Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni aloittaa tänään psykoterapian
12.01.2015 |
Onkohan tuosta mitään apua? Todella masentuntu ja iloton kaveri. Periaatteessa kaikki on ok, hulppea talo, vakityö, kaksi lasta jne. Kärsii isosta sosiaalisten tilanteiden pelosta (söi aikoinaan lääkkeitä, mutta minusta eivät hänelle sopineet, sai mm. raivareita), mielestäni hänellä on myös as-piirteitä ym. Emotionaalisesti haastava lapsuus takana. Ei puhu minulle juurikaan mitään, pakenee jatkuvaan työntekoon. Lasten kanssa on loistava ja kokee, että he ovatkin hänen elämässään ainoa hyvä asia. Avioliittomme on näiden ongelmien takia ollut todella vaikea ja viime aikoina olen useasti ollut vähällä lähteä. Toisaalta vaikea jättää miestä yksin selviämään tilanteesta.
Lähipiirissäni on useita, jotka ovat vuosia laukanneet psykoterapiassa, eikä yksikään ole siitä tullut hullua hurskaammaksi, onko teillä toisenlaisia kokemuksia? Ainakin vuosi olisi tarkoitus terapiassa kulkea. Toivon, ettei saa lääkitystä, koska tuolloin hänen kanssaan oli niin vaikea elää.
Kommentit (34)
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:56"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:17"]
Mieheni on insinöörityyppiä todellakin, mutta samalla jotenkin (rumasti sanottuna) tunnevammainen. Ei pysty näyttämään tunteita eikä osoittamaan niitä aikuisille (siis minulle, puolisolleen). Ei pysty sanomaan "Rakastan sinua" tai pyytämään anteeksi. Lapsille osoittaa vähän enemmän kiintymystään. Toisekseen hän torjuu esim. kaikki kosketukseni, halaukset ym, paitsi halutessaan seksiä. En siis saa suukkoja tai halauksia, en verbaalisia hellyydenosoituksia, enkä lahjoja ym. välittämistä ja hän myös torjuu kaikki vastaavat minulta. Minun olisi vain arvattava että mieheni minua rakastaa. Omat hellyydenosoitukset ovat vähentyneet miestä kohtaan tuon myötä 80 % ja mies kokee nyt, etten huolehdi ja välitä hänestä lainkaan. Ei ihme.
Mies myös jotenkin syyttää minua kaikista omista ongelmistaan. Hän vaatii minulta paljon, eikä tajua esim. minun väsymystäni tai työmäärää jota teen perheen eteen. Pahin skenaario olisikin se, että mieheni heittäytyisi laakereilleen ja odottaisi minulta vielä enemmän mitä teen. On saanut kotoaan mallin, että töitä tehdään aamusta iltaan, koskaan ei saa väsyttää ym. Ponnistelen arjessa todella paljon täyttääkseni mieheni odotukset, siitä huolimatta hän osoittaa tyytymättömyyttään joka käänteessä.
[/quote]
Haluaisin tietää, miten olet ylipäätään päätynyt yhteen hänen kanssaan ja tehnyt vielä lapsiakin?
[/quote]
Rakkaus on sokea. Ja nuorena ei ymmärrä. Ja lisäksi sitä oli niin naiivi, että kuvitteli kaiken olevan ratkaistavissa. Ihan oikeasti olin todella idealisti, vaikka jollain tasolla tiedostin mahdolliset ongelmat. Toki mieskin oli alkusuhteessa erilainen. Lisäksi tuohon yhteenpäätymiseen liittyi asioita, joita en viitsi tässä keskustelussa ottaa esille.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 13:10"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:56"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:17"]
Mieheni on insinöörityyppiä todellakin, mutta samalla jotenkin (rumasti sanottuna) tunnevammainen. Ei pysty näyttämään tunteita eikä osoittamaan niitä aikuisille (siis minulle, puolisolleen). Ei pysty sanomaan "Rakastan sinua" tai pyytämään anteeksi. Lapsille osoittaa vähän enemmän kiintymystään. Toisekseen hän torjuu esim. kaikki kosketukseni, halaukset ym, paitsi halutessaan seksiä. En siis saa suukkoja tai halauksia, en verbaalisia hellyydenosoituksia, enkä lahjoja ym. välittämistä ja hän myös torjuu kaikki vastaavat minulta. Minun olisi vain arvattava että mieheni minua rakastaa. Omat hellyydenosoitukset ovat vähentyneet miestä kohtaan tuon myötä 80 % ja mies kokee nyt, etten huolehdi ja välitä hänestä lainkaan. Ei ihme.
