Millä nykymaailmassa oikein työllistyy, kun palkattomaan harjoitteluunkin tarvitaan hieno CV?

Olin vuosia sitten työkkärin kautta siivoojan koulutuksessa (laitoshuoltaja). Siihen liittyi myös työssäoppimista. Asun melko pienessä kunnassa. Soitin moneen paikkaan, mutta sieltä sanottiin, että he eivät voi päättää vaan kunnan siivouspalveluista (vanhainkodit, päiväkodit, virastot, koulut yms) vastaa yksi tietty ihminen ja hän pomo kaikille tällä alalla. No soitin sitten hänelle ja hän kysyi onko minulla kokemusta ennestään ja osaanko käyttää kaikkia siivousalan laitteita. Oli pakko sanoa etten osaa ja koulutus oli vielä alussa ja heti piti harjoittelupaikkaa hakea. Tämä nainen sanoi sitten, että ei hän kyllä minua mihinkään harjoitteluun voi ottaa jos en omaa kokemusta. Sanoi kyllä, että hän mukamas vielä miettii asiaa, että soita parin päivän päästä. No soitin sitten ja vastaus sama taas. Olisi sanonut vaan heti ei, kun oli nöyryyttävää soittaa uudestaan. Samalla minulta meni sitten kiinni ns kunnan ovet, kun ei otettu mihinkään.

Aloin sitten miettiä mitä yksityisiä paikkoja on. Oli eräs pieni vanhainkoti. Sinne pääsin. Olin siellä pari päivää niin ymmärsin sen, että minun oletettiin tekevän kaikkea työtä siellä. Siivoamaan, laittamaan ruokaa ja hoitamaan vanhuksia. Koulutuksessa nimenomaan sanottiin, ettei saa osallistua hoitotyöhön ja se voi olla vaarallista. Silti olisin joutunut heti siihen mukaan. Siivousta olisin saanut tehdä yksin ilman kehenkään opetusta. En voinut jäädä sinne. Sitten soitin terveyskeskukseen, joka sattui olemaan yksityisen toimijan eli ei kunnan pitämä niin tuo kunnan siivouspomo ei voinut vaikuttaa. He miettivät pitkään voivatko ottaa minut, kun melko vaativa siivouskohde. Lopulta he päättivät ottaa minut. Siellä kaikki meni ihan hyvin, mutta pulaa henkilökunnasta paljon ja oli aina vaikeaa heidän sijoittaa minut eri osastoille. Tunsin välillä olevani lisärasite muille, kun ei heillä olisi aina ollut aikaa. Yritin tehdä paljon ja olla ripeä. Lähes joka päivä sain vaihtaa osastoa tai johonkin muuhun paikkaan (poli yms). Kuitenkin se oli ainoa paikka mikä otti minut täällä kunnassa ja sain tehdä alan töitä toisin kuin tuossa vanhainkodissa. Tämän kaiken jälkeen mietin monesti sitä, että jos siivousalan kanssa jo vaikeaa niin miten joku muu ala. Täälläkin kuulemma pulaa siivoojista, mutta tuskin se pulaa parantaa jos harjoitteluun ei pääse ja kerrotaan se jo puhelimessa.

Samaistun, itellä työkokemusta 7 vuotta valmistumisesta, ja vielä kaupan alalta. Olen hakenut 3 kertaa Tokmanniin töihin enkä vaan pääse, hirvee haastattelu rulianssi siitä että menen kassalle piippailemaan alennus sukkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu tuttu juttu. Olen itsekin milleniaali ja CV:ssä on reikiä enemmän kun Uuno Turhapuron paidassa. 

Yhtään vakiduunia ei ole ollut, pelkkää silppua, pätkää, nollatuntisopparia. Oon käynyt lukion ja valmistunut kahteen ammattiin. Käynyt niihin kuuluvat harjoittelut myös. n. 10v työelämää takana.

Nyt olen ollut 2v työtön. Alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan. Sukulaiset soittelee ja patistaa "menemään töihin" "Ei saa nuori ihminen vaan maata kotona" :'D Kaikki on selkeesti unohtanut, että oon mä elämässäni jotain tehnytkin, en vaan maannut sohvalla. Kaikki saavutukset on mennyt viemäristä työttömyyden takia.

Nii-in. Milläs menet sinne töihin....?

Olen nainen, teen joka paikkaan huolelliset hakemukset(jotka luetutan korkeakoulutetulla ystävälläni), pääsen usein haastatteluun mutta koskaan mua ei valita. Haastatteluissa käyttäydyn ystävällisesti, kohteliaasti ja olen puhelias ja mulla on kaikkeen vastaus valmiina.

Siinä, missä mun mies menee työpaikkaan kun työpaikkaan kirjoitusvirheitä pursuavilla hakemuksilla jotka on raapinut kokoon viidessä minuutissa. Tyylillä "Moro oon Make, oon ammatiltani X, Huomasin, että teillä on auki paikka Y, pääseekö teille töihin?"

