Paskimmat tai epäonnistuneimmat HÄÄT missä ootte ollut?
Mitä tapahtui?
Eikä nyt tänne sit mitään "käy sääliksi kun toisten häitä haukutte" -settiä, täällähän niistä on hyvä avautua!
Itellä ei oo ollut mitään erityisen huonoja, tylsiä häitä on ollut joissa ei selkeää ohjelmaa, yksissä ei ollut esim. mitään puheita ja leikkeinä vaan sulhasen ryöstö joka oli tosi kiusallinen morsiammelle ja sit tää leikki missä vieraat nostelee korista lappuja joissa on jotain tehtäviä.... tuskin kukaan näitä tehtäviä tulee ikinä toteuttamaan.
Kommentit (1007)
Nykyään moni nuori morsian, joka häitä suunnittelee, selvästi unohtaa että häät ovat parhaimmillaan prosessi. Häihin liittyvät tunnelmaa kokoavat useat vaiheet saattavat kaikki olla unohdettu. Kutsuttaviin vieraisiin voi halutessaan olla yhteydessä hyvissä ajoin ja kertoa tulevasta hääjuhlasta, vieraita voi auttaa tutustumaan toisiinsa erilaisilla muilla juhlilla ja tapahtumilla jo ennen sitä suurta hääpäivää. Jos oma hääpäivä on tiedossa vaikka vuosi tai kaksi ennen, ehtii itsekin osallistua monesti sukulaisten ja tuttavien juhliin ja tutustumista voi jo tehdä. Ihan vaan olla niiden tärkeiden vieraiden kanssa. Kaikki me kuitenkin joskus kuollaan. Häät ovat usein iso juhla, johon liittyy hääpäivän lisäksi suunnittelu ja valmisteluvaihe mutta myös jälkivaihe! Hääpaikka pitää usein siivota ja jos siitä suoriutuminen ei ole varmaa (iso humalainen porukka ei saa kerätyksi ja tiskatuksi yöllä nopeasti ison juhlaväen astioita...) niin kannattaa pyytää pitopalvelun tarjoilijoita olemaan riittävän pitkään töissä ja ehkä ostaa loppuillalla tai seuraavalle päivälle ihan siivouspalvelu joko juhlapaikalta tai joltain yritykseltä. Jos kampaajaan voi käyttää 200 euroa, miksei myös siivoukseen. Se on yhtä lailla tärkeä juttu. Tilattu palvelu voi tulla jopa halvemmaksi kun tilavuokran ylittävästä ajasta peritään usein tuplahintaa ja ylityökorvauksia, usein vielä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
On täällä kyllä kiittämättömiä ja typeriä häävieraitakin näköjään. Älkää te tulko mun häihin ainakaan.
Ja vieraille, jotka valittavat siitä että juhliin osallistuminen on liian kallista ja nuoripari haluaa lahjaksi vain rahaa: älä mene. Se on ihan ok:) Jos juhlat ovat toisella puolella suomea ja pitäisi yöpyä hotellissa ja et halua tehdä kesälomamatkaa tai se ei sinun taloudessa ole nyt varallisesti mahdollista niin ei ole pakko mennä. Se on KUTSU ei VAATIMUS OLLA PAIKALLA. Jos hääpari ei pysty ymmärtämään että peruuntumisen syy on vähävaraisuus ja loukkaantuu, olisi hääparin syytä katsoa peiliin. Myös vierailla on vastuu häiden tunnelmasta. Ei vieras voi saapua nokkavasti paikalle ja olettaa että kun MINÄ tulen on MINULLE autokyyti ja punainen matto ja oma palvelija. Jos haluat tiedustella yksityiskohtia etukäteen, kysy. Kutsuun on usein merkattu puhelinnumero.
