Paskimmat tai epäonnistuneimmat HÄÄT missä ootte ollut?

Up

Omat. En halunnut mitään perinteitä enkä pönötystä, mutta yhtäkkiä seistiinkin rivissä onniteltavina ja tanssittiin valssia vanhempien kanssa. Kaikki oli vähän nuhjuista ja sähläämistä. Vitutti enkä tainnut edes puhua kaikille vieraille, joista suurin osa oli sulhasen sukulaisia. Kiitos appivanhemmat..

Up

Onko kokemuksia kesältä 2018? :)

Häät, lapsi, ero, kaikki alle kahdessa vuodessa, Ei kyllä nappaa mennä häihin.

Morsiamesta kuoriutui pahin bridezilla ikinä. Komeat puitteet, hyvä ruoka ja ohjelma eivät paikanneet sitä että hän ei päivän aikana tehnyt mitään muuta kuin oli tyytymätön ja haukkui meitä, parhaita ystäviään, vielä aamuyön tunteinakin vaikka kaikkemme teimme häiden onnistumiseksi. Lopulta itkin ja välit meni pitkäksi aikaa kun puhuin suuni puhtaaksi. Olen ollut puitteiltaan ja budjetiltaan paljon vaatimattomammissakin häissä, mutta niistä on kivoja muistoja lämpimän ja rennon tunnelman vuoksi.

Paskimmat häät? No omani. Puolustuksekseni mainitsen että elämäni suunta on niistä ajoista muuttunut totaalisesti mutta kerrotaan nyt niistä jotain kun alotettiin. 

Häämme järjestettiin aikana jolloin olin nuori ja millään muulla ei tuolloin ollut väliä paitsi pintakiillolla. Naimisiin menin aivan vääristä syistä eli häiden takia, en sulhasen. Kyseessä ei missään vaiheessa ollut  meidän päivämme vaan mun päiväni. Odotukset häitä kohtaan oli täysin epärealistiset joten pieleenhän siinä mentiin monelta osalta. 

- kesähäissäni tietysti paistaa aurinko ja linnut laulaa. No eipä paistanut. 

- mun ihanissa häissäni kaikki viihtyy keskenään, vaikka joutusivatkin vähän odottelemaan. No eivät viihtyneet. 

- moderni ylikallis hääpaikka luo upeat puitteet. No eipä se tainnut pelastaa sitä että aidot tunteet puuttui.  

- hienoa huippukokin ruokaa rakastaa kaikki. No ei ihan, kun kaikille taisi jäädä niistä piiperryksistä nälkä. 

Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin mutta sanottakoon että tänä päivänäkin hävettää kun muistan kuvat ja videot loppuillalta, joissa minä kauniina morsiamena laulan kaatokännissä nuotin vierestä, meikit poskilla muka-seksikkäästi kiemurrellen,. Vedin mm kunnon hinkutusliikkeitä appiukkoa vasten.  

En tiedä lasketaanko tätä, mutta olin häissä, joissa tunsin sulhasen ihan lapsuudesta asti. Olin siis itse 16-vuotias, sulhanen isäni paras ystävä. Kun ruokailu alkoi, kävi ilmi, että mut oli laitettu lasten pöytään. Kaikki muut alle kouluikäisiä. Ja lastenpöytä oli vielä rakennuksen ulkopuolella kaukana muista. Kävi ilmi, että morsian oli kuulemma halunnut mut sinne "lapsenvahdiksi". Sulhanen ei hennonnut sanoa vastaan. Onneksi äitini hentosi ja ei, en edelleenkään päässyt aikuisten pöytään, mutta äiti soitti mulle taksin kotiin. En halunnut jäädä nöyryytettäväksi. Tai lapsenvahdiksi.

Yksistä häistä en muista juuri muuta kun että pöydät oli niin ahtaat että oli todella vaikeaa ja epämiellyttävää syödä. Kyynärpäät oli melkein toisen lautasella

Hieno kartanomiljöö, kaikki viimeisen päälle, hyvät ruuat ja ohjelmaa. Ainoa miinus ja iso sellainen, että puolet istumapaikoista oli pitkin taloa eri huoneissa, osa jopa eri kerroksessa. Näin vihkiparin kirkossa, juhlapaikalla onnitellessa ja kun kävin moikkaamassa ennen lähtöä.

