Lue keskustelun säännöt.
Mies ei ymmärrä syömishäiriötäni
04.11.2021 |
Kun aloimme tapailla, kerroin hänelle suoraan pitkän historiani syömishäiriön kanssa. Halusin tavallaan "varoittaa", että tällainen sairaus minulla on ja silloin tällöin se näkyy arjessa. Joskus vuosia sitten sh oli todella paha ja silloin varmasti kukaan ei olisi kestänyt arkea kanssani. Nykyään voin paremmin, mutta edelleen on tilanteita joissa syöminen on vaikeaa; sosiaaliset tilanteet joissa paljon ihmisiä tai tietyt ruuat. Paljon olen tullut eteenpäin ja tehnyt töitä sen eteen, ettei sairauteni haittaisi ympärilläni olevia ihmisiä. Häpeän sairauttani juurikin siksi, että monesti ihmiset eivät ymmärrä ja olettavat minun vain hakevan huomiota tai kiukuttelen turhasta. Todellisuudessa tekisin mitä vain, ettei sairautta olisi ja voisin toimia sosiaalisissa tilanteissa aina kuten "muutkin".
Tänään mies halusi tilata pizzaa ruuaksi. Ensiksi ajatus vähän ahdisti, mutta suostuin. Juuri hetki ennen tilauksen saapumista mies alkoi haastamaan riitaa ihan tyhjästä. Olen pyytänyt mielestäni hyvin vähän; kun on edessä tilanne jossa joudun kohdata ahdistusta ja pelkoa aiheuttavan ruuan, toivoisin että ilmapiiri olisi rento ja mahdollisimman helppo. Ehkä hali tai muutama kaunis sana auttaisi. Esim "tiedän että sinua ahdistaa mutta selviät kyllä". Mitään lapsenvahtia en kaipaa, mutta kannustusta ja tukea kuten minäkin annan rakkaalleni asioissa joissa hän sitä kaipaa.
Kehtasin sanoa, että hänen käytöksensä tuntui epämiellyttävältä. Hän käänsi sen niin päin, että vika oli minussa. Haukkui ja sanoi, että lähtee menemään ja minä saan luvan syödä pizzan yksinäni jos vielä mieli tekee. Että hänelle on lopulta aivan sama, syönkö ollenkaan.
Tiedostan, että syömishäiriö on vaikea sairaus ja sitä sairastavan kanssa voi toisinaan olla vaikeaa. Meillä arki on pääosin sitä, että minä kokkaan ja syömme yhdessä. En välttele ruokia, joinain päivinä saatan ahdistua esimerkiksi pizzasta. Ainoa asia mitä olen pyytänyt sen jälkeen kun hän hyväksyi sairauteni, on se, että hän kannustaisi minua niinä harvoina hetkinä kun jokin ahdistusta aiheuttava ruoka tuntuu vaikealta. Hali, pari kaunista sanaa.
Pyydänkö liikaa? Minä tuen häntä silloin kun hän sitä tarvitsee, silloin kun hänellä on vaikea tilanne edessä. Ajattelen, että nuo asiat kuuluvat terveeseen suhteeseen ja rakasta ihmistä tuetaan ja autetaan.
Kommentit (96)
Sairastin teininä vuosien pahan anoreksian, jota seurasi sh-oireilun koko kirjo ahmimisesta ja ortoreksiasta bulimiaan. Tiedän siis hyvin sen, miten vaikeita nuo asiat voi olla. Silti ei olisi tullut mieleenkään edes teininä sotkea muita ihmisiä tolla tavoin mun omaan ruokapelleilyyn. Ei se mies ole terapeutti, se vaan halusi pizzaa ja sinä ilmeisesti teit asiasta show’n, joka tietty pyörii sun ympärillä - hyvin tyypillistä sh-porukalle toi oman navan tuijotus, äärimmäistä itsekeskeisyyttähän toi minäminäminunongelmat-ajattelu on.
