Lue keskustelun säännöt.
En kestä mieheni läheisyyttä? Asumusero?
väsynyt
14.11.2021 |
Jokin aika sitten huomasin, etten kestä mieheni läheisyyttä. Puhun miehenä, vaikka hän on vain avopuolisoni.
Halit tuntuvat kankeilta ja pusut ahdistavilta, seksi ei tule kuuloonkaan.
Saimme esikoisemme 8kk sitten, viimeisiä kertoja pusuttelimme pari kk sen jälkeen. Mieheni vaivautui sairaalaan 2 pv synnytyksen jälkeen.
Olemme riidelleet parin viikon välein siitä sun tästä: väärinkäsityksistä joita toinen ei ole raaskinut lähtä puimaan vaan pitänyt itsellään, kodinhoito, miehen masennus ja ahdistuneisuus, vastuu. Mies ei tunnu tiedostavan näitä riitoja ja ilmapiiriä kotonamme, tai ei vain halua myöntää.
Kun poikamme syntyi, hoito on 99% kontollani ensimmäiset 4kk.
Yritin keskustelujen kautta saada häneltä enemmän apua, mutta sain sitä vain kun tilanne puhkesi riidaksi.
Nyt hän auttaa pojan kanssa pari tuntia päivässä.
Tästä olen tietenkin kiitollinen, mutta tilanne silti vaivaa.
Tuntuu epäreilulta että mieheni työttömänä saa harrastaa ja pelata päivät läpeensä, juoda kaljaa ja lösötä, kun itse olen joutunut luopumaan täysin omasta ajastani.
Jos sanon asiasta, hän kärjistää asian niinkuin vaatisin häntä antamaan kaiken aikansa lapselleen, ja että olen epäreilu.
En tiedä olenko.
Arkemme ylipäätään on yhtä naama messingillä kulkua, mutta hiljaista silmien pyörittelyä, huokailua ja tiuskintaa.
Tuntuu että jatkuvasti saa varoa sanomisiaan ettei toinen pahastu. Hän sanoo samaa minusta.
Viime viikonloppuna jännite kotona puhkesi typerästä pikkujutusta ratki riidaksi keskellä yötä. Kaikki huutaa, minä ja vauva itkien, ja sanoin miehelleni että se oli tässä, en jaksa: erotaan.
Mies ampuu yleisimmillä syyllistyksillään: Uhkaa itsemurhalla, sanoo ettei pysty huolehtimaan ilman minua edes koirastaan, vien häneltä kaiken, olen epäreilu, jne.
Menin äidilleni yökylään jonka aikana mies oli viestitse saanut kerättyä minulta sääliä ja anoi antamaan viimeisen mahdollisuuden. Että vain poikamme kärsii jos eroamme.
Suostuin.
Vatsassani oli kuitenkin tunne että tämä oli virhe, joten parin päivän päästä sanoin sen ja ehdotin eron sijaan asumuseroa.
Siitä seurasi säälishow eteisen lattialla, itkua ja valitusta, kulkee ympäriinsä haamun hitaasti pää roikkuen, korostaa minulle miten raukka on, tekee kaikki temput jotka tuntuvat minusta manipuloinnilta. Sitä ei saa sanoa, tai hän suuttuu.
Myönnyin perumaan asumusero puheet.
Nyt mies, taas, kulkee suu pielet korvissa, mielistelee ja ylläpitää valheellisen tuntuista rauhaa, todennäköisesti vieläkin asioita padoten.
En voi olla rauhassa, yliajattelematta sanomisiani tai tekemisiäni, tai olla valmiina että kohta paukahtaa taas riita tulille.
Olen nyt uskaltanut miehelleni sanoa etten kestä suudella häntä, niukin naukin halata, että vaikka rakastan häntä, rakkaus tuntuu vain kaverilliselle.
Hän ei välitä, vaikka asia itseäni häiritsee. Hän harmittelee mutta voivottelee että mitähän sille voisi tehdä.
Vatsatuntumani sanoo vieläkin että tämä suhde on virhe, että elämämme yhdessä ei ikinä tule olemaan tasapainoista, että hän pitää minua kotona yksinäisyyden pelosta, että rakkaus jota luulen tuntevani häntä kohtaan on vain sääliä.