Nuori pari joka on asunut vuosia yhdessä, ei välttämättä tarvitse astioita, kodintavaroita vaan saattaa haluta vaikka koiranpennun, auton tai sen häämatkan. Ei nykypäivänä pidä arvostaa kulutustavaroita niin paljon että vain niitä pitäisi lahjaksi antaa. Lahjoissa tulisi huomioida myös käsintehdyt lahjat, jotka usein on ehkä kaikkein parhaimpia, koska niissä muistot säilyvät vuosikymmeniä, mutta harva nykypäivän morsian kehtaa "vaatia" vieraita askartelemaan runokokoelmaa tai virkkaamaan pitsiliinaa lahjaksi, mutta olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen jos mummoni virkkaa liinan tai ystäväni tekee kokoelman yhteisistä vuosistamme. Askarteluvaatimuksestakin joku ahdistuisi. Tilinumero poistaa myös vieraalta vaatimuksen juosta kaupoissa etsimässä sopivaa lahjaa. Miksi on niin väärin pyytää tilille pikku summaa? Jos häälahjaksi muumimuki on sopiva lahja niin miksei tilille voisi laittaa 13 euron summaa? Ei sen tilille laitettavan summan tarvitse olla kolmenumeroinen. Ja varmaan kaikkiin häihin voi osallistua myös ilman lahjoitusta häätilille.
Kaikki tällaiset vieraiden ongelmat vain osoittavat, kuinka paljon liikaa ihmiset ajattelevat sitä mitä muut ajattelevat. Ja mitä sitten. Hääpaikan raivaaminen on muutenkin työläsprosessi, joten jokainen hääpari ei edes toivo hääpaikalle raahattavan puolen suvun astioita ja pyyhkeitä ja lakanapaketteja kun jälkisiivoaminen on muutenkin työlästä.
Omat! 😂
Muttei mitään väliä enää. Onneksi ei mitään oikeasti ikävää sattunut, oli vaan paskat häät.
Siis nämä eivät olleet missään suhteessa huonot häät, mutta oli hieman huvittavaa/awkwardia, kun yksissä sukulaisen häissä morsiamen kolme ystävää pitivät puheet. Yksi oli lapsuudenystävä, toinen lukiosta ja kolmas aikuisiältä. Näistä oikein näki, miten he kilpailivat siitä kuka on morsiamelle läheisin ja paras ystävä. :D Kauhean kateellista mulkoilua ja jokainen vuorotellen puheessaan painotti, kuinka hän on ollut niin monessa morsiamelle tärkeässä mukana ja tukenut häntä jnejne.
Ei kuulosta kirjoitettuna niin pahalta, mutta koko hääseurue (nyyhkivää morsiusparia vanhempineen lukuunottamatta) oli hyvin vaivaantuneena.
Tylsimmät häät oli erään ystäväni häät. Kiireinen morsian ja ilolla odotti omaa päivää ja oli pyytänyt kahta kaasoistaan ja bestämäniä suunnittelemaan häihin ohjelman. Kirkon jälkeen odotettiin hääparia kuoharilasi kädessä 45 min. Se kuohari ehti väljähtyä kun muuta juomaa ei ollut. Sitten noustiin pöydistä ja onniteltiin hääparia. Sitten syötiin 2 tuntia. Sitten odotettiin tunti ja leikattiin kakku ja odotettiin taas tunti. Mitään ohjelmaa eikä edes musiikkia ollut. Todella ankea tunnelma. Ei näin.
Vierailija kirjoitti:
Omat! 😂
Muttei mitään väliä enää. Onneksi ei mitään oikeasti ikävää sattunut, oli vaan paskat häät.
Kohtalontoveri. Minua kaduttaa omissa häissäni about kaikki paitsi puoliso. Tai no, seuraavana päivänä kadutti hetken sekin, olivat korkanneet konjakit heti aamusta ja arvaa kenelle jäi hääpaikan siivous... Roskia vietiinkin sitten itkien kaatosateessa (en liioittele), kun jostain syystä juhlapaikan jätekatosta ei saanut käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat! 😂
Muttei mitään väliä enää. Onneksi ei mitään oikeasti ikävää sattunut, oli vaan paskat häät.Kohtalontoveri. Minua kaduttaa omissa häissäni about kaikki paitsi puoliso. Tai no, seuraavana päivänä kadutti hetken sekin, olivat korkanneet konjakit heti aamusta ja arvaa kenelle jäi hääpaikan siivous... Roskia vietiinkin sitten itkien kaatosateessa (en liioittele), kun jostain syystä juhlapaikan jätekatosta ei saanut käyttää.
