IL:n tiedot: Gripeniä lobataan vahvasti hallituspuolueissa – hävittäjävalinta on politisoitumassa
F-35:ttä vieroksutaan sen amerikkalaisuuden takia, kertovat eri puoluelähteet. Hävittäjävalinta repii hallitusta sisäisesti: osa kansanedustajista pelkää Suomen suomettuvan.
Suomen seuraava hävittäjävalinta on politisoitumassa.
Iltalehti on haastatellut aiheesta useita ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikuttajia. Asian arkaluonteisuuden takia he esiintyvät artikkelissa nimettöminä.
IL:n tietojen mukaan eri hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä lobataan vahvasti ruotsalaisen Jas Gripenin valinnan puolesta.
– Keskustalaiset, vasemmistoliittolaiset ja osa demareista haluaisi valita Gripenin. Näiden puolueiden eri kansanedustajat ovat ilmaisseet kannattavansa ruotsalaishävittäjän ostamista, merkittävä hallitusvaikuttaja kertoo.
– He selvästi vierastavat amerikkalaisen hävittäjän valintaa. Kaiketi he kokevat, että amerikkalaisen koneen ostamista olisi vaikeaa perustella heidän omille viiteryhmilleen, hallitusvaikuttaja jatkaa. Hän kertoo, että näissä poliitikkojen välisissä keskusteluissa koneen suorituskyky ei ole ollut ykköskriteeri hävittäjän valinnalle.
Eräs keskustavaikuttaja vahvistaa IL:lle lämpenevänsä eurooppalaiselle hävittäjälle.
– Kun olen tällaisen eurooppalaisen puolustuksen kannattaja, EU:n puolustusyhteistyön kannattaja, niin kyllä minä tietysti periaatteen tasolla olen enemmän eurooppalaisen ratkaisun, oli se sitten mikä hyvänsä, kannalla, keskustalainen kertoo.
Vanhasen Gripen-sympatia
Hallituspuolueiden edustajat arvioivat asetelmaa siten, että keskustassa Gripenin kannattajat saavat tukea entisen keskustalaisen pääministerin ja nykyisen kansanedustajan Matti Vanhasen auktoriteetista.
Vanhanen suhtautui omakustannekirjassaan myönteisesti ruotsalaisen Gripenin valintaan jo vuonna 2016.
– Mikäli ruotsalaisvalmisteiset hävittäjät vastaisivat tarpeitamme, jokainen osaa nähdä, millaisia myönteisiä kehitysnäkymiä kauppa voisi avata ilmavoimiemme yhteistyössä. Päättäjät joutuvat ratkaisun tausta-arvioinnissa nojaamaan hyvin suppeaan joukkoon ilmasodankäynnin teknologian osaajia, Vanhanen kirjoitti.
Vanhasen lausuntoa tulkittiin siten, että hän ei täysin luottanut viisi konevaihtoa suorituskyvyn mukaiseen paremmuusjärjestykseen laittavien asiantuntijoiden työhön.
Hallituspuolue vasemmistoliitossa on vanhaa antiamerikkalaisuutta.
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Markus Mustajärvi ei ole peitellyt Gripen-sympatiaansa.
– Tekisin hiljaisen kaupan ruotsalaisten kanssa siitä, voitaisiinko ruotsalaisen vaihtoehdon yhteydessä pohtia muita yhteistyömahdollisuuksia. Minulla on sellainen haju, että heillä on tarve esimerkiksi laivaston uusimiselle, Mustajärvi sanoi hiljattain puoluelehti Kansan Uutisissa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c81f63ee-9bf0-4139-a1d0-221a4d851…
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gripenit ovat hieman keskeneräisiä koneita, vaikka niissä on varmasti paljon hyviäkin ominaisuuksia. Ne voivat kehittyä vuosien kuluessa entistä paremmiksi.
Gripenit on lakkautettu, Ruotsi kehittää jo uutta hävittäjää muiden kanssa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/46d32e1f-cdd6-42b7-8ec0-a3a1570ad12e
Siksi Suomi saakin Gripeneitä niin halvalla ja sen takia niitä hankitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pilatkaa nyt vielä tämäkin valitsemalla huonoin vaihtoehto.
Mikä nyt sitten on se huonoin vaihtoehto? Itselleni se ei ole Gripen vaan Rafale ja Typhoon koska molemmat ovat vanhoja koneita joista luovutaan melko pian uuden Tempestin myötä.
