En aio enää koskaan matkustaa ulkomaille
Olen ehtinyt elämäni aikana reissata yli 40 maassa ja olen työni vuoksi myös asunut kahdessa muussa valtiossa yhteensä kolmen vuoden ajan. Meillä on mieheni kanssa ollut edelleen tapana tehdä 2-3 vapaa-ajan matkaa vuodessa johonkin. Näistä yleensä yksi on ollut pidempi reissu.
Nyt asiaan on kuitenkin tullut stoppi. Matkustaminen ei yksinkertaisesti enää kiinnosta. Matkan ideointi ja odotus ovat jo pitkään olleet toteutusta parempia. Tunnustan vihdoin itselleni, että vihaan sekä lentämistä että hotellielämää. Asun isossa talossa ja suuremmatkin hotellihuoneet tuntuvat ahdistavilta kopeilta. Mitä vanhemmaksi tulen, alan muuttua kärsimättömämmäksi jonottamisien ja pienempienkin epämukavuuksien suhteen. Kun vihdoinkin olen työssä, joka ei ulkomaanmatkoja edellytä, tuli mieleen, että voin aivan hyvin lopettaa muunkin matkustamisen. Eksoottisia ja ei-niin-kaukaisia kohteita on nähty riittävästi yhden elämän tarpeiksi.
Käytän tästä eteenpäin matkustusrahani arjen parantamiseen. Sisustan, käyn hoidoissa ja hieronnoissa, nautin vielä useammin aterioita ulkona, käytän surutta siivoojaa.
Paras päätös pitkään aikaan.
Kommentit (17)
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 17:18"]
No mitäs sun miehesi tykkää ajatuksesta, että et matkustele hänen kanssaan enää? Meneekö hän itten ystäviensä kanssa?
[/quote]
Mies tulee matkustamaan itsekseen ja kavereittensa kanssa. Samoin hän voi yhdistää lomapäiviä työmatkoihinsa. Mies kyllä ymmärsi päätökseni syyt, mikä oli helpottavaa. AP
Olen tehnyt samaa jo pitkään, poikkeuksena ystävän häät ulkomailla.
Miksi pitää olla niin ehdoton? Jätä matkustelu muutamaksi vuodeksi ja katso jos alkaa taas houkutella.
Itsellä ihan sama tilanne kaikin puolin. Olinkin monta vuotta niin että en käynyt juri missään. Nyt meillä kuitenkin on oma talo ulkomailla, ja sinne on suht helppo lähteä ja olla. Mutta edelleen viihdyn parhaiten kotona.
Kuulostaa hyvältä.
Itse en pystyisi.
Asun kamalassa kämpässä, jonka olen perinyt ja jota en voi myydä vielä vuoteen. Menen välillä hotelliin yöksi jotta pääsen pois kotoa. Matkustelen toooosi paljon nyt, mutta ymmärrän kyllä mikä matkustamisessa stressaa. Mieluummin panostaisin omaan kotiin rahat, mutta tähän mörskään en laita rahaa kun tämä sijaitsee alueella missä pitäisi asua vaan hirviä ja kettuja. Ei ihmisiä.
Suurinpiirtein saman verran olen matkustellut kuin ap, mutta 95% matkoista olen/olemme majoittuneet muualla kuin hotelleissa. Hotellit ovat tylsimpiä paikkoja maan päällä... :) Majoituksen voi hoitaa myös vuokraamalla talon/asunnon paikallisten asuinalueelta, tällöin näkee muutakin kuin turistialueet.
Tsemppiä ap, kyllä se matkakuume sieltä vielä päätään nostaa kun luisuu totutusta rutiinista!
Sama juttu. Asuimme monia vuosia ulkomailla. Enää ei kiinnosta ulkomaan matkailu vähääkään.
Istun paljon mieluummin puutarhassamme kesällä ja talvella ihan keittiön pöydän ääressä; molemmissa vaikka kahvia ja leipää nauttien ja luontoa katsellen.
Ei ihme että olet tuolla tahdilla väsähtänyt. Itselle riittää kerta parissa vuodessa. Sillon sitä odottaa ja saa kaiholla muistellakin.
Hotellin sijaan voi aina vuokrata apartmentin, ei tarvi asua kopissa!
Me olemme miehen kanssa vasta nyt innostuneet matkailusta. Pidämme eräästä saksalaisesta bändistä tosi paljon ja käydään sen keikalla ulkomailla, toki Suomessakin, melko paljon. Ollaan samalla kertaa muutama ylimääräinen yö poissa kotoa. Toki Eurooppaa kauemmaksi ei mennä.
Kun edes Tallinnaan olisi varaa matkustaa lasteni kanssa:(
No mitäs sun miehesi tykkää ajatuksesta, että et matkustele hänen kanssaan enää? Meneekö hän itten ystäviensä kanssa?
Minäkään en enää matkusta rajojen yli. Passini on mennyt vanhaksi ja sen uusimiseksi pitäisi matkustaa yli 1000 km. (Paha kyllä; asun jo ulkomailla. Suomeen ei siis ole paluuta...)
Ainakin ympäristö kiittää, kun et enää lentele ja ostat paikallisia palveluita. :)
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 17:15"]
Kun edes Tallinnaan olisi varaa matkustaa lasteni kanssa:(
[/quote]
Tuttu tunne :( mutta kotimaassakin on kivoja kohteita, kyllä lapsille varmasti kelpaa Kesämaa tai Puuhamaa :)
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 16:09"]
Miksi pitää olla niin ehdoton? Jätä matkustelu muutamaksi vuodeksi ja katso jos alkaa taas houkutella.
[/quote] Miksi on pakko matkustella? Tuleeko siita paremmaksi ihmiseksi? Mina asun nyt neljannessa maassa, pois en lahde. Olen matkustellut ympari maailmaa ja jotenkin kylla ymmarran suomalaisten matkakuumeen. Kun on niin pienet ympyrat niin pakkohan sielta on paasta pois ettei tukehdu.