Haluan helpon elämäni takaisin!

Samat fiilikset. Tosin lapsi on vasta parivuotias, joten tässä on vielä monen monta vuotta ennen kuin lapsi vähän itsenäistyy. Esikoululainen on kuitenkin monella tavalla jo helpompi. Ja ei, tämä ei lohduta sinua.

No täällä siinä mielessä kohtalontoveri, että minullakin on tässä viime aikoina ollut sama ajatus, että haluan helpon elämäni takaisin. Muuten en kyllä voi sanoa, että tilanteemme olisivat samat. Itseasiassa ihmettelen kovasti että kuinka hankala lapsenne oikein onkaan, jos koet yhden lapsen kovin rasittavana. 

Itse kaipaan välillä sitä elämää, kun elin esikoiseni kanssa kahdestaan kun hän oli 1-6-vuotias. Elämä oli todella mukavaa ja helppoa. Sitten menin rakastumaan mieheen, jolla on kaksi lasta ja nykyään meillä on myös kaksi yhteistä. Rakastan kyllä miestäni ja kaikkia lapsiamme ja elämässä on paljon hyviä asioita. Mutta tosiaan välillä kaipaan helppoa elämää yhden lapsen kanssa ja sitä valtavaa määrää omaa aikaa, jota silloin oli. Lapsi oli kuitenkin joka toinen viikonloppu isällään ja meni kiltisti joka ilta yhdeksältä nukkumaan eli iltaisinkin oli omaa aikaa. Toisin kuin nyt vauvan ja iltavirkun taaperon kanssa.

Ei minulla ole aavistustakaan, miten lapseni vertautuu muihin lapsiin. Ja mitäpä väliä sillä olisikaan. Ei minun elämäni siitä helpotu, jos jollakulla onkin hankalampi lapsi. -ap

On meitä moneen junaan. :) Itse en vaihtaisi tätä arjen pyöritystä mihinkään. :)

Kun on useampi lapsi niin aika menee nopeampaa ja sitä vaan tottuu siihen ,että omaikaa ei juuri ole. Ja kun ikää tulee lisää niin shoppailut ja kahvilat jää.

Helppo elämä, et saa takaisin. Ikinä. Kärsimystä ja vitutusta tulee olemaan hautaan asti, kunhan ensit kärvistelet työn rampauttamana vanhuksena kusisissa vaipoissa muutaman vuoden. Aamen.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 20:04"]

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 16:19"][quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 16:05"] Mulla on niin samat fiilikset kuin sulla ap. Tietenkin rakastan lapsiani, mutta tämä ainainen pakkopulla-arki ruuanlaittoineen yms on vaan niin puuduttavaa! Meillä vielä molemmilla lapsilla adhd-diagnoosi ja muita ongelmia, ihan oikeasti tuntuu etten ikinä saa olla rauhassa :( Ns. omaa aikaa järjestyy kyllä, mutta en siitäkään osaa nauttia kun tiedän, että sama pakkoarki ja hullunmylly jatkuu taas hetken päästä kuitenkin... [/quote] Joo. Kyllä minullakin on toki mahdollisuus tehdä asioita omin päin, kunhan asioikseni järjestän sen, mutta siitä nauttiminen ei ole helppoa, kun elämä siinä ympärillä ei kaikilta osin ole mieluinen. Kahvilla käymisestäkin voi tulla sellainen ajatus takaraivoon, että no nin, nyt olet saanut omaa aikaa, nyt pitää taas jaksaa valittamatta. Enkä minä valitakaan, olen vain itsekseni tyytymätön. Saimme lapsen yli kolmikymppisinä, joten olimme jo tottuneet hyvin vapaaseen ja mukavaan elämän. Mies sopeutui muutokseen paljon paremmin. Ilman häntä ei tästä tulisi yhtään mitään. -ap [/quote]. Hassua! Mie sain lapseni 18v. Poika on nyt vähän päälle 1v! En kaipaa ollenkaan omaa aikaa. Rakastan tätä kaikkea! Jopa kaaosta joka välillä täällä kotona vallitsee! Ehdin tehdä kaikkea silti. Olen kyllä aina ollut kotihiiri että ei sen puoleen. (Vihaan biletystä, en juo, enkä polta).. Tällä hetkellä opiskelen 1-3pv viikosta. Lapsen kanssa käymme usein uimassa ja teemme kaikkea mukavaa. Ei sen kodin tartte tip top olla kokoajan. Lapsen kanssa pääsee kahville ja jos haluat omaa rauhaa ystävien kanssa vie lapsi mummulaan tai kummeille. Eiköhän joku aina mielellään huolehdi sen aikaa että saat tuulettaa päätäsi.

