IL:n tiedot: Gripeniä lobataan vahvasti hallituspuolueissa – hävittäjävalinta on politisoitumassa
F-35:ttä vieroksutaan sen amerikkalaisuuden takia, kertovat eri puoluelähteet. Hävittäjävalinta repii hallitusta sisäisesti: osa kansanedustajista pelkää Suomen suomettuvan.
Suomen seuraava hävittäjävalinta on politisoitumassa.
Iltalehti on haastatellut aiheesta useita ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikuttajia. Asian arkaluonteisuuden takia he esiintyvät artikkelissa nimettöminä.
IL:n tietojen mukaan eri hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä lobataan vahvasti ruotsalaisen Jas Gripenin valinnan puolesta.
– Keskustalaiset, vasemmistoliittolaiset ja osa demareista haluaisi valita Gripenin. Näiden puolueiden eri kansanedustajat ovat ilmaisseet kannattavansa ruotsalaishävittäjän ostamista, merkittävä hallitusvaikuttaja kertoo.
– He selvästi vierastavat amerikkalaisen hävittäjän valintaa. Kaiketi he kokevat, että amerikkalaisen koneen ostamista olisi vaikeaa perustella heidän omille viiteryhmilleen, hallitusvaikuttaja jatkaa. Hän kertoo, että näissä poliitikkojen välisissä keskusteluissa koneen suorituskyky ei ole ollut ykköskriteeri hävittäjän valinnalle.
Eräs keskustavaikuttaja vahvistaa IL:lle lämpenevänsä eurooppalaiselle hävittäjälle.
– Kun olen tällaisen eurooppalaisen puolustuksen kannattaja, EU:n puolustusyhteistyön kannattaja, niin kyllä minä tietysti periaatteen tasolla olen enemmän eurooppalaisen ratkaisun, oli se sitten mikä hyvänsä, kannalla, keskustalainen kertoo.
Vanhasen Gripen-sympatia
Hallituspuolueiden edustajat arvioivat asetelmaa siten, että keskustassa Gripenin kannattajat saavat tukea entisen keskustalaisen pääministerin ja nykyisen kansanedustajan Matti Vanhasen auktoriteetista.
Vanhanen suhtautui omakustannekirjassaan myönteisesti ruotsalaisen Gripenin valintaan jo vuonna 2016.
– Mikäli ruotsalaisvalmisteiset hävittäjät vastaisivat tarpeitamme, jokainen osaa nähdä, millaisia myönteisiä kehitysnäkymiä kauppa voisi avata ilmavoimiemme yhteistyössä. Päättäjät joutuvat ratkaisun tausta-arvioinnissa nojaamaan hyvin suppeaan joukkoon ilmasodankäynnin teknologian osaajia, Vanhanen kirjoitti.
Vanhasen lausuntoa tulkittiin siten, että hän ei täysin luottanut viisi konevaihtoa suorituskyvyn mukaiseen paremmuusjärjestykseen laittavien asiantuntijoiden työhön.
Hallituspuolue vasemmistoliitossa on vanhaa antiamerikkalaisuutta.
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Markus Mustajärvi ei ole peitellyt Gripen-sympatiaansa.
– Tekisin hiljaisen kaupan ruotsalaisten kanssa siitä, voitaisiinko ruotsalaisen vaihtoehdon yhteydessä pohtia muita yhteistyömahdollisuuksia. Minulla on sellainen haju, että heillä on tarve esimerkiksi laivaston uusimiselle, Mustajärvi sanoi hiljattain puoluelehti Kansan Uutisissa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c81f63ee-9bf0-4139-a1d0-221a4d851…
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän Venäjän isot maatutka-asemat näkee F35:t.
Myös Ruotsi ainakin väittää, että heidän ilmavalvontakoneensa kyllä pystyy näkemään F35:t ja samoin venäläisten uusin ilmavalvontakone.
Toki nuo kaikki on itsekin alttiita hyökkäyksille.
The F-35 has hit another snag — this time because it is just too good
The F-35 has hit yet another snag. During a recent exercise at Mountain Home Air Force Base in Idaho, US Air Force F-35A pilots set out to practice evading surface-to-air missiles, but they could not, because the SAM radars on the ground could not even find the ultra-stealthy planes.
