Lapsena hyväksikäytetyt- uusioperhe ja luottamus mieheen

Up

En ole hyväksikäytetty, mutta kommentoin luottamusta yleisellä tasolla: kyllähän sen huomaa kaikesta keskustelusta av:lla, kuinka rikottu luottamus heijastuu toisiin ihmisiin.

Kerran aikuisiällä petetty kykenee luottamaan uudestaan, mutta mitä enemmän luottamusta on rikottu, sitä vähemmän luottaa. Ja toki on tiedossa, että lapsuudessa saadut traumat ovat aina isoimmat kuin aikuisena.

Vainoharhaisuus on pienissä mitoissa ok. Intuitiota kannattaa kuunnella. Ja syytön kunnes toisin todistetaan.

Itse en voi luottaa koskaan sillä tasolla.

En voisi luottaa ettei mitään tapahdu lapselleni, olisin  koko ajan varuillani.

Kun lapsena on rikottu ja revitty, on todella suuren työn takana sitä korjata, ja arvet jää kuitenkin.

Eräs nainen vertaistukiryhmässä sanoi kerran että hän on vain yksi iso haava. Se oli niin kuvaavaa että kyyneleet nousi silmiin.

Vielä kun mitään apua ei lapsena ole saanut, kaiken on saanut kantaa yksin aikuisikään asti. Sittenkin kun yrität siitä puhua, saat epäileviä katseita; valehtelee, hakee huomiota. Tai käännetään selkä.

Luottamus ylipäätään ihmiseen on mennyt mutta kaikkein eniten miehiin. Siksi elän sinkkuna, säästyn paljolta.

Ja nyt on turha tulla sanomaan ei kaikki miehet jne. Kyse ei olekaan järjestä vaan tunteesta. 

Tiedän ettei kaikki miehet, mutta sittenkään en luota.

"Miehet eivät ole yhtenäinen massa jossa voi syyttää kaikkia yhden virheistä"

Vierailija kirjoitti:

"Miehet eivät ole yhtenäinen massa jossa voi syyttää kaikkia yhden virheistä"

Tässähän ei ole kyse miehistä, vaan ap:n omasta traumasta.

Vaikeinta oli miehellä. Jokainen päivä oli kanssani erilainen ja jo yhden päivän saldo oli usein epävakaa. Insesti itsessään ei niinkään luonut vaikeuksia luottaa puolisoon vaan rakkaudettomuus ja muu väkivalta lapsuuden kodissa. En hetkeäkään ole epäillyt mieheni rakkautta vaan enemmänkin omaa kyvyttömyyttä rakastaa ehdoitta.

Olen käynyt psykoterapiassa ja eheyttänyt itseäni. Diagnooseja minulla ei ole.

Uusperheen äitinä vaikeinta alkuun oli hyväksyä toisen naisen lapsi, sekin tasoittui ajan kuluessa.

Nykyään näitä ongelmia ei ole. Olen oppinut rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta. Ainoa mistä en pidä on "yllätyslahja". Todennäköisesti juontaa juurensa asioihin joihin ei ole lapsena osannut varautua.

Miksi on kiire tutustuttaa uusi mies lapsiin? Eikö ole päivänselvää, että seurustellaan pitkään ja suhde on vakavalla pohjalla ennen kuin lapsille esitellään yhtään ketään miestä?

Jos taas alitajuisesti hakee hyväksikäyttävää miestä, ongelma on syvemmällä ja silloin pitäisi traumat käsitellä vaikka terapiassa ennen uusia suhteita. Moni lapsena pahoinpidelty hakeutuu suhteeseen pahoinpitelijän kanssa, alkoholistin lapsi alkoholistin jne.