[/quote]

Minä kaipaan omaa aikaa hyvin paljon. Mutta omaa aikaa enemmän kaipaan helppoa, mukavaa ja ennen kaikkea yksinkertaista ja huoletonta elämää. Jos sisäistin tuon lainaamasi viestin, ymmärrät, miksi lastenvahti ei ratkaise tätä ongelmaa. -ap

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:35"]Kiitos vaan rehellisyydestänne. Täällä yksi vela myhäilee tyytyväisenä ja onnittelee itseään hyvistä valinnoista ja itsetuntemuksesta... :)
[/quote]

Mä ihmettelen tätä, et eka nää ihmiset huutaa "mistä saatte velat sisältöä elämäänne?!" tai "Miten joku ei voi haluta lapsia?!?!" ja sitten ne itkee täällä kun haluavat vanhan elämän takaisin, eli vastaavat omaan kysymykseensä.

T. Toinen vela

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:04"]

Ja kun tajuaa, että nyt on pikkulapsivuodet lusittu, elämä tuntuu aivan ihanalta! Mikä vapaus! Ilman lapsia tätä ei koskaan osaisi arvostaa.

[/quote]

Toivottavasti puhut vain omasta puolestasi, sillä kyllä ainakin minä, vela, osaan arvostaa vapauttani aivan hemmetisti! Ymmärrän oikein hyvin ap:n kokemuksen, sillä voin kuvitella että tuollaista ja vielä kamalampaa se lapsiperheen"rutiinista toiseen" -elämä minullekin olisi. Kyllä minä lähes joka päivä ajattelen, että voi kuin ihanaa ettei sellaista ole pakko elää, ja että on se oma vapaus olla ja mennä tai olla menemättä. 

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:21"]

Ilman lastakin sinun pitää syödä ja siis edes jotenkin huolehtia, että kotona on jotain syötävää. Ilman lastakin sinun pitää siivota, pestä pyykkiä jne. [/quote]

Monesti kuulee tuollaisen väitteen; ihan kuin lapsesta ei olisi yhtään mitään lisävaivaa. Hevonkakkaa, jopa minä lapsettomana sen tiedän.

Minun pitää lapsettoman pariskunnan toisena osapuolena "siivotasiivota" todella harvoin. Mies imuroi kerran viikossa ja minä pyyhin pölyt ja siivoan vessat. Kumpikin laittaa omat tavaransa paikalleen heti käytön jälkeen. Riittäisikö lapsiperheen siivoukseksi ilman, että koko ajan olisi aivan järjetön sekamelska? Ei tasan varmasti.

Pyykkiä pesemme 2 koneellista viikossa ja samoin astioita. Riittäisikö lapsiperheessä? Ei tasan varmasti.

Ruokaa teemme kerran viikossa (arkilounaat syömme töissä, ja illat menee esim. jogurttipurkilla ja hedelmillä jne). Riittäisikö lapsiperheessä? Ei tasan varmasti riittäisi.

On käsittämätöntä väittää, että jos perheeseen tulee yksi lisähenkilö joka a) tuottaa huomattavasti enemmän sotkua ja likaa kuin aikuinen ja joka vaatii säännölliset ruoka-ajat ja b) ei osaa ollenkaan huolehtia itse edellä mainituista, niin tämä ei mitenkään lisäisi perheen aikuisten työmäärää. Tottakai lisää, aivan hemmetisti! On ihan eri asia huolehtia aikuisena itsestään, kuin siihen päälle vielä lapsesta. Joka väittää muuta, ilmeisesti ei ollenkaan huolehdi lapsestaan eikä kodistaan, vaan pitää penskan nälässä ja kodin kaatopaikkana.

Aloittaja ei vaikuta rakastavan lastaan. Mahtaakohan rakastaa miestäänkään. Tää on usein se ongelma, et monet ottaa jonkun miehen saadakseen lapsia, kun muutkin niin tekee. Kaikki on hyvin suunniteltua ja sitten jotenkin se lapsi tai elämä muuten ei vastaakaan odotuksia. Pitäisi valita mies, johon todella tuntee vetoa, ei miestä jonka valintaan on muut perusteet kuten kunnollisuus ym. 

