Lue keskustelun säännöt.
Miksei kolmekymppisillä ole juuri koskaan aikaa mihinkään?
11.11.2021 |
Tuntuu että kaikki ovat jatkuvasti kiireisiä ja pelkkä lasillinen duunin jälkeen on työn ja tuskan takana. Mikä ihme syö kaikkien ajan, kun itsellä tuntuu olevan luppoaikaa liikaakin. Mitä tässä elämänvaiheessa oikein tapahtuu ja korjaantuuko se koskaan?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hienovarainen vihje, että seurasi ei kiinnosta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinä ihmisenä olisit jotenkin vaillinainen. Ihmiset vaan eivät halua sitoutua mihinkään.
Faktahan on, että kyllä kuka tahansa tavan taaplaaja HALUTESSAAN löytää sen puolituntisen kaveriaan varten.
Ei todellakaan löydä. Joillakin on elämä.
Normaalisti elämään kuuluu myös ystävät ja kaverit. Ikävää, jos sinulla ei sellaisia ole ja pitää täyttää elämä muulla "tärkeämmällä".
Ystävät ja kaverit vaativat vapaa-aikaa. Sellaista ei ahkeralla kolmekymppisellä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hienovarainen vihje, että seurasi ei kiinnosta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinä ihmisenä olisit jotenkin vaillinainen. Ihmiset vaan eivät halua sitoutua mihinkään.
Faktahan on, että kyllä kuka tahansa tavan taaplaaja HALUTESSAAN löytää sen puolituntisen kaveriaan varten.
Ei todellakaan löydä. Joillakin on elämä.
Normaalisti elämään kuuluu myös ystävät ja kaverit. Ikävää, jos sinulla ei sellaisia ole ja pitää täyttää elämä muulla "tärkeämmällä".
Ystävät ja kaverit vaativat vapaa-aikaa. Sellaista ei ahkeralla kolmekymppisellä ole.
Todellakin on. Ahkera kun tekee työnsä tehokkaasti. Lusmuilla menee iso osa ajasta kahvihuoneessa juoruamiseen yms. ja sitten ihmetellään, kun ei ole vapaa-aikaa :D
Arkena ajan syö työt ja jatko-opiskelu/harrastukset. Viikonloppuna ehtii nähdä yhden ystäväseurueen, loppuaika meneekin sitten arjesta palautumiseen ja kotitöihin sekä kumppanin kanssa olemiseen! Ja ainakin omassa kaveripiirissä yli kolmekymppisillä alkaa olla hiljalleen lapsiakin, jotka sitten vievät käytännössä ajallisesti harrastusten/opiskelun paikan ja tuovat lisää kotitöitä eli kiirettä tullessaan... Kaikki kavereiden näkemiset joutuu siis aikatauluttamaan aika hyvissä ajoin jotta ehtii :)
Vierailija kirjoitti:
Normaaleilla kolmikymppisillä on jo perhe. Lapset on tärkeämpiä kuin kaljalasi.
Kumman tärkeiksi ne kaljalasit tulee sit kun on erottu ja lapsivapaa viikko. 😁
Ap:lla ei liene uraa/lapsia/perhettä/harrastuksia?
Näitä normaaleja aikuisen ihmisen elämän peruselementtejä.
Päivä hurahtaa lasten mahdollisissa koulukyytsäilyissä, työssä, ruoanlaitossa ja kodinhoidossa, siihen päälle pakolliset harrastussuhaamiset ympäri kaupunkia, ehkä vanhempainillat, hammaslääkärit, gynikset ja kauppareissut.
Illalla klo 20 jälkeen ihminen on jo nuppi sekasin päivän tohinoista, eikä jaksa kuin mennä suihkun kautta sohvalle rentoutumaan - ja ehkä jopa lowkey jatkamaan metatyöskentelyä suunnitellen tulevia lasten synttärikemuja, joululomien koordinointia ja muuta.
Joo, maistuishan se siiderituoppi ja miksei vaikka kännitkin hoilaten ysärihittejä.
