Lue keskustelun säännöt.
Eronneet! Mistä tiesitte että on aika erota? Oletko katunut?
12.01.2015 |
Entä miten lapset suhtautui?
Itse olen pohtinut vuosia että eroana vielä jonain päivänä jos mikään ei muutu. En ole rakastanut miestäni vuosiin. Se on kyllä minulle ok ettei puolisoa tarvitse rakastaa ja sen kanssa voi hyvinkin elää jos vaan tulee toimeen, mutta kun me ei tulla. Riitoja on päivittäin, useitakin.
Lapset kärsii ja kasvaa varmaan jotenkin kieroon. Teini-ikäisellä pojalla on alkanut tulemaan kauheita uhmakohtauksia. Isänsä kanssa ei ole kovin läheiset välit. Pikkusiskojen kanssa tappelevat koko ajan. On selvää, ettei tässä taideta enää miksikään muuttua.
Asumme isossa asunnossa joka on mieheni. Olen katsellut vuokra-asuntoja ja tullut tulokseen, että minulla on pienipalkkaisena varaa ehkä reilumman kokoiseen yksiöön. Mutta 4 yksiössä? No, kesälomat menee ihan samankokoisessa tuvassa ihan hyvin, ehkä se ei ole suuri ongelma. Haluaisin kuitenkin että lapset pääsevät isän luo aina kun haluavat, lapsuudenkotiinsa. Ehkä viikko isällä, vikko minulla järjestely olisi hyvä niin että minulla olisi koko ajan 1-2 lasta luonani. Vaikka miestäni en rakasta, on hänestä kuitenkin turvaa, laittaa lamput kattoon, taulut seinään ja tietää aina mitä pitää tehdä. Kun lähden, tuskin saan edes muuttoapua. Selviänkö yksin?
Mutta kertokaa, mikä oli teille se viimeinen pisara, kun päätitte ottaa puhelimen käteen ja tiedustella asuntoa? Oletteko katuneet?
Kommentit (65)
Jos se ero tuntuu väistämättömältä, niin miksei mieluummin ennemmin kuin myöhemmin? Ihmiset kai useimmin katuu sitä, että ei tullut erottua jo aiemmin ja turhaan roikkuivat suhteessa, jolla ei ollut tulevaisuutta. Näetkö ap sinä teidät yhdessä vielä eläkeikäisinä tai mitä jos vaikka jompikumpi sairastuu vakavasti, pystytkö kuvittelemaan että sinä viettäisit eläkepäiväsi hoitaen häntä tai päinvastoin?
Ja alkuperäiseen kysymykseen, meillä ei ollut lapsia eli tilanne sikäli helpompi. Olin ajatellut aiemminkin, että suhteella ei ole tulevaisuutta, olemme liian erilaisia ja haluamme eri asioita elämältä, ja lopulta huomasin sen kun olin työmatkalla Genevessä. Työmatka loppui juuri ennen juhannusta, ja päätin jäädä kaupunkiin vielä juhannusviikonlopuksikin. Siinä vaiheessa tajusin, että meidän on erottava, kun minua ei kiinnostanut viettää vapaata kesäviikonloppua oman mieheni kanssa, vaan olin mieluummin vieraassa kaupungissa yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 11:41"]
On aika erota, kun ymmärtää, ettei elämä parisuhteessa tee enää onnelliseksi.
Kun parisuhde vie enemmän kuin antaa, eikä parisuhteessa voi toteuttaa itseään sellaisena kuin on, mikä on verrannollista onnellisuuteen.
Kun tietää toisen kaipaavan romanttista rakkautta ja pystyy antamaan ainoastaan sisarellista rakkautta.
Kun parisuhteesta tulee kahle ja toisesta hyödyke, josta ei kuitenkaan itsekkäistä syistä haluaisi luopua.
[/quote]
Hyvin sanottu.
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:25"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:14"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 21:59"]
Muuttakaa te vuoroviikoin. Lapset pysyy nykyisessä kodissa.
[/quote]
Tämä on hyvä vaihtoehto lasten kannalta! Saavat asua vanhassa kodissaan ja asua molempien vanhempien kanssa vuoroviikoin. Vaatii tosin sujuvat välit ex-puolisoiden välille ja asuntojen suhteen on pohdittavaa. Ehkä yhteinen vuokra-asunto exän kanssa, jossa asutaan vuoroviikoin toisen asuessa lasten kanssa. Mahtaakohan onnistua? Vai tulisiko riitoja yksityisyydestä?
