Seksuaalirikoksen ilmoituksen peruminen
Olen 17-vuotias tyttö ja tein äskettäin rikosilmoituksen eräästä nuoresta miehestä. Rikoksen tapahtumat ovat alkaneet jo pari vuotta sitten, joten nyt vasta tein ilmoituksen. Kuitenkin, olen tullut katumapäälle. Jos juttu etenee syyttäjälle, niin kuin todennäköistä on, minulla ei ole varaa maksaa oikeuskäsittelykuluja, jos jutun häviän. :/ Eli onko mahdollista vielä perua rikosilmoitus, kun en ole vielä ensimmäisessäkään kuulustelussa käynyt?
Kommentit (86)
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:25"]
Syyttäjä päättää jatkaako syyttämistä, vaikka peruisitkin. Tuollainen asenne joka täälläkin on väläytelty on omiaan vahvistamaan sitä, että treffiraiskauksia ja hyväksikäyttöjä tapahtuu. Häpeän jokaista naista joka turhaan valehtelee raiskauksen, mutta jokainen joka sellaisen on kokenut on oikeutettu saamaan oikeutta ja tekijää tulisi rangaista. Voin itse sanoa, että mikäli olisin ollut alle 20-vuotiaana juridisesti yhtä valveutunut kuin mitä olen nyt viidentoista vuoden jälkeen akateemikkona, olisin taatusti mennyt poliisille ja lääkärin tutkimuksiin. Mikään, siis MIKÄÄN ei oikeuta raiskaukseen tai edes päihtyneen hyväksikäyttöön. Ei vähäinen vaatetus, ei humalatila, ei mikään.
[/quote]
Täysin samaa mieltä! Jokainen valheellinen ilmoitus on vähintään yhtä kamala teko kuin raiskaus, mutta yksikään raiskaus/hyväksikäyttö ei saisi jäädä rankaisematta!
Ap, älä välitä noista, jotka yrittävät VÄHÄTELLÄ sitä tosiasiaa, että AIKUINEN ON VASTUUSSA TEOISTAAN, jos käyttää lasta hyväkseen. AINA!!!
Jos sinulla ei ole mitään todisteita, on vaikea syyttäjänkään syyttää, se on tässä se ongelman ydin. Jos voit todistaa, että juuri tämä kyseinen mies on ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä kanssasi, niin rikos menee eteenpäin. Joissakin tapauksissa tekevät ns kansliapäätöksen,eli ei oe mitään käräjiä tms, vaan laittavat rikoksen tekijälle sakkolapun! En usko, että sinulle tulee mitään, vaikka ilmon teit, sillä OLIT alaikäinen tapahtumien aikaan. Pystytkö todistamaan sen, että olet ollut miehen kanssa tuolloin samassa sängyssä jossakin, onko kavereissasi ketään, joka oli mukana esim jossakin pippaloissa ja pystyy todistamaan, että olitte intiimissä kanssakäymisessä? Edelleen se, että olit alaikäisenä seksisuhteessa aikuisen kanssa, merkitsee tässä. Kerro tarkkaan ja rehellisesti tapahtumat, kysele viranomaisilta, miten toimia, pyydä heiltä apua ja neuvoja ja osoita heile luottavasi heidänapuunsa ja siihen, KANNATTAAKO sinun viedä asiaa eteenpäin, riittävätkö todisteet ja millainen revohka siitä tulee, jaksatko sen kaiken kokemasi päälle.
Se, ettet vaadi tekijälle mitään rangaistusta, päästää hänet kuin koiran veräjästä, ja kun hän ei saa mitään rangaistusta, edes sitä sakkoa, hän saattaa tehdä sinusta ilmon perättömästä ilmoituksesta. Nämä kantsii selvittää viranomaisten kanssa, etteivät ota käsittelyyn KOSTOilmoa mieheltä, jos et vaadikaan rangaistusta.
Ihme syyllistäjiä tömä palsta pullollaan. Ap, et 14-vuotiaana ollut kypsä päättääksesi seksielämästäsi ja se ei ole sun vika,että aikuinen mies otti tilanteesta vaarin ja hyväksikäytti sua, sulla ei oo mitään tarvetta peruutta tuota syytettä.