Lisään vielä, että tämä elämäni ihanimman päivän irvikuva maksoi vaivaiset 15 000. 😂
Ystäväni häät. Puitteet ja ohjelma olivat kaiken kaikkiaan ihan viimeisen päälle mietitty ja toteutettu. Morsiuspari oli kuitenkin saanut hääviikolla hääjärjestelyistä aikaan vuosisadan riidan, jota ei selvästikään oltu sovittu hääpäivään mennessä. Hääpari tuskin katsoi toisiaan silmiin päivän aikana, ja jokainen liike tuntui väkinäiseltä ja suunnitellulta. Rakkauden juhlaa tuosta ei saanut tekemälläkään.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut nuoren parin häissä.
Istuin tarkoitukselka sivummalla koska en halua osallistua ryhmäleikkeihin.
Kuitenkin kaikki pakotettiin kaikenmaailman typeriin hääleikkeihin ja joka kerran kun muut jo seisoivat keskellä odottamassa leikin alkua, kaaso huusi mikkiin että noniin "Ninakin" sieltä nyt nousee ja tulee leikkimään.
Ennen jokaista leikkiä seurasi viiden minuutin vaivaantunut näytelmä kun kaaso mainitteli minua leikkiin enkä suostunut.
Huomioh#ora
Häät purjelaivalla. Vihkiminen kannella, laivan liikkuessa. Siellä entisen rahtilaivan kannella sitten seistiin kuin sillit suolassa, ei ollut istuma- eikä oikein seisomapaikkojakaan. Oli kylmä alkukesän päivä. Juhlapukujen sijaan piti olla lämpimät ulkoiluvaatteet. Papin puheesta ei tuulessa kuullut mitään. Eikä paria oikein edes nähnyt.
Ruokailu ja ajanvietto oli kannen alla, lastilaivan ikkunattomassa ja huonosti valaistussa ruumassa. Merimaisemia ei siis nähnyt. Kannella oli liian kylmä oleskella. Ruumassa ei ollut oikein tilaa liikkua eikä tilaa ohjelmalle. Puhe oli ja joku vähän lauloi.
Ruumaan vei jyrkät portaat. Ruoka haettiin ylhäältä. Väki pakotettiin seisomaan kannella viimassa ja jonottamaan ruokaa, jota oli liuan vähän. Lähinnä salaatteja. Ainoa lämmin ruoka oli sormenpään kokoiset lihapullat, niin pieniä en ole koskaan nähnyt. Käytännössä jauhelihamurua. Sen ruokalautasen kanssa sitten piti taiteilla ne portaat alas.
Harmitti hääparin puolesta. Itsellehän ne oli vaa yhdet häät, joissa vieraana. Heille piti olla yksi elämän ihanimmista päivistä.
Naapurin Sinikan häissä mikrofoni rutisi ja booli oli melkein pelkkää kirkasta. No oli ainakin morsiammen näköinen juhla.
Nuorisotalo hääpaikkana, koristeluna eri värisiä ilmapalloja ja siinä kaikki. Kaasolla ei ollut mitään mikkiä eikä tämän puheesta saanut selvää, tylsistyneet lapset riehuivat, sulhanen oli kännissä , morsian nosteli jatkuvasti valuvaa pukuaan ja pappi vaikutti olevan paniikissa mitä nyt tämän eleitä ja ilmeitä tulkitsi, puheesta kun ei kuullut mitään. Häävalssia ei tanssittu. Ruokana oli kuivia karjalanpiirakoita, jotain salaattia, yksi täytekakku ja sitten hemmetisti siideriä ja olutta sekä lapsille limsaa. Ruokailun aikana alkoi soida jotain E-typeä ja morsian meni hytkyttämään persettään tanssilattialle , tässä vaiheessa vanhukset ja pikkulasten vanhemmat alkoivatkin tehdä lähtöä. Ilta jatkui yökerhossa, jossa sulhanen sammui ja morsian suuteli kaasoa sekä antoi vieraan miehen juoda shotteja tissiensä välistä.
