Lue keskustelun säännöt.
Olen nyt päättänyt lopettaa tapailun.
25.01.2015 |
Olen tapaillut jo pitkän aikaa erästä miestä jonka kanssa kaikki toimii, tykkäämme toisistamme, yhdessäolo on ihanaa. Mies kohtelee hyvin, ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa.
Ainoana ongelmana on se, että mies ei halua sitoutua minuun. Ehkä joskus mutta ei missään nimessä ainakaan nyt. Eikä tapaa minua julkisesti missään vaikka kaverinsa tietävätkin että tapaillaan.
Jotenkin en jaksa enää odottaa ja luulen että asia ei muuttuisi mihinkään vaikka kuinka tässä odottaisin. Itse en ole enää pahemmin edes tapaamisia ehdottanut, lähes kaikki tulee miehen puolelta. Mietin päivittäin pääni puhki sillä että mitä mies minusta haluaa, koska kuitenkin kutsuu hellittelynimillä, kertoo oma-aloitteisesti menemisistään, puhuu tulevaisuuden haaveistaan, haluaa tavata ym. Olen tulkinnut miehen väärin kuvitellessani että seurustellaan Koska käyttäydytään niinkuin seurusteltaisiin, mutta kun erehdyin kysymään asiasta, ei tämä ollutkaan sitä.
En ole miehelle puhunut näistä tunteistani ja siitä että mietin pääni puhki, mutta nyt olen päättänyt lopettaa tapailun. Tuntuu vaan hirveän pahalta ja itkettää :, ( mutta kai tästä joskus yli päästään...
Kommentit (107)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenkohan jotenkin läheisriippuvainen kun ahdistaa tää asia ihan hirveästi :(
-ap
Minua ahdisti myös, aivan mielettömästi. Jälkeenpäin tajusin, että ahdisti eniten se, että en itsekäään arvostanut itseäni yhtään. Väkisinhän siinä itsetunto laskee pohjalukemiin, kun toinen, joko suoraan tai epäsuorasti osoittaa, että et ole parisuhteen arvoinen, haluttu, rakastettu. Alkaa vähitellen luopua itselle tärkeistä asioista, kun odottelee tapaamista tai soittoa, jne.
Suhteesta irrottautuminen oli todella hankalaa ja omalla kohdallani prosessi kesti vuosia. Selittelin itselleni asiat parhain päin vaikka miten, vaikka oikeasti "suhde" oli älytöntä vallankäyttöä ja täysin paska. On myös ollut opettelemista siihen, että uskaltaa oikeasti vaatia kunnon suhdetta, eikä tyydy mihinkään puolinaiseen. Mies ei ollut maailman ainoa mies, ei todellakaan, vaikka silloin siltä tuntuikin.
- 35-
Täällä ilmoittautuu yksi ketjuissa (joskus aiheesta) parjatuista vellihousuista, joka ei ole vienyt suhdetta uudelle tasolle pitkistä tapailuista huolimatta vaan tyytyi katselemaan ja tapailemaan kahden kesken - mutta naispuolisena!
Tapailin kolme vuotta sitten yhtä miestä, joka oli vasta eronnut pitkästä suhteestaan ja opetteli elelemään itsekseen. Itse taas elin todella sosiaalista elämää, menin ja tulin ja harrastin, kun taas mies ei tehnyt muuta kuin soitteli minulle ja erakoitui kämpässään. On syytä mainita, että asuimme eri paikkakunnilla, eli kilometrejä oli parisataa välissämme.
Itse olin ihan ok fiiliksillä alkuun miehen suhteen, mutta halusin katsella ennen kuin lyödään lukkoon mitään. Tapailimme enemmän tai vähemmän, ja vaikka tiesin miehen tunteet, kunnioitin omiani sen verran etten mennyt suin päin suhteeseen hänen kanssaan. Ihan vain siitä syystä, että hänen kohdallaan vaikka kaikki vaikutti hyvältä, jokin häläri soitti takaraivossa.
Ennen pitkää varoitussignaalien syy selvisi. Jos mies oli aikaisemmin ollut hölmö ja rakastunut niin nyt hän oli suorastaan vaativa, ja vaativasta hän muuttui painostavaksi. En pidä aikuiselta ihmiseltä kovinkaan terveenä käytöksenä, varsinkin jos asutaan eri paikkakunnilla, että välitön ja silmitön raivo ja painostus alkaa kun toinen ilmoittaa mieluiten jäävänsä raskaan viikon jälkeen perjantaiksi kotiin tai haluavansa mennä kavereineen jonnekin jos on juuri vietetty kolme viikonvaihdetta yhdessä perätysten. Sen lisäksi aloin pelätä ilmoittaa miehelle menoistani, koska hänen reaktiostaan ei voinut olla varma.