Silloisen poikaystäväni siskon häät. En ole muissa häissä ollut koskaan. Emme olleet seurustelleet kuin vasta vuoden, joten en tuntenut häistä ketään. Pariskunta näytti kirkon käytävää kävellessään kuin olisivat menossa teurastettaviksi. Bussikyyti juhlapaikkaan, jossa sitten harhailin yksinäni, kun poikaystävä päätti humalassa vipeltää sinne tänne ja ignoorata minut täysin. Seisoskelin sitten ulkona katselemassa tähtiä, että olisi edes jotain tekemistä. Yksi henkilö taisi kerran puhua minulle ohimennen illan aikana. Poiskaan ei päässyt ennen kuin bussikyyti lähti takaisin. Matkalla joku oksensi bussiin.

Pari erosikin melko pian häiden jälkeen. Ilmeisesti viimeinen yritys pelastaa suhde. Sääli. Olivat molemmat mukavia ihmisiä, mutta vääriä toisilleen.

Miehen siskon häissä morsian ja hänen isänsä eli appeni kaatuivat kännissä pitkälleen tanssilattialle. Tai no olihan se tavallaan hauskaa, muille.

Miehen serkun häissä oli tylsät pakkoleikit ja loppuaika veisattiin virsiä.

Yhdet häät oli viime kesänä, ei huonot, mutta tunnelmaan vaikutti tosi paljon kylmyys. Viime kesä oli kylmä ja häät olivat elokuun lopussa lämmittämättömällä tanssilavalla. Ihmisillä oli juhlavaatteet tietenkin, mutta eihän niissä tarennu siellä olla, vaan ihmiset sitten istuivat horkassa takit päällä juhlapöydässä. Minullakin oli tietenkin hame ja pikkukengät, mutta jouduin vetämään valkoiset sukat niin pitkälle kuin ne vain ylsivät puoleen sääreen, koska jalkoja suorastaan särki vetoisessa paikassa. Ei ollut kyllä yhtään kivaa. Nokka vuosi ja oli punainen.

Up! Lisää näitä!

Omat hääni kymmenen vuotta sitten. Olin kahden vaiheilla pitkään, että "karataanko" jonnekin kaukokohteesen kolmistaan, mies, minä ja silloinen ainokaisemme, vai pidetäänkö perinteiset häät. Taivuin jälkimmäisiin, vaikka mietin että typerää ettei minun puoleltani siellä olisi juuri ketään. 

Vihkiminen sujui hyvin, ja kanttori lauloi todella kauniisti. 

Sain koristeltua työväentalon ihan nätiksi, talvella kun se onnistuu valoilla ja kynttilöillä. Ruoka oli hyvää, musiikki taustalla kehuttua, kakku taivaallista ja kahvin kanssa konjakit (ja ruoalla viiniä, ja iltapalan kanssa boolia). Pukuni pysyä päällä vaikka se oli olkaimeton, ja se oli nätti ja mies komea ja lapsi suloinen. 

Mutta tiedättekö sen tunteen, että jotain puuttuu? Meidän pöydässä pönötti isäni ja äitipuoleni, joka ei hymyillyt kertaakaan. Miehen vanhemmat ja sisko tekivät parhaansa, että väki viihtyisi, mutta jotenkin väkinäinen olo siitä jäi. Mies on vähän omanlaisensa, ei niin sukurakas, ja omat vähät sukulaiseni taas olivat aika etäisiä. Miehen isä piti puheen, jossa minua ei mainittu kertaakaan, ja oma isäni ei pitänyt mitään puhetta. En ollut tajunnut sitä edes ennen kuin vasta siinä apen puhuessa, että niin joo, jenkkileffoissa aina morsiamen isäkin puhuu. Minulle ei siis puhunut kukaan. Jes. Kukaan ei ollut humalla, kukaan ei riidellyt, kaikki meni ihan hyvin. Silti jälkeenpäin jotenkin nolottaa, että pakotin ne ihmiset sinne. Olisi pitänyt vain mennä kahdestaan (kolmistaan) naimisiin jossain rannalla auringon laskiessa. 

Tiinuli1961 kirjoitti:

Minut ja puolisoni vihittiin vain kahden lapsemme läsnäollessa pienessä kappelissa. Tunnelma oli kaunis emmekä kaivanneet paikalle ketään muuta. En olisi edes mennyt naimisiin, jos olisi pitänyt pitää hääjuhla. Tää oli 10 vuoden yhdessäolon jälkeen meidän oman perheen juttu. Ikinä en ole katunut. Ja edelleen rakastamme.

