Päiväkodin mielestä 3.5v lapsi tarvitsee psykologia

Vaikka nyt selaisin koko ketjun ja saisin selville, mitä ongelmaa täällä oikein pohditaan, aika ei riittäisi kommentointiin. Palsta sulkeutuu pian.

Varmasti lapselle sopiva hoitopaikka on kovalla työllä valittu. Mutta vasta käytäntö osoittaa, mikä asiakkaille & lapselle sopii.

Jos hoitopaikassa on ongelma, jota ei voi korjata - vaatimatta asiakkailta kohtuuttomuuksia (esimerkiksi ruokailutottumusten muutoksia huonompaan, jotta hoitopaikassa olisi helpompaa) - niin pitää olla valmis vaihtamaan palvelua silloin, kun ongelma tuntuu liian suurelta kaikkeen siihen hyödylliseen nähden, jota hoitopaikassa on.

Aloituksen ongelmaa en tosiaan tiedä, joten kunhan yleisesti ottan pohdiskelen.

Ala-asteella jouduin käymään kerran koulupsykologilla. En tiennyt miksi, mutta juteltiin niitä näitä. Asia jäi siihen. Vuosia myöhemmin sain selville vanhempien sisarusteni masennuksen. Tuolla käynnillä kartoittivat onko minulla samaa. Jos olisin ollut niin olisihan se hyvä ollut saada selville noin aikaisessa vaiheessa. Ei sitä psykologia kannata pelätä. Jos ei ole aihetta niin toteavat ettei jatkotoimenpiteitä tarvita ja elämä jatkuu normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuu vuoroviikoin äidillä/isällä. Isosisko läsnä aina. Toista vanhempaa näkee keskellä toisen viikkoa. Täysin normaali järjestely nykyään. Tuskin edes muistaa aikaa jolloin asuttiin kaikki saman katon alla. Ei ole kumpikaan lapsi mitenkään oireillut tästä ikinä ja näin mennään jo kolmatta vuotta

Kolmatta vuotta? Eli lapsi ollut alle 1,5v, kun alkanut vuoroviikkojärjestely? Ei ihme, että traumatisoitunut, vuoroviikkojärjestely sopii vasta kouluikäisille ja silloinkin lapsen mielipidettä ja jaksamista kuunnellen

Jos olisit tutustunut aiheeseen liittyvään tieteelliseen kirjallisuuteen niin tietäisit että erotilanteessa vuoroviikkoasuminen mikäli se voidaan järkevästi järjestää on lapselle paras vaihtoehto. Toki pienille lapsille viikko eroa toisesta vanhemmasta on liian pitkä aika ja siksi pitäisikin tavata toista vanhempaa myös toisen viikolla ja juuri näin olemme tehneet. En ihmettele että av:n yh armeija silti yläpeukuttaa sillä kivahan se on ajatella että se oma toiminta olisi lapselle paras vaihtoehto. Ei ole. Nämä lapset jotka kasvavat käytännössä ilman toista vanhempaa tai näkevät toista vanhempaan esim. vain joka toinen viikonloppu ovat niitä jotka kasvavat moniongelmaisiksi..

Anteeksi suorasukaisuuteni, mutta kommenttisi on aivan uskomatonta sontaa. Olen itse asunut lapsena vuoroviikkosysteemillä ja purkanut siitä jäänyttä irtonaisuuden tunnetta sekä rikkinäisyyttä terapiassa vuosia. Vuoroviikkoasuminen on uskomattoman huono ratkaisu, jos se olisi hyvä ratkaisu, miksei vanhemmat itse muuta joka toinen viikko?

Näinpä. Tuttavat yrittivät edetä lasten edun mukaan ja lasten koti pysyi ja aikuiset vaihtelivat asumusta. Vaan kun toisella oli heti uusi seurustelukumppani niin johan muutaman kuukauden jälkeen lapsilla alkoi eri asuntojen välillä ravaaminen. Vanhemmat ei kyenneet eri kämpissä kulkemaan mutta pienten lasten piti sopeutua. Surullista, itsekästä ja huolestuttavaa. Ei mikään ihme jos tällaiset lapset tarvitsevat eri ammattilaisten tukea. Toivottavasti vanhemmat eivät sitä heiltä kiellä kun koti on jo viety ja elämä muutenkin sekaisin.

Ns varhaiskasvatus on täyttä kaaosta ja kun siihen sitten lapsi reagoi, aletaan väittää että lapsessa on vika😂😳

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan tarvitse. Nirsoilu on normaalia lapsille, siitä ei pitäisi tehdä numeroa.