Mies myös jotenkin syyttää minua kaikista omista ongelmistaan. Hän vaatii minulta paljon, eikä tajua esim. minun väsymystäni tai työmäärää jota teen perheen eteen. Pahin skenaario olisikin se, että mieheni heittäytyisi laakereilleen ja odottaisi minulta vielä enemmän mitä teen. On saanut kotoaan mallin, että töitä tehdään aamusta iltaan, koskaan ei saa väsyttää ym. Ponnistelen arjessa todella paljon täyttääkseni mieheni odotukset, siitä huolimatta hän osoittaa tyytymättömyyttään joka käänteessä.
[/quote]
Haluaisin tietää, miten olet ylipäätään päätynyt yhteen hänen kanssaan ja tehnyt vielä lapsiakin?
[/quote]
Rakkaus on sokea. Ja nuorena ei ymmärrä. Ja lisäksi sitä oli niin naiivi, että kuvitteli kaiken olevan ratkaistavissa. Ihan oikeasti olin todella idealisti, vaikka jollain tasolla tiedostin mahdolliset ongelmat. Toki mieskin oli alkusuhteessa erilainen. Lisäksi tuohon yhteenpäätymiseen liittyi asioita, joita en viitsi tässä keskustelussa ottaa esille.
ap
[/quote]
Vahinkolapsi.
Luulen, että mistä tahansa terapiasta VOI OLLA apua, jos autettava haluaa "parantua". Aina pelkkä terapia ei ehkä riitä, jos mt-ongelmat ovat sellaisia. Tunnen ystävän, joka on käynyt erilaisissa terapioissa (myös psyko-) pian 10v, mutta hänen ongelmansa ovat vain syventyneet ja erilaiset silloin jo olemassa olleet pelkotilansa ja ahdistustilansa ovat muuttuneet silminnähden, mahdollisesti masennukseksi.. Ja persoonakin on muuttunut tietysti joltain osin. Ei kykene käymään esim. kaupassa yksin pelkojensa takia, pienetkin vastoinkäymiset aiheuttavat hänelle pitkään ahdistusta ja stressiä, ja normaalit arjen asiat ovat muuttuneet hänelle vastoinkäymisiksi. Kuten esimerkiksi roskien vieminen roskakatokseen. Jos puoliso on unohtanut sen tehdä, normaalissa parisuhteessa mainittaisiin asiasta ja vietäisiin kenties itse se roskapussi sitten. Hänen kohdallaan roskapussi on sitten loppuviikon riitelyn ja fb:ssa avautumisen aihe (johon juuri kukaan ei kehtaa kommentoida, koska hänen mt-ongelmansa ja räjähtävyytensä paistaa sielläkin jo niin läpi).
Päivittää myös tosiaan parisuhteen tilanteita ja tapahtumia n. kolme kertaa päivässä fb:iin, välillä negatiiviseen, ja välillä "hyvittelevän" positiiviseen sävyyn. Eli ensin kun on sanottu pahasti, niin tunnin päästä hehkutusta ja kehua. Tämä kaveri on suorastaan täysin eri ihminen nykyään, kuin vaikkapa 5v sitten. Kiukutteli ja raivosi myös omissa häissään, mökötti tuntikausia nurkassa ja päivitti tilannetta fb:iin.
Mutta hänen kohdallaan luulisin, että kyse on siitä, että hän ei vain pysty/halua myöntää itselleen kaikkia ongelmiaan, jotta pystyisi niitä "korjaamaan". Haluaa tuoda ilmi toisaalta "täydellistä" kuvaa itsestään, vaikka sitten tuleekin paljastaneeksi kaikkea vähemmän mairittelevaa sadoille fb-kavereilleen.
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:17"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:09"]
Ehdottomasti pitäisi olla joku tukiryhmä terapiassa käyvien puolisoille. Se on ihan saatanaa perheelle ja kumppanille kun toinen on henkisellä matkalla itseensä, ja tukea pitäisi vaikka arki kaatuu toisen niskaan täysin.
[/quote]
Toinen lähipiirissäni oleva, pari- ja yksilöterapiassa laukannut tuntui juuttuvan johonkin pahaan oloon eikä vieläkään viiden vuoden jälkeen ole edennyt puusta pitkäänvaan itkua ja pahaa oloa on riittänyt niin terapiaan kuin meille lähellä olevillekin.