F-35 olisi upea, jos sitä vielä olisi varaa lentää ja korjata. Mutta se vaatisi budjetin 2-3-kertaistamista vähintään.
Ruotsi on mukana Tempestin kehittelyssä, yhtenä maana. Arvaa keneltä ne rahkeet loppuu aikaisemmin oman hävittäjän päivittämisessä. Ruotsi =Gripen vai Britannia, Saksa etc. = Eurofighter.
Gripen olisi huonoin vaihtoehto 4.sukupolven hävittäjistä, ainakin pidemmällä aikavälillä.
F35 oli Sveitsin vertailussa halvin vaihtoehto käyttökulujen puolesta. Se mitä tuohon sitten laskettiin on eri asia.
mies53v
Jos katsotaan toteutuneita käyttökuluja eri maissa, niin F35 on ollut täysin omissa sfääreissään verratuna muihin koneisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä halua Gripenin Suomelle, koska tietää ettei siitä ole vaaraa.
Gripen on ensisijaisesti suunniteltu Venäjän hävittäjien torjuntaan ja muihin monitoimitehtöviin nimenomaan Skandinavian/Itämeren alueella Venäjöä vastaan.
Sittenhän on loistava paketti kun on meidän F-35:t ja Ruotsin Gripenit. Se on melkoinen pelote Venäjällekin.
Nyt narraat, Venäjä ei pelkää mitään. Venäjällä on tuhansia lentokoneita ja lukuisia ohjuksia. Kaikki Suomen lentokoneet pudotetaan yhden päivän taisteluissa.
Venäjällä ei ole kalustoa tähän. Maassa olevia koneita pystyvät tuhoamaan, mutta ilmasta vain sattumalla ja tuurilla. Sitten kun täällä on F-35.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gripenit ovat hieman keskeneräisiä koneita, vaikka niissä on varmasti paljon hyviäkin ominaisuuksia. Ne voivat kehittyä vuosien kuluessa entistä paremmiksi.
Gripenit on lakkautettu, Ruotsi kehittää jo uutta hävittäjää muiden kanssa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/46d32e1f-cdd6-42b7-8ec0-a3a1570ad12e
Tempest lentää laajemmassa mittakaavassa jokus 40-luvun alkupuolella ehkä.
Ellei sitten dronet ole kokonaan syrjäyttäneet siihen mennessä miehitettyjä koneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pilatkaa nyt vielä tämäkin valitsemalla huonoin vaihtoehto.
Mikä nyt sitten on se huonoin vaihtoehto? Itselleni se ei ole Gripen vaan Rafale ja Typhoon koska molemmat ovat vanhoja koneita joista luovutaan melko pian uuden Tempestin myötä.
F-35 olisi upea, jos sitä vielä olisi varaa lentää ja korjata. Mutta se vaatisi budjetin 2-3-kertaistamista vähintään.
Sitten lisätään budjettia jos on tarve. Tuo on sellainen hankinta että liian huonon ja ei riittävän uskottavan laitteen hommaaminen on rahan täyttä tuhlaamista koska se ei toimi siinä tarkoituksessa mihin sitä tarvitaan.
Jännä miten nää heittää miljoonia sinne ja velkamiljardeja tänne silmää räpäyttämättä vaikkei niillä rahoilla edes saisi mitään konkreettista mutta sitten tällaisessa ruvetaan tinkimään jostain pikkukuluista.
Pikkukuluista?
Tässähän puhutaan elinkaaren aikana valtavista summista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä halua Gripenin Suomelle, koska tietää ettei siitä ole vaaraa.
Gripen on ensisijaisesti suunniteltu Venäjän hävittäjien torjuntaan ja muihin monitoimitehtöviin nimenomaan Skandinavian/Itämeren alueella Venäjöä vastaan.
Sittenhän on loistava paketti kun on meidän F-35:t ja Ruotsin Gripenit. Se on melkoinen pelote Venäjällekin.
Nyt narraat, Venäjä ei pelkää mitään. Venäjällä on tuhansia lentokoneita ja lukuisia ohjuksia. Kaikki Suomen lentokoneet pudotetaan yhden päivän taisteluissa.
