Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun ei enää jaksaisi yksinäisyyttä?
11.11.2021 |
Olen kärsinyt tästä jo noin viiden vuoden ajan eli avioerostani lähtien. Avioliitossa sentään päivittäisenä juttelu- (tai riitely)kaverina oli se mies, mutta hänen jälkeensä ei ole ollut ketään, eikä muutenkaan mieskontakteja.
Pari chat-kaveria on ulkomailta, mutta en heidän kanssaan voi aivan kaikesta puhua kuitenkaan. Työ- ja harrastustuttujenkaan kanssa en voi puhua yksityisasioista. Niitä paria chat-kaveriani kohtaan saatan joskus olla liian seurankipeä just siksi, kun ei ole ketään muuta.
En ymmärrä, mitä voisin tehdä tilanteelleni. Se seurankipeyteni ja avoimuuteni sekä jännittämiseni varmaankin karkoittaisi kaikki uudet kaverit, jos yrittäisin johonkin tutustua. Kaipaisin todella kaveria tai ystävää elämääni. Ideoita?
Kommentit (50)
Tee uusi sähköposti-osoite tyyliin huuhaa@gmail.com ja postaa se tänne, voit sitten yrittää muutaman sadan vastauksen perusteella karsia ne muutamat jotka kuulostavat lupaavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee uusi sähköposti-osoite tyyliin huuhaa@gmail.com ja postaa se tänne, voit sitten yrittää muutaman sadan vastauksen perusteella karsia ne muutamat jotka kuulostavat lupaavalta.
Miksi kukaan lähettäisi täällä johonkin huuhaa osoitteeseen muualta kuin jostain omasta huuhaa osoitteestaan?
Yksinäisyyteen kyllä tottuu ja siitä alkaa nauttimaan kun tarpeeksi pitkään on yksin.
Kun on tarpeeksi kauan yksin niin silloin sitä ei enää halua ihmisiä lähelleen.
Minulla on kokemusta joten sen pohjalta puhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee uusi sähköposti-osoite tyyliin huuhaa@gmail.com ja postaa se tänne, voit sitten yrittää muutaman sadan vastauksen perusteella karsia ne muutamat jotka kuulostavat lupaavalta.
Miksi kukaan lähettäisi täällä johonkin huuhaa osoitteeseen muualta kuin jostain omasta huuhaa osoitteestaan?
Hä? Tärkeintä on saada se ensikontakti ja jos tuntuu että kemiat kohtaa, niin sitten voi vaihtaa oikeita yhteystietoja
Hanki adhd-koira se on sekaisin kuin seinäkello ja kiinni sinussa 24/7 kun olet kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmas täältä ilmoittautuu.
Jep. Ollaan outoja, sekään mitään haittaa. Ei enää.
Jotenkin nyt löytänyt tasapainon tähän yksinäisyyteen.
Tänään kävin labrassa kontrollikokeissa. Olipa outoa kun ihminen koski ja jolle sai/piti puhua.
Viimeksi 3kk sitten.
Tuolla Prismassakin kävin. Oli siellä pariskuntia joilla meni hyvin ja sit niitä jotka on velvollisuudesta. Tiedä sitten olisko kuitenkaan onnellisempi parisuhteessa vaikka voisi olla se puhekumppani.
AP:lle, kuinka olet saanut chat-kavereita ulkomailta hankittua?
T, Mr. Mister
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP:lle, kuinka olet saanut chat-kavereita ulkomailta hankittua?
T, Mr. Mister
Osa on ulkomaille muuttaneita tai muualla aina asuneita tuttuja ja muutama eri FB-ryhmien kautta tutuksi tulleita (yli 10 vuoden kuluessa siis). Mutta niistä keskusteluista pääosa liittyy johonkin yhteiseen kiinnostuksenkohteeseen tai on vain small talkia. Juttelen ehkä max pari kertaa viikossa heidän kanssaan, en siis kovin usein edes. Kotimaasta ja livenä on vaikeampaa löytää kavereita.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että en vain itse ole ihmisenä kovinkaan kiinnostava tai jotenkin "houkutteleva". Tunnen alemmuudentunnetta muita naisia kohtaan. Olen myöskin ujo jännittäjä, vaikka yritän aina olla asiallinen ja kohtelias sekä pidän kuitenkin etäisyyttä. Pidemmän päälle yksinäisyys kasaa jotenkin sellaista painetta, kun ei ole oikeasti ketään, kenelle puhua asioista.