Yritä järkevöityä itse, käytöksesi ja reaktiosi kuulostaa tosi itsekkäältä ja rasittavalta. Syö pizzaa tai älä syö, mutta älä loukkaannu siitä kun muut ärsyyntyy siitä että vedät heidätkin mukaan sinun omiin typeriin ongelmiin. Toivon todella että olet tosi nuori (alle 20v), jos olet vanhempi niin tosiaan ihmettelen miten et ole jo paremmassa kunnossa sh:n suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on myös ollut ortoreksia ja anoreksiaa. On mies myös. Mies kyllä tietää syömisongelmistani, jotka ovat kyllä jo suurimmaksi osaksi väistyneet. Toki lihominen ajatuksenakin ahdistaa valtavasti ja kontrolloin sitä. En kaipaa mieheltä tsemppiä syömisiin, mutta mies ei kuitenkaan kommentoi minulle mitä tai miten minun tulisi syödä eikä hän kommentoi syömisiäni tai ulkonäköäni kriittisesti ollenkaan.
Esimerkiksi tällä viikolla olen syönyt yhdeltä istumalta yhtenä päivänä kokonaisen sun way -patongin. Se piti minut kyllä kylläisenä melkein koko päivän. Ennen en olisi mitenkään kehdannut syödä niin valtavaa annosta kerralla vieläpä jonkun nähden ja olisin myös pelännyt, että jos en syö tasaisin väliajoin pieniä annoksia, myöhemmin päivällä yllättää hirmuinen nälkä ja syön kaiken kaikkiaan liikaa. Söin nyt kuitenkin sen koko suinkaan siksikin, ettei sitä säästettyä, kostunutta puolikasta tee myöhemmin mieli. Mies söi vähemmän, muttei vitsilläkään taivastellut, että "luoja sentään mikä ahmatti tuon kokoiseksi naiseksi" tms. mitä esimerkiksi olen saanut kuulla yllättävissä tilanteissa.
Ylipäänsä minua on kritisoitu ja haukuttu hyvin paljon ahneeksi lapsuudessa ja aloinkin listailla kiellettyjä ruokia ja rajoittaa annoskokoja ja syömisvälejä ja jo 10-vuotiaana. Mahalaukkuni ehkä vetikin tavallista enemmän, mutta toisaalta oli myös nirso lapsi ka minua kritisoitiin ahneudesta myös silloin kun söin muita vähemmän. Minusta kai paistoi niin kauas ahneet ajatukseni... (sarkasmia)
Mieheni ei kuitenkaan tarvitse erityisellä vaivalla kannatella minua eikä kannustaa. Aluksi pyrin tietoisesti luottamaan häneen ja otin riskin olla avoimesti oma itseni. Hän ei onneksi ole kritisoinut eikä tuominnut ja ymmärtää kyllä, että syöminen mm. hävettää minua. Jos syön esim. karkkia niin kyllä se vaan kahden kaikin jälkeen alkaa hävettää. Yritän kuitenkin olla ahdistumatta niin paljon, että koko päivä menisi pilalle ja tietoisesti sallin itselleni karkinkin syönnin. Mutta on todella tärkeää, että mies ei piikittele eikä vinoile sillä hetkellä. Kädestä ei kuitenkaan tarvitse pitää, jotta saan karkit syötyä.
Eikä siinä mitään jos jollakin on toisin. Ajattelen kuitenkin, että parisuhteessa ei voi ehkä odottaa toiselta tällaista aina. Ja rakentavaa kritiikkiä voi kyllä antaakin, jos on toisen elämäntavasta tai voinnista ajatuksia. Jos et halua kuunnella niin älä sitten. Mieheni esimerkiksi kommentoi kyllä jos paastoamiseni alkaa venyä ja näkyä ja ihan hyvä, että sanoo. Elämänmuutokset etenkin saa minut aina riutumaan vähän liikaa, sopeutuminen vie aikaa. Ei kuitenkaan kanna ruokaa eteeni ja keskustellaan kuten tasavertaisessa parisuhteessa toiselle. Se ei mielestäni ole enää hyvä asia jos mies/puoliso on enemmän hoitokontaktin tai huoltajan roolissa. Vaikka olen ollut syömishäiriöinen lapsuudesta asti, olen jo aikuinen nainen.