Jos lapsi on arka, aikuinen toimii leikin vetäjänä niin että kaikilla olisi mahdollista osallistua johonkin tekemiseen...

Vaihda päiväkotia, jos muuten ei ala sujumaan...

Olen samaa mieltä! Pakko pakko pakko syödä! Että mä inhosin sitä mantraa! En koskaan pakottanut lasta syömään,en edes maistamaan. Istuttiin sitten syömättä,muut näyttivät esimerkillään mitä sen ruuan kanssa tehdään. Ja niinpä vaan keväällä tyttö söi muitten kanssa,aivan kuin ei olisi ongelmaa ollutkaan. Vanhemmille aina kerrottiin syömättömyys asiasta,toki silleen ettei lapsi kuullut. Mutta niinpä vaan kaikki muuttui joululta.

EI ole pakko syödä,saa olla ujo ja arka!

Jos olisin itse päiväkodissa nykyisin niin varmaan olisi tullut viestiä kotiin kuinka ujo olen. Sillon onneksi sain vielä olla rauhassa oma itseni. Syömisen kanssa itsellä oli myös niin ettei aina maistunut ja söin kotona sitten paremmin. En pärjäisi varmaan enää nykykoulussa jos sen aloittaisin nyt. Muuttunut niin paljon kaikki ja pitää olla rohkea ja sosiaalinen. Ymmärrän sen, että pitää puuttua ja auttaa, mutta sekin voi kääntyä niin, että lapsi kokee hänessä olevan vikaa ja tavallaan niin, että on hänen syynsä kun jää porukasta yms. Tietysti lapsessakin voi olla syytä asiaan, mutta se ei saisi näyttäytyä huonossa valossa lapselle, että hän esim toimii väärin tai on vääränlainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sä vedät herneen nenään, jos haluavat auttaa lastasi? Eivät kiusatakseen sua tai lastasi, joten ota nyt rauhallisesti. Tekevät sen, mitä heidän kuuluukin huolen herätessä. Ja sinähän et näe lastasi RYHMÄSSÄ, kotona voi ollakin iloinen ja jutteleva. Jotain huoltaan voi olla, jos on pk. ssa yksin leikkivä.

No oisko että silloin se ryhmä ei ole sille lapselle toimiva, kun hän kotona on niin erilainen?

Voi olla monia syitä miksi on ryhmässä erilainen kuin kotona. Esimerkiksi ikävöi kotiin tai ryhmässä on liikaa ihmisiä tai lapsi ujostelee jotain tiettyä ihmistä siellä. Ei kolmevuotiaan kuulukaan olla ryhmässä kuin kala vedessä, jos on ujo tai hitaasti lämpiävä.

Niin? Ja oisko että silloin jos lapsi ei sopeudu ryhmään psykologi tai joku muu tukipalvelu olisi paikallaan. Sehän siinä on tarkoitus, että autetaan lasta sopeutumaan. Ei kolmivuotias ole mikään pikkuvauva enää, joten sosiaalisia taitoja on hyvä opetella, vaikka miten olisi hidas tapaus. 

Ei kolmevuotiaan sosiaaliset taidot pääse oikeuksiinsa, jos hän ei tunne oloaan siellä ryhmässä riittävän turvalliseksi. Taidoissa ei välttämättä ole mitään vikaa. Eikä millään pahalla, mutta on päiväkodin henkilökunnassa niitä jotka sitä psykologia kipeimmin tarvitsisivat. Ja ohjausta siinä omassa ryhmässään toimimiseen.

Ihan varmasti tällä hetkellä työntekijätkin tarvitsevat apua, osa varmasti käy työterveyspsykologilla tms. Työ ja työolosuhteet on hyvin uuvuttavia, uskokaa pois. Itse syön lääkettä ahdistuneisuuteen ja keskivaikeaan masennukseen, olen työssäkäyvä varhaiskasvatuksen opettaja.

Ihmisiä mekin vain ollaan.

Itse luottaisin päiväkodin huolen esiinnostamiseen ja ottaisin vastaan psykologin avun. Voihan olla, että mitään suurempaa ei ilmenekään ja lapsen kehittyminen em. asioissa paranee, kun ikää ja kykyjä tulee lisää.