Nyt sitten vähä todellisuutta tuohon tarinan loppuun. Itse olen tehnyt pelkästään pätkätöitä minimi palkalla ja cv on aukkoja täynnä niin yksikään yritys ei suostu minua palkkaamaan vaikka on kolme ammattitutkintoo työkokemusta noin 13 vuotta ja olen mies. Itseasiassa suomessa on käytössä positiivinen syrjintä niin jos meillä olisi identtiset hakemukset ja kokemukset niin sinut pitää valita. Syrjintää se positiivinen syrjintäkin on.

Riippuu varmaan alastakin. Mun miehellä on myös pätkätöitä paljon. On ollut myös vakipaikkoja mutta sitten on välistä lähtenyt omasta halusta niistä ja välillä tullut YT:t. Yhdessä vaiheessa vaihtoi työpaikkaa kun sukkia, koska jokaisessa paikassa oli joku "ärsyttävä juttu". Aina löytyi uusi työ. Työ on ruumiillista työtä, en halua sanoa alaa. Amis hänkin.

Mun ikäistä naista ei haluta koska kaikki ajattelee, että se alkaa pukkaamaan lapsia heti kun saa työpaikan. Miehen työntekoon ei lapset vaikuta.

TÄMÄ on edelleen ongelma. Jokainen työnantaja ajattelee sitä vaikka eihän sitä ääneen sanota ja perheestä kysyminenkin on laitonta. 

Itsehän en halua lapsia, joten on ärsyttävää kärsiä tästä.

t. 4

On kyllä hienoa olla työnhakija 20-30-vuotiaana naisena. Jos sinulla ei ole lapsia, sinua ei oteta, koska kuitenkin teet niitä. Jos sinulla on lapsia, niin sitten ei ainakaan, koska sulla on niistä lapsista/siitä lapsesta rumia aukkoja CV:ssä ja jäät kuitenkin pois töistä hoitamaan sairasta lastasi. Olen kuullut yrittäjän sanovan ihan suoraan, että palkkaisi juuri tuon takia itsekin aina miehen eikä naista. Ei kai kukaan oikeasti luule, että työnantajia kiinnostaa joku hakijoiden yhdenvertaisuus.

Ja sitten päättäjät ihmettelee, miksi syntyvyys on laskussa. Toisaalla pohditaan työryhmissä, että onkohan kotihoidontuki syynä siihen, ettei naiset työllisty. Jos kiroilu kuuluisi tapoihini, niin tähän kohtaan tulisi joku ruma sana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemalla työnantajalle mielenkiintoinen kohde. Vaikka kokemusta ei ole, niin ole valmis ja innokas oppimaan. Kukaan ei tule sinua sieltä kotoa hakemaan töihin, vaan itse joudut näkemään vaivaa työsi eteen.

Mitään univeraaleja ohjeita asiaan ei ole olemassa, jokainen pyrkii pärjäämään niillä omilla avuillaan. Jollakin on kontakteja, toinen on hyvä puhumaan, ja kolmas hurmaa kirjallisilla taidoillaan.

Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään ihmeellisiä tai mielenkiintoisia. Tai erityisen tarpeellisia. Tuntuu typerältä että kaikki valehtevat samat asiat hakemuksiinsa. Ihan kun jokaisen täytyisi olla Elon Musk.

Kyllä sinne töihin palkataan ihan tavallista jengiä mutta aina painotetaan että tee itsesi tarpeelliseksi ja ole mielenkiintoinen ja erityinen. Totuus on se, että oikeastaan kukaan ei ole erityisen spesiaali vaan työn voi tehdä kuka vaan Maija tai Matti jolla on alan koulutus.

Ja vaikka olisi spesiaalia osaamista, ei sitä pääse työssä hyödyntämään, koska työtehtävät on mietitty Matin ja Maijan mukaan. Ne työt on jonkun tehtävä, eikä niitä aleta jakaa muulle tiimille vain siksi, että saatiin huomattavasti parempitasoinen ihminen tänne töihin, joka voisi tehdä jotain hyödyllisempää.

Harva pystyy luomaan itselleen omaa työtä, vaikka tarjottavaa olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu tuttu juttu. Olen itsekin milleniaali ja CV:ssä on reikiä enemmän kun Uuno Turhapuron paidassa. 

Yhtään vakiduunia ei ole ollut, pelkkää silppua, pätkää, nollatuntisopparia. Oon käynyt lukion ja valmistunut kahteen ammattiin. Käynyt niihin kuuluvat harjoittelut myös. n. 10v työelämää takana.

