Oliko teillä lapsena sääntö "lautanen on syötävä tyhjäksi" Ja onko teidän lapsillenne tänä päivänä?

Vierailija kirjoitti:

Pienen määrän syömiseen patistamisessa ei ole mitään väärää, jos pystyt ottamaan toisen ihmisen  huomioon, ennen kuin alat ahdistaa ja oksettaa häntä. Jos vain jatkat painostamista kellonajan nojalla,  mistään muusta välittämättä, niin se on jo ongelma.

Kielenpään laittamisen inhokkiruokaan on sekin kyseenalaista, koska eihän kielenpäällä edes maista kuin makeaa. Kuka näitä hölmöläiskeinoja on oikein keksinyt? Kielen laittaminen ei liity maistamiseen, haistaminen liittyy enemmän. Kielen laittamisen vaatimisen tarkoitus on psykologisesti madaltaa kynnystä olla kosketuksissa ruuan kanssa. Ei sitä pitäisi silloin kutsua maistamiseksi.

Kaikki pakottaminen on väärin. Yksinkertaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Pienen määrän syömiseen patistamisessa ei ole mitään väärää, jos pystyt ottamaan toisen ihmisen  huomioon, ennen kuin alat ahdistaa ja oksettaa häntä. Jos vain jatkat painostamista kellonajan nojalla,  mistään muusta välittämättä, niin se on jo ongelma.

Kielenpään laittamisen inhokkiruokaan on sekin kyseenalaista, koska eihän kielenpäällä edes maista kuin makeaa. Kuka näitä hölmöläiskeinoja on oikein keksinyt? Kielen laittaminen ei liity maistamiseen, haistaminen liittyy enemmän. Kielen laittamisen vaatimisen tarkoitus on psykologisesti madaltaa kynnystä olla kosketuksissa ruuan kanssa. Ei sitä pitäisi silloin kutsua maistamiseksi.

Vaatimus, että laitetaan kieli ruokaan, on vähän niin kuin viekottelu. 

Todellinen maistaminen olisi sitä, että ruokaa laittaa edes teelusikallisen suuhun ja hienontaa sitä samalla, kun ilmavirta poistuu nenäontelon kautta. Sitten ruuan saisi sylkäistä pois. (Tämä tietysti olisi hyvin väkivaltaista, jos ihminen on yökkäillyt ruokaa vuosien ajan.)

Meillä aina hoettiin sitä samaa, että pitää syödä, koska afrikan lapset näkee nälkää. Suorastaan idioottimaista. Meillä oli kaikenlaisia muitakin outoja ruokajuttuja, kuten esim. hedelmiä sai vain yhden per päivä, lämmintä ruokaa ei tarjottu viikolla kotona ja viikonloppuisin päivän ainoa läämin ruoka tarjoiltiin jo 10 aikaan aamupäivällä. Muutenkin syömistä kytättiin ja sai haukut jos vanhemmille jäi kiinni että oli keittiössä, haukuttiin possuksi ja ahneeksi, vaikka olisi siis vain vettä hakenut.

Olen kärsinyt kaikki syömishäiriön muodot ja edelleen kärsin syömiseen liittyvistä ongelmista. Omalle lapselleni en aseta mitään pakkoja. Ruualla ei leikitä ja silloin joutuu pois pöydästä jos heittää ruokaa tai pelleilee, mutta muuten ei ole koskaan pakko syödä tai edes maistaa. Sitä tarjotaan mitä on ja muuta ei saa, mutta pakko ei ole syödä. 

Miten sitä "maistetaan kielenpäällä" voisi sitten kuvailla? Tehdään ruokaan pakotettua fyysistä kontaktia? Sitähän se on joo, vaikkakin pintapuolista... Sillä yritetään väistää pakottamisen määritelmä, kun kohde pakotetaan työntämään kielensä ulos ja laittamaan se ruokaan, sen sijaan että ruokaa pakotettaisiin hänen suuhunsa.

Lapsuudenkodissa meillä oli aika vapaata, enkä omille lapsilleni ole asettanut suuremmalti sääntöjä ruoan suhteen. Tietenkin otamme lautaselle ruokaa kohtuudella, koska lisää saa aina ottaa jos tarvitsee.