[/quote]
Maailman typerin idea tuo yhteinen vuokra-asunto. Siinä ei olisi kummallakaan mitään omaa reviiriä jossa asua ja elää ilman toisen tavaroita. Kun erosin, halusin kokonaan eroon hänestä ja tavaroistaan. Minun ei tarvinnut exääni tavata kuin ohimennen kun haki tai toi lapset kotiin. Olisi ollut kammottavaa asua, vaikkakin eri aikaan, hänen tavaroittensa keskellä jälleen.
[/quote]
Tiedän parin, jolla tällainen järjestely onnistui. Ehkä se sopii parhaiten sellaiselle parille, jotka on eronnut ilman draamaa, vuosien ajan kasvanut erilleen ja suhteesta tullut sisarellinen. Välit pitää siis eron hetkelläkin olla hyvät ja kumpikin olla sinut eron kanssa.
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 20:58"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:25"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:14"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 21:59"]
Muuttakaa te vuoroviikoin. Lapset pysyy nykyisessä kodissa.
[/quote]
Tämä on hyvä vaihtoehto lasten kannalta! Saavat asua vanhassa kodissaan ja asua molempien vanhempien kanssa vuoroviikoin. Vaatii tosin sujuvat välit ex-puolisoiden välille ja asuntojen suhteen on pohdittavaa. Ehkä yhteinen vuokra-asunto exän kanssa, jossa asutaan vuoroviikoin toisen asuessa lasten kanssa. Mahtaakohan onnistua? Vai tulisiko riitoja yksityisyydestä?
[/quote]
Maailman typerin idea tuo yhteinen vuokra-asunto. Siinä ei olisi kummallakaan mitään omaa reviiriä jossa asua ja elää ilman toisen tavaroita. Kun erosin, halusin kokonaan eroon hänestä ja tavaroistaan. Minun ei tarvinnut exääni tavata kuin ohimennen kun haki tai toi lapset kotiin. Olisi ollut kammottavaa asua, vaikkakin eri aikaan, hänen tavaroittensa keskellä jälleen.
[/quote]
Tiedän parin, jolla tällainen järjestely onnistui. Ehkä se sopii parhaiten sellaiselle parille, jotka on eronnut ilman draamaa, vuosien ajan kasvanut erilleen ja suhteesta tullut sisarellinen. Välit pitää siis eron hetkelläkin olla hyvät ja kumpikin olla sinut eron kanssa.
[/quote]
Voi sopia, mutta jääkö yksityisyyttä riittävästi? Aika tiivistä yhteiseloa... Kestääkö sen, että toinen on edelleen ns iholla, vaikka välit olisivatkin hyvät ja läheiset?
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 21:04"]
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 20:58"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:25"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:14"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 21:59"]
Muuttakaa te vuoroviikoin. Lapset pysyy nykyisessä kodissa.
[/quote]
Tämä on hyvä vaihtoehto lasten kannalta! Saavat asua vanhassa kodissaan ja asua molempien vanhempien kanssa vuoroviikoin. Vaatii tosin sujuvat välit ex-puolisoiden välille ja asuntojen suhteen on pohdittavaa. Ehkä yhteinen vuokra-asunto exän kanssa, jossa asutaan vuoroviikoin toisen asuessa lasten kanssa. Mahtaakohan onnistua? Vai tulisiko riitoja yksityisyydestä?
[/quote]
Maailman typerin idea tuo yhteinen vuokra-asunto. Siinä ei olisi kummallakaan mitään omaa reviiriä jossa asua ja elää ilman toisen tavaroita. Kun erosin, halusin kokonaan eroon hänestä ja tavaroistaan. Minun ei tarvinnut exääni tavata kuin ohimennen kun haki tai toi lapset kotiin. Olisi ollut kammottavaa asua, vaikkakin eri aikaan, hänen tavaroittensa keskellä jälleen.
[/quote]
Tiedän parin, jolla tällainen järjestely onnistui. Ehkä se sopii parhaiten sellaiselle parille, jotka on eronnut ilman draamaa, vuosien ajan kasvanut erilleen ja suhteesta tullut sisarellinen. Välit pitää siis eron hetkelläkin olla hyvät ja kumpikin olla sinut eron kanssa.
