Paskimmat tai epäonnistuneimmat HÄÄT missä ootte ollut?
Mitä tapahtui?
Eikä nyt tänne sit mitään "käy sääliksi kun toisten häitä haukutte" -settiä, täällähän niistä on hyvä avautua!
Itellä ei oo ollut mitään erityisen huonoja, tylsiä häitä on ollut joissa ei selkeää ohjelmaa, yksissä ei ollut esim. mitään puheita ja leikkeinä vaan sulhasen ryöstö joka oli tosi kiusallinen morsiammelle ja sit tää leikki missä vieraat nostelee korista lappuja joissa on jotain tehtäviä.... tuskin kukaan näitä tehtäviä tulee ikinä toteuttamaan.
Kommentit (1007)
Nämä häät eivät olleet erityisen paskat, mutta ei oltu taas oikein mietitty etukäteen. Oli ajankohtaan nähden ihan hyvä sää, mutta ei niin hyvä, että varsinkaan naisten juhla-asussa olisi viitsinyt olla ulkona. Hääpari oli kuitenkin päättänyt pitää vihkimisen juhlapaikan ulkopuolella, johon paikalle saavuttuamme (varmuuden vuoksi etuajassa) meitä pyydettin jäämään. Siinä sitten odotettiin ja odotettiin ja yritettiin pitää lapset poissa ongelmista ja itsemme lämpimänä. Välillä sai sentään käydä sisällä lämmittelemässä.
Vierasjoukossa kiersi huhu, että pappi on myöhässä. Ilmeisesti papille oli ilmoitettu väärä aika, tai sitten hän tosiaan oli myöhässä. Viimein saatiin vihkimen käyntiin. Paljon en kuullut, kun vieressä oli kohtuullisesti liikennöity tie, puolitoistavuotias olisi tutkiskellut mielellään ympäristöä ja hampaatkin kalisi.
Itse juhla oli mukava ja hyvin lämmintunnelmainen. Hääparille oli ollut yllätys, kuinka moni toi lapset mukana ja syöttötuoleja olis iteen ängetty joka väliin. Suurimmalla osalla lapset olivat aika pieniä ja iso osa imeväisikäisiä. Melkein kaikki olivat myös vieraalla paikkakunnalla, joten en tiedä miksi oli niin suuri yllätys, että kun koko perhe kutsutaan, he myös tulevat. Kys. pariskunnalla kun oli jo itselläänkin lapsi siinä vaiheessa, niin me ja varmasti moni muukin odotti enemmän lapsiystävällisiä häitä.
Kaverin häät jossa olin kaasona. Oltiin suht nuoria. Morsian ei pyytänyt minua tai ketään tekemään häiden eteen mitään. Hänellä tuntui olevan homma hanskassa ja ei edes halunnut apua. No häissä sitten selvisi että morsian oli kyllä hoitanut oman ja miehensä ulkonäön tiptop ja sormukset ja ruoat ja juomat hommattu mutta siinä se. Häissä ei ollut yhden yhtä koristetta, kukkaa, leikkiä, puhetta, ohjelmaa, ei mitään. Tiedän että morsian olisi pitänyt leikeistä ja ohjelmasta ja kukista yms.mutta ei ilmeisesti osannut ottaa niitä huomioon ja kun ei halunnut kenenkäön osallistuvan järjestelyihin. Ilmaista viinaa oli haettu sairaat määrät Virosta ja vieraat olivatkin jo alkuillasta aivan seis. Etenkin morsimen puolen suku. Oli järkyttävää katseltavaa ja kävi morsianta sääliksi. Yritimme kyllä muutaman ystävän kanssa pelastaa mitä pelastettavissa oli ja varmasti osittain onnistuimmekin tässä. Jotenkin hävettää vuosien jälkeen että en väkisin kysellyt morsiamelta enemmän hänen toiveistaan niin olisin voinut tuoda hänelle hieman enemmän näkökulmaa asioihin. Mutta olin tosiaan nuori..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten aika jännä, että tässä ketjussa moni häissä vieraana ollut on sitä mieltä, että on tosi huono juttu kun häissä ei ollut ilmaista viinaa. Miksi hääparin pitäisi kustantaa vieraiden kännit? Entä jos vieraissa on alkkiksia tai keskenään riidoissa olevia, ja hääpari haluaa vain minimoida katastrofin mahdollisuuden. Minusta olisi ihan OK, että häissä pitää maksaa omat juomat itse. Olen sellaisissa häissä ollutkin, eikä kukaan vieraista ollut pahoillaan. Oli oikein onnistuneet juhlat.