"If they never saw us, they couldn't target us," said Lt. Col. George Watkins, commander of the 34th Fighter Squadron at Hill Air Force Base, Utah, told the Air Force Times.
To participate in the exercise as planned, the F-35As had to turn on their transponders, essentially announcing their presence so the SAM sites could see and engage them.
"We basically told them where we were at and said, 'Hey, try to shoot at us,'" said Watkins.
Had Watkins and crew not turned on their transponders, "most likely we would not have suffered a single loss from any SAM threats while we were training at Mountain Home."
https://www.businessinsider.com/f-35-too-stealthy-2016-8?r=US&IR=T
mies53v

😜 👌
Vierailija kirjoitti:
F-35:n ostamalla saa käytännössä USAn turvatakuut, koska eivät tietenkään halua noiden koneiden päätyvän Venäjälle tai edes Venäjän tuhoamiksi... ;)
Yhdysvalloilla on resursseja ja tahtoa päivittää konetta ja ilmataisteluohjuksia tulevaisuudessakin.
Kepulaiset ovat ymmärtäneet väärin Kekkosen perinnön. Luulen Neuvostoliiton olleen Kekkosen mielessä aina agressiivinen imperialistinen sotilasdiktatuuri. Kyllä tuon ajan poliitikot aivan taatusti tiesivät totuuden neuvosto todellisuudesta. Kekkonen löysi keinot tulla sen kanssa toimeen. Amerikkalaisten intresseissä on varmasti että Suomi pysyy itsenäisenä. Ollen miinana Venäjän tiellä jos sattuisi syttymään sota.
Suomen hankittava parhaaksi arvioitu hävittäjä – HX-hankkeen politisoituminen olisi Suomelle tappioksi
https://timoheinonen.fi/suomen-hankittava-parhaaksi-arvioitu-havittaja-…
Hei po-po-poliitikot! Älkää nyt sabotoiko ilmapuolustuskykyämme.
Kekkonen on kuollut jo kirjoitti:
Se on näköjään poliittinen tunkkainen "toveriverkosto" aktivoitunut jälleen kerran lobbaamaan länttä vastaan ja itänaapurimme puolesta..
"Venäjän vaikutusvalta hallituspuolueisiin on kansallinen turvallisuusriski."
Epäpätevien ihmisten "poliitikkojen" ei pitäisi ottaa kantaa asioihin mistä he eivät tiedä mitään. Marin onneksi ymmärsi olla puuttumatta itse hankintaan, lukuunottamatta hankintaan liittyvien määrärahojen rajaamista.
mies53v
Me hankitaan F/A-18 Hornet eikä mittään muuta.
Vanhentuville neljännen sukupolven hävittäjille kuten Gripenille ei ole enää käyttöä 2040-2050-luvuilla.
Minä näistä en hirveästi tiedä, mutta kaikki muut paitsi F35 joka on 2006 vuodesta eteenpäin tehty vehje ja kaikki muut on 80-luvun tuotteita paitsi superhornet joka on vaan päivitetty versio 70-luvun lopun vehkeestä, niin jos tässä on tarkoitus mennä seuraavat 30v eteenpäin, niin mitä sitä vanhaa paskaa ostamaan? Jos ei F35 kelpaa, niin ootellaan jotain uudempaa, mitä noita jo yli 30v vanhoja ostelemaan? Nykyiset hornetit on kuitenkin 40v vanhaa tekniikkaa, niin paljoako se 10v eteenpäin tekniikassa muuttaa mitään? Jotkut grippenit olisivat poistuessaan jo 60v vanhoja. Sekä jos jenkit on valmiina tinkimään F35 hinnasta aivan hitosti Suomelle, niin eikö kannata ostaa ja eiköhän ne hornetin jenkki pommit ole yhteensopivia tuohonkin? Koita siinä laittaa niitä johonkin ranskalaiseen.
Pääkirjoitus: Aivan kuin osa poliitikoista olisi ostamassa hävittäjiä Venäjälle 🙂
"Suomen edessä oleva päätös uusista hävittäjistä uhkaa kovaa vauhtia suomettua, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen."
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/1328af91-a3b5-4cc3-af5f-d2bef58…
Vierailija kirjoitti:
Koko konetta ei ole edes olemassa.