Nyt olen ollut 2v työtön. Alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan. Sukulaiset soittelee ja patistaa "menemään töihin" "Ei saa nuori ihminen vaan maata kotona" :'D Kaikki on selkeesti unohtanut, että oon mä elämässäni jotain tehnytkin, en vaan maannut sohvalla. Kaikki saavutukset on mennyt viemäristä työttömyyden takia.

Nii-in. Milläs menet sinne töihin....?

Olen nainen, teen joka paikkaan huolelliset hakemukset(jotka luetutan korkeakoulutetulla ystävälläni), pääsen usein haastatteluun mutta koskaan mua ei valita. Haastatteluissa käyttäydyn ystävällisesti, kohteliaasti ja olen puhelias ja mulla on kaikkeen vastaus valmiina.

Siinä, missä mun mies menee työpaikkaan kun työpaikkaan kirjoitusvirheitä pursuavilla hakemuksilla jotka on raapinut kokoon viidessä minuutissa. Tyylillä "Moro oon Make, oon ammatiltani X, Huomasin, että teillä on auki paikka Y, pääseekö teille töihin?"

Nyt sitten vähä todellisuutta tuohon tarinan loppuun. Itse olen tehnyt pelkästään pätkätöitä minimi palkalla ja cv on aukkoja täynnä niin yksikään yritys ei suostu minua palkkaamaan vaikka on kolme ammattitutkintoo työkokemusta noin 13 vuotta ja olen mies. Itseasiassa suomessa on käytössä positiivinen syrjintä niin jos meillä olisi identtiset hakemukset ja kokemukset niin sinut pitää valita. Syrjintää se positiivinen syrjintäkin on.

Riippuu varmaan alastakin. Mun miehellä on myös pätkätöitä paljon. On ollut myös vakipaikkoja mutta sitten on välistä lähtenyt omasta halusta niistä ja välillä tullut YT:t. Yhdessä vaiheessa vaihtoi työpaikkaa kun sukkia, koska jokaisessa paikassa oli joku "ärsyttävä juttu". Aina löytyi uusi työ. Työ on ruumiillista työtä, en halua sanoa alaa. Amis hänkin.

Mun ikäistä naista ei haluta koska kaikki ajattelee, että se alkaa pukkaamaan lapsia heti kun saa työpaikan. Miehen työntekoon ei lapset vaikuta.

TÄMÄ on edelleen ongelma. Jokainen työnantaja ajattelee sitä vaikka eihän sitä ääneen sanota ja perheestä kysyminenkin on laitonta. 

Itsehän en halua lapsia, joten on ärsyttävää kärsiä tästä.

t. 4

On kyllä hienoa olla työnhakija 20-30-vuotiaana naisena. Jos sinulla ei ole lapsia, sinua ei oteta, koska kuitenkin teet niitä. Jos sinulla on lapsia, niin sitten ei ainakaan, koska sulla on niistä lapsista/siitä lapsesta rumia aukkoja CV:ssä ja jäät kuitenkin pois töistä hoitamaan sairasta lastasi. Olen kuullut yrittäjän sanovan ihan suoraan, että palkkaisi juuri tuon takia itsekin aina miehen eikä naista. Ei kai kukaan oikeasti luule, että työnantajia kiinnostaa joku hakijoiden yhdenvertaisuus.

Ja sitten päättäjät ihmettelee, miksi syntyvyys on laskussa. Toisaalla pohditaan työryhmissä, että onkohan kotihoidontuki syynä siihen, ettei naiset työllisty. Jos kiroilu kuuluisi tapoihini, niin tähän kohtaan tulisi joku ruma sana.

Naisten palkkausongelma on iso tasa-arvoasia ja siihen ei vaan kukaan tartu. 

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten olisit voinut tehdä kuten tuhannet muut eli peruskoulun jälkeen keskiasteen opintoihin, siinä sivussa harrasteluonteista työnteon opettelua (seurakunnan isosena, kokkikerhon vetäjänä jne.). Sieltä saa ekat suosittelijat, kun hakee kesätöitä tai töitä opintojen oheen. Koko ajan opiskellessa vähintään kesätöissä (juu, sinne pääsee, kun on suosittelijat ja kokemusta edes jonkinlaisesta työstä), harjoittelut suhteilla hankituissa töissä (harrastekaverin äidillä voi olla firma, johon otetaan tuttuja) ja sitten töihin.

Jostain syystä milleniaaleissa on monia, joille on täysin käsittämätöntä ajatella, että työntekoakin harjoitellaan pienesti ennen kuin pääsee päälliköksi.

Ei muuten pidä paikkaansa! Minä olen ollut kesätöissä, työharjoitteluissa jne. 13-vuotiaasta asti. Kokemusta kaupanalalta, siivoamisesta, puutarhanhoidosta ja vaikka mistä, mutta sen sijaan että tämä olisi osoitus työhalukkuudesta ja laajasta työkokemuksesta, niin tämmöisellä silpputyöllä tuntuu olevan vain negatiivinen vaikutus työllistymiseen CV:ssä.