Juuri tätä en ymmärrä. Päiväkodissa aikuiset voivat huonosti ja se on normaalia, mutta lasten voidessa siellä huonosti on lapsessa jotain vikaa, tai kotioloissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselä myös 3,5 v poika ja ei oikein syö päiväkodissa mitään.. leikkii yksin, eikä ota kontaktia muihin lapsiin. Mutta muuten on päiväkodissa vilkas ja puhuu tauotta. On suositeltu meillekin psykologilla käyntiä, koska poikkeaa muista lapsista paljon käyttäytymisellään..

Kannattaisi käydä siellä psykologilla. Onhan se lapsenkin etu, että saa päiväkodissa syötyä. Ja tauotta puhuminen ei kuulosta enää tuossa iässä normaalilta. Noin 1,5v vielä voikin höpöttää koko ajan, mutta isommilla ei sellaista tarvetta enää pitäisi olla, jos/kun on opittu vuorovaikutteisuutta eli sitä, että oma suu välillä kiinni ja korvat auki muillekin. 

No mitäs minun pitäisi tehdä? Oma 3,5v lapsi puhuu ihan tauotta, mutta leikkii päiväkodissa muiden lasten kanssa ja syö ruuasta riippuen välillä ruokaa satsaten ja välillä ei yhtään välipalojen lisäksi. Eli pitääkö ottaa psykologiin yhteyttä mikäli tämä ei kerta normaalia ole, kun lapsi puhuu liikaa äitinsä mielestä? :D Isänsä oli lapsena kuulemma samanlainen. Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihda hoitopaikkaa, ellei mahdollista pitää lasta kotona. Ehkä toisessa paikassa ruoka maistuu se verran, että lapsi jaksaa tunnit erossa kodista.

Ongelmat ei poistu lasta päiväkodista toiseen riepottelemalla. Tuota lasta riepotellaan jo nyt kodista toiseen joka toinen viikko. Siihen vielä päiväkodinvaihdos aina kun äiti rupeaa pelkäämään tukipalveluita niin ongelmanuori on valmis. 

Jos paikassa on ongelma, täytyy uskaltaa miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että luopuu koko paikasta.

(Korostan jos-sanaa; en tiedä, mikä on ongelma!)

Koteja ei voi vaihtaa.

Mutta lapselle voi luoda yhden kodin. En minä aikuinenkaan osaisi kuvitella kahta erilaista kotia missä viettää aikaa työpaikan lisäksi. Ja olen sentään aikuinen.

Tuli mieleen vielä se, että minua joskus koulupsykologi "haastatteli" alakoulussa, kun olin niin hiljainen ja välillä yksin. Omasta mielestäni puhuin paljon ja olin omasta tahdostani välillä yksinkin ja ei kaikkien seura kiinnostanut jos esim moni tuttu tyyppi oli koulusta pois ja silloin vietin aikaa itseksenikin. Oli noloa ja ikävää joutua selittämään, että kaikki ihan hyvin ja tykkään olla yksinkin välillä yms. Oli vielä pieni koulu niin moni tiesi, että tuo ihminen puhutteli minua ja näin monet kyselivät siitä ja koin tilanteen ikäväksi. Sitten myöhemmin, kun alettiin kiusaamaan ja olisin oikeasti tarvinnut apua niin jäin täysin yksin. Se siinä hassua onkin, kun asiat menevät ristiin.

Usein se vaan on niin, että se on yksinäisen vika jos jää yksin tai muut jättävät porukasta. Itsekin olen saanut ihmettelyä miksi olen yksin, vaikka muut kiusasivat ja näin olin mieluummin yksin ja toisaalta en edes olisi päässyt porukkaan. Sama juttu jos esim ihmetellään miksi en halua tehdä ryhmätöitä jonkun kanssa. Ensiksi minua ei otettu mihinkään ja jos ottettiin niin pakosta. Silloin tekee mieluummin yksin, mutta opettaja olisi voinut olla kysymättä asiaa muiden kuullen, kun se oli naurun aihe muille. Nämä omia kokemuksiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujous ei todellakaan ole syy mennä psykologille. Kyllä sinä oman lapsesi tiedät ja tunnet, onko kaikki hyvin.

On ujoutta ja "ujoutta". Moni "ujo" on vain sosiaalisesti taitamaton ja pienellä tuella muuttuukin yhtäkkiä ei-ujoksi. Toki myös oikeasti ujoja on, mutta hekin yleensä pystyvät ryhmässä toimimaan ilman, että se näyttäytyy poikkeavuutena. 