Minä en meillä myöskään laita yleensä ruokaa ja voisin kuvitella, että miehellä menisi sitten kyllä jo hermo jos joutuisi syömään syömishäiriöisen energiaköyhiä ja mindfull-rouskutus kokkauksia ja sitten nälissään kun menee hermo niin ei sitä pizzaakaan saa noin vaan syödä olematta toisen hoitaja. Syömishäiriöisenä voi olla ja usein onkin todella rankkaa, mutta ainakin pidemmässä parisuhteessa häiriöinenkin toivottavasti hoksaa, ettei toinen ihminen ole vain sinua varten. Parisuhteen pitää olla tasavertainen.
Syömishäiriöisillä sairauteen liittyy lähes aina vallankäyttö ja pelit, joten omaisilla on usein totta vie raskasta, kun koittaa itse pysyä terveenä siinä touhussa.
Ei ole lainkaan tavatonta, että puolisokin laihtuu alipainoiseksi, kun kotona syöminen muuttuu liian haastavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olet aika itsekäs, kun vaadit miehen osallistuvan ja pyörivän sairautesi ympärillä kuten itse teet. Miehesi on vain ihminen, ei mikään tetapeutti, eikä häneltä voi odottaa koko ajan yli-inhimillisen hienoa ja keskeytymätöntä ymmärrystä.
Rakastavansa parisuhteessa sitä ei tarvitsekaan vaatia, vaan se tulee puolisolla luonnostaan.
Ei AP.
Kuka ymmärtää ymmärtäjää? Ei kumppanikaan aina voi olla vahva sairaan ihmisen kanssa. Onhan se sairaskin jaksamaton ja ymmärtämätön, joten miksi terveen pitäisi olla aina jaksava? Vaaditte nyt yli-inhimillisiä ominaisuuksia.
Hakeuduin syömishäiriöhoitoon, ja se oli elämäni paras päätös.
Syömishäiriö altistaa parisuhteille, joissa liian kauan sietää henkistä väkivaltaa, jolla on taipumus muuttua myös fyysiseksi väkivallaksi.
Syömishäiriöhoidon avulla sain rohkeuden vetää omat rajani, mitä siedän ja en siedä parisuhteessa. Tietenkin syömishäiriöstä paraneminen auttoi arjen parantamisessa myös.
Sain rohkeuden myös päättää väkivaltaisen ja narsistisia piirteitä sisältäneen parisuhteen. Yksinolo ei ole pahempaa kuin kulissien ylläpito huonossa suhteessa "lasten takia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten miehen tulisi ”ymmärtää” sun sekoilua, ethän sinä itsekään sitä ymmärrä? Jos ymmärtäisit niin et käyttäytyisi noin. Täysin irrationaalista manipulointia ja vallankäyttöä. Ei sitä tarvi ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mitä sinä teit? Mies halusi pizzaa ja sinä nostit siitä äläkän/kehitit jonkun draaman? Kuvaile tarkemmin, en ymmärrä. Kuulostaa tosi oudolta että joku aikuinen tosissaan vaatii jtn toista ihmistä rauhoittelemaan itseään jonkun pizzan syönnin suhteen :D ”rauhoitu kulta, sinä pystyt siihen, ota haukku…” ei kai kukaan aikuinen tällaista vaadi??
Onko mies itse ylipainoinen, eli syömishäiriöinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehellä oli nälkäkiukku. Omasta miehestä ainakin kuoriutuu kunnon riidanhaastaja aina kun vatsa kurnii. Syömisen jälkeen taas kaikki ok.
Aloittaja jatkat oman ongelmasi syyn siirtämistä toisiin ihmisiin. Jos et me ongelman alkulähteelle syvälle sisimpääsi, et ikinä pääse siitä eroon. Anna edes toisten syödä miten haluavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös syömishäiriöiselle pahin ajatus ole se että lihoisi, olen tavannut näitä jotka saavat tyydytystä siitä että ovat nälkäkurkia mutta leipovat kyllä muille kakkuja ja pullia. Olen päätellyt että muita halutaan lihottaa että saisi itse vahvistusta sille että itse on kaikkein laihoin ja itsellä on paras itsekuri.
Mietin vaan että saatko oikeasti tyydytystä jos katsot kun mies syö sitä pizzaa ja itse olet hyvä ihminen kun et sitä syö tai se on sulle muka vaikeaa?