Morsian oli 20, sulhanen 19, olivat alkaneet seurustella rippileirillä ja viimein eräällä alkoholinhuuruisella risteilyllä sulhanen yllytettiin kosimaan, aamulla kuulemma vitutti muttei kehdannut enää perua. Häät pidettiin kirkossa, morsian oli kutsunut tyyliin kaikki ala-asteen luokkakaverinsa ja naapurin kissan kummin kaimat ja sulhanen lääkitsi ahdistustaan alkoholilla siinä määrin että oli sammua alttarille. Morsiamen tissit tunkivat koko ajan ulos punaisesta korsetista jonka parina oli pinkki hame ja ylösnostettu kampaus paljasti punaista hiusväriä tarttuneen korviinkin, en varmasti ollut ainoa, joka ihmetteli moista välinpitämättömyyttä ulkonäköään kohtaan noin tärkeänä päivänä!
Omat häät hävettää eniten, koska kumpikaan ei ollut kiinnostunut erityisesti panostamaan asiaan, joten ne tuli heitettyä hieman vasemmalla kädellä. Olisi se tuo vaimo ansainnut hieman enemmän. Mutta yli 20 vuotta on jo liitto kestänyt, joten ehkä se hääjuhla ei ole ollut kaikista tärkein asia tässä parisuhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Huonoimmat olivat varmaan omani; maistraattivihkiminen, johon osallistuivat vain molempien vanhemmat ja sisarukset. Sen jälkeen vapaata seurustelua eräällä mökillä. Lämmin ruoka oli vain maistraatissa olleille, söimme sen ja kakunkin leikkasimme ennen muiden tuloa. Mitään ohjelmaa ei oltu suunniteltu, jt-isästäni piti kylmiltään puheen, joka muistutti enemmän kirja-arvostelua. Sulhasen ja minun sukulaiseni hengailivat omissa ryhmissään ulkona, terassilla tai sisällä. Kävivät hakemassa herkkuja silloin kun halusivat, en muista edes puhuneeni kaikille. Alkoholia ei tarjoiltu. Lähdimme jo parin tunnin päästä hotelliin, juuri kun viimeiset vieraat olivat saapunet. Isäpuoleni oli sitten avannut oman alkonsa ja uhkaillut muita vieraita makkaratikuilla siihen asti, että äitini ajoi hänet pois.
😂😂😂😂😂😂😂😂
Heh, erään hyvin varakkaan pohjoissuomalaisen perheen tytär meni naimisiin. Sulhasen hyvä ystävä piti itsestään selvänä, että ostetaan oikein kunnollinen häälahja jossa ei rahaa pihistellä. Osallistuin, kun kuuluin samoihin porukoihin.
Häätarjoiluun kuului kalakeitto, kotikalja ja leipä, jonka päälle saattoi levittää margariiniä. Iltamenot olivat ravintolassa, jossa jokainen maksoi juomansa itse. Mutta niinhän se menee että itaruus ja varakkuus kulkevat käsi kädessä, oulun it-miljonäärien viisikymppisilläkin yleensä syödään hernekeittoa jossa lainapeiteteltan alla.
Viimeksi kun kävin häissä:
+ Vihkiminen onnistui
- Pieru kirkossa
- Ruoka loppui kesken
- Viina ei
- Bestmanille nyrkki silmään
Viime kesänä hämäläisissä häissä morsian alkoi kimeällä äänellä riehumaan kun lahjapöytä ei ollutkaan odotetun runsas.
Moni unohtaa häitä suunnitellessa monen monta asiaa, siksi juhlat eivät ole vieraille mieluisat. Monista ihaniksi tarkoitetuista juhlista tulee ikävät kun realiteetit unohtuu joko hääparilta tai välillä vierailta. Isoissa juhlissa aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ja yllätyksiin pitäisi jotenkin uskaltaa suhtautua avoimesti.
