Tuntuuko muista lapsiperheen elämä turhauttavalta säätämiseltä?

Elämässä ei ole onneksi isompia ongelmia, mutta yllätyin kuinka ärsyyntynyt olo tulee ihan normaalista arjesta. Meillä kaksi pientä lasta, joista pienempi vauva. Syksyllä oli kaikkea normaalista poikkeavaa isompaa elämässä (vauvan syntymän lisäksi) ja taas vastasyntyneen kanssa elämään opettelua, joten aika meni lähinnä järjestellessä milloin mitäkin asiaa ja uuteen elämäntilanteeseen opetellessa.

Nyt ajattelin, että vuoden vaihteesta saan taas elämään paremmin rutiineita, tavallista arkea. Olin järkännyt omat, miehen ja isomman lapsen aikataulut ja harrastukset niin, että voin aloittaa itse säännöllisen liikunnan harrastamisen ja saan hieman omaa aikaa itselle. Ja kuinkas taas kävikään: On tullut kaikenlaista sekalaista menoa, ollaan sairasteltu vuorotellen ja vauva joutui jopa sairaalaan. Pari viikkoa on siis mennyt puljatessa aikatauluja, jotta arki on toiminut.

Olin jo innoissani, että tällä viikolla pääsen vihdoin liikuntaryhmiin, mutta tänään huomasin, että olin sairastellessa mokannut ilmoittautumiset, enkä mahdukaan suunnittelemiini ryhmiin.

Kovin pieniä asioita, mutta varsinkin viimeinen alkoi turhauttamaan toden teolla. Miksei joskus voisi mennä asiat siten kuin suunnittelee? Toki voin etsiä nyt uudet harrastukset, mutta turhauttaa, kun jokaisen asian tekeminen tuntuu vaativat suhteettomasti vaivaa onnistuakseen. Tuli sellainen olo, että ei viitsisi yrittääkään järjestää itselleen mitään kivaa, vaan voisi vaan maata koko kevään lasten kanssa kotona. Olisi niin ihana vain suunnitella, että käyn maanantaisin jumpassa ja sitten vain mennä ilman, että aina tulisi jotain estettä ja hankaluuksia.

Eihän tämä maailman suurin ongelma ole, mutta tuli tarve purkaa. Tuntuuko kenestäkään muusta samalta?