Lähtiessäni hänen luotaan olisin halunnut viikonvaihteen jälkeen vain olla ja istua junassa, kun hän pommitti minua soitoin. "Mitä sinä aiot kanssani tehdä? Miten me tästä edes toimitaan?" Sanoessani että ihan samoin kuin ennenkin se ei riittänyt vaan mies soitti painostaakseen lisää - olimme tuossa vaiheessa tapailleet 2 kuukautta! Sanoin, että katsellaan nyt, miten tämä tästä lähtee kehittymään, mulla ei ole muuta mielessä kuin rauhallinen hengailu, en halua erota mutta en halua kiirehtiäkään. Se ei riittänyt ja mies soitteli läpi matkan kotiini asti, ennen kuin kyllästyin ja suljin yöksi puhelimen. Aamulla sain viestiä että kiitokset viikonlopusta, eikä sanaakaan enää.
Ehkä tuo alituinen kyseleminen ahdisti minua, mikä sai mut pysymään kantapäilläni ovella kaiken aikaa. Sellainen olo, että onko pakko.
Mies heitti minulel usein fb:ssä parisuhdepyyntöjä, mutta en ollut valmis tulemaan hänen kanssaan "kaapista", koska... no, syitä oli useita; tapaamisemme olivat kahden kesken todella mukavia, rakkauden täyteisiä ja täynnä hyväksyntää. Tulimme toimeen ja meillä oli mukavaa, mutta kaikki tuon marginaalin ulkopuolella oleva oli kuraa. Mies määräili, painosti, uhkaili, manipuloi - kavereiden seurassa hän kohteli minua kuin lasta ja valvoi kännykän käyttöäni sekä teki päätksiä puolestani jatkammeko ystävien kanssa baariin vai ei. Kerran vein hänet omien kavereideni luokse ja jatkettiin baariin, ja se oli virhe. Siellä hän kävi melkein kiinni yhteen tuttuun (miespuolinen) koska juttelin miehen kanssa, ja hän syytti että olin flirttaillut tyypille. Lopulta hän eristi minut joukosta etten vain petä häntä..
Tiesin jo tuossa vaiheessa, että tätä oli turha jatkaa, mutta päätin jäädä vielä varmistelemaan. Se on muuten yllättävän haastavaa, koska toinen on aivan kaksi eri persoonaa - tapasimme työkuvioiden kautta, ja niissä firman illanistujaisissa hän oli todellinen charmantti pelimies, kahdenkesken todella hyvä keskustelija mutta kavereiden kesken täysi persereikä. En enää kehdannut kulkea hänen kanssaan julkisesti, koska en voinut taata osaako hän käyttäytyä tai miten.
Mies ilmoitti, että seurustelemme, mutta sanoin, että katsotaan vielä. Lupauduimme kumpikin silti, että toisia ei katsella ja itse pidin siitä kiinni. En silti mieltänyt tuota seurusteluksi. Yllättäin kolmen kuukauden tapailun jälkeen mies sai päähänsä alkaa maanitella minua muuttamaan yhteen kanssaan. Hän puhui sen puolesta, ja kieltäytyi huomioimasta epäröintiäni. Kysyessään minulta asiasta sanoin, että voimme miettiä sitä myöhemmin, mutta nyt mennään asia kerrallaan. Lopulta sain soittoja, joissa mies suunnitteli mihin tavarat laitetaan, miten saan hoidettua kouluni ja kuinka voin jättää työni (!!) voidaksemme asua yhdessä. Hän alkoi ladella minulle päivämääriä ja muuta vastaavaa, vaikka sanoin että "mietitään sitä myöhemmin" ei tarkoita aivan sitä. Ilmoitin ei kiitos, ja lopulta se tuli sanottua pahasti koska mies ei tajunnut muuten sanaa ei.
Lopulta suurin syy, miksi luovutin kokonaan 9 kuukauden tapailun jälkeen, oli se, että vaistoni hänen luotettavuudestaan osoittautui oikeaksi. Mies oli eronnut edellisestä suhteestaan siksi, että hän petti naistaan ja tietenkin hän petti myös minuakin, koska olin tehnyt jotain väärin häntä kohtaan. "Mun oli pakko pettää sua, koska.."