Haha, huvittavaa. Venäjällä on pari-kolme sataa modernimpaa taisteluhävittäjää. Missään olosuhteissa se ei saa niistä kerrallaan ilmaan Suomea vastaan kuin joitain kymmeniä. Määrällisesti siis ollaan tasaväkisiä. Suomella on kotikenttäetu, kuten esim. oma ilmatorjunta ja kattava tilannekuva sekä lyhyt kääntöaika vs. pitkä ilmassaoloaika. HX tulee konetyypistä riippumatta joka tapauksessa olemaan näitä vastaan vahvempi järjestelmä.
Venäjän ilmavoimilla on yli 3000 lentokonetta ja Venäjä toki kykenee tarvittaessa valmistamaan melko lyhyessä ajassa useita tuhansia koneita lisää. Suomi ei edes kykene valmistamaan nykyaikaisia lentokoneita.
Jos pystyt kertomaan, mistä olet saanut tuollaisen käsityksen:"Missään olosuhteissa se ei saa niistä kerrallaan ilmaan Suomea vastaan kuin joitain kymmeniä.", "Määrällisesti siis ollaan tasaväkisiä. ",
niin olisi helpompaa ymmärtää kirjoitustasi.Käsityksesi ei kuulosta vähimmässä määrässäkään uskottavalta.
Ainoa kysymys vaan on että miksei ne sitten valmista😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sveitsin testilento-ongelma herättää kysymyksen, kuinka valmiiksi Saab ehtii saada Gripen-hävittäjän Suomea varten"
Vastaus: Ei mitenkään. Ruotsi itsekin rakentaa ja uutta konetyyppiä. Toki hölmöiltä kannattaa ottaa ensin rahat pois.
https://www.ts.fi/uutiset/4618355/Sveitsin+testilentoongelma+herattaa+k…
Niin, huomaathan myös että "rahat pois hölmöiltä" on myös Yhdysvaltain strateginen asema F-35:lle. Se on vientikone, jota myydään minne tahansa kuin saippuaa konsanaan. Oma ilmaherruushävittäjänsä F22 Raptor on huippusalaista teknologiaa, eikä sitä saa myydä ulkomaille.
Kaikilla suunnitteluun osallistuvilla mailla ja sotalentokonevalmistajilla on aina putkessa seuraavan sukupolven konetyyppien kehittäminen. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Mikään kone ei ole ikuinen. Nykykoneet vanhenevat ja uuden kehittäminen vie kymmeniä vuosia. Koneita tarvitsevan on ostettava sitä, mitä kulloinkin on valmiina saatavilla. Ei voi jäädä odottelemaan vuosikymmeniä mahdollisesti sitä seuraavaa parempaa.
F22:sta ei ole valmistettu pitkiin aikoihin ja nykyisiäkin ollaan laittamssa koipussiin, koska F35 on riittävän hyvä korvaamaan sen.
Nellis AFB aggressors, F-35 pilots ‘punish’ blue air to develop unstoppable force
NELLIS AIR FORCE BASE, Nev. (AFNS) --
At exercise Red Flag-Nellis, blue air pilots climb into their jets, don their helmets, buckle in and take off into the wild blue yonder.
They’ve conducted their intel and mission planning, but when their wheels lift up from the flightline and the friendly view of the Las Vegas Strip fades away as they reach the Nevada Test and Training Range, it’s game on. The aggressors are waiting.
During Red Flag-Nellis 21-3, blue air participants will for the first time go head-to-head with F-35 Lightning II aggressor pilots, making already daunting training scenarios all that more difficult to successfully overcome.
Col. Scott Mills, 57th Operations Group commander and an F-35 aggressor pilot, said Red Flag originated as an air-to-air fight of blue players against red players, but it has advanced in every domain.
“I have air-to-air aggressors. I have surface-to-air aggressors. I have space and information aggressors,” he said. “The aggressor is the person who's here to train blue by providing a realistic and robust adversary that they, being blue, have to actively fight against. They have to use every bit of the capabilities that they have and every bit of integration that they can compile to achieve what their intent is for that day.
“Knowing what I know about those blue air capabilities and the blue air integration, my job is to pick that apart, to pull at the seams,” he continued. “The aggressor nation here is one of the best in the world at finding those niches, finding those gaps and seams, and absolutely punishing those mistakes that blue air makes.”
Lt. Col. Chris Finkenstadt, 64th Aggressor Squadron commander, said F-35s are being introduced this Red Flag to expand upon the F-16 Fighting Falcon aggressors’ threat capabilities. He said this changes the scenario so it more accurately represents advanced enemy fighters.
While F-35s have augmented aggressors in previous Red Flag exercises, they have not been manned by dedicated aggressor pilots.
