kuulkaas, kyllä yläkoululainen tarvitsee välipalarahaa!
Ihmettelen tuota teinin kuukausiraha keskustelua. Oletteko ajatelleet, että koulupäivä kestää yleensä 8-15 tai jopa 16 ja lounas syödään yleensä klo 11, jopa aiemmin. Teineillä on kouluss iltapäivällä KILJUvA nälkä ja kouöujen välipalakiskat ovat tietty maksullisia....
Olen antanut yläkoululaiselle 50 e / kk "välipalarahaa". Sillä hän ostaa välipalat, 1-2 e päivässä ja loput on sitten sitä taskurahaa. En voisi lähetttää lasta koko päiväksi koulutielle ilman latin latia! Ei nykynuori pärjää rahattomana.
Kommentit (67)
Kaikille teille, jotka sanotte "Syökää kunnolla sitä kouluruokaa, sillä pärjää hyvin"
Itselläni 16-vuotiaana lukiolaisena päivät ovat pahimmillaan 11-12 tuntisia, kun harrastuksiin menee koulusta suoraan. Kun kouluruokaa syö yhdentoista aikoihin, ei sillä millään pärjää iltakahdeksaan asti, söi minkä verran hyvänsä. Päiväruokaa en yksinkertaisesti ehdi syödä, joten välipala (ja raha jolla sitä saa) on välttämättömyys.
43 jatkaa, olen tosiaan eri 16-vuotias kuin tämä keskustelussa aiemmin esiintynyt. Ja tarkentaakseni, harrastuspaikalla menee neljänä päivänä viikossa vähintään seiskaan, jopa kahdeksaan. Yksi ns. vapaapäivä kalenterissa luojan kiitos on.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 18:32"]No huhhuh, opettakaa lapset käymään syömässä koulussa, ja eikä mitään näkkäriä ja lautasella kärpäsen paskan kokoinen lämminruoka.
Ei ollut 20 vuotta takaperin mitään välipala mahdollisuuksia, ellei sitten ottanut kotoa jotain. Surullista nähdä jannut ostamassa välitunnilla vaan energiajuomia ja karkkia, sekö on hyvä välipala?
[/quote]
Meillä kyllä sai yläasteella v. 86-89 välipalaa ja vieläpä maksutta. Tosin taisi olla edellytyksenä pidempi koulumatka.
Kasiluokkalainen ei saa vielä poistua koulun alueelta. Silloin kun liikuntatunnit oli sijoitettu niin, että koulupäivä jatkui niiden jälkeen, oli eväänä proteiinipatukka. Viime vuonna oli harrastusaikataulu sellainen, että yhtenä koulupäivänä ei ehtinyt käydä kotona syömässä ennen harrastusta ja lapsi kävi syömässä koulun lähellä. Se oli silloin ihan kunnon ruokaa eikä mikään välipala. Sushia, meksikolaista, mitä milloinkin. Minusta nuo ovat itsestäänselvästi vanhempien maksettavia harrastuskuluja, ei niitä omilla rahoilla makseta.
Kunnon satsi kouluruokaa (pääateria, salaatti, leipä) ja varmuuden vuoksi omena reppuun iltapäiväksi.
Ei tuossa puhuttu välipalarahasta mitään vaan kuukausirahasta. Ei meillä teini itse joudu ruokiaan ostamaan.
Muistan omilta kouluajoiltani, että perjantaisin oli koulun jälkeen pianotunti ja sen jälkeen koristreenit. Kouluun piti lähteä puoli kahdeksalta aamulla ja illalla olin kotona kahdeksan maissa. Ei ollut mitään puhettakaan, että saisi rahaa jotain välipalaa varten, vaan kyllä ne eväät otettiin kotoa mukaan.
Pisteet tuolle urheilijoiden äidille, joka tekee urheileville lapsilleen kunnon eväät!
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 18:40"]Väkipalakulttuuri on omalta osaltaan edesauttanut sitä, että nuoret (tytöt) eivät syö koulussa lounasta, vaan syövät vain välipalan. Esim Ranskassa vain pikkulapset syövät välipaloja, muut pärjäävät hyvin ilman.
[/quote]No meillä lähtee treeneihin suoraan koulusta kahtena päivänä joten ostaa koulusta sämpylän ja hedelmiä. On kotona seiskalta. On siis pikkulapsi kun tarvitsee energiaa?