Pointti tässä kaikessa on, että luojan kiitos että vetkuttelin, sillä muuten olisin joutunut pulaan. Mies oli aluksi ihanan hölmö ja rakastunut, mutta pian minulle selvisi, että hän oli oikea takiainen. Hän vaati, että tapaisimme joka viikonloppu ja silloin kun en suostunut tulemaan kylään, hän teki minulle raivopuheluita. Ajattelin silti katsella, jospa mies siitä rauhoittuisi tai miten juttu lähtee kehittymään, mutta haastavaa vaihetta tuo minulle oli. Olisin halunnut edetä ilman hötkyilyjä, mutta mies jotekin myrkytti ilmanalaa sillä alituisella kyselyllä, kiirehdinnällä ja mitä aiot tehdä seuraavaksi, mitä tässä tapahtuu- kysymyksillään. Tuon ajan päiväkirjamerkinnät ovat surullista luettavaa, ja mietin että herraisä, mitä myllerrystä tuo kaikki on aikoinaan ollut; löysin myös lisää syitä, miksi en halunnut heittäytyä liian tiukasti miehen vietäväksi: hän harjoitti kaksiteräistä viestintää. "Hiuksesi ovat kauniit mutta AINOASTAAN NÄIN LAITETTUNA", sekä kaikkea psykologista vallankäyttöä, jota en osaa edes sanoin kuvailla.
Siinä teille yksi näkövinkkeli käsiteltäväksi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:47"]
Olenkohan jotenkin läheisriippuvainen kun ahdistaa tää asia ihan hirveästi :( -ap
[/quote]
Et, mutta suosittelen että laitat sitä viestiä vaan miehelle ja nyt istut joku ilta alas, ota vaikka lasi viiniä ja katsele rauhassa todellisuutta silmiin. Kirjoita vaikka päiväkirjaa ajatuksistasi. Pakko muuten kysyä, mutta oletko 20- vai 30-vuotiaiden liigassa?
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:32"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:47"]
Olenkohan jotenkin läheisriippuvainen kun ahdistaa tää asia ihan hirveästi :( -ap
[/quote]
Et, mutta suosittelen että laitat sitä viestiä vaan miehelle ja nyt istut joku ilta alas, ota vaikka lasi viiniä ja katsele rauhassa todellisuutta silmiin. Kirjoita vaikka päiväkirjaa ajatuksistasi. Pakko muuten kysyä, mutta oletko 20- vai 30-vuotiaiden liigassa?
[/quote]
Lähemmäs 30, edellisessä suhteessa lapsen isän kanssa todella huonosti kohdeltu.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:27"]Täällä ilmoittautuu yksi ketjuissa (joskus aiheesta) parjatuista vellihousuista, joka ei ole vienyt suhdetta uudelle tasolle pitkistä tapailuista huolimatta vaan tyytyi katselemaan ja tapailemaan kahden kesken - mutta naispuolisena!
Tapailin kolme vuotta sitten yhtä miestä, joka oli vasta eronnut pitkästä suhteestaan ja opetteli elelemään itsekseen. Itse taas elin todella sosiaalista elämää, menin ja tulin ja harrastin, kun taas mies ei tehnyt muuta kuin soitteli minulle ja erakoitui kämpässään. On syytä mainita, että asuimme eri paikkakunnilla, eli kilometrejä oli parisataa välissämme.
Itse olin ihan ok fiiliksillä alkuun miehen suhteen, mutta halusin katsella ennen kuin lyödään lukkoon mitään. Tapailimme enemmän tai vähemmän, ja vaikka tiesin miehen tunteet, kunnioitin omiani sen verran etten mennyt suin päin suhteeseen hänen kanssaan. Ihan vain siitä syystä, että hänen kohdallaan vaikka kaikki vaikutti hyvältä, jokin häläri soitti takaraivossa.
Ennen pitkää varoitussignaalien syy selvisi. Jos mies oli aikaisemmin ollut hölmö ja rakastunut niin nyt hän oli suorastaan vaativa, ja vaativasta hän muuttui painostavaksi. En pidä aikuiselta ihmiseltä kovinkaan terveenä käytöksenä, varsinkin jos asutaan eri paikkakunnilla, että välitön ja silmitön raivo ja painostus alkaa kun toinen ilmoittaa mieluiten jäävänsä raskaan viikon jälkeen perjantaiksi kotiin tai haluavansa mennä kavereineen jonnekin jos on juuri vietetty kolme viikonvaihdetta yhdessä perätysten. Sen lisäksi aloin pelätä ilmoittaa miehelle menoistani, koska hänen reaktiostaan ei voinut olla varma.