Vierailija kirjoitti:
Oliko näitä ketjuja enemmänkin vai katosiko tästä taas puolet kommenteista jostain syystä?
Samaa mietin. En löytänyt omaa kommenttiani, jossa totesin seuraavaa:
Outoa, jos amerikkalaiskoneita vieroksutaan kaikkien Hornet-vuosien jälkeen.
Toiset kommenttini:
Suosikkini on Super Hornet.
Kone kannattaa hankkia Nato-maalta.
Vierailija kirjoitti:
"Sveitsin testilento-ongelma herättää kysymyksen, kuinka valmiiksi Saab ehtii saada Gripen-hävittäjän Suomea varten"
Vastaus: Ei mitenkään. Ruotsi itsekin rakentaa ja uutta konetyyppiä. Toki hölmöiltä kannattaa ottaa ensin rahat pois.
https://www.ts.fi/uutiset/4618355/Sveitsin+testilentoongelma+herattaa+k…
Tempest on 6. sukupolven kone ja tulee olemaan aivan sikahintainen. Ja sen normaaliin käyttölaajuuteen tulee kulumaan valtavasti vielä aikaa.
Venäjä fanit täällä taas fanittaa romujaan
“What aggressors are able to present to them is a more challenging problem for blue air assault,” he said. “The aggressors know the threat replication a little bit better, and they have studied the adversary and the way that the adversary would actually react to a specific situation. Based on our focus toward great power competition, we need to make sure that those guys are ready, and we do that by presenting the best possible atmosphere we can.”
Mills said the addition of the F-35 will showcase what blue can do against low-observable type threats similar to what adversaries are developing.
“At the end of the day, my job is not to give blue an easy day. My job is to give blue the absolute toughest day that I can. And the way for me to do that is to bring the F-35 into the fight. And the F-35 is going to make it exceptionally difficult for blue to achieve their objectives. They're going to need to take every bit of capability they have, every bit of integration they can, to achieve their intent,” Mills said.
During the initial sorties, there are a lot of red air victories. Blue air pilots go up preparing for a one-to-two-hour fight, but because of a tactical mistake, red air capitalizes on that error and sends them back quickly.
“It’s a defeating call hearing your call sign and dead,” Mills said.
As a former blue air pilot who lost to previous aggressors, he said the debrief after each mission is invaluable, because that’s when pilots re-attack their mission planning. They look at how they reacted, what the threat was, what they didn’t see and what they didn’t do.
“The first two days, blue's nose gets pretty bloodied. And then by the end of week one, you start to see their lessons learned are getting passed around and they're starting to figure things out a little bit,” Finkenstadt said. “Then, day one or two of week two, they may get their nose bloodied again, because we tend to ramp it up a little bit. It usually takes a couple of days to start figuring out different game plans and how they want to package their forces to solve their problems.”
Mills recalled when he had his first blue air victory.
“I remember it like it was yesterday. That was a day when I realized that it's one thing to train by yourself as one asset and to see the limitations of your own capabilities. But at the end of the day, when you put us all together on one playing field and you watch what we can do against an incredibly robust, aggressive force, when we work together, it's an amazing site,” Mills said.
Now as an aggressor pilot, he said it’s a great feeling to hear lessons learned and to see growth.
“We see walls come down between communities. We see stovepipes disappear. We see teams that have never before worked together, not only working together, but truly integrating their capabilities to achieve an end result. And I'll tell you when blue air does that, it's exceptionally difficult for red air to pull that game plan apart,” he said.
“At the end of the day, the truth is that no one of us, no one capability is outstanding or the best in the world. Our outstanding capability comes from the fact that we work together well through exercises like this,” Mills added. “We operate across our joint and coalition partners to form one truly unstoppable blue force.”
mies53v
Sveitsi valitsi jo kertaalleen Gripenin. Itävalta olisi valinnut Gripenin (jälkikäteen myönnetty), mutta Eurofighter laittoi niin paljon korruptiorahaa sisään, että Gripen saatiin ohitetuksi valinnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pilatkaa nyt vielä tämäkin valitsemalla huonoin vaihtoehto.
Mikä nyt sitten on se huonoin vaihtoehto? Itselleni se ei ole Gripen vaan Rafale ja Typhoon koska molemmat ovat vanhoja koneita joista luovutaan melko pian uuden Tempestin myötä.