Jos poikkeavaisuutta ei olisi niin tämä maailma olisi aika tylsä paikka ja kaikki ihmiset klooneja. Samalla jos kaikki erilaisuus on pahasta niin silloin siinä katsojassa on vikaa. Sivusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihda hoitopaikkaa, ellei mahdollista pitää lasta kotona. Ehkä toisessa paikassa ruoka maistuu se verran, että lapsi jaksaa tunnit erossa kodista.

Ongelmat ei poistu lasta päiväkodista toiseen riepottelemalla. Tuota lasta riepotellaan jo nyt kodista toiseen joka toinen viikko. Siihen vielä päiväkodinvaihdos aina kun äiti rupeaa pelkäämään tukipalveluita niin ongelmanuori on valmis. 

Jos paikassa on ongelma, täytyy uskaltaa miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että luopuu koko paikasta.

(Korostan jos-sanaa; en tiedä, mikä on ongelma!)

Koteja ei voi vaihtaa.

Mutta lapselle voi luoda yhden kodin. En minä aikuinenkaan osaisi kuvitella kahta erilaista kotia missä viettää aikaa työpaikan lisäksi. Ja olen sentään aikuinen.

Suurimmalla osalla suomalaisista on kaksi kotia. Koti ja mökki.

Merkillinen käsitys että mölyapina on "sosiaalinen" ja hiljainen epäsosiaalinen. Hiljainen kuuntelee, mölyapina ei. Myös kuunteleminen on sosiaalinen taito.

Meillä lapsi oli myös hieman poikkeava käytökseltään. Puhe tuli hieman jäljessä. Kävi ensin puheterapeutilla. Puheterapeutti suositteli toimintaterapeutin arviota ja toimintaterapeutti psykologia, koska toimintaterapiassa ei näkynyt mitään niin poikkeavaa, että se olisi selittänyt ongelmaa.

Psykologilla käynti oli silmiä avaava kokemus. Testeissä paljastui asioita jotka selittivät lapsen käytöstä ja ajatuksen juoksua.

Alkuun siis luulin, ettei lapsi kuule kunnolla, sitten luulin ettei se ymmärrä puhetta ja välillä jopa luulin lapsen olevan poikkeuksellisen tyhmä. Mutta näistä ei ollut kyse ja saatiin paljon apua lapsen kanssa toimimiseen ja itse opin myös itsestäni ja vanhemmista lapsistani jotain, josta on ollut merkittävää hyötyä. En tiennyt, enkä osannut kaivata niitä juttuja edes ennen kuin psykologin kanssa niistä tuli puhe.

Meillä kokemus vain positiivinen.

Naapurustossa asuu perhe, jonka lapselle tarjottiin terapiaa jos jonkinmoista pari vuotiaasta eteenpäin. Lapsesta näki maallikkokin, että olisi ollut kaikkien niiden tarjottujen apujen tarpeessa. Äiti kieltäytyy tutkimuksista, koska lapsessa ei ole mitään vikaa, kehittyy vain muita hitaammin. Äiti itsekkin oppi puhumaan vasta 4-vuotiaana jne.

Nyt kyseinen lapsi on 8v, ja käy koulua pienluokalla, henkilökohtaista avustajaa yritetään saada, syö adhd-lääkkeitä ja on oppimisvaikeuksia. Lisäksi yleinen olemus ja ryhti on kuin vammaisella. Olisi varmasti saatu toimintaterapiassa ja fysioterapeutilla nuo kuntoon kun olisi ajoissa sinne vienyt.

Äiti ei vain nähnyt lapsessaan mitään vikaa. Kikki muut kyllä näkivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihda hoitopaikkaa, ellei mahdollista pitää lasta kotona. Ehkä toisessa paikassa ruoka maistuu se verran, että lapsi jaksaa tunnit erossa kodista.

Ongelmat ei poistu lasta päiväkodista toiseen riepottelemalla. Tuota lasta riepotellaan jo nyt kodista toiseen joka toinen viikko. Siihen vielä päiväkodinvaihdos aina kun äiti rupeaa pelkäämään tukipalveluita niin ongelmanuori on valmis. 

Jos paikassa on ongelma, täytyy uskaltaa miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että luopuu koko paikasta.

(Korostan jos-sanaa; en tiedä, mikä on ongelma!)

Koteja ei voi vaihtaa.

Mutta lapselle voi luoda yhden kodin. En minä aikuinenkaan osaisi kuvitella kahta erilaista kotia missä viettää aikaa työpaikan lisäksi. Ja olen sentään aikuinen.