Lähtiessäni hänen luotaan olisin halunnut viikonvaihteen jälkeen vain olla ja istua junassa, kun hän pommitti minua soitoin. "Mitä sinä aiot kanssani tehdä? Miten me tästä edes toimitaan?" Sanoessani että ihan samoin kuin ennenkin se ei riittänyt vaan mies soitti painostaakseen lisää - olimme tuossa vaiheessa tapailleet 2 kuukautta! Sanoin, että katsellaan nyt, miten tämä tästä lähtee kehittymään, mulla ei ole muuta mielessä kuin rauhallinen hengailu, en halua erota mutta en halua kiirehtiäkään. Se ei riittänyt ja mies soitteli läpi matkan kotiini asti, ennen kuin kyllästyin ja suljin yöksi puhelimen. Aamulla sain viestiä että kiitokset viikonlopusta, eikä sanaakaan enää.
Ehkä tuo alituinen kyseleminen ahdisti minua, mikä sai mut pysymään kantapäilläni ovella kaiken aikaa. Sellainen olo, että onko pakko.
Mies heitti minulel usein fb:ssä parisuhdepyyntöjä, mutta en ollut valmis tulemaan hänen kanssaan "kaapista", koska... no, syitä oli useita; tapaamisemme olivat kahden kesken todella mukavia, rakkauden täyteisiä ja täynnä hyväksyntää. Tulimme toimeen ja meillä oli mukavaa, mutta kaikki tuon marginaalin ulkopuolella oleva oli kuraa. Mies määräili, painosti, uhkaili, manipuloi - kavereiden seurassa hän kohteli minua kuin lasta ja valvoi kännykän käyttöäni sekä teki päätksiä puolestani jatkammeko ystävien kanssa baariin vai ei. Kerran vein hänet omien kavereideni luokse ja jatkettiin baariin, ja se oli virhe. Siellä hän kävi melkein kiinni yhteen tuttuun (miespuolinen) koska juttelin miehen kanssa, ja hän syytti että olin flirttaillut tyypille. Lopulta hän eristi minut joukosta etten vain petä häntä..
Tiesin jo tuossa vaiheessa, että tätä oli turha jatkaa, mutta päätin jäädä vielä varmistelemaan. Se on muuten yllättävän haastavaa, koska toinen on aivan kaksi eri persoonaa - tapasimme työkuvioiden kautta, ja niissä firman illanistujaisissa hän oli todellinen charmantti pelimies, kahdenkesken todella hyvä keskustelija mutta kavereiden kesken täysi persereikä. En enää kehdannut kulkea hänen kanssaan julkisesti, koska en voinut taata osaako hän käyttäytyä tai miten.
Mies ilmoitti, että seurustelemme, mutta sanoin, että katsotaan vielä. Lupauduimme kumpikin silti, että toisia ei katsella ja itse pidin siitä kiinni. En silti mieltänyt tuota seurusteluksi. Yllättäin kolmen kuukauden tapailun jälkeen mies sai päähänsä alkaa maanitella minua muuttamaan yhteen kanssaan. Hän puhui sen puolesta, ja kieltäytyi huomioimasta epäröintiäni. Kysyessään minulta asiasta sanoin, että voimme miettiä sitä myöhemmin, mutta nyt mennään asia kerrallaan. Lopulta sain soittoja, joissa mies suunnitteli mihin tavarat laitetaan, miten saan hoidettua kouluni ja kuinka voin jättää työni (!!) voidaksemme asua yhdessä. Hän alkoi ladella minulle päivämääriä ja muuta vastaavaa, vaikka sanoin että "mietitään sitä myöhemmin" ei tarkoita aivan sitä. Ilmoitin ei kiitos, ja lopulta se tuli sanottua pahasti koska mies ei tajunnut muuten sanaa ei.
Lopulta suurin syy, miksi luovutin kokonaan 9 kuukauden tapailun jälkeen, oli se, että vaistoni hänen luotettavuudestaan osoittautui oikeaksi. Mies oli eronnut edellisestä suhteestaan siksi, että hän petti naistaan ja tietenkin hän petti myös minuakin, koska olin tehnyt jotain väärin häntä kohtaan. "Mun oli pakko pettää sua, koska.."
