Onko muita ex-seurakuntanuoria tai ex-uskovaisia?

Pitäisikö vastata? Siis uskon vieläkin, mutta en ole enää "uskovainen" vaa hengellinen ihminen. Olen pienestä pitäen pohtinut, että miksi vain kristinusko olisi oikeassa ja kaikki muut maailmassa väärässä. Uskoni on vain kanavoitunut laajemmaksi ja avarammaksi. 

Tämä prosessi on jatkunut koko elämäni ajan. 

Olin hurskas seurakuntanuori ja väkevästi uskoon tullut. En vieläkään tiedä, missä vaiheessa luovuin uskosta. Kaikki vain jäi vähitellen pois. Ehkä silloin, kun opettelin tupakoinnin, juopottelun, pilven polttamisen ja esiaviollisen seksin. Tai en tiedä, olenko edes luopunut. Uskon yhä todeksi kaiken sen, minkä nuorenakin, en vain elä sen opin mukaan enkä ole enää yhteydessä uskovaisiin ja seurakuntaan. Uskon yhä Jeesukseen, vanhurskauttamiseen ja armoon, mutta en ole varma, saanko koskaan armoa. Voi olla etten saa.

Minä "valaistuin" joskus 16-17 -vuotiaana jossain seurakunnan tilaisuudessa tajuamaan, että siellä puhutut asiat olivat itselleni ihan täyttä liibalaabaa. Niissä ei vaan ollut järjen hiventäkään minun mielestäni. Muutaman vuoden kyllä jaksoin hengailla kaikenlaisissa nuorten piireissä ja kyseessä oli siis ihan perus ev.lut. -meininki, ei mitään hihhulointia. 

Hihhulointiakin pääsin kyllä todistamaan hellarikaverini mukana, mutta siellä meno meni ihan yli. Joku korisi lattialla "riivaajan" hallussa ja porukka puhui kielillä. Se oli todella ahdistava paikka herkälle nuorelle, enkä päästäisi omia lapsiani sellaiseen mukaan ikimaailmassa.

Kun lopulta annoin itselleni luvan ajatella vapaasti, tuntui kuin taakka olisi pudonnut harteiltani.

Minulta tuntuu puuttuvan täysin se palikka aivoista, jota jotkut muut käyttävät uskomiseen. Minulla ei jotenkin ole sellaista ollenkaan. Tästähän oli joku tutkimuskin jokin aika sitten, kuinka osa ihmisistä ei kertakaikkiaan pysty uskomaan. 

Olen nykyään agnostikko. Katsellaan, jospa vaikka jotain olisi tai sitten ei. Elämä on mielenkiintoista, 

Hei, jos asut helsingissä suosittelen sua tulemaan Saalem-seurakunnan nuorten Fuel-iltaan ens lauantaina klo.19. Aiheena on Jumalan Armo!

Mä tulin tänne ihan mielenkiinnosta. Olen kasvanut uskovaisessa perheessä ja ollut aina ns. lapsenuskossa. Viime syksynä päätin, että haluaisin elää uskoani todeksi. Rupesin käymään Saalemin Fueleissa ja voin sanoa, että padot murtuu joka kerta ja nauretaankin jo kaverin kanssa, että turha laittaa ripsaria kun päädytään aina itkemään -ilosta! Viime syksyn aikana sain todellakin kokea, että siksi kristinusko, koska meidän Jumala on ELÄVÄ Jumala. Sain konkreettisia rukousvastauksia ja olen oppinut ehkä kuuntelemaan enemmän Jumalaa. Toki tääkin on kasvun prosessi ja olen hairahdellut tieltä, mutta se tieto, että Jumala rakastaa meitä jokaista ihan älyttömästi ja haluaa olla mukana meijän arjessa on vaan niin koskettavaa!