Mutta samaan aikaan, pelkään teenkö virheen. Oli se sitten jäämällä taikka lähtemällä.
Sillä vaikka hän tuntuu yhden sortin energiavampyyrille, näen myös asiat joiden vuoksi jäädä.
Sen miten hänen perheensä pitää minusta, mahdollisuuden että joskus tämä toimisi, että olisimme iloinen yhtenäinen perhe, ja sen että hän kyllä yrittää parhaansa, ainakin jaksottaisesti.
Mutta samalla, tuntuu että hän pelkällä läsnäolollaan saa minut harmaaksi.
Onko muita jotka eivät kestä miehensä läheisyyttä?
Miten muut tekisi tässä tilanteessa?
Ero? Asumusero?
Pelkään ajatusta yksinasumisesta näin pienen vauvan kanssa…
Kommentit (47)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveän pitkä sepustus. En jaksanut lukea puoliakaan. Mutta lähtökohtaisesti jos läheisyys ahdistaa, vika on suhteessa, ei asumismuodossa.
Painajaissuhde. Alkoi ahdistaa lukeakin tuota vuodatusta.
Että miehen vanhemmat on kivoja EI ole syy olla suhteessa.
Lapsihan tehdään vain jos tiedetään että pystytään siitä huolehtimaan yksinkin. Miehen varaan ei voi jättää mitään, sadannen kerran.
Mistä minä tiärän?!
Kauhea romaani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon takia miehenä olen päätynyt käyttämään prostituoituja nykyään. Ei parisuhteen vaivaa, ja lopulta sitä eroa, kun nainen kyllästyy ja lähtee. Samalla työnteolla ja rahalla saan yhtä paljon seksiä ja "rakkautta" ammattilaisilta, kuin aiemmin pitkässä ja kulahtaneen parisuhteen loppusuoralla. Ammattilaisten kanssa säilyy lisäksi se alkuhuuma jokaikinen kerta. Soitto, rahat kouraan, itse akti ja sen jälkeen voi lähteä hyvillä mielin puuhailemaan omia juttuja.
Kun teillä on noin pieni lapsi, suhteenne ei ole asettunut vielä. Älä eroa vielä vaan anna teille mahdollisuus kehittyä.
Keskustelette, laskette rimaa, opettelette. Sano, että haluat yrittää yhdessä kehittää teistä toimivan perheen.
Erilaisia kausia tulee läheisyysasioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähde kun vielä hengissä pääset lähtemään!
Vierailija kirjoitti:
Millaista teillä oli ennen lasta?
Olimme seurustelleet vuoden ennen raskautta. Lapsi oli yllätys mutta mies halusi pitää hänet.
Asuimme erillämme mutta muutimme raskauden puolivälissä yhteen.
Olimme pääasiassa sovussa vaikka joskus erimielisyyksiä olikin. Tapamme elää ja asua olivat, ja ovat yhä, erilaiset.
Harrastuksia meillä ei ollut silloinkaan yhteisiä, mutta olimme ns saman henkisiä ihmisinä.
Jotenkin se on muuttunut tässä, hän on entisensä mutta olen huomannut äitiyden muuttaneen minua.
En oikein muista mihin hänessä alunperin tykästyin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
väsynyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista teillä oli ennen lasta?
Olimme seurustelleet vuoden ennen raskautta. Lapsi oli yllätys mutta mies halusi pitää hänet.
Asuimme erillämme mutta muutimme raskauden puolivälissä yhteen.Olimme pääasiassa sovussa vaikka joskus erimielisyyksiä olikin. Tapamme elää ja asua olivat, ja ovat yhä, erilaiset.
Harrastuksia meillä ei ollut silloinkaan yhteisiä, mutta olimme ns saman henkisiä ihmisinä.Jotenkin se on muuttunut tässä, hän on entisensä mutta olen huomannut äitiyden muuttaneen minua.
En oikein muista mihin hänessä alunperin tykästyin.
Mies on entisensä, eli oli jo alussa masentunut, ahdistunut ja jätti kaikki vastuut sinulle.
Miten alkaa tuntua, että tässä on tehty vääriä valintoja jo alunperin aika paljon.
Omalla kokemuksella: yhtä autettavaa on helpompi hoidella kuin kahta. Tämä siis vastauksena siihen ero-kysymykseen.