Pointti tässä kaikessa on, että luojan kiitos että vetkuttelin, sillä muuten olisin joutunut pulaan. Mies oli aluksi ihanan hölmö ja rakastunut, mutta pian minulle selvisi, että hän oli oikea takiainen. Hän vaati, että tapaisimme joka viikonloppu ja silloin kun en suostunut tulemaan kylään, hän teki minulle raivopuheluita. Ajattelin silti katsella, jospa mies siitä rauhoittuisi tai miten juttu lähtee kehittymään, mutta haastavaa vaihetta tuo minulle oli. Olisin halunnut edetä ilman hötkyilyjä, mutta mies jotekin myrkytti ilmanalaa sillä alituisella kyselyllä, kiirehdinnällä ja mitä aiot tehdä seuraavaksi, mitä tässä tapahtuu- kysymyksillään. Tuon ajan päiväkirjamerkinnät ovat surullista luettavaa, ja mietin että herraisä, mitä myllerrystä tuo kaikki on aikoinaan ollut; löysin myös lisää syitä, miksi en halunnut heittäytyä liian tiukasti miehen vietäväksi: hän harjoitti kaksiteräistä viestintää. "Hiuksesi ovat kauniit mutta AINOASTAAN NÄIN LAITETTUNA", sekä kaikkea psykologista vallankäyttöä, jota en osaa edes sanoin kuvailla.
Siinä teille yksi näkövinkkeli käsiteltäväksi..
[/quote]
Uskotko että olisit halunnut asettua miehen kanssa jollei olisi ollut niin ahdistava?
-ap
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:53"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:27"]Täällä ilmoittautuu yksi ketjuissa (joskus aiheesta) parjatuista vellihousuista, joka ei ole vienyt suhdetta uudelle tasolle pitkistä tapailuista huolimatta vaan tyytyi katselemaan ja tapailemaan kahden kesken - mutta naispuolisena!
Tapailin kolme vuotta sitten yhtä miestä, joka oli vasta eronnut pitkästä suhteestaan ja opetteli elelemään itsekseen. Itse taas elin todella sosiaalista elämää, menin ja tulin ja harrastin, kun taas mies ei tehnyt muuta kuin soitteli minulle ja erakoitui kämpässään. On syytä mainita, että asuimme eri paikkakunnilla, eli kilometrejä oli parisataa välissämme.
Itse olin ihan ok fiiliksillä alkuun miehen suhteen, mutta halusin katsella ennen kuin lyödään lukkoon mitään. Tapailimme enemmän tai vähemmän, ja vaikka tiesin miehen tunteet, kunnioitin omiani sen verran etten mennyt suin päin suhteeseen hänen kanssaan. Ihan vain siitä syystä, että hänen kohdallaan vaikka kaikki vaikutti hyvältä, jokin häläri soitti takaraivossa.
Ennen pitkää varoitussignaalien syy selvisi. Jos mies oli aikaisemmin ollut hölmö ja rakastunut niin nyt hän oli suorastaan vaativa, ja vaativasta hän muuttui painostavaksi. En pidä aikuiselta ihmiseltä kovinkaan terveenä käytöksenä, varsinkin jos asutaan eri paikkakunnilla, että välitön ja silmitön raivo ja painostus alkaa kun toinen ilmoittaa mieluiten jäävänsä raskaan viikon jälkeen perjantaiksi kotiin tai haluavansa mennä kavereineen jonnekin jos on juuri vietetty kolme viikonvaihdetta yhdessä perätysten. Sen lisäksi aloin pelätä ilmoittaa miehelle menoistani, koska hänen reaktiostaan ei voinut olla varma.
Lähtiessäni hänen luotaan olisin halunnut viikonvaihteen jälkeen vain olla ja istua junassa, kun hän pommitti minua soitoin. "Mitä sinä aiot kanssani tehdä? Miten me tästä edes toimitaan?" Sanoessani että ihan samoin kuin ennenkin se ei riittänyt vaan mies soitti painostaakseen lisää - olimme tuossa vaiheessa tapailleet 2 kuukautta! Sanoin, että katsellaan nyt, miten tämä tästä lähtee kehittymään, mulla ei ole muuta mielessä kuin rauhallinen hengailu, en halua erota mutta en halua kiirehtiäkään. Se ei riittänyt ja mies soitteli läpi matkan kotiini asti, ennen kuin kyllästyin ja suljin yöksi puhelimen. Aamulla sain viestiä että kiitokset viikonlopusta, eikä sanaakaan enää.
Ehkä tuo alituinen kyseleminen ahdisti minua, mikä sai mut pysymään kantapäilläni ovella kaiken aikaa. Sellainen olo, että onko pakko.