Jos haluutte lukea vaikuttavia juttuja niin Facessa on sellanen ku Arkipäivän Johdatuksia-ryhmä.
Jumala toimii, kuulee ja näkee jos ollaan valmiita luottamaan ja uskomaan. :)

Itse asiassa, tässä linkki: https://www.facebook.com/groups/836523546481363/?pnref=lhc

Siunausta.

vähän sama kuin 3:lla. tosin en ole koskaan harrastanut yhden illan juttuja, polttanut tupakkaa tai ollut edes kännissä, vaikka absolutisti en enää olekaan. Eli ns. "kiltti tyttö " olen edelleen. Uskosta en ole luopunut, uskon edelleen. en vain enää elä sen mukaan, en perustele mielipiteitäni uskolla, enkä ylipäätään mieti uskonasioita kovinkaan usein, rukoilen tuskin koskaan.. Seurakunta ihmisineen tuntuu täysin vieraalta, ja se onkin ehkä se syy miksi olen ne jutut jättänyt. en kokenut enää sopivani joukkoon tehtyäni muutaman erilaisen elämän ratkaisun. muutin miehen kanssa yhteen ennen naimisiin menoa, ja se oli liikaa monelle kaverilleni, ja sen jälkeen he pitivät minua luopiona.  

Kuuluin helluntaiseurakuntaan nuorempana. Olin ehkä aika naivii ja kuvittelin, että kaikki uskovat ovat ihania ja hyväsydämisiä, mutta ihmisiähän sitä vaan oltiin.
Lapsena oli mukavaa olla uskovainen koko sydämestään, käydä lastenleireillä ja pyhäkoulussa.

Sitten teininä menin fifteenleirille ja siellä tapasin muita suurenkaupungin uskovia, ulkonäköjutut oli pääasiassa ja usko hyvinkin toissijainen juttu. Menetin fifteenleirillä neitsyyteni uskovalle "isoselle" joka vaan rukoili sekstailun jälkeen että jumalanveri puhdistaa ja illalla sitten todisti saarnapöntöstä kaikkea tekopyhää. Kun niitä seksuaalisia tunteita piti tukahduttaa niin se oikeasti näytti aiheuttavan tosi paljon haittaa...piti mennä naimisiin 17-vuotiaana. Lähes kaikki sen aikaisete hellarikaverit jotka menivät nopeesti ja nuorena naimisiin, että saisivat jumalan silmien edessä panna ovat nyt 10 vuotta myöhemmin lähes kaikki eronneet.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 19:06"]

Minä "valaistuin" joskus 16-17 -vuotiaana jossain seurakunnan tilaisuudessa tajuamaan, että siellä puhutut asiat olivat itselleni ihan täyttä liibalaabaa. Niissä ei vaan ollut järjen hiventäkään minun mielestäni. Muutaman vuoden kyllä jaksoin hengailla kaikenlaisissa nuorten piireissä ja kyseessä oli siis ihan perus ev.lut. -meininki, ei mitään hihhulointia. 

Hihhulointiakin pääsin kyllä todistamaan hellarikaverini mukana, mutta siellä meno meni ihan yli. Joku korisi lattialla "riivaajan" hallussa ja porukka puhui kielillä. Se oli todella ahdistava paikka herkälle nuorelle, enkä päästäisi omia lapsiani sellaiseen mukaan ikimaailmassa.

Kun lopulta annoin itselleni luvan ajatella vapaasti, tuntui kuin taakka olisi pudonnut harteiltani.

Minulta tuntuu puuttuvan täysin se palikka aivoista, jota jotkut muut käyttävät uskomiseen. Minulla ei jotenkin ole sellaista ollenkaan. Tästähän oli joku tutkimuskin jokin aika sitten, kuinka osa ihmisistä ei kertakaikkiaan pysty uskomaan. 

Olen nykyään agnostikko. Katsellaan, jospa vaikka jotain olisi tai sitten ei. Elämä on mielenkiintoista, 

[/quote]

miksi alapeukut? onko toisen kokemus jotenkin "väärä"?