Amatöörisuunnittelijoiden muutama ehkä yleinen virhe on
1) liian suuri tai liian pieni tila, joka ei jollain tavalla sovi juhlan luonteeseen. Häiden suunnittelu alkaa usein pareilla kirkon varaamisesta ja sen jälkeen aletaan miettiä "jostain siitä läheltä" sopivaa juhlatilaa. Ei välttämättä ole vielä tiedossa vierasmäärää, mitä vaatimuksia ohjelma tai esitykset voivat tilalle asettaa ja kun pienemmät tilat ovat usein edullisempia, varataan äkkiä joku ja vasta sitten mietitään ketkä kaikki ihanat ihmiset voidaan kutsua.
2) Ison ihmismäärän kanssa toimiminen: kuinka paljon ruokaa ja juomaa mikäkin määrä ihmisiä tarvitsee ja millaista ruokaa ja missä vaiheessa päivää. Ruoan määrä ja tarjoiluajat tulee ajoittaa tasaisesti juhlan keston mukaan. Iso määrä ruokaa vaatii myös varsinkin kesällä asialliset kylmäsäilytykset, pelkät alkoholijuomat ei voi viedä juhlapaikan kaikkea kylmäsäilytystilaa. Rustiikkisissa ulkohäissä ei paljon huvita syödä ötököillä höystettyä sulanutta ja eltaantunutta kakkua jota on tunteja säilytetty auringossa esillä pöydällä... Ja kaikki ei käytä alkoholia: eli kunnioittakaa vieraita sen verran että on varattuna aina riittävästi myös aikuisille alkoholittomia juomavaihtoehtoja.
3) Siirtymät/odottaminen/kulkeminen: jos juhlissa on 100 vierasta, pelkkiin siirtymiin tulee varata aikaa, vessoja pitää olla riittävästi ja jokainen vieras pitää huomioida, miksi muuten hänet edes kutsutaan jos ei huomioida. Jokainen haluaa nähdä ja kuulla hääparin, tuntea olonsa tervetulleeksi (ei hylätyksi tai unohdetuksi), haluaa saada jotain sopivaa suuhunsa ja nähdä ja kuulla ehkä jotain pientä ohjelmaa. Helppoja yhteisohjelmia on yhteiset hurraa huudot, etukäteen sovittu vaikka joku runon lukeminen tai "mitä tiedät hääparista" tyyppiset kevyet yhdistävät ohjelmat. Alkoholi ei ole ohjelma. Alkoholia voi olla, mutta jotain muutakin pitää tapahtua kuin pöydissä istumista 6 tuntia ja dokausta. Siirtymisiin liittyen suunnitteleva hääpari, olkaa hyvät ja miettikää miten itse vieraana hoitaisitte siirtymät näissä häissä, mitä tuleminen ja kulkeminen ja yöpyminen kenellekin vieraalle maksaa ja selvittäkää hieman etukäteen mitä keneltäkin on inhimillistä pyytää tai vaatia. Odottamista juhlissa voi minimoida erilaisilla pöytäohjelmapisteillä. Voi olla vieraskirjavaihtoehtoja, häämatkakohteen arvuuttelua jne.
4) budjetin laiminlyöminen: isoissa keskivertohäissä missä on kukat ja krumeluurit ja pitopalvelu ja alkoholit virosta ja juhlitaan suomessa koko päivä, helppo kaava varata riittävästi rahaa, yksi vieras maksaa keskimäärin kaikkineen kustannuksineen n. 100e. 100 hengen häät maksaa 10 000 euroa. Toki pääsee edullisemminkin ja moninkerroin tuon summan voi käyttää, mutta tämä olisi hyvä pitää mielessä kustannuksien osalta jo kun häitä aletaan suunnitella. Muuten nuorelle parille tulee äkkiä hätä käteen ja aletaan tiputella "turhia" vieraita pois, jätetään alkoholittomat juomat ostamatta, ruokaa ei varata riittävästi... Pitopalvelulle on aika kurjaa, tämäkin ikävän yleistä, että juhliin on tulossa 100 vierasta mutta ruoka tilataan vain 70 vieraalle ja sitten selitellään että tuli muka kuokkivia vieraita.