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 18:32"]No huhhuh, opettakaa lapset käymään syömässä koulussa, ja eikä mitään näkkäriä ja lautasella kärpäsen paskan kokoinen lämminruoka.
Ei ollut 20 vuotta takaperin mitään välipala mahdollisuuksia, ellei sitten ottanut kotoa jotain. Surullista nähdä jannut ostamassa välitunnilla vaan energiajuomia ja karkkia, sekö on hyvä välipala?
[/quote]Sinä et tainnut treenata mitään 20 vuotta sitten? Koulupäivä kestää neljään ja siihen parin tunnin treenit.
Meillä teinit ottaa hedelmän reppuun mukaan aamuisin, jogurttimehuja yms.
Ei siellä ole välipala-automaatteja joista saisi järkeviä välipaloja.
Meillä kasarilla yläasteella päivät kesti helposti kahdeksasta neljään, ei välipaloja, kauppoja kiskoja... koulun alueeltahan ei saa poistua snaksejakaan varten. Koulu on vastuussa lapsista kaiken aikaa.
Vantaalta
Kuten joku jo mainitsikin niin ainakin Espoossa ja Helsingissä on ihan tavallista, että kouluissa myydään välipalaa. Jossain kouluissa on käytössä välipalakortti, jonka voi ostaa netissä ja ei tarvi antaa lapselle sitten rahaa huolehdittavaksi kouluun.
Meillä on kolme urheilevaa lasta ja olemme kyllä hyödyntäneet koulun välipalatarjontaa. Tosin lapsilla usein evästäkin kotoa mukana.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 21:16"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 18:58"]
Ainakaan montaa euroa ei tarvitse antaa välipaloihin/vk. Jatkuvaan näkee mainoksia, että saa eurolla kilon omenoita/mandariinejä/päärynöitä. Vesipullon voi ottaa kotoa. Karkkipussi maksaa sen vajaa 3e/300g ja sisältö pelkkää moskaa, tyhjiä hiilareita - ja sokeria. Sokeria, sokeria, sokeria. Energiajuomat sisältävät tyhjiä kaloreita ja limsa tuhoaa pikkuhiljaa hampaat. Suklaapatukka nostaa verensokerin hetkellisesti ylös, mutta myös romauttaa sen alas. Ymmärrän, ettei teinit ehkä hihku ilosta, jos eväät on jotain pupunruokaa, mutta ei sillä suklaapatukalla pitkälle pääse. t. 16v
[/quote]
16v sinulle ei ole hyväksi pyöriä tällä palstalla. Se kyynistaa ja anta väärän kuvan maailmasta. Täällä kirjoitettu on kaukana totuudesta. Eikä siunkaan kirjoituksesi ollut sitä. Välipala on ok ja tarpeen kasvaville lapsille. Ei tietenkään karkki tms.
Sinä olet liian kiinnostunut eri ruokien kaloreista.
[/quote]
Minusta tuo 16-vuotias on ainoa jolla on vähän näppituntumaa asiaan. Hyvä että vastasit tähän ketjuun! Vaikka on totta että tämä palsta ei ole kellekään hyväksi...
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 19:15"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 18:32"]No huhhuh, opettakaa lapset käymään syömässä koulussa, ja eikä mitään näkkäriä ja lautasella kärpäsen paskan kokoinen lämminruoka. Ei ollut 20 vuotta takaperin mitään välipala mahdollisuuksia, ellei sitten ottanut kotoa jotain. Surullista nähdä jannut ostamassa välitunnilla vaan energiajuomia ja karkkia, sekö on hyvä välipala? [/quote]Sinä et tainnut treenata mitään 20 vuotta sitten? Koulupäivä kestää neljään ja siihen parin tunnin treenit.
[/quote]
Nuorelle ei ole terveellistä treenata kovasti noin pitkän työpäivän päätteeksi. Koulu on pääasia, harrastukset sitten erikseen sitä myöten, kuin jaksaa.
Miten numero 16 käsitti, että tässä olisi kukaan puhunut mistään karkkipussien ostamisesta...? Tai suklaapatukoista..