Mies heitti minulel usein fb:ssä parisuhdepyyntöjä, mutta en ollut valmis tulemaan hänen kanssaan "kaapista", koska... no, syitä oli useita; tapaamisemme olivat kahden kesken todella mukavia, rakkauden täyteisiä ja täynnä hyväksyntää. Tulimme toimeen ja meillä oli mukavaa, mutta kaikki tuon marginaalin ulkopuolella oleva oli kuraa. Mies määräili, painosti, uhkaili, manipuloi - kavereiden seurassa hän kohteli minua kuin lasta ja valvoi kännykän käyttöäni sekä teki päätksiä puolestani jatkammeko ystävien kanssa baariin vai ei. Kerran vein hänet omien kavereideni luokse ja jatkettiin baariin, ja se oli virhe. Siellä hän kävi melkein kiinni yhteen tuttuun (miespuolinen) koska juttelin miehen kanssa, ja hän syytti että olin flirttaillut tyypille. Lopulta hän eristi minut joukosta etten vain petä häntä..
Tiesin jo tuossa vaiheessa, että tätä oli turha jatkaa, mutta päätin jäädä vielä varmistelemaan. Se on muuten yllättävän haastavaa, koska toinen on aivan kaksi eri persoonaa - tapasimme työkuvioiden kautta, ja niissä firman illanistujaisissa hän oli todellinen charmantti pelimies, kahdenkesken todella hyvä keskustelija mutta kavereiden kesken täysi persereikä. En enää kehdannut kulkea hänen kanssaan julkisesti, koska en voinut taata osaako hän käyttäytyä tai miten.
Mies ilmoitti, että seurustelemme, mutta sanoin, että katsotaan vielä. Lupauduimme kumpikin silti, että toisia ei katsella ja itse pidin siitä kiinni. En silti mieltänyt tuota seurusteluksi. Yllättäin kolmen kuukauden tapailun jälkeen mies sai päähänsä alkaa maanitella minua muuttamaan yhteen kanssaan. Hän puhui sen puolesta, ja kieltäytyi huomioimasta epäröintiäni. Kysyessään minulta asiasta sanoin, että voimme miettiä sitä myöhemmin, mutta nyt mennään asia kerrallaan. Lopulta sain soittoja, joissa mies suunnitteli mihin tavarat laitetaan, miten saan hoidettua kouluni ja kuinka voin jättää työni (!!) voidaksemme asua yhdessä. Hän alkoi ladella minulle päivämääriä ja muuta vastaavaa, vaikka sanoin että "mietitään sitä myöhemmin" ei tarkoita aivan sitä. Ilmoitin ei kiitos, ja lopulta se tuli sanottua pahasti koska mies ei tajunnut muuten sanaa ei.
Lopulta suurin syy, miksi luovutin kokonaan 9 kuukauden tapailun jälkeen, oli se, että vaistoni hänen luotettavuudestaan osoittautui oikeaksi. Mies oli eronnut edellisestä suhteestaan siksi, että hän petti naistaan ja tietenkin hän petti myös minuakin, koska olin tehnyt jotain väärin häntä kohtaan. "Mun oli pakko pettää sua, koska.."
Pointti tässä kaikessa on, että luojan kiitos että vetkuttelin, sillä muuten olisin joutunut pulaan. Mies oli aluksi ihanan hölmö ja rakastunut, mutta pian minulle selvisi, että hän oli oikea takiainen. Hän vaati, että tapaisimme joka viikonloppu ja silloin kun en suostunut tulemaan kylään, hän teki minulle raivopuheluita. Ajattelin silti katsella, jospa mies siitä rauhoittuisi tai miten juttu lähtee kehittymään, mutta haastavaa vaihetta tuo minulle oli. Olisin halunnut edetä ilman hötkyilyjä, mutta mies jotekin myrkytti ilmanalaa sillä alituisella kyselyllä, kiirehdinnällä ja mitä aiot tehdä seuraavaksi, mitä tässä tapahtuu- kysymyksillään. Tuon ajan päiväkirjamerkinnät ovat surullista luettavaa, ja mietin että herraisä, mitä myllerrystä tuo kaikki on aikoinaan ollut; löysin myös lisää syitä, miksi en halunnut heittäytyä liian tiukasti miehen vietäväksi: hän harjoitti kaksiteräistä viestintää. "Hiuksesi ovat kauniit mutta AINOASTAAN NÄIN LAITETTUNA", sekä kaikkea psykologista vallankäyttöä, jota en osaa edes sanoin kuvailla.