Tästä keskustelusta huomaa kuinka vähän ihmisillä on tietoa syömishäiriöistä.
Syömishäiriö on mielensairaus. Se vääristää ihmisen suhtautumisen ruokaan. Usein myös omaan kehonkuvaan ja painoon.
Syömishäiriö EI ole pelkästään anoreksia. Se voi olla myös bulimia, ahmimishäiriö tai ortoreksia. Potilaan oireilu voi myös olla monimuotoista ja oireet voivat olla esim. anoreksian ja bulimian omaisia jolloin kyse voi olla määrittämättömästä syömishäiriöstä.
Syömishäiriötä sairastava ei oireile tahallaan. Sairauden taustalla voi olla se että purkaa omaa ahdistuneisuuttaan syömiseen ja liikuntaan, perintötekijät tai traumat.
Syömishäiriöiden hoito on yleisesti vielä melko vaikeasti saatavaa eikä tavanomainen psykiatrinen avo- tai osastohoito ole oikea tapa hoitaa syömishäiriötä. Parantuminen on pitkä ja rankka prosessi. Usein muiden ihmisten kommentit kuten ”syötpä sä paljon/vähän” ”ootpa sä laiha” ”sä oot lihonut” ovat haitallisia. Todella haitallisia ovat myös nämä ”en ole syönyt tänään mitään” ”en mä jaksas noin paljon syödä kuin sinä” Laihdutuskeskustelut syömishäiriöisen kuullen ovat myös vahingollisia.
Se mitä jokainen voi tehdä, on etsiä tietoa ennen kun puhuu. Ylestä löytyy hyviä syömishäiriöihin liittyviä dokkareita. Läheisille tämä sairaus on myös rankka kokemus. Syömishäiriöliiton sivuilta löytyy paljon tukea läheisille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi pitää saada tukea syömiseen. Kyse on yhdestä päivästä, mitä väliä. On kohtuutonta, että miehen pitäisi nyt vaikean ruuan kanssa erikoisesti tukea. Syö tai ole syömättä. Tai syö jotain muuta.
Syömisen pitää olla neutraali asia.
"Syömisen pitää olla neutraali asia".
Mutta sitä kun se ei syömishäiriötä sairastalle ole!
Kyseessä on sairaus, ihan oikea ja vakava sairaus.
"Anoreksiaan liittyy muihin psykiatrisiin sairauksiin verrattuna suurin kuolleisuus. Se on noin 6–12-kertainen taustaväestöön verrattuna. Noin viisi sadasta potilaasta menehtyy kymmenen vuoden seurannassa. Lisääntynyttä kuolleisuutta selittävät itsemurhat, jotka muodostavat noin 20–30 prosenttia kuolinsyistä sekä nälkiintymiseen liittyvät elimelliset komplikaatiot, kuten sydänperäiset äkkikuolemat."
Luuletko että joku tahallaan ja huvikseen, huomiota saadakseen "hankkii" itselleen esim. juuri anoreksian?
Sinun ei tarvitse ymmärtää, mutta toivon kyllä totisesti että kukaan lähipiirissäsi ei tätä sairasta, tai muuta syömishäiriötä! Luoja siitä varjelkoon.
En puhu tässä nyt muista syömishäiriöistä jotka ovat sairastuneelle erittäin suurta tuskaa tuottavia sairauksia. Surullista on, että näihin päiviin Suomessa on osattu erittäin huonosti hoitaa näitä potilaita tai sitten ei ole katsottu aiheelliseski lisätä resursseja ja tietotaitoa kunnolla.
Aikanaan kun oli itse kuolemaisillani anoreksiaan, pääsin tutun kautta Norjaan hoitoon ja kiitos sen aloin pikkuhiljaa toipua. Suomessa en apua saanut koska olin yli 18. En tiedä tilannetta siellä nyt, mutta käsittääkseni ei mitenkään kehuttava edelleenkään.
Melkoisen traagista kun ajatellaan että suurin osa näistä on nuoria tyttöjä ja naisia joilla elämä edessä. On varaa kai sitten heittää heidät syrjään. Toipuminen, jos toipuu, vie jopa vuosia. Käsittääkseni noin puolet toipuu kokonaan ja pääasiassa ne joiden paino ei koskaan ole mennyt kovin alas ja sairaus saatu hoitoon ajoiss. En ymmärrä prioriteetteja Suomessa ollenkaan.