Opiskelin kirkon virkaan. Sitten huomasin tulleeni petetyksi; työ ei ollutkaan sitä, mitä oletin sen olevan. Hengellinen työ olikin hengetöntä, ja minunkin olisi pitänyt olla sitä. Erosin virasta, erosin kirkosta myös.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 21:08"]

Opiskelin kirkon virkaan. Sitten huomasin tulleeni petetyksi; työ ei ollutkaan sitä, mitä oletin sen olevan. Hengellinen työ olikin hengetöntä, ja minunkin olisi pitänyt olla sitä. Erosin virasta, erosin kirkosta myös.

[/quote]Täällä kohtalotoveri :(

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 18:54"]

Missä vaiheessa tajusitte, että kristinusko ei ollut teidän juttu?

[/quote]

Mä tajusin siinä kohtaa, kun suositulle seurakunnan nuoriso-ohjaajalle annettiin monoo. Taisin olla silloin jotain 12-13. En tietenkään satavarmaksi potkujen syytä tiedä, mutta yleisesti oltiin sitä mieltä kyseisen miehen vetämät leirit ja kerhot eivät olleet hurskaamman kirkkoväen mieleen. Leireillä ja kerhossa hän ei juurikaan jumalan sanaa tyrkyttänyt, vaan järjesti juuri sellaista toimintaa mistä me pojat tykättiin, eli kaikenlaisia pelejä (pingis, korona jne), elokuvailtoja, ja kilpailuja sekä arvontoja, missä palkintona koottavia, karkkia, jne.

No siis enhän mä koskaan mikään varsinainen uskovainen ollut, mutta 70-luvulla seurakunnan kerhossa ja leireillä käytiin hyvin yleiesti. Jopa lastenkodin "pahiksetkin" kävivät. Tosin suurin ansio oli juurikin tällä suositulla nuoriso-ohjaajalla. Kun hänelle annettiin kenkää ja tilalle tuli hurskaampi vetäjä, niin leirien ja poikakerhon kävijämäärät romahtivat ja siihen loppui myös minunkin aktiivinen seurakuntatoimintani. Kirkosta tosin erosin vasta 30 vuotta myöhemmin.

Olen ex-lahkolainen. Erosin vuosi sitten, kun lahko yritti liikaa määräillä mua ja vaikuttaa mun elämään. Uskottelin vaan itselleni, että uskoin. Pelkäsin, että muuten jään yksin.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 19:09"]

Hei, jos asut helsingissä suosittelen sua tulemaan Saalem-seurakunnan nuorten Fuel-iltaan ens lauantaina klo.19. Aiheena on Jumalan Armo!

Mä tulin tänne ihan mielenkiinnosta. Olen kasvanut uskovaisessa perheessä ja ollut aina ns. lapsenuskossa. Viime syksynä päätin, että haluaisin elää uskoani todeksi. Rupesin käymään Saalemin Fueleissa ja voin sanoa, että padot murtuu joka kerta ja nauretaankin jo kaverin kanssa, että turha laittaa ripsaria kun päädytään aina itkemään -ilosta! Viime syksyn aikana sain todellakin kokea, että siksi kristinusko, koska meidän Jumala on ELÄVÄ Jumala. Sain konkreettisia rukousvastauksia ja olen oppinut ehkä kuuntelemaan enemmän Jumalaa. Toki tääkin on kasvun prosessi ja olen hairahdellut tieltä, mutta se tieto, että Jumala rakastaa meitä jokaista ihan älyttömästi ja haluaa olla mukana meijän arjessa on vaan niin koskettavaa!

Jos haluutte lukea vaikuttavia juttuja niin Facessa on sellanen ku Arkipäivän Johdatuksia-ryhmä.
Jumala toimii, kuulee ja näkee jos ollaan valmiita luottamaan ja uskomaan. :)

Itse asiassa, tässä linkki: https://www.facebook.com/groups/836523546481363/?pnref=lhc

Siunausta.

[/quote]

Siis mitä vittua?!?! Tää ketju oli täysin selkeästi ja vailla mitään tulkintaa ex-seurakuntanuorille, sekä ex-uskovaisille ja heidä kertomuksilleen siitä, kuinka he ovat päässeet uskonnon ikeestä pois ja sinä kehtaat tulla tänne aivopesemään näitä ex-uskovaisia sinun hihhulilahkoosi?!?! Eikö teillä ole mitään häpyä???