Liian pitkä sepustus, en jaksanut lukea kokonaan. Mutta jos suhde ahdistaa ja tuntuu, että teit väärän ratkaisun jäädessäsi niin usko fiilistäsi. Ei se päättämällä siitä muuksi muutu. Kyllä sinä lapsen kanssa yksin pärjäät ja varmasti olosi helpottaa, kun saat miehen pois kuvioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta väliaikaisesti vanhempiesi luokse. Mies laittakoot elämänsä sillä välin kuntoon, hakee työn ja muutenkin laittaa arvomaailmansa järjestykseen. Nythän miehestä eiolemitään iloa perheellenne, ei hoida vauvaa eikä kanna edes rahaa talouteenne.
Mies ei tainnut olla kypsä isäksi. Nyt hänen pitäisi ymmärtää, että hänen täytyy ottaa vastuu elämästään ja puhaltaa yhteen hiileen sinun kanssasi pikku perheenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun teillä on noin pieni lapsi, suhteenne ei ole asettunut vielä. Älä eroa vielä vaan anna teille mahdollisuus kehittyä.
Keskustelette, laskette rimaa, opettelette. Sano, että haluat yrittää yhdessä kehittää teistä toimivan perheen.
Erilaisia kausia tulee läheisyysasioissa.
Hmm, kiitos. Jospa tämä olisi jokin vaihe.
Vierailija kirjoitti:
väsynyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista teillä oli ennen lasta?
Olimme seurustelleet vuoden ennen raskautta. Lapsi oli yllätys mutta mies halusi pitää hänet.
Asuimme erillämme mutta muutimme raskauden puolivälissä yhteen.Olimme pääasiassa sovussa vaikka joskus erimielisyyksiä olikin. Tapamme elää ja asua olivat, ja ovat yhä, erilaiset.
Harrastuksia meillä ei ollut silloinkaan yhteisiä, mutta olimme ns saman henkisiä ihmisinä.Jotenkin se on muuttunut tässä, hän on entisensä mutta olen huomannut äitiyden muuttaneen minua.
En oikein muista mihin hänessä alunperin tykästyin.Mies on entisensä, eli oli jo alussa masentunut, ahdistunut ja jätti kaikki vastuut sinulle.
Miten alkaa tuntua, että tässä on tehty vääriä valintoja jo alunperin aika paljon.
Omalla kokemuksella: yhtä autettavaa on helpompi hoidella kuin kahta. Tämä siis vastauksena siihen ero-kysymykseen.
On ollut alunalkaen masentunut, jostain syystä hänellä oli käsitys että lapsi lieventäisi masennustaan, ”kun on syy tehdä asioita”.
Olen itsekin meinannut välillä etten jaksa kahta ”lasta” tässä hoitaa, mutta sitten hän taas skarppaa hetkeksi.
Olette olleet vasta vähän aikaa yhdessä. Lapsi tuli suhteeseen liian varhaisessa vaiheessa. Hyvä kuitenkin huomata jo nyt, että olette liian erilaisia. Parempi erota liian aikaisin, kuin liian myöhään. Mies vaikuttaa ripustautujalta, johon ei kannata tuhlata vuosiaan.
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet vasta vähän aikaa yhdessä. Lapsi tuli suhteeseen liian varhaisessa vaiheessa. Hyvä kuitenkin huomata jo nyt, että olette liian erilaisia. Parempi erota liian aikaisin, kuin liian myöhään. Mies vaikuttaa ripustautujalta, johon ei kannata tuhlata vuosiaan.
Mietinkin, onko tämä läheisriippuvaista touhua vai yliajattelenko… tässä suhteessa on alkanut kyseenalaistamaan kaikkea.
Lapsi todellakin tuli liian varhain, olisin itse odottanut mieluusti avioon. Jos olisi odottanut, olisi ehkä kerennyt huomata toisen erilaisuuden.
Olet heikko ihminen ja miehesi myös.
Sääntö nr 1. Älä ikinä muuta kenenkään kanssa asumaan. Itse olen pitkäaikaissairas ollu yli 30v ei mielenterveys vaan fyysinen. Erot helpompia ku voi vaan sanoa Heippa.
Saa yksin sairastaa. Älä siis muuta yhteen.