Suurimmalla osalla suomalaisista on kaksi kotia. Koti ja mökki.

Mutta samat ihmiset siellä kotona ja mökillä. Ei se ongelma ole se fyysinen ympäristö, vaan ne rutiinit, säännöt, vuorovaikutustavat ynnä muut asiat joissa lapsi tarvitsee johdonmukaisuutta ja pysyvyyttä. Kahden eri ihmisen kodissa ne ovat erilaiset, vaikka miten yritettäisiin sopia samasta nukkumaanmenoajasta. Toisessa kodissa hyväksytään asia x, mikä toisessa kielletään. Toisessa kodissa lapsen kiukkuun ja muihin tunteisiin vastataan eri tavalla kuin toisessa. Toisessa kodissa myös lapsen on sopeutettava oma käytösmallinsa vanhemman erilaiseksi kuin toisessa kodissa. Lapselta odotetaan eri asioita, ja lapsen on itse tunnusteltava ja sopeutettava itsensä eri kodin rooleihin. Nämä ovat valtavia asioita 3,5-vuotiaalle! Ehkäpä se purkautuu päiväkodissa epäsosiaalisuutena ja syömättömyytenä, kun lapsella ei ole enää kapasiteettia sopeutua koteja ympäröivään maailmaan, mikä on aina huolestuttavaa.

Lapseni oli nirso syöjä, kävi lääkärissä. Kaikki arvot ok. Lääkäri vaan totesi, että poikahan syö.

Päiväkodissa sai kuitata ruokailun 1 maitolasillisella ja näkkärillä. Söi mitä söi, kun tuli kotiin.

Psykologi on tosi hyvä juttu! Kannattaa mennä jos sitä on suositeltu. Sieltä voi saada apua. Varhaiskasvatuksen henkilöstö näkee lapset pienetkin huolet ja yleensä niillä on tapana kasvaa isommiksi samaa tahtia lapsen kanssa. Kuudennella luokalla on jo myöhäistä, heheh.

Käytännössä lapsen tuleminen tapahtuu niin, että kaikki lapsen ympärillä toimivat yhteisöt sopivat yhdessä miten lapsen kanssa toimitaan ”yhteisessä rintamassa”, molemmat kodit, päiväkoti ja tähän yleensä kuuluu myös neuvola ja tässä tapauksessa neuvolapsykologi.

Vierailija kirjoitti:

Siellä riittää näitä kyökkipuskologeja pätemässä. Sinä tunnet lapsesi. Ujous ei ole vamma, eikä myöskään introvertti luonne.

Ja keskimääräistä älykkäämpi välttelee kaikenlaista keskinkertaista älämölöä.

On se vaan hienoa että nykyään osataan huomata näita lasten "ongelmia" jo varhaisessa vaiheessa. Mielestäni tässä mennään kyllä jo vähän liian pitkälle, kun tilanne alkaa olla se että päikyn tädit lähinnä arvioi niitä lapsia ja hakemalla hakee jokaisesta jotain paranneltavaa, kun todellisuus on se ettei ole resursseja toteuttaa kaikkia näitä tukitoimia. Sitten jonotellaan ja odotellaan ja vanhemmat stressaa, vaikka moni asia korjautuisi ihan vaan ajan kanssa kun lapsi kasvaa. Kaikkea ei tarvitse tekemällä tehden "parantaa".

Miksi ei voitaisi tyytyä riittävän hyvään hoitoon, kuten nykyään puhutaan riittävän hyvästä vanhemmuudesta? Nyt käyttävät tajuttomasti aikaa palaveeraamiseen ja näihin vasujen pykäämiseen. Tietysti selvästi erityislapsiin pitää kiinnittää huomiota ja heille tarjota niitä tukitoimia. Mutta onhan se nyt naurettavaa pitää "kehityskeskustelua" 1-2v lapsesta jonka "tavoitteena" on opetella käymään potalla. Eikö se ole itsestäänselvyys!

Oman lapseni kohdalla kävi joskus niin että päiväkodin aikuiset kielsivät lastani leikkimästä tiettyä leikkiä, joka oli hänen suosikkinsa. Ilmeisesti siksi että ei ole tarpeeksi kehittävää leikkiä samaa leikkiä koko ajan. Olisin ymmärtänyt perusteluksi sen, että pitää antaa vuoro välillä muillekin lapsille, en tuota "x leikkii liikaa samaa leikkiä". Ko. suosikkileikki vaihtui toki iän myötä.