Olisi pitänyt vaan nauttia nuoruuden kesistä, kun ahertamisesta jäi käteen vain ikäviä muistoja ensikosketuksesta työelämään jossa palkkaa ei maksettu tai maksettiin laittoman vähän ja muutenkin rikottiin työntekijän perusoikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Juu tuttu juttu. Olen itsekin milleniaali ja CV:ssä on reikiä enemmän kun Uuno Turhapuron paidassa. 

Yhtään vakiduunia ei ole ollut, pelkkää silppua, pätkää, nollatuntisopparia. Oon käynyt lukion ja valmistunut kahteen ammattiin. Käynyt niihin kuuluvat harjoittelut myös. n. 10v työelämää takana.

Nyt olen ollut 2v työtön. Alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan. Sukulaiset soittelee ja patistaa "menemään töihin" "Ei saa nuori ihminen vaan maata kotona" :'D Kaikki on selkeesti unohtanut, että oon mä elämässäni jotain tehnytkin, en vaan maannut sohvalla. Kaikki saavutukset on mennyt viemäristä työttömyyden takia.

Nii-in. Milläs menet sinne töihin....?

Olen nainen, teen joka paikkaan huolelliset hakemukset(jotka luetutan korkeakoulutetulla ystävälläni), pääsen usein haastatteluun mutta koskaan mua ei valita. Haastatteluissa käyttäydyn ystävällisesti, kohteliaasti ja olen puhelias ja mulla on kaikkeen vastaus valmiina.

Siinä, missä mun mies menee työpaikkaan kun työpaikkaan kirjoitusvirheitä pursuavilla hakemuksilla jotka on raapinut kokoon viidessä minuutissa. Tyylillä "Moro oon Make, oon ammatiltani X, Huomasin, että teillä on auki paikka Y, pääseekö teille töihin?"

Vaihtelua on varmaan aloittain. Poikani opiskelee amiksessa äijäalaa ja harjoitteluihin mennään sillä, että sinne soitetaan tai laitetaan tekstiviestiä. Mitää CV:tä tai hakemuksia ei tehdä. Alalla on työvoimapulaa. Poika on luonteeltaan aika hiljainen ja joskus murehdin, miten se pärjää työelämässä, jossa kaikki pitää stailata just eikä melkein, mutta eipä tarvitse!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten olisit voinut tehdä kuten tuhannet muut eli peruskoulun jälkeen keskiasteen opintoihin, siinä sivussa harrasteluonteista työnteon opettelua (seurakunnan isosena, kokkikerhon vetäjänä jne.). Sieltä saa ekat suosittelijat, kun hakee kesätöitä tai töitä opintojen oheen. Koko ajan opiskellessa vähintään kesätöissä (juu, sinne pääsee, kun on suosittelijat ja kokemusta edes jonkinlaisesta työstä), harjoittelut suhteilla hankituissa töissä (harrastekaverin äidillä voi olla firma, johon otetaan tuttuja) ja sitten töihin.

Jostain syystä milleniaaleissa on monia, joille on täysin käsittämätöntä ajatella, että työntekoakin harjoitellaan pienesti ennen kuin pääsee päälliköksi.

Ei muuten pidä paikkaansa! Minä olen ollut kesätöissä, työharjoitteluissa jne. 13-vuotiaasta asti. Kokemusta kaupanalalta, siivoamisesta, puutarhanhoidosta ja vaikka mistä, mutta sen sijaan että tämä olisi osoitus työhalukkuudesta ja laajasta työkokemuksesta, niin tämmöisellä silpputyöllä tuntuu olevan vain negatiivinen vaikutus työllistymiseen CV:ssä.

Olisi pitänyt vaan nauttia nuoruuden kesistä, kun ahertamisesta jäi käteen vain ikäviä muistoja ensikosketuksesta työelämään jossa palkkaa ei maksettu tai maksettiin laittoman vähän ja muutenkin rikottiin työntekijän perusoikeuksia.

Nämä nyt on ihan todellisuudesta irrallaan olevia neuvoja muutenkin, että ensin alat vetämään jotain kakkukerhoa ja hankit sillä loisteliaat verkostot, koska ilmeisesti joku kakkukerholainen sieltä voi sitten soittaa johonkin yritykseen, jonka rekrytoija vaikuttuu vallan mahdottomasti sen kakkukerhotyypin suosituksesta. Tuli se tuossakin viestissä esille, että oikeasti työpaikat saa suhteilla ja sen jälkeen työkokemuksella, minkä kaikki tietää jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu tuttu juttu. Olen itsekin milleniaali ja CV:ssä on reikiä enemmän kun Uuno Turhapuron paidassa. 

