Mitä tehdä, kun ei enää jaksaisi yksinäisyyttä?

Ammattiauttajalla ensin oma pää kuntoon, sitten niitä ystäviä. Ei ihmiset jaksa toimia tetapeuttina jollekin maan matoselle.

Mitä puhuttavaa teillä edes on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala käymään eri seurakuntien tilaisuuksissa ja pienryhmissä. Heillä on esim. Kotisoluja, rukoussoluja, Raamattupiirejä, eri ikäisille. Srk on esim saunailtoja. Pikuhiljaa tutustut.

Jännitän sellaisiakin ja tunnen huonommuutta mm. siksi, kun olen avioeronnut. Kristityissä piireissä en koskaan olisi ihan kunnon ihminen sen vuoksi.

T. Ap

Avioero ei ole huonommuutta, ei myöskään kristityissä piireissä. Keskustele tämä asia jonkun kanssa läpi.

Eipä sitä kehtaa paljon kertoa kenellekään, sillä vastapuolen järkyttyneen ilmeen osaan jo aavistaa ennalta. Siksi nolottaa kertoa mitään muutenkaan elämästään. On helpompaa pitää etäisyyttä. Jostain syystä itseni tyylisiin naisiin en ole "törmännyt" juuri missään.

T. Ap

Siis nyt työstät tuon ajatuksen pois!! Nykypäivänä ei kukaan ajattele, että olet jotenkin "huono ihminen" koska olet joskus ollut naimisissa väärän ihmisen kanssa.

"Järkyttynyt ilme " lienee kylläkin sinun tulkintasi siitä, kun joku on ollut ilmeikkään myötäelävä "voi ei, miten hirveää, miten olet selvinnyt" -ilme...

T. Toinen kristitty

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP:lle, kuinka olet saanut chat-kavereita ulkomailta hankittua?

T, Mr. Mister

Osa on ulkomaille muuttaneita tai muualla aina asuneita tuttuja ja muutama eri FB-ryhmien kautta tutuksi tulleita (yli 10 vuoden kuluessa siis). Mutta niistä keskusteluista pääosa liittyy johonkin yhteiseen kiinnostuksenkohteeseen tai on vain small talkia. Juttelen ehkä max pari kertaa viikossa heidän kanssaan, en siis kovin usein edes. Kotimaasta ja livenä on vaikeampaa löytää kavereita.

T. Ap

Ehkä sin kompastuskivi on myös tuo kaipaamaasi intensiteetti? Jutellaan vaan max pro kertaa viikossa, en siis kovin usein edes...?

Mulla on useita hyviä ja rakkaita ystäviä joita nähdään vain pari kertaa vuodessa ja laitetaan jotain pikkuviestiä muutama kerta siinä välissä.

Monella ihmisellä on aika 'kiireinen elämä' tai sitten vaan 'viihdytään paljon omissa oloissaan työelämän ym vastapainoksi' -- mulla äiti soittelee pari kertaa viikossa ja eihän noin usein kummallakaan 'mitään kerrottavaa' ole, joten on todella puisevaa kerta toisensa jälkeen jutella ne samat jutut... riittäisikö sulla muka uutta juteltavaa monta kertaa viikossa? (Sitä saman jankkaamista en itse ainakaan voi sietää, mulla on parempaakin tekemistä..ihan kaverista riippumatta).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin kärsin yksinäisyydestä, mutta tunnen tosiaan olevani liian huono ihminen monestakin syystä, joten ei oikein viitsi tarjoutua kaveriksi kenellekään.

Tai oikeastaan yritin juuri ottaa vieraaseen ihmiseen yhteyttä koska käsitin (väärin) hänen kaipaavan juttuseuraa, ja siinä kävi kyllä niin huonosti että ei enää..

Mulla on samat tuntemukset. En viitsi tyrkyttää itseäni, kun en pidä itseäni oikein minään ja lähinnä jopa huonompana kuin suunnilleen kaikki maailman ihmiset.