[/quote]
Voi sopia, mutta jääkö yksityisyyttä riittävästi? Aika tiivistä yhteiseloa... Kestääkö sen, että toinen on edelleen ns iholla, vaikka välit olisivatkin hyvät ja läheiset?
[/quote]
Tietämälläni parilla ei ollut ongelmia yksityisyyden kanssa. Yksityisyyttä oli riittävästi, kun he eivät kuitenkaan nähneet toisiaan kuin satunnaisesti. He jatkoivat asumisjärjestelyä 1-2 vuotta ja sen jälkeen kumpikin osti oman kodin. Ei tämä varmasti kaikille sovikaan, mutta jollekin voi sopia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 21:59"]
Muuttakaa te vuoroviikoin. Lapset pysyy nykyisessä kodissa.
[/quote] mahdottomuus koska miehellä 3 lasta tullut lisää ja ei tarvi enää koska lapsi jo aikuinen. Hyvin on asiat. Ex miehen vaimon kanssa ollaan hyvissä väleissä.
No tajusin että olen onnellisempi ilman miestäni. Kun olimme jossain matkalla tai kylässä, olin tosi masentunut kun palasimme kotiin, kesti aina pitkään päästä yli siitä että olemme kotona. Tajusin että en osaa olla onnellinen siinä normaalissa arjessani enää. Minua ahdisti koko ajan. Minulla eroon liittyen eräs asia josta olin päättänyt että jos kerrankin vielä tapahtuu asia X niin laitan eron vireille ja näin tein. Harkinta-ajan harkitsin mutta tiesin koko ajan että ero on selvä. Kun se oli ohi, olin äärimmäisen helpottunut, ahdistus hävisi ja tuntui että voin hengittää ja elää taas. Rehellisesti voin sanoa että sekuntiakaan en ole katunut. Isompi lapsi oli 2v ja hänen ikävänsä kyllä harmitti välillä, mutta koin ettei ollut vaihtoehtoja. Erosta on nyt 10 vuotta ja ero oli elämäni parhaimpia päätöksiä. Pienempi lapsi oli vauva eikä reagoinut asiaan mitenkään ikinä, eipä hän siitä mitään tajunnutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomasin, ettei meillä ole toisillemme mitään sanottavaa. Ero oli minulle tosi kova paikka. Ymmärsin kuitenkin, että en halua kasvattaa lastamme rakkaudettomassa ympäristössä. Se oli tärkein syy. Olen onnellinen, erittäin onnellinen päätöksestäni lähteä.
Jaa no kyllä mies rakasti minua ja minä häntä kyllä. Miksi erottiin? En tiedä. Me ei osattu kommunikoida. Ei meillä ollut riita eikä mitään. Mies vain jotenkiin vetäytyi pois.. en tiedä tänä päivänäkään. Jonkun aikan hän sanoi minulle että avioero oli pahinta mitä hänen elämässä on sattunut. Häntä kaduttii. Kai se suomalainen luonne että mielummiin olla yksin,murjottaa ja sääliä itseän eikä tehdä mitään...uskon että häntä surettaa, me ois voitu palata yhteen mutta hänenkiin pitää olla yrittelias mutta täällä kultturissa moni mies odottaa että vaimo tekee ja vaimo paassaa,mutta mies ei ole kiitollinen. Sanoi että äiti on tehnyt. Joo mutta minä en ole äiti-olen vaimo-haluan kunnioitusta,ihailua,onnellista miesta,kukkia ja rakkauttaa ♥! En ole kuusikymppinen mummo- olen nuori tyttö en ole äitisi - HALLOO. :).
Kyvykkyys tai haluttomuus osoittaa rakkauttaa tappa avioliton.
Kyllä sitä huomaa kun ei pystyy keskustella,eikä selvittää ongelmat enää puhumalla. Parisuhde vaati sitoutumishaluu,sitkeyttä,huumoria ja ehdottomasti rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä luulin että olimme pelanneet jo kaikki kortit riitelimme päivittäin ja puolin ja toisin oli piirteitä joita emme voineet toisissamme sietää, mutta kun erosin ja mies muutti omaan asuntoon, huomasin että rakkaus oli jäännyt kuitenkin molempien sydämeen nyt sitten ollaan tapailtu pari kuukautta ja palaamassa takaisin yhteen.