Yhtään vakiduunia ei ole ollut, pelkkää silppua, pätkää, nollatuntisopparia. Oon käynyt lukion ja valmistunut kahteen ammattiin. Käynyt niihin kuuluvat harjoittelut myös. n. 10v työelämää takana.

Nyt olen ollut 2v työtön. Alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan. Sukulaiset soittelee ja patistaa "menemään töihin" "Ei saa nuori ihminen vaan maata kotona" :'D Kaikki on selkeesti unohtanut, että oon mä elämässäni jotain tehnytkin, en vaan maannut sohvalla. Kaikki saavutukset on mennyt viemäristä työttömyyden takia.

Nii-in. Milläs menet sinne töihin....?

Olen nainen, teen joka paikkaan huolelliset hakemukset(jotka luetutan korkeakoulutetulla ystävälläni), pääsen usein haastatteluun mutta koskaan mua ei valita. Haastatteluissa käyttäydyn ystävällisesti, kohteliaasti ja olen puhelias ja mulla on kaikkeen vastaus valmiina.

Siinä, missä mun mies menee työpaikkaan kun työpaikkaan kirjoitusvirheitä pursuavilla hakemuksilla jotka on raapinut kokoon viidessä minuutissa. Tyylillä "Moro oon Make, oon ammatiltani X, Huomasin, että teillä on auki paikka Y, pääseekö teille töihin?"

Nyt sitten vähä todellisuutta tuohon tarinan loppuun. Itse olen tehnyt pelkästään pätkätöitä minimi palkalla ja cv on aukkoja täynnä niin yksikään yritys ei suostu minua palkkaamaan vaikka on kolme ammattitutkintoo työkokemusta noin 13 vuotta ja olen mies. Itseasiassa suomessa on käytössä positiivinen syrjintä niin jos meillä olisi identtiset hakemukset ja kokemukset niin sinut pitää valita. Syrjintää se positiivinen syrjintäkin on.

Riippuu varmaan alastakin. Mun miehellä on myös pätkätöitä paljon. On ollut myös vakipaikkoja mutta sitten on välistä lähtenyt omasta halusta niistä ja välillä tullut YT:t. Yhdessä vaiheessa vaihtoi työpaikkaa kun sukkia, koska jokaisessa paikassa oli joku "ärsyttävä juttu". Aina löytyi uusi työ. Työ on ruumiillista työtä, en halua sanoa alaa. Amis hänkin.

Mun ikäistä naista ei haluta koska kaikki ajattelee, että se alkaa pukkaamaan lapsia heti kun saa työpaikan. Miehen työntekoon ei lapset vaikuta.

TÄMÄ on edelleen ongelma. Jokainen työnantaja ajattelee sitä vaikka eihän sitä ääneen sanota ja perheestä kysyminenkin on laitonta. 

Itsehän en halua lapsia, joten on ärsyttävää kärsiä tästä.

t. 4

On kyllä hienoa olla työnhakija 20-30-vuotiaana naisena. Jos sinulla ei ole lapsia, sinua ei oteta, koska kuitenkin teet niitä. Jos sinulla on lapsia, niin sitten ei ainakaan, koska sulla on niistä lapsista/siitä lapsesta rumia aukkoja CV:ssä ja jäät kuitenkin pois töistä hoitamaan sairasta lastasi. Olen kuullut yrittäjän sanovan ihan suoraan, että palkkaisi juuri tuon takia itsekin aina miehen eikä naista. Ei kai kukaan oikeasti luule, että työnantajia kiinnostaa joku hakijoiden yhdenvertaisuus.

Ja sitten päättäjät ihmettelee, miksi syntyvyys on laskussa. Toisaalla pohditaan työryhmissä, että onkohan kotihoidontuki syynä siihen, ettei naiset työllisty. Jos kiroilu kuuluisi tapoihini, niin tähän kohtaan tulisi joku ruma sana.

Naisten palkkausongelma on iso tasa-arvoasia ja siihen ei vaan kukaan tartu. 

Jep. Tämä on jännä juttu. Kuitenkin kaikki tietää mitä työnantajat ajattelee. Moni jättää sen n.30v naisen palkkaamatta. Otetaan joko se 20v nainen suoraan koulusta tai sitten vanhempi 45v+. Tai sitten vaan suoraan mies joka ei koskaan jää äityslomalle.

Koko aihe on joku ihmeen tabu, joka paikassa hoetaan että ei tällaista tapahdu.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu tuttu juttu. Olen itsekin milleniaali ja CV:ssä on reikiä enemmän kun Uuno Turhapuron paidassa. 

Yhtään vakiduunia ei ole ollut, pelkkää silppua, pätkää, nollatuntisopparia. Oon käynyt lukion ja valmistunut kahteen ammattiin. Käynyt niihin kuuluvat harjoittelut myös. n. 10v työelämää takana.

