Lue keskustelun säännöt.
Oliko teillä lapsena sääntö "lautanen on syötävä tyhjäksi" Ja onko teidän lapsillenne tänä päivänä?
10.11.2021 |
Te, joilla oli tämä sääntö, oletteko nyt aikuisena ylipainoisia?
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Kotona ei vaadittu, mutta koulussa ala-asteella muistan ettei saanut jättää. Kerran tietämättömänä otin ison kauhallisen sitä vaaleanpunaista kastiketta mitä tarjoillaan rosollin kanssa, koska se näytti hyvältä enkä tiennyt mitä siinä on. Maistui pahalta ja olisin halunnut jättää syömättä, mutta en saanut. Opettaja kyttäsi, että kaikki tuli syötyä. Tästä ei lopulta ole edes niin kauaa, olen syntynyt -94.
Ymmärrän, että fiksua on opettaa siihen, että otetaan ensin sopivasti, ettei tulisi kovasti hävikkiä. Aina saisi ottaa lisää, jos jää nälkä. Omia lapsia ei ole, mutta jos olisi tai tulee, niin opettaisin heille juuri tämän mutten koskaan pakottaisi. Voin sanoa, että traumaattista oli kun opettaja kyttäsi niskan takana että syöt jonkin ilmaisen perunanjämän ilman kastiketta tai mitään.
Hups, siis limaisen, ei ilmaisen 🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän ohi aiheen, mutta silti sellainen outo tapa joka liittyy syömiseen. Lapsuuteni paras ystävä asui kodissa, jossa vanhemmat olivat tosi tarkkoja herkkujen suhteen. Ne oli piilotettu jonnekin kaappien ylimmille hyllyille ja silloin tällöin sai luvan kanssa yhden keksin tms. Ystävä oli aina tosi hoikka ja teininä sairastui anoreksiaan, en ollut yllättynyt... Kotona olin tottunut siihen, että vaikka oli karkkipäivä eikä herkkuja mätätty joka päivä, sai jälkiruuaksi ottaa keksin jos sellaisia sattui kaapissa olemaan, isä toi joskus töistä tullessaan suklaapatukan ja aina kun kavereita oli kylässä, oli jotain hyvää tarjolla (esim. kaakaota, jäätelö).
Oli tämä sääntö kotona. En uskaltanut valittaa, mutta koska olen vähäruokainen ihminen, niin söin jo lapsena hitaasti. Liian hitaasti ja isä sotki ruokaa päälleni. Äiti pesi hymyssä suin, kuin se olisi normaalia.
En ole ylipainoinen. Olen pieni edelleen.
Syömään pakottaminen on yksi pahoinpitelyn muoto.
Vierailija kirjoitti:
Kotona ei vaadittu, mutta koulussa ala-asteella muistan ettei saanut jättää. Kerran tietämättömänä otin ison kauhallisen sitä vaaleanpunaista kastiketta mitä tarjoillaan rosollin kanssa, koska se näytti hyvältä enkä tiennyt mitä siinä on. Maistui pahalta ja olisin halunnut jättää syömättä, mutta en saanut. Opettaja kyttäsi, että kaikki tuli syötyä. Tästä ei lopulta ole edes niin kauaa, olen syntynyt -94.
Ymmärrän, että fiksua on opettaa siihen, että otetaan ensin sopivasti, ettei tulisi kovasti hävikkiä. Aina saisi ottaa lisää, jos jää nälkä. Omia lapsia ei ole, mutta jos olisi tai tulee, niin opettaisin heille juuri tämän mutten koskaan pakottaisi. Voin sanoa, että traumaattista oli kun opettaja kyttäsi niskan takana että syöt jonkin ilmaisen perunanjämän ilman kastiketta tai mitään.
Ei kuulosta lailliselta. Jos on, todella hälyttävää!
Minä kerran juttelin päiväkodin kummallisesta pakottamistavasta kunnan vastaavalla lastenvalvojalle, tai mikä olikaan. Oli kovin ymmärtäväinen puhelimessa, ja "kauhistunut." Muutama vuosi tämän jälkeen ilmeni samassa kunnassa, että pakottamistapa oli myös koulussa käytössä ja vanhempia kehotettiin Wilman kautta osallistumaan tähän kusettamisen ideologiaan. Ko. kunnan lastenvalvoja oli sillä välin edennyt/siirtynyt urallaan, kunnan johtavaksi rehtoriksi. Että silla lailla!