Miten sun vanhemmat? Olivatko silloin kun olit 14-vuotias tietoisia tapahtuneesta tai edes koko miehestä? Jossain tapauksessa vanhempasikin voisivat toimia todistajina.
Kerroit että suhteeseen kuului kauheuksia, väkivaltaa kenties? älä vähättele sitäkään kuulustelussa.
tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:31"]
Niin makaa kuin petaa... Olisiko kannattanut miettiä noiden kanteiden nostoa silloin kun pikkulapsena kun yritit leikkiä aikuista seksin varjolla.
[/quote]
Siis syyllistätkö nyt ihan tosissasi uhria? Sinustako uhri on johonkin syyllinen? Eikö tuo oma oksymoronisi jo kerro sinulle, miksi on aikuisten vastuulla olla harrastamatta seksiä lasten kanssa, eikä toisinpäin? Onneksi sinua viisaammat ihmiset ovat luoneet rikosten vanhenmisajat.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:35"]Ap, älä välitä noista, jotka yrittävät VÄHÄTELLÄ sitä tosiasiaa, että AIKUINEN ON VASTUUSSA TEOISTAAN, jos käyttää lasta hyväkseen. AINA!!!
Jos sinulla ei ole mitään todisteita, on vaikea syyttäjänkään syyttää, se on tässä se ongelman ydin. Jos voit todistaa, että juuri tämä kyseinen mies on ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä kanssasi, niin rikos menee eteenpäin. Joissakin tapauksissa tekevät ns kansliapäätöksen,eli ei oe mitään käräjiä tms, vaan laittavat rikoksen tekijälle sakkolapun! En usko, että sinulle tulee mitään, vaikka ilmon teit, sillä OLIT alaikäinen tapahtumien aikaan. Pystytkö todistamaan sen, että olet ollut miehen kanssa tuolloin samassa sängyssä jossakin, onko kavereissasi ketään, joka oli mukana esim jossakin pippaloissa ja pystyy todistamaan, että olitte intiimissä kanssakäymisessä? Edelleen se, että olit alaikäisenä seksisuhteessa aikuisen kanssa, merkitsee tässä. Kerro tarkkaan ja rehellisesti tapahtumat, kysele viranomaisilta, miten toimia, pyydä heiltä apua ja neuvoja ja osoita heile luottavasi heidänapuunsa ja siihen, KANNATTAAKO sinun viedä asiaa eteenpäin, riittävätkö todisteet ja millainen revohka siitä tulee, jaksatko sen kaiken kokemasi päälle.
Se, ettet vaadi tekijälle mitään rangaistusta, päästää hänet kuin koiran veräjästä, ja kun hän ei saa mitään rangaistusta, edes sitä sakkoa, hän saattaa tehdä sinusta ilmon perättömästä ilmoituksesta. Nämä kantsii selvittää viranomaisten kanssa, etteivät ota käsittelyyn KOSTOilmoa mieheltä, jos et vaadikaan rangaistusta.
[/quote]
Suurin näyttö rikoksesta on raskauteni. Ja tämä kyseinen henkilö lapsen isä. On myös esimerkiksi kuvia ja viestejä, joilla tilannetta pystyy todistamaan. On myös monia lääkärinlausuntoja.
AP
Et voi tehdä mitään, kun olet jo ilmoittanut. Älä ainakaan valehtelemaan rupea ettei mitään tapahtunut!
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:35"]Ihme syyllistäjiä tömä palsta pullollaan. Ap, et 14-vuotiaana ollut kypsä päättääksesi seksielämästäsi ja se ei ole sun vika,että aikuinen mies otti tilanteesta vaarin ja hyväksikäytti sua, sulla ei oo mitään tarvetta peruutta tuota syytettä.
Miten sun vanhemmat? Olivatko silloin kun olit 14-vuotias tietoisia tapahtuneesta tai edes koko miehestä? Jossain tapauksessa vanhempasikin voisivat toimia todistajina.
Kerroit että suhteeseen kuului kauheuksia, väkivaltaa kenties? älä vähättele sitäkään kuulustelussa.
tsemppiä!
[/quote]
Ei hän ole väkivaltaista tyyppiä, kerran vihapäissään taittoi rannettani. Mutta siitä on myös aikaa, eikä tilannetta voi todistaa mitenkään kun en lääkärissä käynyt.