Ei kyllä nuokaan äidit mielestäni rakasta lapsiaan, jotka tehtailee niitä liukuhihnalta, vaan ne tekee niitä omaksi ilokseen. Vanhimmat sisaruksista joutuu kärsimään ottaessaan vastuunkantajan roolin pikkusisaruksista, kotitöistä ym eikä saa olla kunnolla lapsia. Lisäksi usein näillä lapsilla ei ole varaa samaan kuin pienempien perheiden lapsilla. 

Lapselle on erittäin haitallista olla rakkaudettomassa kodissa. Erityisen kurjalta tuntuu, että ap haluaisi elää miehensä kanssa kahdestaan. Missä se lapsi on näissä kuvitelmissa? Ja eskari-ikäinen. Tosi helppo ikä. Ei kenelläkään eskarilla ole kotitehtäviä.

Tämä rakkaudettomuus tulee heijastamaan lapseen koko hänen elämänsä. Suosittelisin pikaisesti perheterapiaa, ellet halua pilata koko lapsen elämää.

Terveet vanhemmat asettaa lapsen tarpeet mielellään etusijalle. Ei se tarkoita sitä, että uhrautuisi. Perhe-elämän voi luoda mukavaksi, voi miettiä miten meillä kaikilla olisi täällä mahdollisimman kivaa ja ilmapiiri olisi hyvä.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 06:54"][quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:04"]

Ja kun tajuaa, että nyt on pikkulapsivuodet lusittu, elämä tuntuu aivan ihanalta! Mikä vapaus! Ilman lapsia tätä ei koskaan osaisi arvostaa.

[/quote]

Toivottavasti puhut vain omasta puolestasi, sillä kyllä ainakin minä, vela, osaan arvostaa vapauttani aivan hemmetisti! Ymmärrän oikein hyvin ap:n kokemuksen, sillä voin kuvitella että tuollaista ja vielä kamalampaa se lapsiperheen"rutiinista toiseen" -elämä minullekin olisi. Kyllä minä lähes joka päivä ajattelen, että voi kuin ihanaa ettei sellaista ole pakko elää, ja että on se oma vapaus olla ja mennä tai olla menemättä. 
[/quote]
Kannattais hankkia oikeeta sisältöä elämään sen sijaan että päivittäin miettii sitä miten vapaa on kun ei ole lapsia. Ei kai kukaan vela päiviään siihen käytä?

T.Toinen vela

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 07:23"]

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 06:54"][quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:04"] Ja kun tajuaa, että nyt on pikkulapsivuodet lusittu, elämä tuntuu aivan ihanalta! Mikä vapaus! Ilman lapsia tätä ei koskaan osaisi arvostaa. [/quote] Toivottavasti puhut vain omasta puolestasi, sillä kyllä ainakin minä, vela, osaan arvostaa vapauttani aivan hemmetisti! Ymmärrän oikein hyvin ap:n kokemuksen, sillä voin kuvitella että tuollaista ja vielä kamalampaa se lapsiperheen"rutiinista toiseen" -elämä minullekin olisi. Kyllä minä lähes joka päivä ajattelen, että voi kuin ihanaa ettei sellaista ole pakko elää, ja että on se oma vapaus olla ja mennä tai olla menemättä.  [/quote] Kannattais hankkia oikeeta sisältöä elämään sen sijaan että päivittäin miettii sitä miten vapaa on kun ei ole lapsia. Ei kai kukaan vela päiviään siihen käytä? T.Toinen vela

[/quote]

Aika mielenkiintoinen tulkinta. "ajattelen lähes joka päivä" = käytän päiväni asian ajattelemiseen. "Arvostan vapauttani ja sitä että elämäni on ihanaa" = elämässäni ei ole sisältöä. 

Karmea paljastus: ajattelen myös joka päivä että rakastan miestäni, ja arvostan todella sitä, että hän on elämässäni ja olen siitä todella onnellinen. Vähänkö mulla nyt on päivät täynnä mutta silti sisällöttömiä :D!