F-35 olisi upea, jos sitä vielä olisi varaa lentää ja korjata. Mutta se vaatisi budjetin 2-3-kertaistamista vähintään.
Typhoon ei ole tarpeeksi luotettava. Mutta Rafale olisi kyllä erinomainen kone. Sekin on tosin kallis kone myös käyttökuluiltaan. Gripen E on kuitenkin Suomelle ihan riittävän hyvä.
Mitään todellista sotaahan ei Suomi hävittäjillä ikinä voittaisi olipa valinta ihan mikä tahansa. Silloin Suomella pitäisi olla jotain järeää ohjuskalustoa ja ohjustorjuntajärjestelmiä ja näitä ei Suomella ole.
F-35:n ostamalla saa käytännössä USAn turvatakuut, koska eivät tietenkään halua noiden koneiden päätyvän Venäjälle tai edes Venäjän tuhoamiksi... ;)
Vierailija kirjoitti:
F-35:n ostamalla saa käytännössä USAn turvatakuut, koska eivät tietenkään halua noiden koneiden päätyvän Venäjälle tai edes Venäjän tuhoamiksi... ;)
No se voi ollakin ainoa todellinen järkisyy hankkia nuo koneet. Mutta ärsyttää vain kun hankintaa yritetään väkisin perustella ihan muilla syillä.
Oikeasti me ei haluttaisi F-35 vaan sen koneen mikä korvaa F-35. Halvempi, luotettavampi ja parempi. F-35 on suunniteltu tuomaan töitä amerikkalaisille
Eikö tuo ajatusmalli, että vasemmisto olisi itäänpäin kallellaan, ole jo aika vanha? Neuvostoliiton aikana näin ehkä oli, mutta nykyäänhän ne on ensimmäisenä arvostelemassa idän ihmisoikeuksia/ympäristö juttuja yms.
Gripen on hjyvä, tosi hjyvä kone, osta osta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä halua Gripenin Suomelle, koska tietää ettei siitä ole vaaraa.
Gripen on ensisijaisesti suunniteltu Venäjän hävittäjien torjuntaan ja muihin monitoimitehtöviin nimenomaan Skandinavian/Itämeren alueella Venäjöä vastaan.
Sittenhän on loistava paketti kun on meidän F-35:t ja Ruotsin Gripenit. Se on melkoinen pelote Venäjällekin.
Nyt narraat, Venäjä ei pelkää mitään. Venäjällä on tuhansia lentokoneita ja lukuisia ohjuksia. Kaikki Suomen lentokoneet pudotetaan yhden päivän taisteluissa.
Haha, huvittavaa. Venäjällä on pari-kolme sataa modernimpaa taisteluhävittäjää. Missään olosuhteissa se ei saa niistä kerrallaan ilmaan Suomea vastaan kuin joitain kymmeniä. Määrällisesti siis ollaan tasaväkisiä. Suomella on kotikenttäetu, kuten esim. oma ilmatorjunta ja kattava tilannekuva sekä lyhyt kääntöaika vs. pitkä ilmassaoloaika. HX tulee konetyypistä riippumatta joka tapauksessa olemaan näitä vastaan vahvempi järjestelmä.
Venäjän ilmavoimilla on yli 3000 lentokonetta ja Venäjä toki kykenee tarvittaessa valmistamaan melko lyhyessä ajassa useita tuhansia koneita lisää. Suomi ei edes kykene valmistamaan nykyaikaisia lentokoneita.
Jos pystyt kertomaan, mistä olet saanut tuollaisen käsityksen:"Missään olosuhteissa se ei saa niistä kerrallaan ilmaan Suomea vastaan kuin joitain kymmeniä.", "Määrällisesti siis ollaan tasaväkisiä. ",
niin olisi helpompaa ymmärtää kirjoitustasi.Käsityksesi ei kuulosta vähimmässä määrässäkään uskottavalta.
Ainoa kysymys vaan on että miksei ne sitten valmista😂
Venäjän ilmavoimille on tulossa lähes satakunta SU-57 koneita 20-luvulla käyttöön. Lisäksi Mig-40 koneita odotetaan tuotantoon joskus 20-luvun aikana. Mig-40 on suunniteltu niin että se lentää erittäin korkealla hyvin suurella nopeudella.
Täytyykö sen koneen olla niin hyvä? Sillähän lennetään vain harjoituksissa ja joskus tunnistuslentoja. Sodan aikana koneet pysyisivät kuitenkin visusti bunkkereissa. Onhan se nähty.