AP
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:41"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:35"]Ap, älä välitä noista, jotka yrittävät VÄHÄTELLÄ sitä tosiasiaa, että AIKUINEN ON VASTUUSSA TEOISTAAN, jos käyttää lasta hyväkseen. AINA!!!
Jos sinulla ei ole mitään todisteita, on vaikea syyttäjänkään syyttää, se on tässä se ongelman ydin. Jos voit todistaa, että juuri tämä kyseinen mies on ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä kanssasi, niin rikos menee eteenpäin. Joissakin tapauksissa tekevät ns kansliapäätöksen,eli ei oe mitään käräjiä tms, vaan laittavat rikoksen tekijälle sakkolapun! En usko, että sinulle tulee mitään, vaikka ilmon teit, sillä OLIT alaikäinen tapahtumien aikaan. Pystytkö todistamaan sen, että olet ollut miehen kanssa tuolloin samassa sängyssä jossakin, onko kavereissasi ketään, joka oli mukana esim jossakin pippaloissa ja pystyy todistamaan, että olitte intiimissä kanssakäymisessä? Edelleen se, että olit alaikäisenä seksisuhteessa aikuisen kanssa, merkitsee tässä. Kerro tarkkaan ja rehellisesti tapahtumat, kysele viranomaisilta, miten toimia, pyydä heiltä apua ja neuvoja ja osoita heile luottavasi heidänapuunsa ja siihen, KANNATTAAKO sinun viedä asiaa eteenpäin, riittävätkö todisteet ja millainen revohka siitä tulee, jaksatko sen kaiken kokemasi päälle.
Se, ettet vaadi tekijälle mitään rangaistusta, päästää hänet kuin koiran veräjästä, ja kun hän ei saa mitään rangaistusta, edes sitä sakkoa, hän saattaa tehdä sinusta ilmon perättömästä ilmoituksesta. Nämä kantsii selvittää viranomaisten kanssa, etteivät ota käsittelyyn KOSTOilmoa mieheltä, jos et vaadikaan rangaistusta.
[/quote]
Suurin näyttö rikoksesta on raskauteni. Ja tämä kyseinen henkilö lapsen isä. On myös esimerkiksi kuvia ja viestejä, joilla tilannetta pystyy todistamaan. On myös monia lääkärinlausuntoja.
AP
[/quote]
tuossahan on jo paöjon näyttöä.
miksiköhän ihmeessä sulle sanottiin ettet tulis voittamaan tuota syytettä?
Usein lapsen hyväksikäytöstä tehdään rikosilmoitus vasta jälkikäteen koska 1. Ei ole aiemmin tajunnut miten vakava kyseinen rikos oli, koska on nuorempana ajatellut olevansa "aikuinen" ja vasta vanhetessaan tajunnut kuinka lapsi ja naiivi oli. 2. Pelko siitä että vanhemmat saavat tietää ja suuttuvat. 3. Häpeä
Seksuaalinen hyväksikäyttö on aina rikos ja vastuu on AINA aikuisella. Vaikka te pitäisitte ok:na seksiä 14 vuotiaan lapsen kanssa, se ei sitä ole vaikka esiteinityttö on naiivina ollutkin siinä mukana.
Ilmoitusta et pysty enään perumaan. Oikeudenkäynti on raskas mutta lopulta siitä tulee vapautunut olo, kun asia käsitellään.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:43"]Et voi tehdä mitään, kun olet jo ilmoittanut. Älä ainakaan valehtelemaan rupea ettei mitään tapahtunut!
[/quote]
En minä valehdella todellakaan aio. Kunhan tulisi kutsu kuulusteluun, niin voisin sanoa etten halua jutun menevän pidemmälle.
AP
Älä vöhättelle kokemaasi. Se on toki rankka prosessi. Siksikö perut?
mene hakemaan apua raiskauskriisikeskuskesta.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:43"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:35"]Ihme syyllistäjiä tömä palsta pullollaan. Ap, et 14-vuotiaana ollut kypsä päättääksesi seksielämästäsi ja se ei ole sun vika,että aikuinen mies otti tilanteesta vaarin ja hyväksikäytti sua, sulla ei oo mitään tarvetta peruutta tuota syytettä.