Aiemmin riitti yksikin ystävä/kaveri vuosien ajan koko aikuisuuteni ajan, mutta entinen ainoa ystäväni on sen verran suosittu ja supersosiaalinen, että hänellä on useita muita ystäviä, jotka ovat muodostuneet minua läheisemmiksi ja lisäksi hän asuu ulkomaillakin.
Lisäksi hän selvästi alkoi väheksyä minua ja koki, että olen liian tarvitseva häntä kohtaan (juuri siksi, kun minulla ei ollut ketään muuta, jonka kanssa puhua). Kun mulla oli vaikeampaa eron jälkimainingeissa ja muuten elämän vastoinkäymisissä, hän sitten lopulta hylkäsi.
Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin. En tarkoita tällä parisuhdetta, vaan omaa yhteisöä eli laumaa, johon kuulua. Emme laita yhdessä viihtyviä eläimiäkään yksin häkkiin.
Minulla on samanlaisia tuntemuksia. Kun pitkään on yksin, sitä muuttuu jotenkin oudoksi ja tavallisesta keskustelusta tulee vaikeaa. Minäkin pelkään muita naisia ja menen lukkoon heidän läsnäollessaan. Samaan aikaan jotenkin vierastan että kaipaan naisia elämääni. Jotenkin en vain osaa olla sellainen vakavastiotettava aikuinen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyyteen kyllä tottuu ja siitä alkaa nauttimaan kun tarpeeksi pitkään on yksin.
Kun on tarpeeksi kauan yksin niin silloin sitä ei enää halua ihmisiä lähelleen.
Minulla on kokemusta joten sen pohjalta puhun.
Mutta eikö se ole vähän surullista? Tarkoitan, että minulle on käymässä noin, ja jotenkin se tuntuu lähinnä pakollisen hyväksymiseltä ja siihen sopeutumiselta, eikä aidolta, vapaasta tahdosta tehdyltä valinnalta.
Meitä yksinäisiä on paljon. Itsellä oli nelikymppiseksi asti riittävästi kavereita, sitten muuton myötä jäivät. Tai no, paria tapaan kerran vuodessa mutta kukaan ei ole innostunut viestittelemään.
Kyllä elämä on parempaa kun on ystäviä, ollaan kiinnostuttu toisen elämästä puolin ja toisin, jaetaan arkihömpät ja syvemmätkin ajatukset. Voi tehdä jotain jonkun kanssa.
Mutta vaikeaa on löytää uusia kavereita aikuisiällä. Töissä ei ole ollut potentiaalisia. Harrastuksissakin kaikki kiiruhtavat paikalta. Kaverihaun kautta tapasin yhden. Ei kuulunut hänestä enää mitään. Silti en halua luovuttaa. Olisin ihan kiva kaveri jollekulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla auttoi kun otin koiran.
Koira tarvitsee tiimin, yksinään hankala hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen yllättäen saanut oikeita kavereita facebookin harrastusryhmistä ja tietyistä aiheen mukaisista ryhmistä. Jos harrastaa jotakin intohimoisesti ja roikkuu ryhmissä, kommentoi ja neuvoo muita aina ystävällisesti, sinut aletaan pikku hiljaa tunnistaa, samoin kuin sinulle alkavat jotkut ihmiset olla tutumpia. Siitä voi sitten tulla kommentoineeksi jotakin asiaa yksityisviesteinkin ja siitä se lähtee. Olen yllättynyt tästä, kun luulin, että keneenkään ei voisi oikeasti tutustua ryhmissä.