Miten tuo muka oli mahdollista?  Vihittäessä pitää olla vihkiparin ja vihkijän lisäksi kaksi todistajaa.  Alaikäiset ei kelpaa todistajiksi.

Tai sitten lapset oli jomman kumman tai molempien aiemmasta liitosta ja täyttäneet 18 v.

Tai sitten teillä oli todistajat viran puolesta, eli pari seurakunnan työntekijää, joita et sitten laske keneksikään, aivan kuin heitä ei olisi paikalla ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Uskovaisen nuoren sukulaispariskunnan häät. Miksi oli paskat?

Häät oli ensinnäkin jossain seurakunnan tiloissa, jotka oli vierasmäärään nähden aivan liian pienet. Siellä oli huone täynnä tiukkaan ahdettuja pöytiä, ei tilaa yhtään esim. vapaaseen kulkemiseen saati tanssimiseen tms. Tarjoilu: huonoa sulhasen kaverin tekemää omituista salaattia ja jotain hyvin arkista lämmintä ruokaa. Hääkakku oli ainoa mikä oli sentään tilattu konditoriasta ja oli ok. Ei alkoholia, koska pariskunta ei sellaisen juomista hyväksy vakaumuksensa takia. Ohjelma: Loputtomia puheita ja yhteislauluja, hengellisiä. Aika jumalattoman tylsiltä ja pitkiltä tuntui ne häät kyllä minusta.

hengellisiä yhteislauluja? apua😂

Kaasu humalassa ja loppuillasta paskat housussa.

Täytyy myöntää, että minua nolottaa omat hääni reilu 10 v. sitten. Olimme panostaneet ruoan ja juoman määrään, ja ruoka oli tasokasta "kotiruokaa" (ammattitaitoisen maalaiscateringfirman tekemää ja tarjoilemaa). Juhlatilasta säästimme, eli juhlimme vanhassa seurantalossa, jota olimme koristelleet aika vähän. Toinen väärä säästökohde oli musiikki: olin pyytänyt silloisen työkaverini bändeineen soittamaan kuulematta heitä kertaakaan etukäteen (jep, oltiin nuoria ja tyhmiä) ja he sitten olivatkin aika huonoja. Lisäksi innostuivat nauttimaan juomatarjoilusta ja loppuillasta koko bändi oli humalassa... Oli aika surullista huomata, että vieraat odottivat bändin taukoja, jotta pääsivät tanssimaan cd:ltä tulevan musiikin tahdissa. Kaasot ja bestmanit tekivät kyllä parhaansa, mutta eivähän he sille mitään voi, että olivathan ne meidän häät tosi junttihäät... 

Jos nyt järjestäisin juhlat, olisivat ne aivan toisenlaiset. Oikeastaan ainoat asiat, joita en häistäni häpeä ovat mieheni, oma hääpukuni, kampaukseni ja hääkimppuni. Ne olisivat varmaan ainoat asiat, jotka kelpuuttaisin vielä häihini. =D Menisin varmaan maistraatissa naimisiin ja järjestäisin illallisen jossain kivassa ravintolassa. 

Vierailija kirjoitti:

Morsian oli 20, sulhanen 19, olivat  alkaneet seurustella rippileirillä ja viimein eräällä alkoholinhuuruisella risteilyllä sulhanen yllytettiin kosimaan, aamulla kuulemma vitutti muttei kehdannut enää perua.  Häät pidettiin kirkossa, morsian oli kutsunut tyyliin kaikki ala-asteen luokkakaverinsa ja naapurin kissan kummin kaimat ja sulhanen lääkitsi ahdistustaan alkoholilla siinä määrin että oli sammua alttarille. Morsiamen tissit tunkivat koko ajan ulos punaisesta korsetista jonka parina oli pinkki hame ja ylösnostettu kampaus paljasti punaista hiusväriä tarttuneen korviinkin,   en varmasti ollut ainoa, joka ihmetteli moista välinpitämättömyyttä ulkonäköään kohtaan noin tärkeänä päivänä!

Mulla on vastaavanlaiset häät pian edessä, vieraana siis. Ahdistaa jo etukäteen...