Lue keskustelun säännöt.
Miksei kolmekymppisillä ole juuri koskaan aikaa mihinkään?
11.11.2021 |
Tuntuu että kaikki ovat jatkuvasti kiireisiä ja pelkkä lasillinen duunin jälkeen on työn ja tuskan takana. Mikä ihme syö kaikkien ajan, kun itsellä tuntuu olevan luppoaikaa liikaakin. Mitä tässä elämänvaiheessa oikein tapahtuu ja korjaantuuko se koskaan?
Kommentit (57)
Täällä yksi 33v. Mihin itsellä se aika menee:
-Töihin, lisäksi opiskelen työn ohessa.
-Parisuhteeseen, lemmikin kanssa oloon, kotitöihin, ja ihan siihen ystävien näkemiseen ja harrastuksiin.
Osalla ystävistä on parisuhde ja lapsia, on vuorotöitä, harrastuksia sun muuta niin ei sitä aikaa, jaksamista tai halua ole aina lähteä esim. after workille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työ 8h
Opiskelu 10h
Matkat (palstaillen) 3h
Uni 3h
Samaa ihmettelen. Valtaosalla omassa kaveripiirissä ei ole lapsia. Itse asiassa parilla ihmisellä on alle vuoden ikäinen vauva kummallakin, ja HE näkevät minua mielellään, koska mun kanssa voi puhua aikuisten juttuja.
Epäilenkin, että ”kiireen” taustalla on se, että kasvokkainen vuorovaikutus on muuttunut jotenkin vaivalloiseksi, eikä tule enää luonnostaan, vaikka kyseessä olisi kaveri. Sukupolveni on menettänyt yhteyden toisiinsa.
N30
N30
Työelämä on nykyään vaativampaa ja monilla kolmekymppisillä on meneillään nopea urakehitys eli uuden oppimista on paljon. Moni on työpäivän jälkeen niin väsynyt, että haluaa vain kotiin. Lisäksi aikaa pitää löytyä mahdolliselle puolisolle ja mahdollisille lapsille, harrastuksille ja kotitöille. Toisaalta baareissa istuminen on varsinkin näin korona-aikana vähemmän suosittua. Moni on myös introvertti ja viihtyy hyvin yksinkin, aikuisena uskaltaa jo toimia oman mielensä mukaisesti.
Jaa, mikäs kiire tässä olisi. Vuorotöissä menee se 37.5 h viikossa + matkat, opisleluissa lisäksi keskimäärin 20 h viikossa. Lasten kans pitäisi viettää välillä aikaa ja käydä itse salilla, uimassa tai lenkillä ettei kunto romahda enää yhtään alemmas, miehellekin varmaan voisi pari hetkeä suoda viikossa ettei olla kuin muukalaiset samassa kämpässä. Toki vielä ne klassiset ruuan laitot, kaupassa käynnit, siivoamiset ynnä muut arkiaskareet. Välillä pitäisi tavata sukulaisiakin, kuten mummoja, pappoja, tätejä ja siskoja, äitiä ja anoppia. Ei, todellakaan ei ole joka viikko aikaa istua yhdelle kaljalle. Varsinkin kun toleranssi on jotain aivan muuta kuin 20 vuotiaana, pari olutta ja kolmen päivän kooma. Ei kiitos.
Oikeasti kavereita olisi kiva nähdä useammin ihan ilman kaljaa, mutta ei niitä tunteja ole viikossa tarpeeksi. Erityisesti kun tarvitsee omaa hiljaisuutta välillä palautuakseen ja sitä omaa aikaakin on aivan liian vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla ei liene uraa/lapsia/perhettä/harrastuksia?
Näitä normaaleja aikuisen ihmisen elämän peruselementtejä.
Päivä hurahtaa lasten mahdollisissa koulukyytsäilyissä, työssä, ruoanlaitossa ja kodinhoidossa, siihen päälle pakolliset harrastussuhaamiset ympäri kaupunkia, ehkä vanhempainillat, hammaslääkärit, gynikset ja kauppareissut.
Illalla klo 20 jälkeen ihminen on jo nuppi sekasin päivän tohinoista, eikä jaksa kuin mennä suihkun kautta sohvalle rentoutumaan - ja ehkä jopa lowkey jatkamaan metatyöskentelyä suunnitellen tulevia lasten synttärikemuja, joululomien koordinointia ja muuta.
Joo, maistuishan se siiderituoppi ja miksei vaikka kännitkin hoilaten ysärihittejä.
Mut se on aika hankala yhtälö tässä elämänvaiheessa. Katsotaan sitten kun lapset on lentäny pesästä :D
Lapsia ei ole, mutta on mulla ihan tavallinen kokoaikainen työpaikka ja useita harrastuksia. Se siinä onkin, kun kaiken näiden lisäksi ehtisin nähdä ystäviä, jos heillä vain olisi aikaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaaleilla kolmikymppisillä on jo perhe. Lapset on tärkeämpiä kuin kaljalasi.
