Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Miten sä kestät sun elämää"- kommentit ärsyttävät
15.01.2015 |
Pakko avautua. Elän erittäin raskasta vaihetta elämässä, jo pidempää on mennyt huonosti. En lähde tässä sen enempää avaamaan, mutta mulle on tapahtunut paljon semmosia asioita, joihin en voi vaikuttaa (mm. läheisten kuolemat, omat sairastelut jne) ja paskan määrä sen kun tuntuu lisääntyvän. Itse koitan tämän kaiken keskellä elää mahdollisimman normaalia arkea: yritän käydä töissä, kaupassa, kahvilla ystävien kanssa ja muuta. Toki olen tosi ahdistunut, saan itkuhysteriakohtauksia kotona ja puhun näistä ongelmista ystävilleni.. Kuitenkin koitan ajatella, että selviydyn. Selviydyn, koska on pakko. Voin toki tehdä itsemurhan, mutta haluan elää. Joten ei mulla oo muuta vaihtoehtoa kun selviytyä ja jotenkin taplata tässä loputtomassa suossa eteenpäin.
Ärsyttää ihan helvetisti tuttujeni suhtautuminen. Monet ovat kyselleet kuulumisia, tukeneetkin. Siitä olen kovin kiitollinen. MUTTA. Onko pakko tulla sanomaan, että jos oisin sä niin tappaisin varmaan itteni? Tai ihmetellä, et no onpa mulla paska elämä ja ei itse jaksaisi elää tämmöstä. Miksi ihmiset eivät tajua, että tämä on MINUN elämäni ja se nyt on kuulkaa vaan elettävä, ellei sit tosiaan tapa itseään. En voi tälle YHTÄÄN mitään!! Onko oikeasti pakko kauhistella joka välissä. Yhdenkin ystäväni kanssa tässä keskustelin asioistani ja koitin kaivaa jotain positiivista: ainakaan en ole nyt kuolemansairas, olipa kiva aurinko tuolla ulkona, voi kun oli kiva lähtee tässä kahville ja muuta. Niin eikö tämä ala siinä päivitellä, et voi voi kun sulla menee huonosti ja oi voi miten paskat kortit oon elämässä saanut, miten sä jaksat. Haluaisin ajatella välillä vähän muutakin kun sitä, että mulla on aina huono tuuri kaikessa ja en jaksaisi muiden kanssa oikein rypeä siinä itseinhossa ja itsesäälissä. Saan tehdä sitä ihan tarpeeksi yksikseni.
Onko muilla tällasista kommenteista kokemusta? Miten näihin pitäisi suhtauta? Mä koitan ajatella, että elän elämääni päivä kerrallaan ja niillä korteilla, jotka mulle on annettu. Jos esimerkiksi joku mun läheinen taas kuolee, niin en mä voisi sille asialle yhtään mitään ja tapahtunutta en voisi muuttaa. Surra saa elämäänsä, mutta miksi pitää koko ajan oikein rypeä ja asua, vieläpä muiden nähden? Mitään normaalia ei saisi tehdä?
Kommentit (13)
Mulla oli vähän vastaava tilanne, kun oli joku aika sitten monta vaikeaa asiaa yhtä aikaa. Ratkaisin sen niin, etten kertonut ees kaikkea kavereille. Se just siks, että olin jo kertonut aika paljon ja pelkäsin, että jos kerron uusimman jutun myös, niin mun kanssa ei olla normaalisti, vaan surkutellaan ja varotaan. Ja itse kun kaipasin juuri unohdusta ongelmista silloin, kun näen kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon tosi avoin ihminen ja kerron avoimesti ongelmistani. En mä niitä kaikille huutele, lähinnä kerron jos kysytään. Vaistoan kyllä, jos ihmistä ei kiinnosta tai se ei vaan halua kuulla. Monet kaverini ovat olleet jotenkin niin aidon uteliaita ja kyselleet tarkentavia kysymyksiä, tulkitsen tämän kiinnostukseksi. Minua ei haittaa, voin puhua asioista.. Puhutaan toki paljon muustakin kun mun ongelmistani, muutenhan kaikki kaverisuhteet ois jotain terapiasuhteita :D
Silti tuntuu, että muut ihmiset tappavat asenteellaan päivä päivältä enemmän mun "positiivisuutta". Voivotellaan vaan, kukaan ei tarjoa konkreettista apua.. Olis esimerkiksi ihanaa, jos joku voisi käydä kaupassa mulle huonona päivänä. Tai ihan mitä vaan muuta.. Mut ei tuota jatkuvaa surkuttelua, että yyyhyy kun sun elämä on perseestä. No niin onkin, toki mä sen tiedän.. Mut ei sitä tarvitsisi tuoda koko ajan esiin.