Tiesihän sitä mutta mihin sitä kotoa lähtee ja kehoitin miestä lähtemään. Menihän siinä aikaa kun lähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäisiä olette ja kuinka pitkä suhde teillä on takana? Monestihan se on niin että mitä pidemmästä suhteesta on kysymys, sen vaikeampaa on tehdä ratkaisu suhteen tulevaisuudesta.
Muuttakaa te vuoroviikoin. Lapset pysyy nykyisessä kodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten rahoja ei tarvi käyttää. Saat asumistuen ja lapsilisän yhlisän. Lisäksi elarit, ainakin sen minimin. Mahdollisesti myös toimeentulotuen. Lapsien rahoihin ei voi kajota.
Ap, nyt on yksi syy vähemmän :) . Vuoden alusta alkaen asumistukeen ei ole vaikuttanut enää omaisuus. Mäkin mietin ettei ole varaa lähteä, kun on omistusasunto joka pitäis saada ensimmäiseen vuokranmaksupäivään mennessä myytyä kun talon takia ei saa tukea. Nyt se on poistunut. Kieltämättä aika väärin että ökyrikkaat jotka ei viitsi käydä töissä, saa nyt reippaat asumistuet, mutta meille jotka tarvitsevat apua että päästään jaloillemme, uusi laki on iso asia ettei esim. taloa tarvitse myydä nyt törkeeseen alehintaan ja jopa jäädä miinukselle. Käyppä tekee uusi laskelma asumistukilaskurilla. Varmaan saat apua ainakin kaksioon tai jopa kolmioon.
Kelan asumistuki on muuttunut niin ettei omaisuus enää vaikuta tukeen eli et joutuisi käyttämään lasten rahastoja elämiseen. Näin ainakin ymmärsin Kelan sivuilta.
Itse olen nelikymppinen ja suhdetta takana jo 18v. Tuntuu tosiaan vaikealta lähteä. Monesti sanotaan, että vaikea erota kun lapset ovat pieniä, mutta musta tuntuu, että vielä vaikeammalta se tuntuu kun lapset lähestyvät teini-ikää. Mikä nyt on hyvä aika erota jos se on kuitenkin edessä? Kannattaako sitä pitkittääkään lasten kustannuksella siihen asti että lentävät pesästä.
Jos toi asumistuki asia on tosiaan noin, niin se muuttaa kyllä paljon. Mulle on ollut tosi iso kynnys ajatella, että käyttäisin lasten rahoja ja mielummin sitten asuttais vaikka siinä yksiössä.
ap
Päätös oli lopulta helppo. Se kerta, kun ambulanssilla mua vietiin. Kävi käsiksi. Kadutti vain se, että en eronnut aikaisemmin. Tosin siihen lienee syynä se exän käytös. Alistaminen ja toisen itsetunnnon ja kaiken muun ruttaaminen.
Elämä oli auvoista, kun erosin ja pääsin omilleni.
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 21:59"]
Muuttakaa te vuoroviikoin. Lapset pysyy nykyisessä kodissa.
[/quote]
Tämä on hyvä vaihtoehto lasten kannalta! Saavat asua vanhassa kodissaan ja asua molempien vanhempien kanssa vuoroviikoin. Vaatii tosin sujuvat välit ex-puolisoiden välille ja asuntojen suhteen on pohdittavaa. Ehkä yhteinen vuokra-asunto exän kanssa, jossa asutaan vuoroviikoin toisen asuessa lasten kanssa. Mahtaakohan onnistua? Vai tulisiko riitoja yksityisyydestä?
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 17:36"]
Mä mietin myös, että voisiko asumusero tuoda takaisin arvostuksen ja kunnioituksen toista kohtaan, kun kaikki ylimääräinen paska on riisuttu ympäriltä.
[/quote
Tässä yksi hyvä vaihtoehto katsoa voiko suhdetta saada uudelleen toimimaan. Tosin pitkässä suhteessa tuskin onnistuu, sillä roolit ja tavat ovat niin jumiutuneita, että niistä tuskin kyetään irtautumaan. Ja miksi hitossa käyttää aikaa yrittämiseen, jos homma on slut niin sen on slut. Erotkaa ihmiset sovussa ja toista kunnioittaen ja menkää eteenpäin elämässä.