Ja sitten numero 17 kirjoittaa, että kunnon koululounas ja varuiksi omena mukaan.. Huh-huh. Pätee varmasti normaali janipetteriin, joka ei juuri liiku ja koulupäivä on lyhyt, mutta kyllä urheilevan nuoren on pakko syödä enemmän pitkän koulupäivän aikana, jos aikoo menestyä. Omat lapseni tuntuvat syövän "koko ajan" mutta silti on jatkuva alipainoisuuden vaara. Kulutus on vaan niin kovaa.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 00:17"]
43 jatkaa, olen tosiaan eri 16-vuotias kuin tämä keskustelussa aiemmin esiintynyt.
[/quote]
Mihin aikaan normaalisti menet nukkumaan? Eikö löydy muuta elämän sisältöä, kuin roikkua av:lla keskiyöllä?
Miksi sinulla on tarve ilmoittaa ikäsi vastauksissasi? Ei täällä kaikki muutkaan jatkuvasti kirjoittele N36 tai nainen22v.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 19:26"]Miten numero 16 käsitti, että tässä olisi kukaan puhunut mistään karkkipussien ostamisesta...? Tai suklaapatukoista..
Ja sitten numero 17 kirjoittaa, että kunnon koululounas ja varuiksi omena mukaan.. Huh-huh. Pätee varmasti normaali janipetteriin, joka ei juuri liiku ja koulupäivä on lyhyt, mutta kyllä urheilevan nuoren on pakko syödä enemmän pitkän koulupäivän aikana, jos aikoo menestyä. Omat lapseni tuntuvat syövän "koko ajan" mutta silti on jatkuva alipainoisuuden vaara. Kulutus on vaan niin kovaa.
[/quote]
Ap puhui välipalarahan antamisesta kouluun ja joka viikko, välillä päivittäin, näen miten ne rahat uppoo karkkiin, suklaapatukoihin ja limsaan kunnon välipalan sijaan.
t. 16v
No onpa nälkäistä sakkia...
Meillä lapset syövät aamupalan (onneksi vasta) klo 7.00. Koulubussi lähtee klo 7.45 ja koulubussi lähtee takaisin kotiin klo 15.30, jolloin kotona ollaan n. klo 16.15 Tämä myös siis aivan pienimmillä lastentarhalaisilla. Heillä on yleensä koulubussieväät, jotain hedelmää rasiassa jne. paluumatkalle.
Lounas on porrastetusti klo 11.00 alkaen, mutta viimeistään klo 12 yleensä.
Monet menevät koulussa (alkaen klo 15.30) sitten urheiluharrastuksiin ja heille varataan eväät kylmälaukkuun, hedelmää ja vaikka ruokaisa salaattiannos, jos on hyvinkin rasittavaa urheilua tiedossa. Meillä esim. uimarilla on usein kana/tonnikala/kinkku + pastasalaatti syötäväksi ennen treeniä. Ihan kotoa nää eväät laitetaan, ei tarvii ostaa eikä kuukausirahasta jotain sämpylää maksaa, vaikka niitä koulun kahvilasta toki saisikin.
Ja kotona sitten tietenkin päivällinen on niiden treenien mukaan. Tavallinen päivällinen heille, jotka eivät urheile, on n. klo 19.00 -19.30 ja koulun jälkeen snackina usein esim. hedelmäsalaattia ja vähän leipää ja juustoja.
Suomessa on ihmeellinen välipalakulttuuri, jotain snackia pitäisi olla joka välissä. Banaania ja karjalanpiirakkaa ja omenamehua nyt vähintään muutaman tunnin välein.
Ainakaan montaa euroa ei tarvitse antaa välipaloihin/vk. Jatkuvaan näkee mainoksia, että saa eurolla kilon omenoita/mandariinejä/päärynöitä. Vesipullon voi ottaa kotoa. Karkkipussi maksaa sen vajaa 3e/300g ja sisältö pelkkää moskaa, tyhjiä hiilareita - ja sokeria. Sokeria, sokeria, sokeria. Energiajuomat sisältävät tyhjiä kaloreita ja limsa tuhoaa pikkuhiljaa hampaat. Suklaapatukka nostaa verensokerin hetkellisesti ylös, mutta myös romauttaa sen alas.
Ymmärrän, ettei teinit ehkä hihku ilosta, jos eväät on jotain pupunruokaa, mutta ei sillä suklaapatukalla pitkälle pääse.
t. 16v