Koulussa ala-asteen kahdella ensimmäisellä luokalla meillä oli vanhanaikainen, tiukka diktaattori-opettaja, joka annosteli jokaisen lautaselle ruoan eli päätti annoksen koon. Lautasella oli ruokaa aina liikaa.

Opettaja ei hyväksynyt sitä, että ruokaa jää lautaselle. Oli siis pakko pupeltaa se annos, olipa ruoka sitten mitä kamalaa keitosta tahansa.

Se oli sellaista vanhanaikaista syyllistävää touhua johon saattoi sisältyä saarna nälkämaiden lapsista, ”miten he olisivat kiitollisia tästäkin ruoasta”.

Kusetusta se "maistaminen kielenpäälläkin" siis on. Mutta ei läheskään niin paha kusetus, kuin "syö minkä otit".

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkodissa meillä oli aika vapaata, enkä omille lapsilleni ole asettanut suuremmalti sääntöjä ruoan suhteen. Tietenkin otamme lautaselle ruokaa kohtuudella, koska lisää saa aina ottaa jos tarvitsee.

Koulussa ala-asteen kahdella ensimmäisellä luokalla meillä oli vanhanaikainen, tiukka diktaattori-opettaja, joka annosteli jokaisen lautaselle ruoan eli päätti annoksen koon. Lautasella oli ruokaa aina liikaa.

Opettaja ei hyväksynyt sitä, että ruokaa jää lautaselle. Oli siis pakko pupeltaa se annos, olipa ruoka sitten mitä kamalaa keitosta tahansa.

Se oli sellaista vanhanaikaista syyllistävää touhua johon saattoi sisältyä saarna nälkämaiden lapsista, ”miten he olisivat kiitollisia tästäkin ruoasta”.

Kuka pelasti lapset tältä saarnalta? Kiitos hänelle!

Diktatuurilta opettajia ei ole vielä täysin vapautettu, eikä siten lapsiakaan. Kuulunee työnkuvaan. Kuka sen oikeasti päättää, tahtoisin tietää.

Sitten ihmetellään kun on niin paljon ylipaino-ongelmaa, kun on ollut pakko ahtaa vaikkei enää maistu. Miksei kunnioiteta lapsen oman kehon tuntemusta ja säätelyä siitä, mikä on riittävästi? Kaikella pakottamisella saadaan vain ja ainoastaan pahaa jälkeä aikaiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienen määrän syömiseen patistamisessa ei ole mitään väärää, jos pystyt ottamaan toisen ihmisen  huomioon, ennen kuin alat ahdistaa ja oksettaa häntä. Jos vain jatkat painostamista kellonajan nojalla,  mistään muusta välittämättä, niin se on jo ongelma.

Kielenpään laittamisen inhokkiruokaan on sekin kyseenalaista, koska eihän kielenpäällä edes maista kuin makeaa. Kuka näitä hölmöläiskeinoja on oikein keksinyt? Kielen laittaminen ei liity maistamiseen, haistaminen liittyy enemmän. Kielen laittamisen vaatimisen tarkoitus on psykologisesti madaltaa kynnystä olla kosketuksissa ruuan kanssa. Ei sitä pitäisi silloin kutsua maistamiseksi.

Vaatimus, että laitetaan kieli ruokaan, on vähän niin kuin viekottelu. 

Sen voi tehdä pilke silmäkulmassa, tai sen voi tehdä vailla mitään tunteita. Vähän niin kuin psykopaatti, joka suorittaa tehtävän toisen keholla.

Vierailija kirjoitti:

Sitten ihmetellään kun on niin paljon ylipaino-ongelmaa, kun on ollut pakko ahtaa vaikkei enää maistu. Miksei kunnioiteta lapsen oman kehon tuntemusta ja säätelyä siitä, mikä on riittävästi? Kaikella pakottamisella saadaan vain ja ainoastaan pahaa jälkeä aikaiseksi. 

NIINPÄ!!!!! "Onpa tosi kummallista..." :D

Ei voi olla epäilemättä, onko tätä tehty jo vuosikymmenien ajan tarkoituksella? Vai mistä ihmeestä on kyse???