Ootte te hihhulit kyllä niin läpeensä härskiä ja alhaista väkeä, ettei mitään rajaa!!!

Kasvoin viidesläisessä perheessä, kansanlähetyksessä. Erosin vanhasta maailmastani kun menin yliopistoon. Koen lapsuuteni ja nuoruuteni nöyryyttävänä, paljon selvittämätöntä ede,leen. Olen nykyisin ateisti ja minulla on tieteellinen maailmankuva, mutta arvostan sitä hyvää, mitä vaikkapa lut kirkko tekee TÄSSÄ elämässä. Ja tykkÄn kirkkomusiikista ja sakramenteista.

En ole ex-uskovainen, koska en ole ikinä uskonutkaan.

Olin nuorena seurakuntanuori. Minulla on hienoja muistoja sieltä, ja ikäviä. Ennekaikkea se yhteisöllisyys, rakkaudellisuus ja yhteishenki oli se, mikä tuntui ihanalta seurakunnassa. Koin olevani tarpeellinen, ja hyväksytty. Seurakunta missä kävin oli nuorekas, dynaaminen, hengellinen, vireä ja aktiivinen. Ihanaa musiikkia joka virkisti sydäntä ja sielua. Sitten kävi niin, että alkuinnostus laantui, tuli ristiriitoja, kiistaa näkemyksellisistä asioista, ja myös selkeästi ilmapiiri alkoi rutinoitua, illoista tuli puuduttavia. Ilo katosi, ja tilalle tuli suorittaminen. Osa rakkaista ja ihanista ihmisistä siirtyi toisiin seurakuntiin jne. "illoissa" ravaaminen alkoi tuntua pakolliselta rutiinilta.

Myös oma henkilökohtainen uskonkriisini alkoi samaan aikaan. Olin masentunut, yksinäinen. Uskoin kyllä Jumalaan, mutta olin onneton. Kasvoin nuoresta aikuiseksi. Edelleen koin olevani tuuliajolla. Hengellinen elämä hiipui kun ei ollut ihanaa seurakuntaa antamassa voimaa, rukouselämä hiipui.

Edelleen uskon, mutta koen ahdistavana seurakunnan säännöt. Monet asiat koen eritavalla nykyään. Kamppailen ideologisten ristiriitojen ristiaallokossa; toisaalta ymmärrän näkemyksen jossa hyväksytään asiat ns. Raamatun tulkinnan kautta, esim. Jeesuksen opetukset; tällöin elämä on yksinkertaista ja selvää, toisaalta oman näkemykseni kautta, jossa ajattelen että, asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Ja että "löyhemmällä" moraalisäädöksellä, yhteiskunta voi paremmin (esim. kun sallitaan esiaviollinen seksi, vältytään turhilta naimisiinmenoilta, joissa kaksi aikuista ihmistä löytävät itsensä onnettomassa avioliitossa keski-ikäisinä, kun nuoret sallivat itselleen esiaviollisen seksin, johtaa se ehkäisyn suunnitteluun, mutta monasti esim. seurusteleva pari joka ei salli seksiä ennen avioliittoa voi hairahtua siihen, ja sitten ei käytetäkään ehkäisyä, kun sitä ei ole edes harkittu käytettäväksi>tiedän nuoria aviopareja, jotka ovat menneet pikaisiin naimisiin, koska lapsi tulollaan). 

Rakastan Uutta Testamenttia ja rukoilua, hiljentymistä Jumalan edessä, mutta koen ristiriitaa tiettyjen arvojen/ideologien kanssa.