Miten sun vanhemmat? Olivatko silloin kun olit 14-vuotias tietoisia tapahtuneesta tai edes koko miehestä? Jossain tapauksessa vanhempasikin voisivat toimia todistajina.
Kerroit että suhteeseen kuului kauheuksia, väkivaltaa kenties? älä vähättele sitäkään kuulustelussa.
tsemppiä!
[/quote]
Ei hän ole väkivaltaista tyyppiä, kerran vihapäissään taittoi rannettani. Mutta siitä on myös aikaa, eikä tilannetta voi todistaa mitenkään kun en lääkärissä käynyt.
AP
[/quote]
Mutta sinun sanakin painaa joten älä ainakaan jätä kertomatta tuota väkivaltaa.
Piditkö muuten lapsen, josta kerroit ylemmässä viestissä?
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:41"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:35"]Ap, älä välitä noista, jotka yrittävät VÄHÄTELLÄ sitä tosiasiaa, että AIKUINEN ON VASTUUSSA TEOISTAAN, jos käyttää lasta hyväkseen. AINA!!! Jos sinulla ei ole mitään todisteita, on vaikea syyttäjänkään syyttää, se on tässä se ongelman ydin. Jos voit todistaa, että juuri tämä kyseinen mies on ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä kanssasi, niin rikos menee eteenpäin. Joissakin tapauksissa tekevät ns kansliapäätöksen,eli ei oe mitään käräjiä tms, vaan laittavat rikoksen tekijälle sakkolapun! En usko, että sinulle tulee mitään, vaikka ilmon teit, sillä OLIT alaikäinen tapahtumien aikaan. Pystytkö todistamaan sen, että olet ollut miehen kanssa tuolloin samassa sängyssä jossakin, onko kavereissasi ketään, joka oli mukana esim jossakin pippaloissa ja pystyy todistamaan, että olitte intiimissä kanssakäymisessä? Edelleen se, että olit alaikäisenä seksisuhteessa aikuisen kanssa, merkitsee tässä. Kerro tarkkaan ja rehellisesti tapahtumat, kysele viranomaisilta, miten toimia, pyydä heiltä apua ja neuvoja ja osoita heile luottavasi heidänapuunsa ja siihen, KANNATTAAKO sinun viedä asiaa eteenpäin, riittävätkö todisteet ja millainen revohka siitä tulee, jaksatko sen kaiken kokemasi päälle. Se, ettet vaadi tekijälle mitään rangaistusta, päästää hänet kuin koiran veräjästä, ja kun hän ei saa mitään rangaistusta, edes sitä sakkoa, hän saattaa tehdä sinusta ilmon perättömästä ilmoituksesta. Nämä kantsii selvittää viranomaisten kanssa, etteivät ota käsittelyyn KOSTOilmoa mieheltä, jos et vaadikaan rangaistusta. [/quote] Suurin näyttö rikoksesta on raskauteni. Ja tämä kyseinen henkilö lapsen isä. On myös esimerkiksi kuvia ja viestejä, joilla tilannetta pystyy todistamaan. On myös monia lääkärinlausuntoja. AP
[/quote]
Jos tyyppi alkaa juosta perässäsi, kadut jos menet muuttamaan lausuntoasi. Opi tämä: kukaan ei myönnä rikosta ENNEN KUIN on pakko.
Perässä juokseminen sensijaan on helppoa, mutta vaikeaa todistaa. Vaikka onkin vainoamispykälä.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:44"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:43"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:35"]Ihme syyllistäjiä tömä palsta pullollaan. Ap, et 14-vuotiaana ollut kypsä päättääksesi seksielämästäsi ja se ei ole sun vika,että aikuinen mies otti tilanteesta vaarin ja hyväksikäytti sua, sulla ei oo mitään tarvetta peruutta tuota syytettä.
Miten sun vanhemmat? Olivatko silloin kun olit 14-vuotias tietoisia tapahtuneesta tai edes koko miehestä? Jossain tapauksessa vanhempasikin voisivat toimia todistajina.
Kerroit että suhteeseen kuului kauheuksia, väkivaltaa kenties? älä vähättele sitäkään kuulustelussa.
tsemppiä!
[/quote]
Ei hän ole väkivaltaista tyyppiä, kerran vihapäissään taittoi rannettani. Mutta siitä on myös aikaa, eikä tilannetta voi todistaa mitenkään kun en lääkärissä käynyt.