Nyt olen ollut 2v työtön. Alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan. Sukulaiset soittelee ja patistaa "menemään töihin" "Ei saa nuori ihminen vaan maata kotona" :'D Kaikki on selkeesti unohtanut, että oon mä elämässäni jotain tehnytkin, en vaan maannut sohvalla. Kaikki saavutukset on mennyt viemäristä työttömyyden takia.

Nii-in. Milläs menet sinne töihin....?

Olen nainen, teen joka paikkaan huolelliset hakemukset(jotka luetutan korkeakoulutetulla ystävälläni), pääsen usein haastatteluun mutta koskaan mua ei valita. Haastatteluissa käyttäydyn ystävällisesti, kohteliaasti ja olen puhelias ja mulla on kaikkeen vastaus valmiina.

Siinä, missä mun mies menee työpaikkaan kun työpaikkaan kirjoitusvirheitä pursuavilla hakemuksilla jotka on raapinut kokoon viidessä minuutissa. Tyylillä "Moro oon Make, oon ammatiltani X, Huomasin, että teillä on auki paikka Y, pääseekö teille töihin?"

Vaihtelua on varmaan aloittain. Poikani opiskelee amiksessa äijäalaa ja harjoitteluihin mennään sillä, että sinne soitetaan tai laitetaan tekstiviestiä. Mitää CV:tä tai hakemuksia ei tehdä. Alalla on työvoimapulaa. Poika on luonteeltaan aika hiljainen ja joskus murehdin, miten se pärjää työelämässä, jossa kaikki pitää stailata just eikä melkein, mutta eipä tarvitse!

kyllä, joillakin aloilla suunnilleen riittää että ruuvari pysyy kädessä ja osaa oman nimensä kertoa.

Vaimoni on milleniaali ja on päässyt melkein joka paikkaan mitä on hakenut. Sekä aikoinaan ilman koulutusta että nyt kouluttautuneena. Asiaan lienee vaikuttanut se, että hän on haastatteluissa hyvä, osaa tehdä erittäin hyvän hakemuksen ja CV:n ja tutkintokin on sellainen jolle on kysyntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu tuttu juttu. Olen itsekin milleniaali ja CV:ssä on reikiä enemmän kun Uuno Turhapuron paidassa. 

Yhtään vakiduunia ei ole ollut, pelkkää silppua, pätkää, nollatuntisopparia. Oon käynyt lukion ja valmistunut kahteen ammattiin. Käynyt niihin kuuluvat harjoittelut myös. n. 10v työelämää takana.

Nyt olen ollut 2v työtön. Alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan. Sukulaiset soittelee ja patistaa "menemään töihin" "Ei saa nuori ihminen vaan maata kotona" :'D Kaikki on selkeesti unohtanut, että oon mä elämässäni jotain tehnytkin, en vaan maannut sohvalla. Kaikki saavutukset on mennyt viemäristä työttömyyden takia.

Nii-in. Milläs menet sinne töihin....?

Olen nainen, teen joka paikkaan huolelliset hakemukset(jotka luetutan korkeakoulutetulla ystävälläni), pääsen usein haastatteluun mutta koskaan mua ei valita. Haastatteluissa käyttäydyn ystävällisesti, kohteliaasti ja olen puhelias ja mulla on kaikkeen vastaus valmiina.

Siinä, missä mun mies menee työpaikkaan kun työpaikkaan kirjoitusvirheitä pursuavilla hakemuksilla jotka on raapinut kokoon viidessä minuutissa. Tyylillä "Moro oon Make, oon ammatiltani X, Huomasin, että teillä on auki paikka Y, pääseekö teille töihin?"

Vaihtelua on varmaan aloittain. Poikani opiskelee amiksessa äijäalaa ja harjoitteluihin mennään sillä, että sinne soitetaan tai laitetaan tekstiviestiä. Mitää CV:tä tai hakemuksia ei tehdä. Alalla on työvoimapulaa. Poika on luonteeltaan aika hiljainen ja joskus murehdin, miten se pärjää työelämässä, jossa kaikki pitää stailata just eikä melkein, mutta eipä tarvitse!

kyllä, joillakin aloilla suunnilleen riittää että ruuvari pysyy kädessä ja osaa oman nimensä kertoa.

No kyllä se poika varmaan osaa oman alansa töitä tehdä :) Sitä tarkoitin, että onneksi on vielä aloja, joissa keskitytään olennaiseen. Eli jos osaat tehdä työn ja olet ahkera, saat paikan, eikä siinä tarvitse miettiä miten pukeudun haastatteluun tai millä sanakäänteillä esitän tämän asian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu tuttu juttu. Olen itsekin milleniaali ja CV:ssä on reikiä enemmän kun Uuno Turhapuron paidassa. 