Mielestäni jotenkin tosi wt-meininkiä että pitäisi olla viinaa tarjolla, kun joku kuitenkin menee ja vetää lärvit. Kaikilla ei ole hauskaa humalassa, eivätkä kaikki ihmiset ole hauskoja humalassa.
Jaa, en tiedä mitä kommenttia tarkoitit, mutta minusta on junttia ja äärettömän noloa, jos ollaan niin pihejä, ettei ruokajuomia edes tarjota vieraille. Ja toisaalta, jos ollaan kuitenkin paikassa, jossa sitä alkoholia voi ostaa, niin luultavasti ne alkkikset vetävät ne kännit joka tapauksessa. Itse kutsun sitten mieluummin vähemmän vieraita, ellei olisi muuten varaa tarjota kunnon viinejä ruokajuomaksi ja alkumaljaan. Mutta mulle, mun miehelle tai meidän lähipiirille viinin juominen ruokajuomana ei tarkoitakaan mitään lärvien vetoa.
Aika outoa, että jos ei ole alkoholia, niin pidetään pihinä. Kyllä ruokajuomana tietenkin pitää olla muutakin kuin pelkkää vettä (esim. kotikaljaa, soodavettä/kivennäisvettä, mehua tms. juomia). Murtaen edelleenkään ymmärrä miksi alkoholi olisi jotenkin pakollista? Jos ruoka on hyvää, sitä on riittävästi ja kakku maistuu, niin miksi pitäisi saada vielä juopotella.
Lisäksi on tosi vaikeaa arvioida, mikä määrä viinaksia on riittävästi. Jonkun mielestä alkumalja ja konjakkihörppy riittää, toiset haluaisivat pämpätä koko illan. Jonkun mielestä esim. 2lasia viiniä per vieras on liian vähän, ja toisten mielestä yksikin riittää
Helpointa on kun vieraat ostaa viinakset itse, ei tarvitse kenenkään pahoittaa mieltään. Hyvällä tuurilla alkkikset lähtee kotiinsa kun juomista pitäisi maksaa...:D
Kyllä mä juon ravintolassakin aina ruokajuomana viiniä, kyllä laadukas viini kuuluu hyvän ruoan kanssa yhteen. Kuka juo kotikaljaa oikeasti? Jos tosissaan viinin määriä mietit, niin ihan pari lasillista riittää. Tai esim. yksi lasi valkoviiniä alkuruoan kanssa ja pari punaista pääruoan kanssa. Kaikki eivät juo ollenkaan ja suurelle osalle riittää yksikin lasi. Omassa tuttavapiirissäni ei ole juoppoja, joiden ainoa syy tulla häihini olisi vetää perseet.
Miksi juhlissa on pakko saada juoda alkoholia? Miksi vieraille olisi pakko tarjota viiniä? Mielestäni on junttimaista odottaa alkoholitarjoilua. Muutakin voi juoda kuin alkoholia.
Koska viini kuuluu yhteen hyvän ruuan kanssa. Vesi, maito tai kotikalja eivät ole sama asia. Tällä ei ole mitään tekemistä kännäämisen vaan maun kanssa.
Höpö höpö. Alkoholin maku on sen verran voimakas, että se peittää muita makuja eikä korosta. Vesi on ainoa juoma joka ei vääristä ruoan omaa makua. Tuo viinin ylistäminen on vaan sitä, että juojien mielestä elämä vaan ei oikein tunnu miltään jos ei saa pientä hiprakkaa päälle. Jos se alkoholi ei olisi siinä juomassa se pointti, niin sitten rypälemehu ajaisi saman asian - sehän on samasta tavarasta tehtyä, alko vaan puuttuu.
