuloonkaan.
Saimme esikoisemme 8kk sitten, viimeisiä kertoja pusuttelimme pari kk sen jälkeen. Mieheni vaivautui sairaalaan 2 pv synnytyksen jälkeen.
Olemme riidelleet parin viikon välein siitä sun tästä: väärinkäsityksistä joita toinen ei ole raaskinut lähtä puimaan vaan pitänyt itsellään, kodinhoito, miehen masennus ja ahdistuneisuus, vastuu. Mies ei tunnu tiedostavan näitä riitoja ja ilmapiiriä kotonamme, tai ei vain halua myöntää.
Kun poikamme syntyi, hoito on 99% kontollani ensimmäiset 4kk.
Yritin keskustelujen kautta saada häneltä enemmän apua, mutta sain sitä vain kun tilanne puhkesi riidaksi.
Nyt hän auttaa pojan kanssa pari tuntia päivässä.
Tästä olen tietenkin kiitollinen, mutta tilanne silti vaivaa.
Tuntuu epäreilulta että mieheni työttömänä saa harrastaa ja pelata päivät läpeensä, juoda kaljaa ja lösötä, kun itse olen joutunut luopumaan täysin omasta ajastani.
Jos sanon asiasta, hän kärjistää asian niinkuin vaatisin häntä antamaan kaiken aikansa lapselleen, ja että olen epäreilu.
En tiedä olenko.
Arkemme ylipäätään on yhtä naama messingillä kulkua, mutta hiljaista silmien pyörittelyä, huokailua ja tiuskintaa.
Tuntuu että jatkuvasti saa varoa sanomisiaan ettei toinen pahastu. Hän sanoo samaa minusta.
Viime viikonloppuna jännite kotona puhkesi typerästä pikkujutusta ratki riidaksi keskellä yötä. Kaikki huutaa, minä ja vauva itkien, ja sanoin miehelleni että se oli tässä, en jaksa: erotaan.
Mies ampuu yleisimmillä syyllistyksillään: Uhkaa itsemurhalla, sanoo ettei pysty huolehtimaan ilman minua edes koirastaan, vien häneltä kaiken, olen epäreilu, jne.
Menin äidilleni yökylään jonka aikana mies oli viestitse saanut kerättyä minulta sääliä ja anoi antamaan viimeisen mahdollisuuden. Että vain poikamme kärsii jos eroamme.
Suostuin.
Vatsassani oli kuitenkin tunne että tämä oli virhe, joten parin päivän päästä sanoin sen ja ehdotin eron sijaan asumuseroa.
Siitä seurasi säälishow eteisen lattialla, itkua ja valitusta, kulkee ympäriinsä haamun hitaasti pää roikkuen, korostaa minulle miten raukka on, tekee kaikki temput jotka tuntuvat minusta manipuloinnilta. Sitä ei saa sanoa, tai hän suuttuu.
Myönnyin perumaan asumusero puheet.
Nyt mies, taas, kulkee suu pielet korvissa, mielistelee ja ylläpitää valheellisen tuntuista rauhaa, todennäköisesti vieläkin asioita padoten.
En voi olla rauhassa, yliajattelematta sanomisiani tai tekemisiäni, tai olla valmiina että kohta paukahtaa taas riita tulille.
Olen nyt uskaltanut miehelleni sanoa etten kestä suudella häntä, niukin naukin halata, että vaikka rakastan häntä, rakkaus tuntuu vain kaverilliselle.
Hän ei välitä, vaikka asia itseäni häiritsee. Hän harmittelee mutta voivottelee että mitähän sille voisi tehdä.
Vatsatuntumani sanoo vieläkin että tämä suhde on virhe, että elämämme yhdessä ei ikinä tule olemaan tasapainoista, että hän pitää minua kotona yksinäisyyden pelosta, että rakkaus jota luulen tuntevani häntä kohtaan on vain sääliä.
Mutta samaan aikaan, pelkään teenkö virheen. Oli se sitten jäämällä taikka lähtemällä.
Sillä vaikka hän tuntuu yhden sortin energiavampyyrille, näen myös asiat joiden vuoksi jäädä.
Sen miten hänen perheensä pitää minusta, mahdollisuuden että joskus tämä toimisi, että olisimme iloinen yhtenäinen perhe, ja sen että hän kyllä yrittää parhaansa, ainakin jaksottaisesti.
Mutta samalla, tuntuu että hän pelkällä läsnäolollaan saa minut harmaaksi.
Onko muita jotka eivät kestä miehensä läheisyyttä?
Miten muut tekisi tässä tilanteessa?
Ero? Asumusero?
Pelkään ajatusta yksinasumisesta näin pienen vauvan kanssa…
Kommentit (47)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odottakaa, et lapsi täyttää vuoden? Tarkastelkaa, mikä tilanne on silloin? Jos pakkoa ei ole, älkää erotko vauvavuonna, se on haastavaa aikaa!