No, tietenkin olen ex-seurakuntanuori, koska nuoruus nyt vaan ei ole pysyvä olotila... Uskon edelleen, mutta olen vieraantunut kirkosta. Nuoruus oli ihanaa aikaa kaikessa naiviudessaan ja meillä oli aivan mahtava nuorisoporukka seurakunnassa. Myös viidesläisyys Kansan Raamattuseurassa oli tuttua. Aikuisena minä oon nimen oman ärsyyntynyt uskovaisiin aikuisiin ihmisiin ja tekopyhiin tapoihin, teennäisyyteen, hurskasteluun yms. Mutta Jumala on silti ja Jeesus sovitti synnit ristinpuulla. Tuon uskomiseen ja sydämessäni oikeana pitämiseen en tarvitse kirkkoa enkä muita uskovaisia. Yksin armosta.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 22:33"]No, tietenkin olen ex-seurakuntanuori, koska nuoruus nyt vaan ei ole pysyvä olotila... Uskon edelleen, mutta olen vieraantunut kirkosta. Nuoruus oli ihanaa aikaa kaikessa naiviudessaan ja meillä oli aivan mahtava nuorisoporukka seurakunnassa. Myös viidesläisyys Kansan Raamattuseurassa oli tuttua. Aikuisena minä oon nimen oman ärsyyntynyt uskovaisiin aikuisiin ihmisiin ja tekopyhiin tapoihin, teennäisyyteen, hurskasteluun yms. Mutta Jumala on silti ja Jeesus sovitti synnit ristinpuulla. Tuon uskomiseen ja sydämessäni oikeana pitämiseen en tarvitse kirkkoa enkä muita uskovaisia. Yksin armosta.
[/quote]

Blaah, evankeliointia. Varokaa.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 19:10"]

vähän sama kuin 3:lla. tosin en ole koskaan harrastanut yhden illan juttuja, polttanut tupakkaa tai ollut edes kännissä, vaikka absolutisti en enää olekaan. Eli ns. "kiltti tyttö " olen edelleen. Uskosta en ole luopunut, uskon edelleen. en vain enää elä sen mukaan, en perustele mielipiteitäni uskolla, enkä ylipäätään mieti uskonasioita kovinkaan usein, rukoilen tuskin koskaan.. Seurakunta ihmisineen tuntuu täysin vieraalta, ja se onkin ehkä se syy miksi olen ne jutut jättänyt. en kokenut enää sopivani joukkoon tehtyäni muutaman erilaisen elämän ratkaisun. muutin miehen kanssa yhteen ennen naimisiin menoa, ja se oli liikaa monelle kaverilleni, ja sen jälkeen he pitivät minua luopiona.  

[/quote]

En minäkään. Esiaviollinen seksi ei nimittäin tarkoita samaa asiaa kuin "yhden illan jutut". Se voi tarkoittaa myös seurustelusuhteessa harjoitettavaa seksiä! T: numero 3

On.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 18:54"]

Missä vaiheessa tajusitte, että kristinusko ei ollut teidän juttu?

[/quote]

21-vuotiaana tajusin, että ahdistun seurakuntapiireissä, joissa vain odotellaan maailmanloppua ja etsitään saatanaa lähimmäisistä, yhteiskunnallisista ilmiöistä, luonnosta ja kaikkialta ympäristöstä. Ilmapiiri oli niin negatiivinen, mutta yhtäaikaa muka-salliva ja muka-sydämellinen, että en enää kestänyt, tarvitsin happea.

Hellareista pois lähteminen oli elämäni paras päätös, vaikka minua sen jälkeen uhkailtiinkin helvetillä ja Jumalan kostolla, koska en enää "aidosti tunnusta, että Jeesus on Herra."

Inhosin muuten tuosta Herra -sanan viljelyä tosi paljon. Mikä ihmeen HERRA? En koskaan käsittänyt miksi juuri tuo, ainoastaan sukupuolta kuvaava titteli on helluntailaisille niin tärkeä.

Hellareista lähtemisen jälkeen elin muutaman vuoden kriisissä, mutta sain apua Uskontojen Uhrit ry:ltä. Nykyisin ajatusmaailmani ja oloni on moninkertaisesti hengellisempi ja onnellisempi, kuin koskaan seurakuntavuosinani.