Rypälemehu on tosiaan MEHUA eli aika äklömakeaa sokerilitkua. Mikähän on ruuan oma maku? Jollain mausteillahan (ja esim ripauksella viiniä) sekin on saatu aikaan. Kyse on siitä makuyhdistelmästä jonka viini ja hyvä ruoka yhdessä muodostavat. Mulle tosin on se ja sama onko viini alkohollillista vai ei, mutta alkoholittomien viinien valikoima on auttamattoman suppea joten suosin sen vuoksi alkoholillisia.
Omat häät. Oltiin molemmat, morsian ja sulhanen, influenssan kourissa. Molemmilla oli kuumetta lähemmäksi 39 astetta ja pää täynnä räkää. Hymyile siinä sitten valokuvissa, kirkossa, hääjuhlassa...
Hääyö meni nukkuessa. Hyvä kun jaksettiin kuoriutua juhlavaatteista ennen kuin uni voitti.
Pakko ne häät kuitenkin oli pitää kun oli kirkon lisäksi varattuna kampaamo, valokuvaus, hääauto, juhlatila, pitopalvelu, bändi...Olisi tullut kivasti kustannuksia viimehetken peruutuksista.
Kaikesta huolimatta ollaan oltu onnellisesti naimisissa 16 vuotta. ❤
Tämä ei valitettavasti ole autenttinen kokemus, mutta haluan silti tuoda tämän esiin kun oli aika ikävällä tavalla... no, uskomaton?
Eli tapahtunut Bridezilla-ohjelmassa. Kaikki oli viimeisen päälle laitettuna, kaikki hoidettuna viimeisen päälle tiptop ja morsian äyräitään myöten stressaantuneena, että kaikki varmasti sujuisi niin kuin pitää. Niin kuin sujuikin, sinällään.
Sitten tuli tornado! Siinä vaiheessa tuli vähän epäuskoinen olo, että voiko noin huonoa tuuria edes olla. Taisi olla vielä ulkoilmahäät. :D
Itse en ko. häissä ollut, mutta olen videolta nähnyt erään sukulaiseni häät aina kirkosta juhlapaikalle saakka. Muuten kaikki meni hyvin ja ihmisillä näytti olevan hauskaa, mutta kyllä kirskahti musiikkikorvaan, kun urkujen soittaja veti perinteistä häämarssia (eli se Prinsessa Ruususesta) niin omilla kiemuroillaan ja välillä nuotinkin vierestä... Kamalaa kuunneltavaa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten aika jännä, että tässä ketjussa moni häissä vieraana ollut on sitä mieltä, että on tosi huono juttu kun häissä ei ollut ilmaista viinaa. Miksi hääparin pitäisi kustantaa vieraiden kännit? Entä jos vieraissa on alkkiksia tai keskenään riidoissa olevia, ja hääpari haluaa vain minimoida katastrofin mahdollisuuden. Minusta olisi ihan OK, että häissä pitää maksaa omat juomat itse. Olen sellaisissa häissä ollutkin, eikä kukaan vieraista ollut pahoillaan. Oli oikein onnistuneet juhlat.
Mielestäni jotenkin tosi wt-meininkiä että pitäisi olla viinaa tarjolla, kun joku kuitenkin menee ja vetää lärvit. Kaikilla ei ole hauskaa humalassa, eivätkä kaikki ihmiset ole hauskoja humalassa.
Jaa, en tiedä mitä kommenttia tarkoitit, mutta minusta on junttia ja äärettömän noloa, jos ollaan niin pihejä, ettei ruokajuomia edes tarjota vieraille. Ja toisaalta, jos ollaan kuitenkin paikassa, jossa sitä alkoholia voi ostaa, niin luultavasti ne alkkikset vetävät ne kännit joka tapauksessa. Itse kutsun sitten mieluummin vähemmän vieraita, ellei olisi muuten varaa tarjota kunnon viinejä ruokajuomaksi ja alkumaljaan. Mutta mulle, mun miehelle tai meidän lähipiirille viinin juominen ruokajuomana ei tarkoitakaan mitään lärvien vetoa.