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia miehenä olen päätynyt käyttämään prostituoituja nykyään. Ei parisuhteen vaivaa, ja lopulta sitä eroa, kun nainen kyllästyy ja lähtee. Samalla työnteolla ja rahalla saan yhtä paljon seksiä ja "rakkautta" ammattilaisilta, kuin aiemmin pitkässä ja kulahtaneen parisuhteen loppusuoralla. Ammattilaisten kanssa säilyy lisäksi se alkuhuuma jokaikinen kerta. Soitto, rahat kouraan, itse akti ja sen jälkeen voi lähteä hyvillä mielin puuhailemaan omia juttuja.
Kyynistä puhetta. Ikävää, että asiat ovat tämän aiheuttaneet ja tilanne tähän tullut. Vielä löytyy hyviä, tasapainoisia ja täyspäisiä naisia. Pääasia, että olet tyytyväinen valitsemallasi polulla ja ratkaisu sopii sinulle.
Tätä(kin!) palstaa lukiessa helposti ajautuu pohtimaan miehiä, naisia, epätasa-arvoa, kyynisyyttä, ja elämän kolhimia ihmisiä. Sitä kuinka kumpikin osapuoli on kohtuuton, asiaton, ja paska kumppani ja ihminen.
Onneksi itse tiedän, että asiat eivät näin ole, vaikka täältä sen käsityksen saa ja vahvasti. Kurjaa kuinka ihmisillä on elämä mennyt tähän pisteeseen ja epätoivo vie mennessään muuttaen ihmistä.
Elämä on lyhyt, arvokas ja se tulee elää valitsemallaan tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei huonossa suhteessa kannata kynsin hampain pysyä. Elät vain kerran - elä se hyvin ja itseäsi kunnioittaen! Vauva aistii asiat ja kärsii siinä sivussa, kun kotona ei asiat hyvin ole. Parisuhde on vauvan koti, eli suhde heijastuu hyvin- ja pahoinvointinsa kautta lapselle.
Uskon, että tiedät itsekin ratkaisun, sen ainoan joka sinun on tehtävä. Jos et itsesi takia, niin lapsen. Ei auta miettiä menneitä vaan tulevaa. Katse tulevaan ja eheyttämään itseä ja lasta toisaalla. Miehesi tarvitsee ammattiapua, tuossa tilanteessa kärsitte kaikki. Lapsi ei vanhempiaan voi valita, joten aikuisen on tehtävä päätös lapsen parasta ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei huonossa suhteessa kannata kynsin hampain pysyä. Elät vain kerran - elä se hyvin ja itseäsi kunnioittaen! Vauva aistii asiat ja kärsii siinä sivussa, kun kotona ei asiat hyvin ole. Parisuhde on vauvan koti, eli suhde heijastuu hyvin- ja pahoinvointinsa kautta lapselle.
Uskon, että tiedät itsekin ratkaisun, sen ainoan joka sinun on tehtävä. Jos et itsesi takia, niin lapsen. Ei auta miettiä menneitä vaan tulevaa. Katse tulevaan ja eheyttämään itseä ja lasta toisaalla. Miehesi tarvitsee ammattiapua, tuossa tilanteessa kärsitte kaikki. Lapsi ei vanhempiaan voi valita, joten aikuisen on tehtävä päätös lapsen parasta ajatellen.
Kiitos, tämä kolahti itselle niin oikein että päätin erota miehestä. ”Vähän” tilanne päällä nyt, mutta tämä on oikea päätös.
Onhan tuo mies ihan psyko eikä aloittajaakaan voi päähän taputella. Miksi piti mennä noin aikaisin lisimään? Lapsiparka sai tosi sairaat geenit 😐
Pitäkää nyt jotkut standardit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saako mies hoitoa masennukseensa?
Miehesi voisi mennä vankilaan. Siellä on mukavaa ajankulua sekä saa uusia ystävyyssuhteita. Siellä voisi syntyä uudelleen entistä parempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi tarvitsee omaa psyk.hoitoa, sinä et voi häntä hoitaa etkä olla vastuussa hänen elämästään tai pärjäämisestään. Jos ei iso mies kykene koiraansa hoitamaan, kantaa vastuunsa siitä että on sellaisen ottanut ja etsii sille uuden kodin.
Tuo suhde on hyvin myrkyllinen kasvuympäristö lapselle ja irvikuva parisuhteen mallista. Haluatko poikasi joskus kohtelevan naisia siten kuin mies sinua?
Sinä tarvitset etäisyyttä että näet miten nurinkurinen tilanne on ja todennäköisesti myös tukea päästäksesi jaloillesi ja löytääksesi joskus itsellesi uuden terveen kumppanin ja suhteen.
Jos teidän kahden keskustelusta ei tule mitään, vaan se menee kuvailemasi kaltaiseen emotionaaliseen kiristämiseen ja ahdistukseen hukkumiseen, varaaat ajan perheneuvolaan ja käytte erokeskustelun siellä. Samalla mies saa ulkopuolista ohjausta siitä mitä häneltä odotetaan vanhempana ja tukea siihen ettei kaada ongelmiaan sinun niskoihin, eikä varsinkaan lapsen kun hän kasvaa.