Siinä teille yksi näkövinkkeli käsiteltäväksi..
[/quote]
Uskotko että olisit halunnut asettua miehen kanssa jollei olisi ollut niin ahdistava?
-ap
[/quote]
Ap, EI kuulosta siltä, että sinä olisit ollut ahdisteleva tapaus.
Älä siis vertaa omaa tapaustasi tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo en ole kyllä millään tavoin ahdistellut, päinvastoin.
-ap
Mikä siinä on että vaikka ei ole toisesta millään tavalla arjessa riippuvainen eikä taloudellisesti eikä mitään muutakaan ja suht harvoin kuitenkin näkee, niin voi tuntua näin ahdistavalta :(
Kaikki oli hyvin eron jälkeen ja nyt olo on paska. Ärsyttää kun kaikki toisen käytöksessä viestii että haluaa jotakin enemmän mutta totuus onkin sitten ihan toinen.
Miks täytyy puhua ja vihjata siihen suuntaan että oltais pariskunta mut sit ei haluakaan. Niin ja kuulemma lapsiaan ei sitten esittele kenellekään jollei ole vakava juttu mutta kyllä mä vaan olen hänen lastensa kanssa ollut tekemisissä, ollaan jos ja vaikka missä käyty kaikki yhdessä porukalla.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:56"]Minua ahdisti myös, aivan mielettömästi. Jälkeenpäin tajusin, että ahdisti eniten se, että en itsekäään arvostanut itseäni yhtään. Väkisinhän siinä itsetunto laskee pohjalukemiin, kun toinen, joko suoraan tai epäsuorasti osoittaa, että et ole parisuhteen arvoinen, haluttu, rakastettu. Alkaa vähitellen luopua itselle tärkeistä asioista, kun odottelee tapaamista tai soittoa, jne.
Suhteesta irrottautuminen oli todella hankalaa ja omalla kohdallani prosessi kesti vuosia. Selittelin itselleni asiat parhain päin vaikka miten, vaikka oikeasti "suhde" oli älytöntä vallankäyttöä ja täysin paska. On myös ollut opettelemista siihen, että uskaltaa oikeasti vaatia kunnon suhdetta, eikä tyydy mihinkään puolinaiseen. Mies ei ollut maailman ainoa mies, ei todellakaan, vaikka silloin siltä tuntuikin.
- 35-
[/quote]
Tolta musta tuntuu että tyyliin miehet loppuu tästä maailmasta kesken vaikka hyvin tiedän ettei näin ole. Ja kun mua on aikaisemmin kohdeltu huonosti en halua että mulle enää tehdään niin. Tää kaikki on ristiriidassa mun omanarvontunteen kanssa mutta sitten se yksinäisyyden pelko jarruttelee mua toimimasta mulle parhaalla tavalla..
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:01"][quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 18:25"][quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 18:20"]Itse pystyt vaikuttamaan elämääsi eniten. Älä hyväksy tilannetta, jos se ei ole sinulle tyydyttävä. Maailma on miehiä täynnä.
[/quote]
Joo tää ei ole kyllä tyydyttävä tilanne. Tai välillä tuntuu että on kun mies antaa ymmärtää että tässä on jotain enemmän, mutta jos vihjaa jotain siihen suuntaan puheissa niin saakin tyrmäyksen. Ei ole ikinä tullut vastaan tällaista tilannetta jossa mies antaa todella ymmärtää että haluaa jotain enemmän mutta sitten ei haluakaan. On kyllä sanonut olevansa hankala. Ei ole seurustellut erossa jälkeen kenenkään kanssa.
-ap
[/quote]
tisin sanoen kaikki hänen juttunsa ovat olleet seurusteluduhteen päättymisen jälkeen tuollaisia? Mistä muuten tiedät ettei mies tapaile muitakin tai ettei hänellä ole julkists tyttöystävää josta kaikki muut tuetävät paitsi sinä? Tuo kuullostaa pahalta että hän haluaa nähdä vain luonaan. Annan kokemuksesta vinkin: menetät todellisen rakkauden jos jäät odottamaan tuota. Tuo mies on not into you, mutta tarvitsee jonkun joka on odottamassa häntä takaisin retkiltään. Huomattuaan että olet livahtamassa pakoon, hän ottaa kiireesti yhteyttä pitääkseen sinut itsellään.