Aika outoa, että jos ei ole alkoholia, niin pidetään pihinä. Kyllä ruokajuomana tietenkin pitää olla muutakin kuin pelkkää vettä (esim. kotikaljaa, soodavettä/kivennäisvettä, mehua tms. juomia). Murtaen edelleenkään ymmärrä miksi alkoholi olisi jotenkin pakollista? Jos ruoka on hyvää, sitä on riittävästi ja kakku maistuu, niin miksi pitäisi saada vielä juopotella.
Lisäksi on tosi vaikeaa arvioida, mikä määrä viinaksia on riittävästi. Jonkun mielestä alkumalja ja konjakkihörppy riittää, toiset haluaisivat pämpätä koko illan. Jonkun mielestä esim. 2lasia viiniä per vieras on liian vähän, ja toisten mielestä yksikin riittää
Helpointa on kun vieraat ostaa viinakset itse, ei tarvitse kenenkään pahoittaa mieltään. Hyvällä tuurilla alkkikset lähtee kotiinsa kun juomista pitäisi maksaa...:D
Kyllä mä juon ravintolassakin aina ruokajuomana viiniä, kyllä laadukas viini kuuluu hyvän ruoan kanssa yhteen. Kuka juo kotikaljaa oikeasti? Jos tosissaan viinin määriä mietit, niin ihan pari lasillista riittää. Tai esim. yksi lasi valkoviiniä alkuruoan kanssa ja pari punaista pääruoan kanssa. Kaikki eivät juo ollenkaan ja suurelle osalle riittää yksikin lasi. Omassa tuttavapiirissäni ei ole juoppoja, joiden ainoa syy tulla häihini olisi vetää perseet.
Miksi juhlissa on pakko saada juoda alkoholia? Miksi vieraille olisi pakko tarjota viiniä? Mielestäni on junttimaista odottaa alkoholitarjoilua. Muutakin voi juoda kuin alkoholia.
Koska viini kuuluu yhteen hyvän ruuan kanssa. Vesi, maito tai kotikalja eivät ole sama asia. Tällä ei ole mitään tekemistä kännäämisen vaan maun kanssa.
APUA, EN OLE KOSKAAN SAANUT SIIS HYVÄÄ RUOKAA!
(Tai sitten tämä oli tulevan alkoholistin mielipide.) Ihan tosissaan sanottuna pidän kyllä todella säälittävänä ihmistä jonka on pakko saada alkoholia jotta voi viihtyä (juhlissa tai muuten).
Vierailija kirjoitti:
Olen harmikseni päässyt vieraaksi vain muutamiin häihin :( Yhdet niistä oli sellaiset etten tiennyt, mitä ajatella. Ensinnäkin kun saavuimme paikalle, hääpaikan edustalla oleva parkkipaikka oli täynnä. Alas, hääpaikan taakse osoitti kuitenkin P-kyltti ja ajoimme sinne. Siellä olikin sitten morsian tupakalla, täydessä tällingissä, ja hän hermostui kun näimme hänet ennen vihkimistä. Ymmärrän, että jännityksissään sitä hermostuu ties mistä mutta kyllä siinä jäi itselle tosi kiusallinen olo. Sisällä tuli toinen kiusallinen olo, kun ilmoittautumisemme ei ollut mennyt perille, ja meille ei oltu merkitty ollenkaan istumapaikkaa. Kaaso hoiti tilanteen kuitenkin hienosti, ja saimme paikat pöydästä josta kaksi oli perunut tulemisen viime tipassa.
Sulhanen oli saksalainen, ja osa häiden jutuista oli ilmeisesti saksalaista perua? Minua hämmensi se, että ensin pienen odottelun jälkeen olikin kahvia ja kakkua. Sitten oli odottelua (ei taustamusiikkia, ei mitään) vähän aikaa, ja sitten oli ruoka. Ruokana oli paljon bratwursteja ja muita :D Ohjelmaa oli niukasti, mutta yksi oli sellainen että siinä muistaakseni piti rikkoa posliiniesineitä ja toivoa samalla hääparille ilmeisesti jotain? Lukion saksan opiskelulla en ihan kaikkea ymmärtänyt... Mutta yhden kerran posliininen sirpale sinkosi suoraan pöydän alle ja minun jalkapöydän päälle rikkoen sukkahousut ja ihoni myös. Mietin, että kiva kiva, en ottanut varasukkiksia mukaan.