Etu olisi kriisissä tripajoukot, jos kimpassa toimimme tai totuus Ruotsi jatkaa linjallaan. Ei sodi, vaan lähettää lähi-idän osaston tänne.
Niin? Mitä sitten, mitä tuo muka todistaa? Olihan F-35:n vielä puoli vuosikymmentä sitten täysin farssina pidetty maailman kallein epäonnistuminen, jolla naurettiin tuulareiden ja alan tietäjienkin toimesta ihan yleisesti.
Vierailija kirjoitti:
F-35:n ostamalla saa käytännössä USAn turvatakuut, koska eivät tietenkään halua noiden koneiden päätyvän Venäjälle tai edes Venäjän tuhoamiksi... ;)
Samanlaiset turvatakuut, kuin joilla USA suojeli Iranille myytyjä F-14 koneita Phoenix-ohjuksineen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolustusvoimat tulevat esittämään hankittavaksi sen HX-kandidaatin jolla on todennettu simuloidussa sotapelissä kaikista korkein sotilaallinen suorituskyky osana koko puolustusjärjestelmäämme.
Eli koneen ei tarvitse olla testeissä olemassa tai kyetä oikeasti lentämään jotta se voi voittaa? Tarvitaan vain hieno simulaattori. Hieno homma.
Lentämättömyyteen ja hienoon simulaattoriinhan perustuu nimenomaan F-35. Raha ei riitä lentotunteihin ja koulutus perustuu 80-prosenttisesti simukoulutukseen. Kuulostaapa lupaavalta... Ja koska lentotunteja ei ole ja suuremmat remontitkin tehdään ulkomailla, taitaa mekaanikkojenkin osaaminen olla vähän sinnepäin tulevaisuudessa.
Noh, idässä ainakin tykätään kun koko Naton pilottikanta koostuu suurilta osin tietokonepelaajista.
Venäjän pelko F-35 hävittäjää kohtaan on perusteltua
"Venäjä pelkää F-35 hävittäjää eikä pelko ole aiheetonta. Amerikkalainen uudenajan hävittäjä nöyryyttää Lähi-idässä Venäjää, Syyriaa ja Irania. "
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/majuripasi/venajan-pelko-f-35-havittaj…
Vierailija kirjoitti:
Pääkirjoitus: Aivan kuin osa poliitikoista olisi ostamassa hävittäjiä Venäjälle 🙂
"Suomen edessä oleva päätös uusista hävittäjistä uhkaa kovaa vauhtia suomettua, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen."
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/1328af91-a3b5-4cc3-af5f-d2bef58…
Moskovan Tiltut ulos eduskunnasta ja politiikasta
YYA Boomers kirjoitti:
Kekkonen on kuollut jo kirjoitti:
Se on näköjään poliittinen tunkkainen "toveriverkosto" aktivoitunut jälleen kerran lobbaamaan länttä vastaan ja itänaapurimme puolesta..
"Venäjän vaikutusvalta hallituspuolueisiin on kansallinen turvallisuusriski."
Siellä on kuulemma tuomioja vauhdissa ainakin demareilta. En tiedä eikö tuo ole huomannut neuvostoliiton kaatuneen eli enää noita ei tarvitsisi kumarrella. Toisaalta ukko voisi siirtyä vapaaehtoisesti eläkkeelle kun ei tunnu kykenevän pysymään maailman menon mukana. Samoin väyrynen ja muutama muu vanha lausuntoautomaatti.
Kyllä tästä röyhkeästä sekaantumisesta ja suhmuroinnista pitäisi antaa vähintäänkin vakavat varoitukset mukana oleville konspiraattoreille aivan kuten Vasemmistoliiton edustajille Markus Mustajärvelle ja Johannes Yrttiaholle annettiin yrityksistä saada aikaiseksi hävittäjähankinnan siirtoa. .

Kenkää samantien. 😃
Juu ei. Poliitikot pysykööt omassa lestissään ettekä ala sössimään hävittäjähankintoja. Teillä ei riitä kompetenssi mitenkään arvioimaan mikä hävittäjä olisi Suomelle paras. Antaa nyt vaan ammattilaisten ja asiantuntijoiden tehdä työnsä rauhassa.