Lue keskustelun säännöt.
Oliko teillä lapsena sääntö "lautanen on syötävä tyhjäksi" Ja onko teidän lapsillenne tänä päivänä?
10.11.2021 |
Te, joilla oli tämä sääntö, oletteko nyt aikuisena ylipainoisia?
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa oli 1-3-luokilla tuo. Se oli järjetöntä, koska kehittäjä annostella lapsen kokoon nähden ison kasan ruokaa kysymättä jokaiselle. Jos joku erehtyi viemään possun astiaan, pistettiin nurkkaan seisomaan ja saimme kaikki saarnan Afrikan nälkää näkevistä lapsista.
Mulle ei auennut tuo syyllistäminen kehitysmaan nälkäisillä, jota meilläkin siis tehtiin. Miten se ruoka olisi sinne saatu lähetettyä?
Tuo oli muuten kovasti muodissa 80-/90-luvulla.
"Saan tahtoni läpi syyllistämällä."
Pahan ahtaminen itseenkö hyvittäisi muiden kurjuutta? Siinä on taidettu iloisesti sekoittaa KIITOLLISUUS syyllisyyteen..! Kusetusta, aivan kuten liiallinen kiristäminen sillä, tuoko joulupukki lahjoja ollenkaan, "ellet tottele minua"! Manipuloijat tykkää vääntää ksiken edukseen.
P.S. Samat vanhemmat ei varmaan antanu penniäkään hyväntekeväisyyteen, että nuo nälkäiset suut tulisivat ruokituiksi. 🎭
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ollut tuollaista sääntöä, eikä ole omilla lapsillanikaan. Normaalipainoisia ollaan. Koitetaan välttää ruokahävikkiä maistamalla ja ottamalla sitten sopivan annoksen. Jonkin verran lapsilta joskus jää, mutta koira syö tähteet, joten ei tarvitse laittaa roskiin kuin korkeintaan sellaista mikä ei sovi sille.
Kerran 80-luvulla päiväkodissa tarjottiin pahaa ruokaa, jonka pudotin suusta lautaselle. Yksi täti näki ja istutti minua pöydässä kunnes söin. No söin ja oksensin. En ole koskaan sen jälkeen edes yrittänyt syödä kyseistä ruokaa. Se on ainoa kerta, kun on pakkosyötetty.
Riippuu vähän tilanteesta. Jos on jotain perseily-vallankäyttömeininkiä, niin sitten olen tarkempi, että lähes kaikki syödään, mutta jos on aidosti esim. täynnä tai ei ihan oikeasti tykkää jostain, niin sitten voi jättää jotain.
En muista miten se lapsuudessani meni. Mutta ei mulla mitään syömiskammoa ole.
Lapsilleni yleensä katson tilanteen mukaan. Jos lautaselle jää koskematta ruokaa, niin siitä en tykkää.
Vierailija kirjoitti:
En muista miten se lapsuudessani meni. Mutta ei mulla mitään syömiskammoa ole.
Lapsilleni yleensä katson tilanteen mukaan. Jos lautaselle jää koskematta ruokaa, niin siitä en tykkää.
Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli. Itse teen niin hyvää ruokaa että lapset on vapaaehtoisesti ähkyjä. Eivät ole lihavia enkä ole minäkään mitä nyt ego on hiukan valahtanut alas.
Ei ollut tuollaista sääntöä, en ole koskaan ollut ylipainoinen tai kärsinyt syömishäiriöistä. Omia lapsia ei ole, mutta jos olisi ei olisi pakko syödä. Meillä saa aina jättää jos ei maistu enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aina tarjonnut isoja annoksia ja sanonut: "siinä on varmaan paljon enemmän, kuin jaksat syödä - syöt tietysti vain sen, minkä jaksat!"
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ala-asteella tuo. Ei ollut biojäte-astioita lainkaan ruokalassa. Ruokahävikkiä yritettiin vähentää. Yläasteella en sitten koulussa syönytkään mitään ja hoikka olen yhä kolmekymppisenä. Omaa lastani en pakota missään nimessä syömään lautasta tyhjäksi, mutta muuta ruokaa ei ole ennen seuraavaa ateriaa tarjolla.
Jos siis heikottaa tai on nälkä, ei saa esim. syödä hedelmän tai tehdä itse voileivän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitoksissa (tarhat, päivähoidot, koulut, what ever) on ryhmäsäännöt, mutta pitäisi sielläkin jokin inhimillisyys tai itsemääräämisoikeus omasta kehosta säilyttää.
Kuka päättää laitosten psykologiset ideologiat ruokailujen suhteen?
On, varsinkin koulussa. Pakotus on ollut aika kovaa. Ruokaan tai ruuan määrään ei kuitenkaan saanut itse vaikuttaa. Lisäksi kotona oli (on yhä) omituinen suhtautuminen herkkuihin. Näiden seurauksena olin yläasteella anorektinen siihen asti kun itse pääsin päättämään ruokani ja nyt lievästi ylipainoinen. Sain vasta vähän aikaa sitten korjattua herkkusuhteeni järkeväksi ja painon nousu loppui siihen. Paljon vahinkoa mutta mikähän oli se hyöty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina tarjonnut isoja annoksia ja sanonut: "siinä on varmaan paljon enemmän, kuin jaksat syödä - syöt tietysti vain sen, minkä jaksat!"