En kyllä tämän kirjoituksen jälkeen ihmettele miksi ei hääkutsuja viitsi hommata.
Kaikista nolointa mennä paikalle ilmoittamatta, mutta ei jää sekään kun katkerana tilittää kun muut osaavat pitää hauskaa kansainvälisessäkin porukassa. Käsitinkö tuosta lopun sukkanillityksestä oikein, jotta mielestäsi pahinta häissä oli rikkontuneet sukkasi? Vai ainoastaan se että ette osanneet parkkeerata ohjatulle paikalle?
Entinen poikaystäväni oli kaverinsa häissä bestman, joten minäkin olin siellä sitten mukana. Muita kutsuttuja oli oikeastaan vain lähisukulaiset ja pari kaveria, ehkä 20 ihmistä yhteensä.
Häihin kuului vihkiminen kirkossa, joka nyt oli ihan tavallinen. Ainoastaan morsiamen mummo tirautti pari kyyneltä, muut olivat kirkon jälkeen kuin ruokakaupasta tulossa. Jotkut hymyilivät, muut tuijottivat paria ilmeettöminä, kun kävelivät ulos kirkosta. Oli todella tunteeton tunnelma jotenkin, kukaan ei vaikuttanut olevan onnellinen parin puolesta.
Mitään hääjuhlaa ei varsinaisesti ollut, mutta meidät oli ystävällisesti kutsuttu syömään buffet-ruokaa ja kakkukahveille morsiamien vanhempien kotiin. Sekin on vielä ihan ok, mikäs siinä että ei halua mitään sen kummempaa. Kaikilla ei ole varaa eikä halua järjestää isoja juhlia, ja ruuan tarjoaminen häävieraille on kuitenkin ystävällistä. Ei aina tarvita ohjelmaa, läheisten seurassa onnellisen päivän viettäminen on mukavaa.
Mutta se tunnelma... Itse en tuntenut ketään muita kuin hääparin, joten seurasin vain poikaystävääni. Kukaan ei jutellut kenenkään kanssa. Yritin small talkia varovaisesti jonkun sukulaisen kanssa, ei vastausta. Morsiamen häiti hössötti jatkuvasti kakusta ja kahvista, vaikka niin pienellä porukalla kakun ja kahvin ottamisesta ei varsinaisesti mitään kovin kummoisia ongelmia synny. Morsian ja sulhanen eivät edes itse puhuneet sukulaistensa kanssa juuri mitään. Kaikki vaan söivät, istuivat, kävivät välillä terassilla nauttimassa kesäisestä ilmasta ja vaihtoivat pari sanaa sen tutuimman ihmisen kanssa.
En enää ikinä halua juhliin, joissa kaikki ovat paikalla vain jostain sukulaissuhteen luomasta sosiaalisesta velvoitteesta. Typerämpää tapaa viettää hääpäivää en äkkiseltään keksi, hääpari itsekin oli lähinnä vaivaantunut ja odotti iltaa, että pääsevät baariin. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten aika jännä, että tässä ketjussa moni häissä vieraana ollut on sitä mieltä, että on tosi huono juttu kun häissä ei ollut ilmaista viinaa. Miksi hääparin pitäisi kustantaa vieraiden kännit? Entä jos vieraissa on alkkiksia tai keskenään riidoissa olevia, ja hääpari haluaa vain minimoida katastrofin mahdollisuuden. Minusta olisi ihan OK, että häissä pitää maksaa omat juomat itse. Olen sellaisissa häissä ollutkin, eikä kukaan vieraista ollut pahoillaan. Oli oikein onnistuneet juhlat.
Mielestäni jotenkin tosi wt-meininkiä että pitäisi olla viinaa tarjolla, kun joku kuitenkin menee ja vetää lärvit. Kaikilla ei ole hauskaa humalassa, eivätkä kaikki ihmiset ole hauskoja humalassa.