En tiedä, kauanko koululla oli ollut käytäntönsä, mutta henkilö joka toimi kunnan korkeimmalla viralla, ei asiaa korjannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut omassa lapsuudessa, eikä ole omilla lapsilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta silti sellainen outo tapa joka liittyy syömiseen. Lapsuuteni paras ystävä asui kodissa, jossa vanhemmat olivat tosi tarkkoja herkkujen suhteen. Ne oli piilotettu jonnekin kaappien ylimmille hyllyille ja silloin tällöin sai luvan kanssa yhden keksin tms. Ystävä oli aina tosi hoikka ja teininä sairastui anoreksiaan, en ollut yllättynyt... Kotona olin tottunut siihen, että vaikka oli karkkipäivä eikä herkkuja mätätty joka päivä, sai jälkiruuaksi ottaa keksin jos sellaisia sattui kaapissa olemaan, isä toi joskus töistä tullessaan suklaapatukan ja aina kun kavereita oli kylässä, oli jotain hyvää tarjolla (esim. kaakaota, jäätelö).
Se on ikävä, jos ruoka ja herkku erotellaan näin vahvasti, ja jos niistä tehdään vallan väline. ihminen ei ole mikään koira, jota tulisi "namittaa."
Vierailija kirjoitti:
Oli tämä sääntö kotona. En uskaltanut valittaa, mutta koska olen vähäruokainen ihminen, niin söin jo lapsena hitaasti. Liian hitaasti ja isä sotki ruokaa päälleni. Äiti pesi hymyssä suin, kuin se olisi normaalia.
En ole ylipainoinen. Olen pieni edelleen.
Syömään pakottaminen on yksi pahoinpitelyn muoto.
Fyysinen väkivalta muka kiellettiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona ei vaadittu, mutta koulussa ala-asteella muistan ettei saanut jättää. Kerran tietämättömänä otin ison kauhallisen sitä vaaleanpunaista kastiketta mitä tarjoillaan rosollin kanssa, koska se näytti hyvältä enkä tiennyt mitä siinä on. Maistui pahalta ja olisin halunnut jättää syömättä, mutta en saanut. Opettaja kyttäsi, että kaikki tuli syötyä. Tästä ei lopulta ole edes niin kauaa, olen syntynyt -94.
Ymmärrän, että fiksua on opettaa siihen, että otetaan ensin sopivasti, ettei tulisi kovasti hävikkiä. Aina saisi ottaa lisää, jos jää nälkä. Omia lapsia ei ole, mutta jos olisi tai tulee, niin opettaisin heille juuri tämän mutten koskaan pakottaisi. Voin sanoa, että traumaattista oli kun opettaja kyttäsi niskan takana että syöt jonkin ilmaisen perunanjämän ilman kastiketta tai mitään.
Hups, siis limaisen, ei ilmaisen 🤣
Ymmärsin kyllä. Nehän oli limaisia; osittain nihkeä pinta!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut tuollaista sääntöä, eikä ole omilla lapsillanikaan. Normaalipainoisia ollaan. Koitetaan välttää ruokahävikkiä maistamalla ja ottamalla sitten sopivan annoksen. Jonkin verran lapsilta joskus jää, mutta koira syö tähteet, joten ei tarvitse laittaa roskiin kuin korkeintaan sellaista mikä ei sovi sille.
Kerran 80-luvulla päiväkodissa tarjottiin pahaa ruokaa, jonka pudotin suusta lautaselle. Yksi täti näki ja istutti minua pöydässä kunnes söin. No söin ja oksensin. En ole koskaan sen jälkeen edes yrittänyt syödä kyseistä ruokaa. Se on ainoa kerta, kun on pakkosyötetty.
Minä söin koulussa sen oksennuksenkin. Olen yhä meillä se, joka siivoaa oksennukset, koska muut eivät muka pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pakottaa maistamaan ruokaa, jota lapsi on jo vuosien ajan inhonnut, se on rankkaa väkivaltaa.