ap
En nyt oikein saa kiinni ongelmastasi.
Jos itse ruikutat vaikeuksistasi jatkuvasti muille, totta kai muut ottavat osaa hankaluuksiisi sanomalla, että "voivoi kun sinulla on vaikeaa, en minä varmaan kestäisi". Pitäisikö muiden olla sanomatta yhtään mitään? Jos sinä kerrot, että nyt on sitä vaivaa ja tätä vaivaa ja tuota vaivaa, pitäisikö muiden alkaa heti puhua vaikka illan telkkuohjelmista sen sijaan, että huokailisivat empaattisesti?
Jos et halua muiden ottavan kantaa vaikeuksiisi, älä puhu heille niistä. Puhu vaikka terapeutille. Sitten pidät hauskaa ystäviesi kanssa ja puhutte jostain ihan muusta.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 00:29"]
En nyt oikein saa kiinni ongelmastasi.
Jos itse ruikutat vaikeuksistasi jatkuvasti muille, totta kai muut ottavat osaa hankaluuksiisi sanomalla, että "voivoi kun sinulla on vaikeaa, en minä varmaan kestäisi". Pitäisikö muiden olla sanomatta yhtään mitään? Jos sinä kerrot, että nyt on sitä vaivaa ja tätä vaivaa ja tuota vaivaa, pitäisikö muiden alkaa heti puhua vaikka illan telkkuohjelmista sen sijaan, että huokailisivat empaattisesti?
Jos et halua muiden ottavan kantaa vaikeuksiisi, älä puhu heille niistä. Puhu vaikka terapeutille. Sitten pidät hauskaa ystäviesi kanssa ja puhutte jostain ihan muusta.
[/quote]
No luitko ollenkaan? Puhutaan me paljon muustakin ystävieni kanssa! En todellakaan ruikuta koko ajan tai juurikaan voivottele itse, toki joskus, mutta en useinkaan. En oleta, että muut ihmiset jaksaisivat koko ajan kuunnella jotain itsesäälissä rypemistä ja pelkkää negatiivista asennetta, joten en sitä tee ja koitan ajatella elämän hyviäkin puolia.
ap
Voi miten tuttua! Mulla on myös elämäni ainakin tähän mennessä raskain vaihe käynnissä. On ollut läheisten vakavia sairastumisia, eroja, keskenmenoja, ongelmia töissä. Silti on pakko jaksaa. Tai siis voi jäädä rypemään paskaan, mutta se ei ole ratkaisu. Apuakin saa ja pitää hakea, mutta eteenpäin on silti pakko jaksaa. Pienistä asioista saa voimaa ja niistä saa nauttia.
Inhoan myös, jos joku alkaa päivittelemään, miten paskasti mulla menee. Arvostan todella niitä kannustavia kliseitä paljon enemmän kuin sitä "Sulla on kyllä ollu kauheeta! Mä en kestäis!" ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi kannustuksen puute on se ongelma. Kaipaisin tsemppiä, esim. "Ehkä huomenna on parempi päivä sulla" eikä "no voi kun sulla on taas huono tilanne".. tulee itelle myös olo, että mun kuuluis vaan maata 24/7 himassa eristäytyneenä, enkä sais ees yrittää..