Mut se on aika hankala yhtälö tässä elämänvaiheessa. Katsotaan sitten kun lapset on lentäny pesästä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihmetellyt ihan samaa kuin ap. Minulla on kokopäivätyö ja opiskelen sen ohella. Lisäksi on mies ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Silti ehdin sekä harrastaa että tavat ystäviäni. En toki monta kertaa viikossa, mutta aika usein kuitenkin. Elämä on valintoja ja itse valitsin sen, että ystävistä en luovu mistään hinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on paljon harrastava lapsi. Reissutöissä puolet ajasta oleva mies, joten kuskaus pitkälti minun vastuulla. Duuni Helsingissä, mutta koti kehyskunnassa. Lisäksi omaan harrastukseen menee aikaa ja se on minulle tärkeää töiden vastapainoa. Meillä on myös koira, joka pitää lenkittää useamman kerran päivässä silloinkin, kun tekisi mieli mennä kaljalle.
Tätä minä ihmettelen, että miten ihmiseyäy elää noin kamalaa elämää. Ja milloin lapsista tuli niin avuttomia, että niitä pitää harrastuksiin kuskata?
Kun itse olin lapsi, aikuisilla oli elämä. Ei he eläneet vain lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Normaaleilla kolmikymppisillä on jo perhe. Lapset on tärkeämpiä kuin kaljalasi.
Monilla. Ei normaaleilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hienovarainen vihje, että seurasi ei kiinnosta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinä ihmisenä olisit jotenkin vaillinainen. Ihmiset vaan eivät halua sitoutua mihinkään.
Faktahan on, että kyllä kuka tahansa tavan taaplaaja HALUTESSAAN löytää sen puolituntisen kaveriaan varten.
Ei todellakaan löydä. Joillakin on elämä.
Nimenomaan kuulostaa, että noilla ihmisillä ei ole elämää. On vain töihin, kotiin, lasten harrastuksiin oravanpyörä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on paljon harrastava lapsi. Reissutöissä puolet ajasta oleva mies, joten kuskaus pitkälti minun vastuulla. Duuni Helsingissä, mutta koti kehyskunnassa. Lisäksi omaan harrastukseen menee aikaa ja se on minulle tärkeää töiden vastapainoa. Meillä on myös koira, joka pitää lenkittää useamman kerran päivässä silloinkin, kun tekisi mieli mennä kaljalle.
Tätä minä ihmettelen, että miten ihmiseyäy elää noin kamalaa elämää. Ja milloin lapsista tuli niin avuttomia, että niitä pitää harrastuksiin kuskata?
Kun itse olin lapsi, aikuisilla oli elämä. Ei he eläneet vain lapsilleen.
Tämä. Maaseudulla ymmärrän, että on pakko kuskata, koska yksinkertaisesti ei ole muuta vaihtoehtoa. Mutta moni kaupunkilaisäiti ja -isäkin käyttää lähes kaiken aikansa kuskaamisiin, vaikka asuisivat hyvien liikenneyhteyksien päässä. Ilmeisesti nykyiset lumihiutaleet särkyvät, jos joutuvat menemään bussiin tai ratikkaan ja tekemään asioita omatoimisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on paljon harrastava lapsi. Reissutöissä puolet ajasta oleva mies, joten kuskaus pitkälti minun vastuulla. Duuni Helsingissä, mutta koti kehyskunnassa. Lisäksi omaan harrastukseen menee aikaa ja se on minulle tärkeää töiden vastapainoa. Meillä on myös koira, joka pitää lenkittää useamman kerran päivässä silloinkin, kun tekisi mieli mennä kaljalle.
Tätä minä ihmettelen, että miten ihmiseyäy elää noin kamalaa elämää. Ja milloin lapsista tuli niin avuttomia, että niitä pitää harrastuksiin kuskata?
Kun itse olin lapsi, aikuisilla oli elämä. Ei he eläneet vain lapsilleen.