Omassa lapsuudessa oli. Omille lapsille olen opettanut, että jos itse annostelee itselleen ruokaa, ei saa jättää, mutta jos joku toinen annostelee ruuan, saa jättää. Hyvin oppivat arvioimaan, kuinka paljon jaksavat syödä. Tämän opettamisen tarkoitus oli opettaa olemaan tuhlaamatta ruokaa. En ihan tarkkaan muista, missä vaiheessa aloin tuota opettaa. Varmaan jossain vähän ennen koulun aloittamista, kun ymmärsivät, mistä on kyse.
Olinkin ihan kauhuissani, kun koulussa opettaja pakotti lapset syömään toisen mättämiä annoksia, vaikka siitä tuli paha olo. Asiasta keskusteltiin useampaan otteeseen. En antanut periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sairasta henkistä väkivaltaa että pakotetaan syömään lautanen tyhjäksi, etenkin kun itse ei ole saanut annostella. Eihän lapset toki usein osaa annostella itselleen sopivasti. Tietenkin pitää tehdä selväksi että ruokaa otetaan vaan sen verran kun jaksetaan syödä. Mutta jos ei jaksa niin ei jaksa.
Meillä ala-asteella (pitkälti 2000 luvulla) joku ope vahti vieressä katsomassa että kaikki syödään vaikka oksennusta nielisi. Yks kaveri pakotettiin syömään sinistä perunaa. En muista annosteltiinko itse. Ihan sairasta kumminkin!
Vierailija kirjoitti:
Kotona oli ja koulussa oli. Oma kylläisyyden aistimiseni meni kyllä ihan sekaisin, olen aikuisena joutunut opettelemaan, miten oikeasti on minulle hyväksi syödä. Yhdessä vaiheessa olin reippaasti alipainoinen ortoreksian takia, nyt lievästi ylipainoinen ja yhä joudun nelikymppisenäkin muistuttamaan itseäni ruokapöydässä siitä, ettei ole pakko syödä kaikkea, jos otan vahingossa liikaa ruokaa.
Omilla lapsilla ei ole pakkoja. Silloin on pakko maistaa kielenkärjellä, jos tiedän, että oikeasti tykkäisi ruoasta. Sellaisia lapsen mielestä oikeasti ällöttäviä juttuja (sieniä, oliiveja yms) ei ole pakko maistaakaan. Ja todellakin saa lopettaa, kun on kylläinen. Molemmat ovat kyllä päiväkodissa/koulussa oppineet lautasen tyhjentämis -hyveeseen ja nykyään kotonakin kysyvät, voiko lopettaa syömisen kun ei enää jaksa. Aina voi.
Johtuukohan tämä kaikki, ihmisten huono kohtelu, jostain VIHASTA tieteen ja filosofian puolella? Jos se on vähän niin kuin keskarin näyttämistä kaikelle, joka ei keskity "fyysiseen," materiaan.
"MINUN velvollisuuteni, ja sinusta VIIS" Olet minulle pelkkää biologista massaa... tahdon olla itsestäni ylpeä, kun sinut mitataan."
Ja toisaalta, huonoa suhdetta joka manifestoituu ongelmina ruokatilanteissa, ei voi paikata pakottamisella & kusettamisella... "ojasta allikkoon".
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairasta henkistä väkivaltaa että pakotetaan syömään lautanen tyhjäksi, etenkin kun itse ei ole saanut annostella.
Niin, sen olisi oltava JOMPI KUMPI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairasta henkistä väkivaltaa että pakotetaan syömään lautanen tyhjäksi, etenkin kun itse ei ole saanut annostella.
Niin, sen olisi oltava JOMPI KUMPI.
sairasta, vaikka saisi annostella. Juuri siinähän se sairaalloisuus onkin!
79 jatkaa. Niin, lapsena oli myös aina ummetus ja vatsa kipeänä. Se oli jatkuvaa, niin sitä vaan tottui elämään sen kanssa, sitten joskus aikuisena sitä ihmettelikin, että jaa, voisiko niin olla, ettei ole maha kipeä….?
Lapsena paino heitteli myös alipainon ja lievän ylipainon välillä. Äitini oli aika syömishäiriöinen ja lapsuushan siihen hänelläkin oli syynä. Ikävää, ettei osannut välttää tuota omien lasten kohdalla. Toki omat ongelmat oli aika vähäisiä häneen verrattuna, ei esim. pakottanut meitä kuitenkaan syömään oksennuksia tms mitä itse oli kokenut.