Ap
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 00:41"]
Toi kannustuksen puute on se ongelma. Kaipaisin tsemppiä, esim. "Ehkä huomenna on parempi päivä sulla" eikä "no voi kun sulla on taas huono tilanne".. tulee itelle myös olo, että mun kuuluis vaan maata 24/7 himassa eristäytyneenä, enkä sais ees yrittää.. Ap
[/quote]
Jos he sanoisivat aina "ehkä huomenna on parempi päivä", sinusta tuntuisi, että he eivät ota vaikeuksiasi vakavasti, ja olisit sitten siitä loukkaantunut, kun kaikki kaveritkin vain vittuilevat, kun sinulla on niin vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei. Me ihmiset ollaan siitä omituisia, ettei todellakaan osata aina sanoa oikeita sanoja vaikka tietysti pitäisi osata. Nämä ihmiset on luultavasti luulleet jotenkin auttavansa, kun ovat lähteneet mukaan kauhistelemaan tilannetta, vaikka oikeasti se ei ole hyvä tapa.
Koita jaksaa, selviät ihan varmasti ja yritä miettiä omia voimavarojasi ja niitä pieniäkin onnistumisia ja ihania asioita elämästä. Niiden voimalla jaksat pahimman yli. <3
Koen jatkuvasti samaa. Olen viimeisten vuosien aikana joutunut jatkuvasti käymään läpi tosi vaikeita juttuja, juurikin läheisten kuolemia, sairastumisia sekä erityisesti omia sairasteluita. Paljon olen menettänyt ja tämän vuoksi monet ystävistäni ja jopa uusista tuttavuuksista kommentoivat samaan tyyliin, "miten kestät?!" jne. En kuitenkaan ole tästä loukkaantunut. Toki välillä tulee mieleen, ihan melkein humoristisesti, että onko elämäni oikeasti sitten niin hirveää :D yleensä kun ihmiset kommentoivat tuollain kauhistellen, se on heidän kiertotapansa kehua vahvaksi. Ikään kuin "itse en kestäisi" on sama kuin "sinä kestät, olet siis minua vahvempi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen sanomaan asiasta suoraan ystävilleni. Itse olen ollut tuo "jos mä oisin sä, niin vetäisin itteni varmaan hirteen" -ihminen. Kerran eräs ystäväni sitten sanoi ihan suoraan ja lakonisesti, että hänestä ei ole oikeasti kiva kuulla tuommoista. Pyysi nätisti pitämään pääni kiinni, jos en osaa olla yhtään lohduttava ja positiivinen. Itse taas olin luullut tuon kommenttini olemaan nimenomaan kohteliaisuus siitä, että toinen on niin vahva. Aina ei voi tietää, eikä varsinkaan jos avaudut asiasta vain täällä palstalla.
Tsemppiä, kyllä ystäväsi varmasti ymmärtävät sinua, kun puhut heille tuntemuksistasi :)
Siis sinun ystävillesi, tietysti :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites sen nyt sanosin.. elämään kuuluu kakka..
Onneks niistä pääsee yli keinoin jos toisin sitten :)
Minusta on ihanaa kun voi sanoa rehellisesti että joo aika paskasti menee! Siitä monet naurut saatu. Yhteiskunta vaan haluaa siivoa kaiken näkyviltä pois, niinkuin se jotenkin auttaisi. Monelle sattuu ja tapahtuu mutta niistä ei uskalleta kertoa.. Pelätään turhaan jotakin
No aina kai vois mennä huonommin! Kyl se siitä taas lähtee.. Älä pakota ittees mihkä :) Ei kaverit aina tajua missä mennään, ennenku omalle kohalle sattuu
Alue: Aihe vapaa
Oletko ajatellut, että niillä kavereillakin on huonoja päiviä? Taidat olla niin uppoutunut itseesi, ettet näe muiden vaikeuksia lainkaan.