Oletko miettinyt mitä sitten tapahtuu kun tai jos saat hänet kokonaan itsellesi? Mies todennäköisesti jatkaa samaa poissaoloaan kuin tähänkin asti ja tuo tietynlainen välinpitämättömyys jatkuu vaikka hän sitoutuisikin.
Oletteko muuten fb:ssä? Itse tapaillessani miestä joka jojotti minua eestaas tykkäili kaikkien muiden naisten päivityksistä, kuvista ja tiloista mutta minut hän piti piilossa kaikelta ekä näytttänyt vahingossakaan tuntevansa jukisesti. Miksiköhän.:D
[/quote]
Niin tähän piti vastata että joo, kaikki jutut on ollut ilmeisesti vastaavanlaisia. Sanoi jo heti alussa että välttelee vakavia juttuja. Mutta kun tää oli mullekin tietysti vaan hauskanpitoa alussa, mutta nyt kun on alkanu kiintyä ym niin olen huomannut haluavani enemmän. Ja tietysti jotenkin olen ajatellut että minä juuri voisin olla se joka saan miehen sitoutumaan. Tän syndrooma takia ihastunkin aina saavuttamattomiin miehiin, jos tulisi joku kiltti ja sitoutumishaluinen vastaan niin ahdistun ihan suunnattomasti. En usko että on mitään tyttöystävää, sen verran on meillä yhteisiä kavereita ja ollaan aina miehen kämpillä. Ollaan tosiaan julkisesti Tehty lasten kanssa yhdessä Kaikkea mutta ei kahdestaan.
-ap
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 23:16"]
Onpas masentavia tarinoita, toisaalta kiva etten olekaan yksin tällaisen asian kanssa! Tein juuri samantapaisesta tilanteesta ketjun pari päivää sitten, olemme siis tapailleet 10 kk ja minulle selvisi, että mies etsii edelleen seuraa deittipalstoilta. En pystynyt vaatimaan miestä tilille asiasta, mutta ilmoitin että haluaisin seurustella ja syytin aikani tuhlaamisesta. Mies lähinnä loukkaantui syyllistämisestä. Olen niin kiintynyt mieheen etten pysty lopettamaan tapailua ainakaan juuri nyt, mutta päätin että alan itsekin tapailla muitakin. Päätös tosin vielä hieman horjuu, tuntuu kauhealta ajatella että jonkun muun kanssa tapailu etenisikin pitkälle ja joutuisin salailemaan tältä vakituisemmalta mieheltä lemmenleikkejä muiden kanssa. Tuntuu kuitenkin, että kun hän on itse sanonut, että haluaa tuntea vuoden ennen seurustelua, niin kai nyt nämä jäljellä olevat 2 kk voisin vielä katsella mihin tilanne etenee. Tässä on myös se, että olemme asuneet kaukana toisistamme mutta nyt muutan hänen lähelleen. En siis ainakaan virallisesti miehen perässä vaan tämä oli suunnitteilla jo aiemmin. Niin ja kauheaa että jotkut miehet eivät edes suostu näyttäytymään julkisesti teidän kanssa. "Minun" mieheni on jonkin verran esitellyt minua ystävilleen.
Tämä ei valitettavasti ole edes ensimmäinen mies, jonka kanssa olen jäänyt jumittamaan tällaiseen tilanteeseen. Mitä ilmeisimmin minussa on jotain vikaa. Mutta kiva tosiaan että meitä on muitakin.
[/quote]
Heh, me ollaan tapailtu samaa miestä :) Ei kyllä vielä naurata, mutta toivottavasti myöhemmin...
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 14:05"]Tiedätkö, mitä tälle edelliselle miehelle nyt kuuluu? Jatkaako tapailujaan eri naisten kanssa?
[/quote]
Facebookin kautta tiedän ainoastaan että on edelleen sinkku. Voisin veikata että joku vakkarinainen kuitenkin löytyy, mutta ei seurustele, elelee niinkuin ennenkin.
Kun laitoin välit ns poikki, mies otti sen hyvin. Sanoi että harmittaa koska tykkäsi musta kovasti, mutta oli toisaalta iloinenkin puolestani.
-Ap
Mihin tulokseen olet tullut, samassa tilanteessa painiva?
-Ap
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 20:35"]Onko kkukaan teistä saanut tuollaista miestä puhumaan vakavasti suhteesta? Ovatko miehet esitelleet teidät vanhemmilleen? Miten miehet reagoivat eroon? Mää niiiiin tiedän miten turhauttavaa tuossa tilanteessa on, olen sellaisessa itsekin....
[/quote]
No miten sulla on sitten käynyt?
-ap