Yhtään vakiduunia ei ole ollut, pelkkää silppua, pätkää, nollatuntisopparia. Oon käynyt lukion ja valmistunut kahteen ammattiin. Käynyt niihin kuuluvat harjoittelut myös. n. 10v työelämää takana.

Nyt olen ollut 2v työtön. Alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan. Sukulaiset soittelee ja patistaa "menemään töihin" "Ei saa nuori ihminen vaan maata kotona" :'D Kaikki on selkeesti unohtanut, että oon mä elämässäni jotain tehnytkin, en vaan maannut sohvalla. Kaikki saavutukset on mennyt viemäristä työttömyyden takia.

Nii-in. Milläs menet sinne töihin....?

Olen nainen, teen joka paikkaan huolelliset hakemukset(jotka luetutan korkeakoulutetulla ystävälläni), pääsen usein haastatteluun mutta koskaan mua ei valita. Haastatteluissa käyttäydyn ystävällisesti, kohteliaasti ja olen puhelias ja mulla on kaikkeen vastaus valmiina.

Siinä, missä mun mies menee työpaikkaan kun työpaikkaan kirjoitusvirheitä pursuavilla hakemuksilla jotka on raapinut kokoon viidessä minuutissa. Tyylillä "Moro oon Make, oon ammatiltani X, Huomasin, että teillä on auki paikka Y, pääseekö teille töihin?"

Vaihtelua on varmaan aloittain. Poikani opiskelee amiksessa äijäalaa ja harjoitteluihin mennään sillä, että sinne soitetaan tai laitetaan tekstiviestiä. Mitää CV:tä tai hakemuksia ei tehdä. Alalla on työvoimapulaa. Poika on luonteeltaan aika hiljainen ja joskus murehdin, miten se pärjää työelämässä, jossa kaikki pitää stailata just eikä melkein, mutta eipä tarvitse!

kyllä, joillakin aloilla suunnilleen riittää että ruuvari pysyy kädessä ja osaa oman nimensä kertoa.

Mutta pitää olla oikeanlaiset sukupuolielimet, naisen ei kannata yrittääkään vaikka "ammatinvalintakysymykseksi" väitetään...

Vierailija kirjoitti:

Aloitin 20-vuotiaana harjoittelussa, jonka jälkeen on ollut 10 vuotta sijaisuuksia, pätkiä, tuntityötä ja kaikkea vastaavaa. Sitten eläkkeelle jäävä sihteeri päätti kirjoittaa vakituisen sopimuksen viimeisenä tehtävänään. Nyt onkin ollut 5 vuotta vakituista työsuhdetta, on voinut ottaa asuntolainan ja perustaa perheen.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten sillä sihteerillä oli valtuudet kirjoittaa vakituinen työsopimus? Yleensä rekrytointiluvat tulevat aina ylemmiltä tahoilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu tuttu juttu. Olen itsekin milleniaali ja CV:ssä on reikiä enemmän kun Uuno Turhapuron paidassa. 

Yhtään vakiduunia ei ole ollut, pelkkää silppua, pätkää, nollatuntisopparia. Oon käynyt lukion ja valmistunut kahteen ammattiin. Käynyt niihin kuuluvat harjoittelut myös. n. 10v työelämää takana.

Nyt olen ollut 2v työtön. Alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan. Sukulaiset soittelee ja patistaa "menemään töihin" "Ei saa nuori ihminen vaan maata kotona" :'D Kaikki on selkeesti unohtanut, että oon mä elämässäni jotain tehnytkin, en vaan maannut sohvalla. Kaikki saavutukset on mennyt viemäristä työttömyyden takia.

Nii-in. Milläs menet sinne töihin....?

Olen nainen, teen joka paikkaan huolelliset hakemukset(jotka luetutan korkeakoulutetulla ystävälläni), pääsen usein haastatteluun mutta koskaan mua ei valita. Haastatteluissa käyttäydyn ystävällisesti, kohteliaasti ja olen puhelias ja mulla on kaikkeen vastaus valmiina.

Siinä, missä mun mies menee työpaikkaan kun työpaikkaan kirjoitusvirheitä pursuavilla hakemuksilla jotka on raapinut kokoon viidessä minuutissa. Tyylillä "Moro oon Make, oon ammatiltani X, Huomasin, että teillä on auki paikka Y, pääseekö teille töihin?"

Vaihtelua on varmaan aloittain. Poikani opiskelee amiksessa äijäalaa ja harjoitteluihin mennään sillä, että sinne soitetaan tai laitetaan tekstiviestiä. Mitää CV:tä tai hakemuksia ei tehdä. Alalla on työvoimapulaa. Poika on luonteeltaan aika hiljainen ja joskus murehdin, miten se pärjää työelämässä, jossa kaikki pitää stailata just eikä melkein, mutta eipä tarvitse!

kyllä, joillakin aloilla suunnilleen riittää että ruuvari pysyy kädessä ja osaa oman nimensä kertoa.