Monilla. Ei normaaleilla.
Vanha piika se siinä selittelee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsia ei ole, mutta on mulla ihan tavallinen kokoaikainen työpaikka ja useita harrastuksia. Se siinä onkin, kun kaiken näiden lisäksi ehtisin nähdä ystäviä, jos heillä vain olisi aikaa.
Ap
Koska et maininnut mitään niin oletan, että sulla ei myöskään ole puolisoa? Se puoliso ja lapset vie sitä aikaa niiden kolmekymppisten arjesta paljon ja siihen vielä päälle kaikki mitä sinulla on, eli työ ja omat harrastukset. Joillakin on vielä tuohon päälle muita velvollisuuksia ja vastuutehtäviä hoidettavanaan joten aika on todella rajallista.
Tuon lisäksi ihmiset tarvitsevat myös lepoa tästä kaikesta eivätkä välttämättä halua käyttää sitä ainutta kolmen tunnin tyhjää pätkää viikossa kavereiden näkemiseen.
Tämä on kaikki tietysti yksilöllistä ja jokainen tekee omat valintansa miten ajankäytön priorisoi.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla ei liene uraa/lapsia/perhettä/harrastuksia?
Näitä normaaleja aikuisen ihmisen elämän peruselementtejä.
Päivä hurahtaa lasten mahdollisissa koulukyytsäilyissä, työssä, ruoanlaitossa ja kodinhoidossa, siihen päälle pakolliset harrastussuhaamiset ympäri kaupunkia, ehkä vanhempainillat, hammaslääkärit, gynikset ja kauppareissut.
Illalla klo 20 jälkeen ihminen on jo nuppi sekasin päivän tohinoista, eikä jaksa kuin mennä suihkun kautta sohvalle rentoutumaan - ja ehkä jopa lowkey jatkamaan metatyöskentelyä suunnitellen tulevia lasten synttärikemuja, joululomien koordinointia ja muuta.
Joo, maistuishan se siiderituoppi ja miksei vaikka kännitkin hoilaten ysärihittejä.
Mut se on aika hankala yhtälö tässä elämänvaiheessa. Katsotaan sitten kun lapset on lentäny pesästä :D
Miksi lapset ja perhe on mainittu erikseen?
Jokainen tuntee jonkun jolla on pakkomielle lisääntymiseen vaikka ihmisiä on jo liikaa sekä jonkun jolla menee nuppi pahasti sekaisin kun lapset itsenäistyvät.
Olisihan se ihan tervettä, jos koko elämä lapsuudesta lähtien ei perustuisi sille lisääntymiselle/sen odottamiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaaleilla kolmikymppisillä on jo perhe. Lapset on tärkeämpiä kuin kaljalasi.
Monilla. Ei normaaleilla.
Vanha piika se siinä selittelee
Miksi sinulla on paha olla? Oletko kateellinen jostakin?
Mä muutin kolmekymppisenä maalle, lähimpään kaupunkiin on 70km, vähän turhan pitkä matka lähteä drinksuille.
Lisäksi mulla on työ, parisuhde, kaksi koiraa ja hevonen. Vapaa-aikani menee mieheni, eläinten ja pihahommien parissa.
Olin ennen kyllä kova käymään ulkona ja nautin siitä. Valmistuttuani oli rahaa toteuttaa kaksi isoa unelmaa, muuttaa maalle ja ostaa hevonen. Nyt nautin täysillä näistä jutuista, enkä kaipaa enää biletystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväpiiri usein muuttuu elämäntilanteen myötä. Opiskeluajan ystävistä erotaan siinä kolmekymppisenä.
AP:nkin kannattaisi miettiä millaisten ihmisten kanssa haluaisi seuraavat vuodet aikaa kuluttaa.
On hölmöä loukkaantua luonnollisesta kehityskulusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on paljon harrastava lapsi. Reissutöissä puolet ajasta oleva mies, joten kuskaus pitkälti minun vastuulla. Duuni Helsingissä, mutta koti kehyskunnassa. Lisäksi omaan harrastukseen menee aikaa ja se on minulle tärkeää töiden vastapainoa. Meillä on myös koira, joka pitää lenkittää useamman kerran päivässä silloinkin, kun tekisi mieli mennä kaljalle.
Tätä minä ihmettelen, että miten ihmiseyäy elää noin kamalaa elämää. Ja milloin lapsista tuli niin avuttomia, että niitä pitää harrastuksiin kuskata?
Kun itse olin lapsi, aikuisilla oli elämä. Ei he eläneet vain lapsilleen.
Lapsen harrastus on toisessa kaupungissa useamman kerran viikossa(seura toimii useammassa kunnassa). Julkisilla menisi tunti, kun autolla vien vartissa. Kun se on omassa kunnassa, lapsi kulkee itse. Lapsen ollessa harrastuksessaan lenkitän koiran siellä lähimaastossa.