AP
[/quote]
Mutta sinun sanakin painaa joten älä ainakaan jätä kertomatta tuota väkivaltaa.
Piditkö muuten lapsen, josta kerroit ylemmässä viestissä?
[/quote]
Valitettavasti en. Tämä mies painosti aborttiin ja siitä olen myös kärsiny, sillä itse en olisi sitä halunnut ja raskaus oli pitkällä. :( Sairastuin vakavaan masennukseen ja ahdistukseen. Ja joudun todennäköisesti lähiaikoina alottamaan psykoterapian tai vastaavan. Näidenkään takia ei ole voimia mihinkään oikeusjuttuun, haluaisin vaan unohtaan koko jutun.
AP
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:48"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:44"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:43"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:35"]Ihme syyllistäjiä tömä palsta pullollaan. Ap, et 14-vuotiaana ollut kypsä päättääksesi seksielämästäsi ja se ei ole sun vika,että aikuinen mies otti tilanteesta vaarin ja hyväksikäytti sua, sulla ei oo mitään tarvetta peruutta tuota syytettä.
Miten sun vanhemmat? Olivatko silloin kun olit 14-vuotias tietoisia tapahtuneesta tai edes koko miehestä? Jossain tapauksessa vanhempasikin voisivat toimia todistajina.
Kerroit että suhteeseen kuului kauheuksia, väkivaltaa kenties? älä vähättele sitäkään kuulustelussa.
tsemppiä!
[/quote]
Ei hän ole väkivaltaista tyyppiä, kerran vihapäissään taittoi rannettani. Mutta siitä on myös aikaa, eikä tilannetta voi todistaa mitenkään kun en lääkärissä käynyt.
AP
[/quote]
Mutta sinun sanakin painaa joten älä ainakaan jätä kertomatta tuota väkivaltaa.
Piditkö muuten lapsen, josta kerroit ylemmässä viestissä?
[/quote]
Valitettavasti en. Tämä mies painosti aborttiin ja siitä olen myös kärsiny, sillä itse en olisi sitä halunnut ja raskaus oli pitkällä. :( Sairastuin vakavaan masennukseen ja ahdistukseen. Ja joudun todennäköisesti lähiaikoina alottamaan psykoterapian tai vastaavan. Näidenkään takia ei ole voimia mihinkään oikeusjuttuun, haluaisin vaan unohtaan koko jutun.
AP
[/quote]
Yritä saada takas se taistelutahto mikä sulla oli sillä hetkellä kun päätit tehdä rikosilmoituksen.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:51"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:48"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:44"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:43"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:35"]Ihme syyllistäjiä tömä palsta pullollaan. Ap, et 14-vuotiaana ollut kypsä päättääksesi seksielämästäsi ja se ei ole sun vika,että aikuinen mies otti tilanteesta vaarin ja hyväksikäytti sua, sulla ei oo mitään tarvetta peruutta tuota syytettä.
Miten sun vanhemmat? Olivatko silloin kun olit 14-vuotias tietoisia tapahtuneesta tai edes koko miehestä? Jossain tapauksessa vanhempasikin voisivat toimia todistajina.
Kerroit että suhteeseen kuului kauheuksia, väkivaltaa kenties? älä vähättele sitäkään kuulustelussa.
tsemppiä!
[/quote]
Ei hän ole väkivaltaista tyyppiä, kerran vihapäissään taittoi rannettani. Mutta siitä on myös aikaa, eikä tilannetta voi todistaa mitenkään kun en lääkärissä käynyt.
AP
[/quote]
Mutta sinun sanakin painaa joten älä ainakaan jätä kertomatta tuota väkivaltaa.
Piditkö muuten lapsen, josta kerroit ylemmässä viestissä?
[/quote]
Valitettavasti en. Tämä mies painosti aborttiin ja siitä olen myös kärsiny, sillä itse en olisi sitä halunnut ja raskaus oli pitkällä. :( Sairastuin vakavaan masennukseen ja ahdistukseen. Ja joudun todennäköisesti lähiaikoina alottamaan psykoterapian tai vastaavan. Näidenkään takia ei ole voimia mihinkään oikeusjuttuun, haluaisin vaan unohtaan koko jutun.