Jaa, en tiedä mitä kommenttia tarkoitit, mutta minusta on junttia ja äärettömän noloa, jos ollaan niin pihejä, ettei ruokajuomia edes tarjota vieraille. Ja toisaalta, jos ollaan kuitenkin paikassa, jossa sitä alkoholia voi ostaa, niin luultavasti ne alkkikset vetävät ne kännit joka tapauksessa. Itse kutsun sitten mieluummin vähemmän vieraita, ellei olisi muuten varaa tarjota kunnon viinejä ruokajuomaksi ja alkumaljaan. Mutta mulle, mun miehelle tai meidän lähipiirille viinin juominen ruokajuomana ei tarkoitakaan mitään lärvien vetoa.
Aika outoa, että jos ei ole alkoholia, niin pidetään pihinä. Kyllä ruokajuomana tietenkin pitää olla muutakin kuin pelkkää vettä (esim. kotikaljaa, soodavettä/kivennäisvettä, mehua tms. juomia). Murtaen edelleenkään ymmärrä miksi alkoholi olisi jotenkin pakollista? Jos ruoka on hyvää, sitä on riittävästi ja kakku maistuu, niin miksi pitäisi saada vielä juopotella.
Lisäksi on tosi vaikeaa arvioida, mikä määrä viinaksia on riittävästi. Jonkun mielestä alkumalja ja konjakkihörppy riittää, toiset haluaisivat pämpätä koko illan. Jonkun mielestä esim. 2lasia viiniä per vieras on liian vähän, ja toisten mielestä yksikin riittää
Helpointa on kun vieraat ostaa viinakset itse, ei tarvitse kenenkään pahoittaa mieltään. Hyvällä tuurilla alkkikset lähtee kotiinsa kun juomista pitäisi maksaa...:D
Kyllä mä juon ravintolassakin aina ruokajuomana viiniä, kyllä laadukas viini kuuluu hyvän ruoan kanssa yhteen. Kuka juo kotikaljaa oikeasti? Jos tosissaan viinin määriä mietit, niin ihan pari lasillista riittää. Tai esim. yksi lasi valkoviiniä alkuruoan kanssa ja pari punaista pääruoan kanssa. Kaikki eivät juo ollenkaan ja suurelle osalle riittää yksikin lasi. Omassa tuttavapiirissäni ei ole juoppoja, joiden ainoa syy tulla häihini olisi vetää perseet.
Miksi juhlissa on pakko saada juoda alkoholia? Miksi vieraille olisi pakko tarjota viiniä? Mielestäni on junttimaista odottaa alkoholitarjoilua. Muutakin voi juoda kuin alkoholia.
Koska viini kuuluu yhteen hyvän ruuan kanssa. Vesi, maito tai kotikalja eivät ole sama asia. Tällä ei ole mitään tekemistä kännäämisen vaan maun kanssa.
APUA, EN OLE KOSKAAN SAANUT SIIS HYVÄÄ RUOKAA!
(Tai sitten tämä oli tulevan alkoholistin mielipide.) Ihan tosissaan sanottuna pidän kyllä todella säälittävänä ihmistä jonka on pakko saada alkoholia jotta voi viihtyä (juhlissa tai muuten).
Oletko joku lesta jostain Pohjois-Pohjanmaan perukoilta :D Et ymmärrä punaviinin tanniineista yhtään mitään.
Juo vaan sitä hanavettä tai täysmaitoa lankkupihvin kyytipoikana ja moralisoi, kuinka kauheita alkoholisteja viininjuojat ovat.
Se on erityisen hauskaa luettavaa täällä eteläisessä Keski-Euroopassa yli 20 vuotta asuneen silmiin :D

Ohhohhoi, kun taisi osua ;D
Harmiksesi olen paljasjalkainen helsinkiläinen ja täällä aina asunut, kirkostakin erosin 15-vuotiaana kun laki sen sallii. Itse asiassa en edes tiedä mikä tuo lankkupihvi on, koska jätin 10-vuotiaana lihansyömisen...
Nämä tuntemattomiin kommentoijiin kohdistuvat naurettavat väitteet ovat kyllä aina niin tajuttoman noloja, mutta minkäs teet kun ei ole mitään oikeaa argumenttia keskuteluun tuotavaksi ;,D
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset jossa selvisi ruokailun jälkeen että en olekaan paikalla vieraana vaan pianistina. Jouduin soittamaan kaksi tuntia morsiusparin toivekappaleita, ilman nuotteja tietysti, kun ''sähän oot niin taitava!''