Ymmärrän kumpaakin osapuolta. Ymmärrän, että miestä ärsyttää jos aina syömisestä tehdään iso numero, ymmärrän sinua ap siinä, että sinulle se on iso numero. Teidän pitää keskustella ja sopia pelisäännöt, kumpikin kertoo miten haluaa että toimitaan ja sitten pyritte löytämään ratkaisut. Hyvä kumppani voi olla todella iso apu parantumisessa, kun saa sellaisen tukihenkilön, jonka seurassa on aina turvallista syödä, niin kohta et sitä ajattelekkaan ja se alkaa sujumaan.
Poikani seurusteli nuorempana syömishäiriöisen kanssa. Lopetti kuitenkin suhteen kun sanoi, että on liian monimutkaista eikä hän ymmärrä miksi terve ihminen tekee itsestään sairaan. Oli nuori ja ymmärsin häntä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ymmärrä miksi sun olisi pitänyt syödä pitsaa jos miehesi syö. Ei meidän perheessä ole tällaista sääntöä, kellään meistä ei ole syömishäiriötä.
Ymmärrän että olet sairas, mutta eikö silloin saa kuitenkin itse päättää mitä syö.
Meillä on sääntö, että kukaan ei syö herkkuja, jos minä en saa
N 98kiloa
Ja meillä on sääntö, että jos mulla ei ole hauskaa niin ei ole kellään muullakaan.
Olen pyytänyt mielestäni hyvin vähän; kun on edessä tilanne jossa joudun kohdata ahdistusta ja pelkoa aiheuttavan ruuan, toivoisin että ilmapiiri olisi rento ja mahdollisimman helppo. Ehkä hali tai muutama kaunis sana auttaisi. Esim "tiedän että sinua ahdistaa mutta selviät kyllä".
Ainoa asia mitä olen pyytänyt sen jälkeen kun hän hyväksyi sairauteni, on se, että hän kannustaisi minua niinä harvoina hetkinä kun jokin ahdistusta aiheuttava ruoka tuntuu vaikealta. Hali, pari kaunista sanaa.
Ihan älytön ajatus että pitäisi ennen pizzan syömistä halailla toista ja lässytellä kauniita kannustavia sanoja ja tsempata että kyllä sinä tastä selviät. Ei ihme että miehellä keitti yli. Eihän tuollaista kestäisi juuri kukaan. Voi hemmetti, jotkut ihmiset kyllä tarvitsisivat kipeästi ihan oikeita ongelmia elämäänsä. Alkaisi tuollainen naurettava pelleily vähetä.
Vierailija kirjoitti:
Olen pyytänyt mielestäni hyvin vähän; kun on edessä tilanne jossa joudun kohdata ahdistusta ja pelkoa aiheuttavan ruuan, toivoisin että ilmapiiri olisi rento ja mahdollisimman helppo. Ehkä hali tai muutama kaunis sana auttaisi. Esim "tiedän että sinua ahdistaa mutta selviät kyllä".
Ainoa asia mitä olen pyytänyt sen jälkeen kun hän hyväksyi sairauteni, on se, että hän kannustaisi minua niinä harvoina hetkinä kun jokin ahdistusta aiheuttava ruoka tuntuu vaikealta. Hali, pari kaunista sanaa.Ihan älytön ajatus että pitäisi ennen pizzan syömistä halailla toista ja lässytellä kauniita kannustavia sanoja ja tsempata että kyllä sinä tastä selviät. Ei ihme että miehellä keitti yli. Eihän tuollaista kestäisi juuri kukaan. Voi hemmetti, jotkut ihmiset kyllä tarvitsisivat kipeästi ihan oikeita ongelmia elämäänsä. Alkaisi tuollainen naurettava pelleily vähetä.
Haista *****. Sulla ei selvästi ole harmainta aavistustakaan siitä mikä syömishäiriö on.
Mies jännittää noita tilanteita yhtä paljon kuin sinäkin. Hän hermostui kun tiesi mitä on edessä.