AP
[/quote]
Yritä saada takas se taistelutahto mikä sulla oli sillä hetkellä kun päätit tehdä rikosilmoituksen.
[/quote]
Se taistelutahto tuli tunnekuohusta, kun ajattelin mitä kaikkea ikävää tässä on parin vuoden sisään tapahtunut. Enkä todellakaan halua pahaa kellekkään, siksi harmittaa, että siinä olotilassa menin tekemään 1,5v punninneen asian. Ihan äkkipikaisuuksissa. :( Eikö sitä tosiaan pysty perumaan? Ei mitenkään? :(
AP
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:55"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:51"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:48"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:44"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:43"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:35"]Ihme syyllistäjiä tömä palsta pullollaan. Ap, et 14-vuotiaana ollut kypsä päättääksesi seksielämästäsi ja se ei ole sun vika,että aikuinen mies otti tilanteesta vaarin ja hyväksikäytti sua, sulla ei oo mitään tarvetta peruutta tuota syytettä. Miten sun vanhemmat? Olivatko silloin kun olit 14-vuotias tietoisia tapahtuneesta tai edes koko miehestä? Jossain tapauksessa vanhempasikin voisivat toimia todistajina. Kerroit että suhteeseen kuului kauheuksia, väkivaltaa kenties? älä vähättele sitäkään kuulustelussa. tsemppiä! [/quote] Ei hän ole väkivaltaista tyyppiä, kerran vihapäissään taittoi rannettani. Mutta siitä on myös aikaa, eikä tilannetta voi todistaa mitenkään kun en lääkärissä käynyt. AP [/quote] Mutta sinun sanakin painaa joten älä ainakaan jätä kertomatta tuota väkivaltaa. Piditkö muuten lapsen, josta kerroit ylemmässä viestissä? [/quote] Valitettavasti en. Tämä mies painosti aborttiin ja siitä olen myös kärsiny, sillä itse en olisi sitä halunnut ja raskaus oli pitkällä. :( Sairastuin vakavaan masennukseen ja ahdistukseen. Ja joudun todennäköisesti lähiaikoina alottamaan psykoterapian tai vastaavan. Näidenkään takia ei ole voimia mihinkään oikeusjuttuun, haluaisin vaan unohtaan koko jutun. AP [/quote] Yritä saada takas se taistelutahto mikä sulla oli sillä hetkellä kun päätit tehdä rikosilmoituksen. [/quote] Se taistelutahto tuli tunnekuohusta, kun ajattelin mitä kaikkea ikävää tässä on parin vuoden sisään tapahtunut. Enkä todellakaan halua pahaa kellekkään, siksi harmittaa, että siinä olotilassa menin tekemään 1,5v punninneen asian. Ihan äkkipikaisuuksissa. :( Eikö sitä tosiaan pysty perumaan? Ei mitenkään? :( AP
[/quote]
Juuri se, ettet tahdo pahaa on pääsyy mennä loppuun saakka ilmoituksesi takana seisten. Jollekin muulle käy sama asia. Mitä useampi näistä ilmoitetaan ja saa rangaistuksen, sitä vähemmän niitä toivottavasti tapahtuisi. Ymmärrän, että olet väsynyt ja voimaton, mutta etkö löytäisi hiukan suojelunhalua niitä kohtaan, jotka tuolta voisivat välttyä?
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:04"]Kerrotko vielä tarkemmin että onko kyseessä raiskaus/hyväksikäyttö Vai seksi täysikäisen kanssa itsesi ollessa alaikäinen? [/quote] Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, olin 14-vuotias tapahtuma-aikana. Tekijä reippaasti täysi-ikäinen. AP
[/quote]
sanoppa nyt ihan rehellisesti, etkö ollutkin itse suostuvainen seksiin? haluaisit itse sekstailla,koska se oli niin cool?
Ei vittu. Harrastin minäkin 14-15-vuotiaana omasta vapaasta tahdosta seksiä 18-24-vuotiaiden kanssa, eikä tulisi mieleenkään tehdä rikosilmoitusta. En kuitenkaan mikään aivoton apina ollut vaikka laki muuta väittääkin.
Niin makaa kuin petaa...
Olisiko kannattanut miettiä noiden kanteiden nostoa silloin kun pikkulapsena kun yritit leikkiä aikuista seksin varjolla.