Varsinaisten kaverinhakuryhmien ongelma on minusta se, että niissä ihmiset vain ilmoittautuvat, että olen tämän ikäinen, asun paikkakunnalla yxz ja kiinnostuksenkohteeni ovat tällaiset ja kaverilta toivon xyz. Sitten laitellaan randomina viestejä ja on melko todennanäköistä, ettei kuitenkaan synkkaa ja soittelut tai tapaamiset loppuvat lyhyeen, koska ulkoiset kuvaukset eivät kuitenkaan kerro siitä, minkälainen kyseinen ihminen on mielipiteissään ja kommunikoinnissaan, miten reagoi eri asioihin ym. Minusta fiksumpi olisi ryhmä, jossa keskusteltaisiin monenlaisista asioista ja sitten olisi mahdollisuus laittaa myös yv:tä. En kyllä tiedä, keskustellaanko yksinäisten ryhmissä nykyään paljonkin, kun minulla ei ole enää tarvetta kuulua sellaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin kärsin yksinäisyydestä, mutta tunnen tosiaan olevani liian huono ihminen monestakin syystä, joten ei oikein viitsi tarjoutua kaveriksi kenellekään.
Tai oikeastaan yritin juuri ottaa vieraaseen ihmiseen yhteyttä koska käsitin (väärin) hänen kaipaavan juttuseuraa, ja siinä kävi kyllä niin huonosti että ei enää..Mulla on samat tuntemukset. En viitsi tyrkyttää itseäni, kun en pidä itseäni oikein minään ja lähinnä jopa huonompana kuin suunnilleen kaikki maailman ihmiset.
Siis oon "paperilla" ihan ok, mutta käytännössä vain rahjustan elämässäni ja selviän päivästä toiseen. Mietin paljon menneitä, vastoinkäymisiä ja päkäilen ja spekuloin menneiden kuukausien tai päivien kohtaamisia ihmisten kanssa jne. Odotan monesti, että tulee ilta, että pääsen nukkumaan ja nukun noin klo 21-6 sitten, vaikka oikeasti unentarpeeni ei ole niin suuri.
T. Ap
Koita päästä tuosta omien asioiden märehtimisestä, jos se on sellaista, ettei se vie sinua eteenpäin ongelmiesi kanssa. Eikö sinulla ole tarpeeksi kiinnostavia harrastuksia tai opiskeluja, millä saisit ajatuksiasi muihin asioihin? Jokainen joutuu ottamaan vastuun omasta elämästään. Minä olin nuorempana yksinäinen, arka ja huonoitsetuntoinen. Päätin, etten alistu siihen ja aloin tehdä töitä itseni kanssa. Olen nyt aivan eri ihminen, enkä ole enää yksinäinen. Minä en olisi edes pystynyt olemaan tasavertainen kaveri sen entisen minäni kanssa, nyt vasta pystyn antamaan jotakin itsestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma täällä. Aikuisena ei niin vaan saa kaveria.
Tarkennus Ei nykysuomessa.
En ole silloinkaan kun olin nuorempi. Esim. 20v. sitten.
Tuu kahville, tänään olen sosiaalinen mutta huomenna taas en. Tätä on elämäni. Ihan perheen äitinä ja puolisona eläilen
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyyteen kyllä tottuu ja siitä alkaa nauttimaan kun tarpeeksi pitkään on yksin.
Kun on tarpeeksi kauan yksin niin silloin sitä ei enää halua ihmisiä lähelleen.
Minulla on kokemusta joten sen pohjalta puhun.
Ja paskanmarjat. Ei totu jos se ei ole oma valinta. Tiedän omasta kokemuksesta.
Kiitos AP:lle vastauksesta. Minulla on muutamia miehiä chätti-kavereina ympäri maailmaa ja ovat tulleet tutuiksi yhteisen harrastuksen parista, olisi kiva kun olisi naisiakin chättäilemässä, siksi kysyinkin, että oliko AP:lla jokin kanava mitä kautta sai ystäviä ulkomailta, mutta tämä selvisikin.
Itsellä jäi yrittäjäksi ryhtymisen jälkeen kaverit, päivät meni töissä ja illat paperitöissä eikä ollut puhtia pitää kaverisuhteita yllä, pitkä parisuhde hajosi myös duunissa puurtamisen takia mm.
Kai sitä on jollain tapaa yritettävä lämmitellä vanhoja kaverisuhteita ehkä piipahtamalla baarissa vaikka
alkoa ei kulu muuten kuin ruuanlaiton yhteydessä.
T, Mr. Mister
Tarkennus Ei nykysuomessa.