Tämä. Maaseudulla ymmärrän, että on pakko kuskata, koska yksinkertaisesti ei ole muuta vaihtoehtoa. Mutta moni kaupunkilaisäiti ja -isäkin käyttää lähes kaiken aikansa kuskaamisiin, vaikka asuisivat hyvien liikenneyhteyksien päässä. Ilmeisesti nykyiset lumihiutaleet särkyvät, jos joutuvat menemään bussiin tai ratikkaan ja tekemään asioita omatoimisesti.
Et ilmeisesti asu pk-seudulla. Täällä ei kyllä julkinen liikenne toimi ellei satu sattumalta asumaan todella hyvien kulkuyhteyksien lähellä ja silloin useimmiten omalla autolla pääsee liki puolta nopeammin perille.
Auta armias jos yrittää päästä poikittaisliikenteessä jonnekin täällä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on paljon harrastava lapsi. Reissutöissä puolet ajasta oleva mies, joten kuskaus pitkälti minun vastuulla. Duuni Helsingissä, mutta koti kehyskunnassa. Lisäksi omaan harrastukseen menee aikaa ja se on minulle tärkeää töiden vastapainoa. Meillä on myös koira, joka pitää lenkittää useamman kerran päivässä silloinkin, kun tekisi mieli mennä kaljalle.
Tätä minä ihmettelen, että miten ihmiseyäy elää noin kamalaa elämää. Ja milloin lapsista tuli niin avuttomia, että niitä pitää harrastuksiin kuskata?
Kun itse olin lapsi, aikuisilla oli elämä. Ei he eläneet vain lapsilleen.
9 vuotiaasta eteenpäin harrastin kaikkea mahdollista pallon perässä juoksua, kylän harrastuspaikka oli 10km päässä. Sinne ajelin fillarilla kesät talvet.
Porukat kuskasi autolla, jos sattui olemaan ajoa samaan suuntaan, muuten ei. Maatila/metsähommia oli heillä päivätyön lisäksi, ei niillä ollut aikaa ruveta autokuskiksi.
Sitä nuorempana ei harrastuksia ollut, elämä oli yleistä maatilalla häröilyä lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on paljon harrastava lapsi. Reissutöissä puolet ajasta oleva mies, joten kuskaus pitkälti minun vastuulla. Duuni Helsingissä, mutta koti kehyskunnassa. Lisäksi omaan harrastukseen menee aikaa ja se on minulle tärkeää töiden vastapainoa. Meillä on myös koira, joka pitää lenkittää useamman kerran päivässä silloinkin, kun tekisi mieli mennä kaljalle.
Tätä minä ihmettelen, että miten ihmiseyäy elää noin kamalaa elämää. Ja milloin lapsista tuli niin avuttomia, että niitä pitää harrastuksiin kuskata?
Kun itse olin lapsi, aikuisilla oli elämä. Ei he eläneet vain lapsilleen.
Tämä. Maaseudulla ymmärrän, että on pakko kuskata, koska yksinkertaisesti ei ole muuta vaihtoehtoa. Mutta moni kaupunkilaisäiti ja -isäkin käyttää lähes kaiken aikansa kuskaamisiin, vaikka asuisivat hyvien liikenneyhteyksien päässä. Ilmeisesti nykyiset lumihiutaleet särkyvät, jos joutuvat menemään bussiin tai ratikkaan ja tekemään asioita omatoimisesti.
Et ilmeisesti asu pk-seudulla. Täällä ei kyllä julkinen liikenne toimi ellei satu sattumalta asumaan todella hyvien kulkuyhteyksien lähellä ja silloin useimmiten omalla autolla pääsee liki puolta nopeammin perille.
Auta armias jos yrittää päästä poikittaisliikenteessä jonnekin täällä...
No mitä ne kiskoilla ja pyörillä kulkevat joukkoliikennevälineet sitten ovat, jos ei julkista liikennettä? Niillä minun lapseni harrastuksiin kulkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on paljon harrastava lapsi. Reissutöissä puolet ajasta oleva mies, joten kuskaus pitkälti minun vastuulla. Duuni Helsingissä, mutta koti kehyskunnassa. Lisäksi omaan harrastukseen menee aikaa ja se on minulle tärkeää töiden vastapainoa. Meillä on myös koira, joka pitää lenkittää useamman kerran päivässä silloinkin, kun tekisi mieli mennä kaljalle.