Siis oon "paperilla" ihan ok, mutta käytännössä vain rahjustan elämässäni ja selviän päivästä toiseen. Mietin paljon menneitä, vastoinkäymisiä ja päkäilen ja spekuloin menneiden kuukausien tai päivien kohtaamisia ihmisten kanssa jne. Odotan monesti, että tulee ilta, että pääsen nukkumaan ja nukun noin klo 21-6 sitten, vaikka oikeasti unentarpeeni ei ole niin suuri.

T. Ap

Ehkä olet tähän kirjaan jo tutustunutkin: Yksinäisyys - tehtäväkirja avuksesi

("Tämä kirja on sinulle, joka olet väsynyt yksinäisyyden tunteeseen.

Tutkimusten pohjalta tiedetään, että haitalliseen ajatteluun pureutuminen vähentää yksinäisyyttä enemmän kuin esimerkiksi sosiaalisten taitojen harjoittelu tai sosiaalisten kontaktien lisääminen. Tehtäväkirja auttaa sinua tunnistamaan omia ajattelu- ja toimintatapojasi sekä löytämään uusia oivalluksia ja vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja toimia. Yksinäisyyden voittaminen on siten kaikkia niitä tekoja, jotka vievät sinua kohti itsesi näköistä elämää ja sellaisia ihmissuhteita, joissa tulet paremmin nähdyksi ja kuulluksi.

Tehtäväkirja pohjautuu tutkittuun tietoon yksinäisyyteen vaikuttamisesta, ja sitä on kehitetty yhdessä yksinäisyyttä kokeneiden kanssa. Kirjan perusta on HelsinkiMission Näkemys-hankkeessa, jonka tavoitteena on vähentää ihmisten kokemaa yksinäisyyttä.")

Onhan ystävätoimintaa ja kulttuurikavereita ym.

Fbssä on "naisten treffit" niminen asiallinen sivusto.

Vierailija kirjoitti:

Ala käymään eri seurakuntien tilaisuuksissa ja pienryhmissä. Heillä on esim. Kotisoluja, rukoussoluja, Raamattupiirejä, eri ikäisille. Srk on esim saunailtoja. Pikuhiljaa tutustut.

Näistä varmasti on iloa monelle. Samalla kannattaa muistaa, että kovin herkässä mielentilassa ei ehkä kannata liittyä näihin, jos ei oikein tunne heidän tarkoitusperiään. Sopii paremmin kun on vahvassa ja tasapainoisessa mielentilassa ja pysyy omissa mielipiteissään. Ja nyt en yritä väittää tässä ketjussa olevien mielentiloista mitään, niistä en tietenkään tiedä mitään, ihan yleisesti vain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin kärsin yksinäisyydestä, mutta tunnen tosiaan olevani liian huono ihminen monestakin syystä, joten ei oikein viitsi tarjoutua kaveriksi kenellekään.

Tai oikeastaan yritin juuri ottaa vieraaseen ihmiseen yhteyttä koska käsitin (väärin) hänen kaipaavan juttuseuraa, ja siinä kävi kyllä niin huonosti että ei enää..

Mulla on samat tuntemukset. En viitsi tyrkyttää itseäni, kun en pidä itseäni oikein minään ja lähinnä jopa huonompana kuin suunnilleen kaikki maailman ihmiset.

Siis oon "paperilla" ihan ok, mutta käytännössä vain rahjustan elämässäni ja selviän päivästä toiseen. Mietin paljon menneitä, vastoinkäymisiä ja päkäilen ja spekuloin menneiden kuukausien tai päivien kohtaamisia ihmisten kanssa jne. Odotan monesti, että tulee ilta, että pääsen nukkumaan ja nukun noin klo 21-6 sitten, vaikka oikeasti unentarpeeni ei ole niin suuri.

T. Ap

No minulla on ne "paperitkin" sen verran huonot ettei ilkeäisi kertoa oikein mitään. Kyllä se ajatuksia herättää kun naapurikin rupeaa juoksemaan postilaatikolta karkuun, ettei vaan tarvitsisi tervehtiä. Ja vielä sellainen jonka kanssa joskus oltiin ystävystymässä ja kahviteltiinkin.

Entäpä jos hänkin on vain ujo/ihmispelkoinen?

