Lue keskustelun säännöt.
neito pulassa
21.01.2015 |
Mitä mä teen? Ollaan oltu miehen kanssa 15v yhdessä. Meillä on 2 lasta (toinen koulussa), joista nuorimmainen tuli vähän vahinkona. Lasten syntymien välissä mies on alkanut tökkiä oikeasti enemmän ja enemmän. Ihan hyvä mies se on, mut ensin vaikka kotityöt ja --tavat, niin aarrgh!! Ei vaan voi toimia niin että mä viihtyisin omassa kodissani, vaatteet on hujan hajan ja siellä täällä pientä sotkua. Sitten se s*tanan itepäisyys, mä teen niiku mä haluun. Sit vielä kotiremppa - ei mikään remonttireiska taitojen eikä nopeuden suhteen. Pientä huonetta väsännyt yli vuoden!
Mutjoo, suhde on aivan lässähtänyt tunnetasolla, ollu jo kauan. Mies ei näytä juuri mitään tunteita. Lähinnä vaan ärsyttää olla yhdessä kotona vaikka joskus harvoin onkin hyviä hetkiä ja mukava kaivautua toisen kainaloon. Sitten tässä kävi niin, että menin sitten vähän ihastumaan miehen kaveriin. Se vaan alkoi ykskaks jutella älyttömästi meillä käydessään vaikka aiemmin oli aika hiljainen. Ainakin mun seurassa. Meille muodostui nopeasti omat läppämme (mieskin mukana) ja sanailu vain natsas. Se tyyppi vain aina katsoi jotenkin niin lämpimästi naljaillessaan että se herätti kauan uinuneet tunteet. Säpsähdin niitä ja koitin parhaani mukaan peitellä niitä, mut sitä vaan halusi lisää. Tää siis tapahtui useamman vuoden aikana, mut toi viimeinen niitti tuli kun asuttiin samassa kaupungissa.
Kävi sit niin, että tämä miehen kaveri alkoi seurustella pitkän sinkkukauden jälkeen. Vähän tän jälkeen oltiin sitten juhlimassa ja menin puhumaan ohi suuni tälle tyypille. Se vain hymyili eikä kommentoinut oikein mitään. Kunnes sitten melkein vuotta myöhemmin antoikin yllättäen vastakaikua. Se yllätti täysin puuntakaa ja menin sekaisin. Siitä alkoi tiivis yhteydenpito ja "päätyminen" samoihin paikkoihin. Monesti yritin laittaa homman poikki, mut en vaan voinut. Eikä se ees tuntunut paskamaiselta miestä kohtaan.
Jäätiin sit kuitenkin kiinni yhteydenpidosta ja päätin että homma loppuu tähän. No more! :D mut eipä se ookkaan niin helppoo. Oon yrittänyt kaikkeni etten törmäisi tähän tyyppiin missään mut muutamat pakolliset jutut on saattanut ja tulee saattamaan meidät yhteen. Yhdessä näistä vedin vähän överiksi mieheeni liimautumisen ja tää kaveri tietty kommentoi puolihuolimattomaan tyyliinsä siihen jotain kun satuttiin kahden kesken. Sen jälkeen riitti yks pitempi katse ja siinä sitä oltiin, kaikki tunteet palas pintaan vaikka oma mies istui vieressä. Haluisin niin hitosti ottaa yhteyttä tähän tyyppiin, mut en haluais pilata uutta alkua lasteni isänkään kanssa... Ärsyttää kun nyt ei enää oo mitään päivien piristystä ja mitä oottaa kuin oli silloin ennen kärähdystä. Halusin vain purkaa sydäntä...
Kommentit (5)
Et sä lopulta ole tehnyt väärin. Ns. tulella olet leikkinyt, eli tunnetasolla pettänyt. Mutta tunteva ihminenhän sä olet ja tollanen on normaalia. Tosin nyt sun täytyy päättää mihin suuntaan kallistut. Jos päätät olla lastes isän kanssa, niin unohdat noi haihattelut ja näytät sen myös tolle miehen kaverille, eli ihastukselles.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palaa aviomiehesi luo. Rakastat häntä. Yrität nyt vaan saada avioliittonne toimimaan. Näytä miehellesi että yrität kaikkesi. Mieti miten kurjaa lapsilla on elää kun on eronneet vanhemmat. Unoha se toinen äijä, se on kuitenkin vaan pitänyt vähän hauskaa.
Rehellisen itsetutkiskelun paikka? Mitä haluat lähitulevaisuudelta ja miltä ajatus jatkamisesta miehesi kanssa tuntuu? Mun kokemuksella asiat/ihmiset eivät muutu koskaan parempaan, vaikka mun pisin suhde onkin kestänyt peräti nelisen vuotta. Toki on varmasti helpompaa jäädä suhteeseen jossa isä asuu saman katon alla ja hoitaa lapsia, mutta kyllähän tuollainen on tosi inhottavasti tehty toista kohtaan jos itsellä on mieli muualla. Samalla tavalla se multa peittää sinutkin kun aika jättää, ja tuskin kukaan pitää sinua sen parempana ihmisenä vaikka miten kovasti uhrautuisit elämäsi aikana. Ajattele näinkin, että vuoden päästä saatat olla jo kuollut vaikka vakavaan sairauteen, niin käykö silloin loppuajasta mielessä että olisinpa tehnyt asioita toisin? Kyllä se hätkäyttää kun tuttavapiiristäkin sairastuu parhaassa iässä olevia :(
t. 34v mies
Mä yritin monen monta kertaa laittaa jarrua tämän tyypin kanssa ja kertoa miten rakastan miestäni ja miten meillä menee nyt hyvin (liioittelin, halusin uskoa meillä menevän paremmin) mut sillä on ihmeellinen taipumus nähdä mun läpi ja vaistota asioita. Siinä on jotenkin vaikee pullikoida :( Sit se vielä saattaa tölväistä asiat niiku ne on, ja olla samaan aikaan raivostuttavan ymmärtäväinen ja lämminhenkinen.
Tää yrittäminen on henkisesti raskasta kun sitä on tullu tehtyä niin monta vuotta, eikä mies tunnut välittävän. Se ei ollut ees mustasukkainen siitä, että pidin yhteyttä sen kaveriin. Tai ei näyttänyt sitä. Oli se vaistonnut jotain, mut ei kai se oo ihmekkään...
Että ihan vahinkona? Niinnii.