Iso annos säilyy paremmin lämpimänä.
Vanhoja en säästele, syön itse tai jos on jotain halpaa, heitän pois.137
Vierailija kirjoitti:
On, varsinkin koulussa. Pakotus on ollut aika kovaa. Ruokaan tai ruuan määrään ei kuitenkaan saanut itse vaikuttaa. Lisäksi kotona oli (on yhä) omituinen suhtautuminen herkkuihin. Näiden seurauksena olin yläasteella anorektinen siihen asti kun itse pääsin päättämään ruokani ja nyt lievästi ylipainoinen. Sain vasta vähän aikaa sitten korjattua herkkusuhteeni järkeväksi ja painon nousu loppui siihen. Paljon vahinkoa mutta mikähän oli se hyöty?
Suomalaisilla on herkkuihin kummallinen suhde - vähän niin kuin alkoholiinkin. "Kaikki tai ei mitään." Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että suomalainen ruoka ei ole hääpöistä eivätkä hedelmät erityisen aromaattisia & makeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En muista miten se lapsuudessani meni. Mutta ei mulla mitään syömiskammoa ole.
Lapsilleni yleensä katson tilanteen mukaan. Jos lautaselle jää koskematta ruokaa, niin siitä en tykkää.
Lapsen suhde ruokaan ei saisi kehittyä sen pohjalta, mistä sinä et tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vähän tilanteesta. Jos on jotain perseily-vallankäyttömeininkiä, niin sitten olen tarkempi, että lähes kaikki syödään, mutta jos on aidosti esim. täynnä tai ei ihan oikeasti tykkää jostain, niin sitten voi jättää jotain.
Perseily-vallankäyttö on vain sinulle sallittua? 🤪😉
Muistan kuinka joskus 2-luokalla meilläkin oli seinillä niitä julisteista aliravituista Afrikan lapsista. Kerran yksi luokkalainen kysyi "ope, mitä se niitä Afrikan lapsia auttaa jos mä syön lautasen täällä tyhjäksi. Opettaja suuttui ja tämä poika joutui jälki-istuntoon. Mitään vastausta Emma koskaan saaneet eikä kukaan uskaltanut enää kysyä.
Kotona ei vaadittu, mutta koulussa ala-asteella muistan ettei saanut jättää. Kerran tietämättömänä otin ison kauhallisen sitä vaaleanpunaista kastiketta mitä tarjoillaan rosollin kanssa, koska se näytti hyvältä enkä tiennyt mitä siinä on. Maistui pahalta ja olisin halunnut jättää syömättä, mutta en saanut. Opettaja kyttäsi, että kaikki tuli syötyä. Tästä ei lopulta ole edes niin kauaa, olen syntynyt -94.
Ymmärrän, että fiksua on opettaa siihen, että otetaan ensin sopivasti, ettei tulisi kovasti hävikkiä. Aina saisi ottaa lisää, jos jää nälkä. Omia lapsia ei ole, mutta jos olisi tai tulee, niin opettaisin heille juuri tämän mutten koskaan pakottaisi. Voin sanoa, että traumaattista oli kun opettaja kyttäsi niskan takana että syöt jonkin ilmaisen perunanjämän ilman kastiketta tai mitään.
Kotona oli ja koulussa oli. Oma kylläisyyden aistimiseni meni kyllä ihan sekaisin, olen aikuisena joutunut opettelemaan, miten oikeasti on minulle hyväksi syödä. Yhdessä vaiheessa olin reippaasti alipainoinen ortoreksian takia, nyt lievästi ylipainoinen ja yhä joudun nelikymppisenäkin muistuttamaan itseäni ruokapöydässä siitä, ettei ole pakko syödä kaikkea, jos otan vahingossa liikaa ruokaa.
Omilla lapsilla ei ole pakkoja. Silloin on pakko maistaa kielenkärjellä, jos tiedän, että oikeasti tykkäisi ruoasta. Sellaisia lapsen mielestä oikeasti ällöttäviä juttuja (sieniä, oliiveja yms) ei ole pakko maistaakaan. Ja todellakin saa lopettaa, kun on kylläinen. Molemmat ovat kyllä päiväkodissa/koulussa oppineet lautasen tyhjentämis -hyveeseen ja nykyään kotonakin kysyvät, voiko lopettaa syömisen kun ei enää jaksa. Aina voi.
Enemmän se sääntö oli koulussa ja päikyssä kun kotona. Lapseni ei tarvitse enkä töissä vaadi. Olen ylipainoinen,mutta paljon myöhemmin kerännyt kiloni kun lapsena, uppiniskaisena en syönyt tyhjäksi vaan istuin.
Oli. Ei.