Ei varmaan paras tilanne ruveta kieltäytymäänkään.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 12:05"]
Tässä on kokemuksia useista häistä tiivistettynä: liian pitkä odottelu, ruokaa on liian vähän tai oikeasti liian erikoista kenenkään muun kuin hääparin makuun, istumapaikkoja ruokailuun ei ole tarpeeksi, kesähäissä ei ole otettu huomioon mahdollista sadetta vaan on suunniteltu että ulkonahan sitä ollaan..., kukaan ei ilmoita mitä seuraavaksi tapahtuu (muutamat kakun leikkaukset ja häävalssit jäänyt näkemättä tämän takia), ohjelmaa on liikaa tai ei ollenkaan, pyydetään ihmisiä "hauskoihin" hääleikkeihin vaikka eivät selvästikään halua osallistua, hääparilla on oma sisäpiiriseurueensa jolla on tosi hauskaa, muita vieraita ei olekaan sitten otettu juuri huomioon... yleensäkin se, ettei oteta huomioon esim. vierasmäärää, tilarajoituksia ym. olosuhteita, vaan yritetään tunkea siihen ainutlaatuiseen (tai toiseen tai kolmanteen "ainutlaatuiseen") tilaisuuteen kaikki mahdollinen mikä vaan mieleen tulee.
Tämä! Varsinkin esiintyy 20v-30v ikäisen juhlaparin häissä. Oma pieni kaveripiiri juhlii ja suorittaa omia juttujaan ja lopuille ei edes kerrota mitä tapahtuu seuraavaksi. Eli täydellistä välinpitämättömyyttä vieraita kohtaan.
Huonoin tapaus oli sellainen kun annettiin hienovaraisesti ymmärtää että oman sisäpiirin ulkopuoliset voisivat jo hieman pakkailla tavaroitaan ja lähteä, niin oma piiri saa jäädä rauhassa jäädä "jatkoille"... (Tietenkään ei suoraan käsketty poistua, jostain syystä vain suurella osalla vieraista oli mielikuva että näin tulisi tehdä.)
Minulle on tullut mielikuva, että 'nämä muut' kuin sisäpiiriläiset on kutsuttu paikalle vain ja ainoastaan kartuttamaan lahja-ja rahakuorikasaa, muuten ihan sama onko ollut paikalla vai ei.
Lahjalistat.
Vierailija kirjoitti:
Ylivoimaisesti kauheimmathäät ikinä, olivat tuttavapariskunnan upeat, megakalliit häät Vanajanlinnassa. Kaiken piti olla kuin supertähdillä. Ruokaakin oli etukäteen kehuttu ja ylistetty niin että huhhuh.
Ruoka-annokset tarjoiltiin pöytään, ja ne olivat niin minimaaliset, että vieraat eivät olleet uskoa silmiään. Vihreää salaattia, yksi parsa ja ehkä 5cm kanttiinsa oleva kalanpala. Alkuruokanakin pelkkää vihreää salaattia. Kaikki vieraat olivat niin nälissään, että tulivat kiukkuisiksi ja alkaessaan kännätä (maksullinen baari!) tyhjään mahaan, tunnelma ei parantunut yhtään. Lähdimme juhlista kesken illan kun itkin nälästä (olin raskaana) ja ajoimme McDonaldsin Drive iniin. Kaartaessamme pois Vanajanlinnan pihasta, vastaan tuli pizza-taxin auto. :D :D
Ei mikään ole häissä pahempaa kuin se, että vierailla on nälkä!!!Onhan toki sitten ollut näitä klassikoitakin: vieraat odottavat pihalla 3 tuntia kun hääpari on valokuvattavana, jumalattoman pitkät ja kuivat puheet jonka aikana vieraat eivät saa syödä eivätkä juoda jne. Mutta tuo ruoan puute oli kyllä pahin! Olin odottanut jotain notkuvia pitopöytiä.... kyllä harmitti!!!