Meitä on oikeasti aika paljon täällä Suomessa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin kärsin yksinäisyydestä, mutta tunnen tosiaan olevani liian huono ihminen monestakin syystä, joten ei oikein viitsi tarjoutua kaveriksi kenellekään.

Tai oikeastaan yritin juuri ottaa vieraaseen ihmiseen yhteyttä koska käsitin (väärin) hänen kaipaavan juttuseuraa, ja siinä kävi kyllä niin huonosti että ei enää..

Mulla on samat tuntemukset. En viitsi tyrkyttää itseäni, kun en pidä itseäni oikein minään ja lähinnä jopa huonompana kuin suunnilleen kaikki maailman ihmiset.

Siis oon "paperilla" ihan ok, mutta käytännössä vain rahjustan elämässäni ja selviän päivästä toiseen. Mietin paljon menneitä, vastoinkäymisiä ja päkäilen ja spekuloin menneiden kuukausien tai päivien kohtaamisia ihmisten kanssa jne. Odotan monesti, että tulee ilta, että pääsen nukkumaan ja nukun noin klo 21-6 sitten, vaikka oikeasti unentarpeeni ei ole niin suuri.

T. Ap

Minkä ikäinen olet? Mitenkäs esim. Suomen Latu jos ulkoilmaelämästä tykkäät. Heillä on toimintaa ilmeisesti aika paljonkin ja toimii koko Suomessa. Sieltä voisi uusi mieskin löytyä.

Miten olisi jos antaisit itse?

Esim SPR tosi monella paikkakunnalla "ystäväksi vanhukselle", "ystäväksi maahanmuuttajanaiselle" , "mummoksi mummottomalle perheelle" jne.?

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi jos antaisit itse?

Esim SPR tosi monella paikkakunnalla "ystäväksi vanhukselle", "ystäväksi maahanmuuttajanaiselle" , "mummoksi mummottomalle perheelle" jne.?

Tästä meinasin itsekin kirjoittaa. Se on hyvä suuntaus, ettei rupea uhriksi ja jää odottamaan, että elämä tuodaan kotiin. Minä olin nuorempana ja yksinäisempänä mukana monenlaisessa vapaaehtoistoiminnassa ja siellä oli mukavia ihmisiä koulutuksissa ja toiminnan järjestäjinä ja sitten sai hyvää mieltä niistä autettavista. Syntyi jopa yksi vuosikymmeniä kestänyttä ystävyyttäkin, kun tein MML:lle hommia ja kävin lopulta pelkästään tietyissä vakiperherheissä.

Minulle on jäänyt paljon muistoja kaikesta, mitä olen elämässäni tehnyt ja mitä kaikkea olen kokeillut, eikä ole tarvinnut harmitella, että elämä olisi jäänyt jotenkin elämättä, vaikka olin nuorena ujo ja estynyt, ei ollut kavereita, enkä käynyt baareissa tai muissa. Harrastanut olen kaikkea, mitä on mieli tehnyt ja olen tutustunut tosi moniin ihmisiin erilaisilla kursseilla ja osa heistä on kulkenut mukanani lyhyemmän matkan, osa jäänyt pidempiaikaisemmiksi ystäviksi. Nykyään järjestetään paljon kaikenlaisia itsetuntemuskursseja, sellaisilla kävin aikoinaan itsekin ja niissä ihmiset ovat avoimia ja tutustuminen on helpompaa, kuin normi harrastuskursseilla, joita en kyllä niitäkään halua väheksyä. Ulkoisesti vaikutin tuohon aikaan ihan nynnyltä hissukalta, mutta olen tajunnut myöhemmin, että minähän olin oikeasti tosi rohkea, kun osallistuin yksin vaikka mihin, harrastin erikoisia asioita. Loppujen lopuksi vaikuttaa siltä, että hankin paljon enemmän kokemuksia, kuin baareissa ja kavereidensa ja seurustelukavereidensa kanssa liikuneet tuttavani. Löysin aviomieheni 35-vuotiaana ja nyt meillä on lapsikin, enkä niin paljon enää ehdi mennä ja touhottaa, mutta harrastuksia minulla edelleen on ja käyn välillä kursseilla ja leireillä. Ystäviäkin on löytynyt riittämiin.