Tätä minä ihmettelen, että miten ihmiseyäy elää noin kamalaa elämää. Ja milloin lapsista tuli niin avuttomia, että niitä pitää harrastuksiin kuskata?
Kun itse olin lapsi, aikuisilla oli elämä. Ei he eläneet vain lapsilleen.
Tämä. Maaseudulla ymmärrän, että on pakko kuskata, koska yksinkertaisesti ei ole muuta vaihtoehtoa. Mutta moni kaupunkilaisäiti ja -isäkin käyttää lähes kaiken aikansa kuskaamisiin, vaikka asuisivat hyvien liikenneyhteyksien päässä. Ilmeisesti nykyiset lumihiutaleet särkyvät, jos joutuvat menemään bussiin tai ratikkaan ja tekemään asioita omatoimisesti.
Et ilmeisesti asu pk-seudulla. Täällä ei kyllä julkinen liikenne toimi ellei satu sattumalta asumaan todella hyvien kulkuyhteyksien lähellä ja silloin useimmiten omalla autolla pääsee liki puolta nopeammin perille.
Auta armias jos yrittää päästä poikittaisliikenteessä jonnekin täällä...
Milloin se huononi? Kun minä olin lapsi, mentiin tallille metrolla ja dösällä kaverin kanssa kahdesti viikossa. Ihan helppoa oli.
Itse harvemmin jaksan mitään ylimääräistä seurustelua työpäivän jälkeen. Kiire on joskus vain helppo tekosyy kun haluaa mieluummin ladata akkuja omassa rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Normaaleilla kolmikymppisillä on jo perhe. Lapset on tärkeämpiä kuin kaljalasi.
Aika loukkaavaa jos on yli kolmikymppisenä saanut lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Normaaleilla kolmikymppisillä on jo perhe. Lapset on tärkeämpiä kuin kaljalasi.
Olipas mukavasti sanottu, NORMAALEILLA kolmekymppisillä on jo perhe. On ihan yhtä normaalia jos sitä ei ole. Moni jää myös tahtomattaan lapsettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Normaaleilla kolmikymppisillä on jo perhe. Lapset on tärkeämpiä kuin kaljalasi.
Minusta ei varmaan tule sitten ikinä normaalia. Eipä se tosin haittaa, normaalius on loppujen lopuksi aika tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että moni raivaa pariutumisen ja perheellistymisen myötä ystävät ja kaverit pois elämästä. Sitten eronhetkellä muistetaan, että "ainiin, oli tuollainenkin kaveri" ja yritetään kinuta tapaamaan. Jostain kumman syystä sitä kaveria ei ehkä enää kiinnostakaan, kun vuosiin ei ole toisesta mitään kuulunut.
Samat ihmiset muistaa ne kaverit myös ehkä sitten vasta, kun lapset on jotain rippikouluikäisiä. Ei sitä ystävyyttä niin vain enää 10-15 vuoden hiljaiselon jälkeen lämmitellä.
Tännekin keskusteluun jotkut ovat kommentoineet että aikaa ystäville on ehkä sitten joskus 10 vuoden päästä. Paha vaan, että ne ystävät jatkaa elämäänsä myös sillä välin, eikä odottele et milloin joku The Kiireinen Ihminen soisi taas ottaa yhteyttä.
Olen huomannut, että moni raivaa pariutumisen ja perheellistymisen myötä ystävät ja kaverit pois elämästä. Sitten eronhetkellä muistetaan, että "ainiin, oli tuollainenkin kaveri" ja yritetään kinuta tapaamaan. Jostain kumman syystä sitä kaveria ei ehkä enää kiinnostakaan, kun vuosiin ei ole toisesta mitään kuulunut.