Mutta pitää olla oikeanlaiset sukupuolielimet, naisen ei kannata yrittääkään vaikka "ammatinvalintakysymykseksi" väitetään...

Niinpä.

t. nainen IT-alalla, saan vain "naisellisia töitä" (=pilipaliprojekteja naisvaltaisilta aloilta)

Onneksi ei pitkäaikaistyöttömänä tarvitse tällaisia asioita ajatella tai niiden kanssa tuskailla. 

Tsemppiä vaan kaikille, jotka yrittävät työllistyä! Voin kuvitella, että on rankkaa ja turhauttavaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten olisit voinut tehdä kuten tuhannet muut eli peruskoulun jälkeen keskiasteen opintoihin, siinä sivussa harrasteluonteista työnteon opettelua (seurakunnan isosena, kokkikerhon vetäjänä jne.). Sieltä saa ekat suosittelijat, kun hakee kesätöitä tai töitä opintojen oheen. Koko ajan opiskellessa vähintään kesätöissä (juu, sinne pääsee, kun on suosittelijat ja kokemusta edes jonkinlaisesta työstä), harjoittelut suhteilla hankituissa töissä (harrastekaverin äidillä voi olla firma, johon otetaan tuttuja) ja sitten töihin.

Jostain syystä milleniaaleissa on monia, joille on täysin käsittämätöntä ajatella, että työntekoakin harjoitellaan pienesti ennen kuin pääsee päälliköksi.

Juu. Mitäs sitten kun kaikilla ei ole niitä suhteita? Mun kaikki kaverit on hyvissä paikoissa töissä koska niiden vanhemmat tai joku muu sukulainen on ne alunperin sinne hommannut.

No ei ne suhteet tule automaattisesti, vaan ne luodaan! Ollaan ja harrastetaan, toimitaan järjestöissä, mennään oppilaskuntaan, tehdään nuorena lastenhoitoa, haravointia tai mainostenjakoa jne. Vähän myöhäistä tuossa vaiheessa mitään tehdä..

Vereni kiehuu kun luen tuota kiipijä-pyrkyrin kommenttia! Kaikki ei ole luonteeltaan juonittelevia opportunisteja, ja vielä harvempi on sellainen lapsena! Että pitäisi valita harrastukset, ystäväpiiri ja koko elämäntapa jo lapsena/teininä sillä perusteella, että suhteista pystyy hyötymäön?!! Tuota voi kuvata narsismiksi!

Kyllä viaton verkostoituminenkin voi hyödyttää, jos ympärillä on hyvin toimeentulevia. Kaikilla ei ole naapuria, jossa köydä haravoimassa, ja jolla on "suhteita". Ei myöskään lastenhoitohommiin nakittautumalla takaa itselleen "töitä suhteilla" jos ei tajua valita hoitolapsia sellaisesta perheedtä, jolla on niitä suhteita. Ja kaikkia ei todellakaan kiinnosta joku yhdistystoiminta tai opiskelijajärjestöt.

Ihmiset on erilaisia. Kommenttisi todisti oikeastaan juuri sen, että kiipimisellä, kyynärpäätaktiikalla ja narsistisella hyötyajattelulla ne hyvät työpaikat saadaan. Ei rehelliyydellä, viattomalla auttamishalulla eikä edes ahkeruudella!

Päivän poliitikot loistavat mediassa tyhmyydellään ja ymmärtämättömyydellään, kun ovat kiipineet virkoihinsa kuvaamallasi tavalla!

Niin, oma isäni elätti amisammatilla kolme kakaraa ja kotirouvan, maksoi pois okt:n pk-seudulla jne. 

Oma mieheni ei saa edes autolainaa. :DDD Sai vakityön vasta kolmekymppisenä, sitä ennen pisin työsuhde oli vuoden. 

Sympatiseeraan milleniaaleja sillä työelämän hyville paikoille pääsy ei ole helppoa. Toisaalta joka sukupolvi on erilainen. Milleniaalit elävät keskimäärin vanhemmiksi ja ovat työelämässä aikaisempaa pidempään, joten nousu päällikköpaikkoihin tapahtuu myös myöhemmin. Milleniaalien sukupolvessa on myös isojen perintöjen saajia huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Tämä lisää toisaalta myös eriarvoisuutta, mutta niin se vain on. Turha antaa neuvoa joka sopii kaikille, mutta tällä kokemuksella sanoisin että mitä aikaisemmin hankit asunnon, sijoitat säännöllisesti jne, niin sitä varmemmin sulla on viiskymppisenä kaikki se mitä siinä iässä koet tarvitsevasi.

Ootko kokeilolut onlyfanssia, IG-julkisuutta, youtube-uraa, bloggaajaksi, perseen kuvaamista... mitä näitä nyt on nämä nykyajan pikavoitto työt.