Vierailija kirjoitti:

Sitten ihmetellään kun on niin paljon ylipaino-ongelmaa, kun on ollut pakko ahtaa vaikkei enää maistu. Miksei kunnioiteta lapsen oman kehon tuntemusta ja säätelyä siitä, mikä on riittävästi? Kaikella pakottamisella saadaan vain ja ainoastaan pahaa jälkeä aikaiseksi. 

Lääkefirma kumartaa, ja siru hoitaa loput - siinä näiden lasten tulevaisuus?

Meillä piti syödä lautanen tyhjäksi, jos sille oli itse laittanut ruokaa. Vanhemmat myös ohjeistivat palkonko ruokaa on sopivasti ja että lisää saa aina. Vaikka tuommoinen sääntö olikin, niin ei meitä lapsia siinä pöydässä pakotettu istumaan, jos ruoka ei maistunutkaan. Etenkin uusien ruokien kanssa riitti, että maistoi ja mikäli ei maistunut, niin sai jättää.

Isompi sääntö oli, että leipää ei saanut eikä lisää maitoa ennen kuin lautanen oli tyhjä.

Normaalipainoisia ollaan kaikki lapset.

Ehkä hyvinvointi ei ole taloudellisesti niin kannattavaa, kuin äkkiseltään luulisi. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä piti syödä lautanen tyhjäksi, jos sille oli itse laittanut ruokaa. Vanhemmat myös ohjeistivat palkonko ruokaa on sopivasti ja että lisää saa aina. Vaikka tuommoinen sääntö olikin, niin ei meitä lapsia siinä pöydässä pakotettu istumaan, jos ruoka ei maistunutkaan. Etenkin uusien ruokien kanssa riitti, että maistoi ja mikäli ei maistunut, niin sai jättää.

Isompi sääntö oli, että leipää ei saanut eikä lisää maitoa ennen kuin lautanen oli tyhjä.

Normaalipainoisia ollaan kaikki lapset.

Mielenkiintoista. Saa vaikutelman, että Suomessa ollut paljon sääntöjä, vaikka oma esimerkkisi kuulostaa melko tervehenkiseltä.

Itse ulkomailla lapsuuteni viettäneenä, ruokailuun ei liittynyt mitään sääntöjä. Ei niitä tarvittu, koska ruoka oli hyvää! Ruokailu oli tärkeä yhteinen hetki, ei valtasuhteita.

Lisään vielä, että vaikka en ulkomailla kasvanut älyttömän rikkaassa perheessä, ruuan kanssa ei köyhäilty. Ruuan määriin ei liittynyt vahvaa kontrollia. 

Onko saksalaisilla ollut samanlainen kontrolloiva suhde ruokailuun, kuin monella suomalaisella vielä tänäkin päivänä? Entä ruotsalaisilla? Ranskalaisilla? Italialaisilla?

Ranskalaisilla on ollut yllättävän tyly asenne lasten kurittamiseen (vai?), mutta heidän ruokakulttuurinsa on upea, ja olisi helppo kuvitella että siihen ei liity vahvasti pakottaminen. Vai ovatko eurooppalaiset vähän kaikki samaa nkyään, en tiedä (onko edes ollut eroja).

Omassa lapsuudenkodissa oli tapana, että jos lapsi ei syönyt ruokaansa, hänen piti istua pöydässä pitkään. Ja jos sittenkään ei syönyt, sille lapselle lämmitettiin seuraavalla aterialla sitä samaa ruokaa, kun muut söivät jo muuta ruokaa.

Koulussa sai ala-asteella ruokaa kyllä jättää, mutta ruokavälitunnille ei päässyt, jos ei ollut syönyt ruokaansa. Syötiin sitten näkkäriä ja istuttiin ruokalassa välitunnin ajan.

Oma nyt jo täysi-ikäinen lapsi on ollut pienestä asti ajoittain aika nirso syöjä, mutta koskaan ei ole pakotettu syömään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Sitten ihmetellään kun on niin paljon ylipaino-ongelmaa, kun on ollut pakko ahtaa vaikkei enää maistu. Miksei kunnioiteta lapsen oman kehon tuntemusta ja säätelyä siitä, mikä on riittävästi? Kaikella pakottamisella saadaan vain ja ainoastaan pahaa jälkeä aikaiseksi. 

Luulen, ettei sitä kunnioiteta, koska se ei sovi nykyiseen tieteenfilosofiaan. Korjatkaa, jos olen väärässä.