Omat vanhemmat ovat kyllä kuskanneet minua harrastukseen, kun olin lapsi ja nuori. Olen ikuisesti kiitollinen tästä ja siksi mahdollistan harrastamisen myös lapselleni. Ja sanoinko jossain, että tämä on minusta kamalaa elämää?
Minusta olisi ihan hemmetin lyhytnäköistä, tyhmää ja itsekästä kieltäytyä kuskaamasta lasta ja samalla pilata hänen mahdollisuutensa panostaa harrastukseen täysillä, ihan vain sen takia, että minulla pitäisi olla joku elämä kaljalasin äärellä kavereiden kanssa.
Minutkin kuskattiin harrastuksiin lapsina. Ne joiden vanhemmat oli sitä mieltä, ettei lapsia tarvi kuskata, olivat sitten niitä jotka eivät paljon harrastaneetkaan. Vähän surku tuli myös niiden muutamien puolesta, jotka harrastivat mutta vanhemmat ei ikinä tulleet katsomaan soitto- ja tanssiesityksiin tai auttamaan partioleirin järjestelyissä tms, kun "heillä on omakin elämä". Kyllähän lapset sen näki niin, että toisten vanhemmat välittää enemmän kuin toisten. Joten kyllä, aion kuskata lapsiani harrastuksiin jos on tarve. Ja tosiaan, kolmekymppisten lapset ovat vielä pieniä, ei 7-vuotiasta saati päiväkoti-ikäistä voi laittaa kulkemaan yksin bussilla jonnekin. Jos haluaa että lapset harrastaa, pitää kuskata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moni kaverini tuntuu olevan aika väsynyt ihan jo töistään. Joku nykyajan työelämässä vie mehut. Hoitoalalla olevista kolmekymppisistä tutuista _jokainen_ on ollut uupumuksen vuoksi saikullakin. Että ihan sekin selittää ettei "ole aikaa" nähdä kavereita, kun ei vaan jaksa.
Minulla on pitkä työmatka ja lapsiakin, mutta ovat vielä sen verran pieniä ettei heillä ole paljon harrastuksia (minusta päiväkodissa olevia ei pidä kuskata kovin moneen harrastukseen, sen ikäiset tarvitsevat ihan sitä rauhallista kotona oloakin). Mutta minä viihdyn töissäni ja ihan mieluusti näkisin kavereita vaikka arki-iltoinakin.
Lasilliselle lähtö ei vaan ole mitenkään mieluisin tapa viettää aikaa, ei vaan kiinnosta juoda alkoholia viikolla ja harvoin viikonloppunakaan, menee hirveästi aikaa laittautumiseen ja matkoihin kun ei enää asu siinä ihan keskustan tuntumassa. Mieluummin menisin kaverille kylään tai vaikka lenkille kaverin kanssa, ja vaan satunnaisesti joskus sitten kaupungille.
Niin sosiaalinen työ ettei kertakaikkiaan halua nähdä kenenkään naamaa vapaa-ajalla, paitsi perhettä
Kymmenen vuotta sitten elämäni oli haahuilua, opiskelua ja töitä toki, mutta silti asioilla ei hirveästi tuntunut olevan väliä. Nyt 30+ on jo prioriteetteja, kuten työ, terveys, ikääntyvistä vanhemmistakin huolehtiminen, ja kumppaninkin kanssa on mukavaa ehtiä viettää aikaa. Kymmenen vuotta sitten se matelehtiminen kuppilaan kaverin kanssa oli vain päämäärätöntä ajanviettoa, nyt sen ajan haluaa käyttää paremmin.
Tottakai näen kaveria, jos todella haluan. Kuitenkin moni ihmissuhde on jäänyt vähemmälle ihan siitä syystä, että en enää tee asioita, joista en koe itse saavani mitään ja joihin energiaa menee enemmän kuin niiden tekemisestä saan.
Lapsen harrastus on toisessa kaupungissa useamman kerran viikossa(seura toimii useammassa kunnassa). Julkisilla menisi tunti, kun autolla vien vartissa. Kun se on omassa kunnassa, lapsi kulkee itse. Lapsen ollessa harrastuksessaan lenkitän koiran siellä lähimaastossa.
Omat vanhemmat ovat kyllä kuskanneet minua harrastukseen, kun olin lapsi ja nuori. Olen ikuisesti kiitollinen tästä ja siksi mahdollistan harrastamisen myös lapselleni. Ja sanoinko jossain, että tämä on minusta kamalaa elämää?
Minusta olisi ihan hemmetin lyhytnäköistä, tyhmää ja itsekästä kieltäytyä kuskaamasta lasta ja samalla pilata hänen mahdollisuutensa panostaa harrastukseen täysillä, ihan vain sen takia, että minulla pitäisi olla joku elämä kaljalasin äärellä kavereiden kanssa.