Meillä ei arki ole ilotonta, omaa aikaa järjestyy mukavasti (vaikka lapsia on kaksi) ja kotityöt eivät kasaannu yhdelle ihmiselle. Epäilen, että tämä johtuu siitä, että parisuhteemme lasten isän kanssa on niin hyvä, huono suhde varmasti tekisi elämästä jotenkin ilotonta. Nyt on ihanaa, kun on joka ilta pari tuntia yhteistä aikaa lasten käytyä nukkumaan ja ihanien isovanhempien takia kerran kuukaudessa yksi yhteinen parisuhdeilta. Kavereita pääsen lähes viikottain näkemään ilman lapsia, samoin mies. Silloin sitten käyn shoppaamassa ja kahvilla jne. Kun lapset olivat ihan pieniä, tuntui välillä aika maassa matelulta, mutta nyt elämä on aika ihanaa. :)

Miltä sinusta tuntuisi, jos tietäisit että äitisi olisi elänyt mielummin ilman sinua?

Lapsi tietää ja tuntee sen ja aikuisenakin joutuu asian kanssa elämään

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:09"]

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:06"]

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:03"]

Kun on useampi lapsi niin aika menee nopeampaa ja sitä vaan tottuu siihen ,että omaikaa ei juuri ole. Ja kun ikää tulee lisää niin shoppailut ja kahvilat jää.

[/quote]

Tai sitten ei jää. Mulla aikaa sekä arjen pyörittämiseen, kavereille, miehelle ja niille pirullisille shoppailiuille ja kahviloille. Joillain se aika liikkuu ihan tavallisesti ja sitä omaakin aikaa jää.

[/quote]

En tiedä, onko aika tässä se rajaava resurssi. Ennemmin kyse on siitä, ettei ole energiaa ja kaikki logistiikka on niin hankalaa, että tekemisestä menee fiilis. Kaipaan mahdollisuutta olla spontaani ja tehdä asioita hetken mielijohteesta tai vaikka uppoutua tosi pitkäksi aikaa lukemaan jostakin mielenkiintoisesta aiheesta ilman keskeytyksiä. -ap

[/quote]

Tuota minäkin kaipaan, että saisi vaikka koko viikonlopun löhötä sängyssä ja lukea tiiliskiven kannesta kanteen ilman että tarvitsisi suoda ajatusta millekään muulle! Ei miettiä ruokaa, ulkoilua, pyykkihuoltoa, yhtään mitään.

Lapsi on kyllä rakas mutta kodinhengettäret ovat minulle yhtä utopinen tila kuin joku huippu-urheilija. Ja lapsi on aina tervetullut luokseni sittenkin kun asuu omillaan.

T: eskarilaisen äiti

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 07:31"]

Meillä ei arki ole ilotonta, omaa aikaa järjestyy mukavasti (vaikka lapsia on kaksi) ja kotityöt eivät kasaannu yhdelle ihmiselle. Epäilen, että tämä johtuu siitä, että parisuhteemme lasten isän kanssa on niin hyvä, huono suhde varmasti tekisi elämästä jotenkin ilotonta. Nyt on ihanaa, kun on joka ilta pari tuntia yhteistä aikaa lasten käytyä nukkumaan ja ihanien isovanhempien takia kerran kuukaudessa yksi yhteinen parisuhdeilta. Kavereita pääsen lähes viikottain näkemään ilman lapsia, samoin mies. Silloin sitten käyn shoppaamassa ja kahvilla jne. Kun lapset olivat ihan pieniä, tuntui välillä aika maassa matelulta, mutta nyt elämä on aika ihanaa. :)

[/quote]

Minulla myös. Joskus lasten ollessa pieniä, oli rankkaakin. Pieni ikäero ja paljon työtä. Mutta helpottui varmaan, kun kuopus täytti 3 ja esikoinen 4. En minä silloinkaan olisi heistä luopunut

Kyllähän tuo kolmen lapsen kanssa arjet suhatessa joskus tuntuu että sais edes viikonlopun omaa aikaa että edes sen aikaa saisi akkuja ladata jos sitä sitten jaksaisi. Valehtelematta en edes muista milloin olisin ollut edes sen viikonlopun ilman yhtäkään lasta. Noo, tulee vielä se päivä kun kersat lähtee kotoa ja sitten on ainakin mahdollisuus ottaa sitä omaa aikaa.

Voi olla parasta, että jatkat omaa elämääsi yksin. Jätä isä huolehtimaan lapsesta. Ehkä kaikista ei ole äidiksi. Mutta älä vie lapselta huolehtivaa isää.