Terv. perhetyöntekijä
Ennen kuin eroaisin tuossa tilanteessa, laittaisin miehen vastuuseen sanoistaan. Hän on luvannut tehdä kaikkensa joten menköön terapeutin kanssa juttelemaan tilanteesta. Joskus ulkopuolinen saa näytettyä peiliä siinä missä puolisoa vain väistellään ja sumutetaan.
Kysyisin mieheltä sopiiko että juttelen hartaasti hänen vanhempiensa kanssa jos asiat eivät lähde järjestymään muuten. Ehkä heillä olisi kerrottavaa. Mies vaikuttaa dramaattisuudessaan epävakaalta ja vaikuttaa että hänellä saattaisi olla diagnoosi tai sille olisi tarvetta. Voi tietysti olla myös isäkriisiä, mutta ei kuka tahansa kiemurtele lattialla manipuloimassa vaikka olisi mikä kriisi. Jotenkin minulle tulee mieleen nuoruuden poikaystävä, joka on älykäs ja fiksu ihminen mutta myös epävakaa, ja hänen kanssaan oli ensimmäiset puoli vuotta oikein mukavaa ja sen jälkeen kaikki oli epämääräisen kamalaa. Voin kuvitella että hänen isyytensä on ollut vastaavaa sirkusta.
Voi olla että harkitsisin toisenkin kerran vaihtoehtoja. Mies kuulostaa tosiaan hyvin raskaalta hahmolta, mitä jos aloittaisitte vaikka siitä, että hän hankkisi kakkostukikohdan itselleen johon voi vetäytyä jos alkaa kotona olla hankalaa. Mieshän voi myös olla vain läpeensä kieroon kasvatettu ihminen, joka on oppinut näyttelemään että asiat ovat ok vaikka eivät olekaan. Jos hän on tällainen, kannattaa ehkä vähän varoakin, koska sellainen ihminen voi olla joko täysin harmiton tai vallan harmillinen. Pystytkö keskustelemaan hänen kanssaan niistä kielletyistä tunteista, joita hän hautoo samalla kun teeskentelee iloista?
Kuitenkin olisi hyvä että mies olisi hoitamassa vauvaa aina kun pystyy siihen järkevästi. Ehkä nyt on hyvä hetki kokeilla eri vaihtoehtoja ja mieskin saa harkinta-aikaa, kuka hän on ja mihin pystyy sopeutumaan ja miksei pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille kommentoijille, teistä oli suuri apu!
Tilanne on kehittynyt raskaiden keskustelujen jälkeen siihen, että olen vaatinut eroa ja tehnyt selväksi aikomukseni muuttaa erilleen jotta voin katsoa tilannetta selkeästi.
Hän tuntui näkevän tilanteen niin, että vain kiusaan häntä tällä, mutta hyväksyi tilanteen kun selvensin että haluan olla toimiva äiti lapselleni, enkä voi sitä täällä olla.
Mies on joskus useita vuosia sitten hakenut apua masennukseensa, sai päivittäisen lääkityksen ja monen lääkärin suosituksen terapiasta, mutta kelan ylilääkäri ei myöntänyt tukea.
Mies on ollut nyt uudelleen jonossa mielenterveys-työntekijälle hyvän aikaa, on kuulemma saanut ajan parin viikon päähän.
Aion elää itsekseni poikani kanssa, antaa isän ja pojan pysyä tekemisissä ja katsoa suhteen mahdollisuutta uudelleen terapian ja uuden arjen myötä.
Menkää pariterapiaan. Kyllä sen miehen kuitenkin pitää ottaa myös vastuu elämästään, teoistaan ja lapsestaan.
Hyvän ratkaisun teit Ap!<3 Kyllä sinä selviät! Ota kaikki tuki ja apu arjessa vastaan lapsen kanssa. Ja hyvä katsoa tilannetta sitten uudelleen kun mies on saanut apua ja jos tilanne hänen kohdallaan paranee niin miksi suhde ei joskus tulevaisuudessa voisi toimia. Mutta ajattele nyt ensisijassa itseäsi ja lasta <3 Uskon että asiat järjestyvät. Muistan perhettänne rukouksi. Voimia sulle!<3
Vierailija kirjoitti:
Menkää pariterapiaan. Kyllä sen miehen kuitenkin pitää ottaa myös vastuu elämästään, teoistaan ja lapsestaan.
Unohdin mainita! Aiomme erosta huolimatta suunnata pariterapiaan, mahdollisesti pelastaen suhteemme, mutta vähintäänkin antaen oppia molemmille.
DrT kirjoitti:
Lähde kun vielä hengissä pääset lähtemään!
uhattiinko jonkun henkeä vai koitatko lietsoa eripuraa vain siitä syystä että olet itse jäänyt ilman parisuhdetta. syykin on selvä muttei sitä voi tässä sanoa.
Todennäköisesti.