Pizzataksi tuli vastaan, hauska juttu
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 17:57"]tuli niin epäselvä teksti kännykällä, että otan uusiksi.. eli, serkun häät Suomenlinna. tulimme Mikkelistä asti, oli syksy ( elokuun loppu tai syyskuun alku). KUKAAN ei maininnut että pitäisi pukeutua lämpimästi, joten oli melko karmea yllätys tajuta että lautatalta piti kävellä saaren läpi kellarimaiseen tilaan, jossa hääjuhla pidettiin. minulla oli ohuet mekko ja pitsibolero sekä korkokengät.. äitini lähes itki puolestani kun kompuroin perässä nenä valuen ja mies koetti lohduttaa" ettei varmasti ole enää pitkä matka" etten jäätyisi. siis voi helvetti, sanon minä! ette sitten yhtään varoittaneet! :Ovessakin oli ulkona, joten vessareissu piti tehdä pimeässä ja hirveässä tuulessa !
kun lopulta pääsimme takaisin Helsinkiin ja hotelliin, kiskoin lämpimäkseni kunnon kännit..
Et sitten itse voinut yhtään ottaa etukäteen selvää juhlapaikasta? Taidat olla juuri näitä mikrossakissankuivattajatyyppejä...
Walhalla?
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 19:10"]
Olen kuullut yhden kauhutarinan 150 hengen hienoista, hartaasti suunnitelluista hääjuhlista, jossa koko seurue sai jotain ruoasta ruokamyrkytyksen.
Mä oon kuullut tarinan ilmeisesti samoista häistä. Joo ei kiva.
se tarina oli tässä ketjussa
ainakin
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 23:33"]
Nythän on niin, että Suomessa nimenomaan ON aina ollut leikkejä, on pyydetty rahaa ja jopa kerjätty sitä häitä varten ja häissäkin. Hääkarkkeja meillä oli jo 1600-luvulla ja 20-luvulla niitä myytiin esimerkiksi sairaalan tueksi. Meillä on yksi sukupolvi, mihin ehkä sitten tänne kirjoitelleet mummotkin kuuluvat ja heidän aikaan ei näitä paljoakaan ollut lähinnä sota-ajan jälkeisten muutosten vuoksi, jotka kestivät pitkälle 60-lukuun saakka. 90-luvulla juhlaperinteet muuttuivat ja häätkin niiden mukana, mutta silti totuus on, että kaikki mainitut ovat ihan suomalaisia häätapoja, myös polttarit, jotka tunnetaan jopa ihan Kalevalassakin.
Suosittelisin lukemaan vaikkapa suomalaisista häistä ja hääperinteistä kertovan artikkelin, joka on luettavissa netissäkin. http://www.amoriini.com/fi/JUHLAOPAS/Suomalaiset%20h%C3%A4%C3%A4tT: Museotäti
Kumma kun halutaan vain ne muutamat perinteet. Missä on se perinne, että mies näyttää verisen lakanan juhlayleisölle, kun morsian on puhkaistu. Entä se, että pari muuttaa yhteen vasta kun on vihitty.
Monta muutakin perinnettä on nätisti unohdettu, kun on haluttu amerikkalaismalliset monsterihäät kaikkine krumeluuksineen.
Ja se suurin perinne. Miksi ihmiset eivät pysy naimisissa, jos niin suuren vaivan näkevät, että pari vuotta suunnittelevat häitä. Tästä voi myös monenlaista vinkkiä löytyä perinteitä kannattaville museotädeille. Ennen ihmiset pysyivät naimisissa, eivätkä eronneet ennen kuin häälaina on saatu edes maksettua.
Pari vuotta suunnittelevat häitä!!
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 17:16"]
Ruokana hernekeitto, ei jälkiruokaa, kahvia sentään sai. Jos halusi juoda, omat juomat mukaan (luki oikein kutsussa). Ja lahjaksi rahaa (juhlapaikalle mentäessä oli oikeen purkki mihin sai tiputtaa rahansa). Ei bändiä. Muutama puhe taisi olla. Paljon vieraita.
Voiko tällainen olla totta?!? Jos niin on aikamoinen pohjanoteeraus. Kuka haluaa omissa häissään hernekeittoa ja kahvia? Ja purkkiin pudotettavat rahat..
Minkähän ikäisistä ihmisistä oli kyse? Ei varmaankaan kovin korkeastikoulutetuista..
Up
Tämähän on yhtä hauska kuin munsalaketju