Mieheni on insinöörityyppiä todellakin, mutta samalla jotenkin (rumasti sanottuna) tunnevammainen. Ei pysty näyttämään tunteita eikä osoittamaan niitä aikuisille (siis minulle, puolisolleen). Ei pysty sanomaan "Rakastan sinua" tai pyytämään anteeksi. Lapsille osoittaa vähän enemmän kiintymystään. Toisekseen hän torjuu esim. kaikki kosketukseni, halaukset ym, paitsi halutessaan seksiä. En siis saa suukkoja tai halauksia, en verbaalisia hellyydenosoituksia, enkä lahjoja ym. välittämistä ja hän myös torjuu kaikki vastaavat minulta. Minun olisi vain arvattava että mieheni minua rakastaa. Omat hellyydenosoitukset ovat vähentyneet miestä kohtaan tuon myötä 80 % ja mies kokee nyt, etten huolehdi ja välitä hänestä lainkaan. Ei ihme.
Mies myös jotenkin syyttää minua kaikista omista ongelmistaan. Hän vaatii minulta paljon, eikä tajua esim. minun väsymystäni tai työmäärää jota teen perheen eteen. Pahin skenaario olisikin se, että mieheni heittäytyisi laakereilleen ja odottaisi minulta vielä enemmän mitä teen. On saanut kotoaan mallin, että töitä tehdään aamusta iltaan, koskaan ei saa väsyttää ym. Ponnistelen arjessa todella paljon täyttääkseni mieheni odotukset, siitä huolimatta hän osoittaa tyytymättömyyttään joka käänteessä.
Sanomattakin on kai selvää, että olen väsynyt tilanteeseemme. Katselin jo eilen vuokra-asuntoja ja yritin realistisesti miettiä eron käytännön järjestelyitä. Erinnäisistä syistä eroprosessi olisi ihan hirveän, poikkeuksellisen raskas ja mieheni on rehellisesti sanottuna siinä kunnossa, että ei välttämättä selviäisi hengissä asiasta. En halua toisen henkeä kontolleni.
[/quote]
Heippa vaan samis! Katselin eilen vuokra-asuntoja Helsingin Töölöstä, ja tajusin että sen mitä maksan täällä perähikiällä omakotitalon puolikkaasta saisin alle sen huoneiston huippupaikalta ja siellä missä tapahtuu. Mieluummin yksin kerrostalossa kuin yksin avioliitossa isossa talossa. Miehesi on tismalleen kuten minunkin mieheni, sellaista ihmeellistä syyttelyä kaikesta mutta kun kysyn miksi syytät, ei hän syytä.
Koko ajan mulla on sellainen olo että olen tehnyt jotain väärää ja se tulee miehen ilmeistä, tuhahduksista, reaktioista ja kun kysyn niin ei hän ole mitään tehnyt. Mieheni käy myös psykoterapiassa mutta vaikuttaa muuttuvan siellä pahempaan suuntaan. Insinöörityyppiä hänkin, jos voidaan noin sanoa.
[/quote]
Oletko jakanut persettä pitkin pitäjää? Mies voi olla asiasta katkera muttei osaa ilmaista oikeutettua tunnettaan nykyajan feministisessä ilmapiirissä.
[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 13:20"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:17"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:09"]
Ehdottomasti pitäisi olla joku tukiryhmä terapiassa käyvien puolisoille. Se on ihan saatanaa perheelle ja kumppanille kun toinen on henkisellä matkalla itseensä, ja tukea pitäisi vaikka arki kaatuu toisen niskaan täysin.
[/quote]
Toinen lähipiirissäni oleva, pari- ja yksilöterapiassa laukannut tuntui juuttuvan johonkin pahaan oloon eikä vieläkään viiden vuoden jälkeen ole edennyt puusta pitkäänvaan itkua ja pahaa oloa on riittänyt niin terapiaan kuin meille lähellä olevillekin.
Mieheni on insinöörityyppiä todellakin, mutta samalla jotenkin (rumasti sanottuna) tunnevammainen. Ei pysty näyttämään tunteita eikä osoittamaan niitä aikuisille (siis minulle, puolisolleen). Ei pysty sanomaan "Rakastan sinua" tai pyytämään anteeksi. Lapsille osoittaa vähän enemmän kiintymystään. Toisekseen hän torjuu esim. kaikki kosketukseni, halaukset ym, paitsi halutessaan seksiä. En siis saa suukkoja tai halauksia, en verbaalisia hellyydenosoituksia, enkä lahjoja ym. välittämistä ja hän myös torjuu kaikki vastaavat minulta. Minun olisi vain arvattava että mieheni minua rakastaa. Omat hellyydenosoitukset ovat vähentyneet miestä kohtaan tuon myötä 80 % ja mies kokee nyt, etten huolehdi ja välitä hänestä lainkaan. Ei ihme.
Mies myös jotenkin syyttää minua kaikista omista ongelmistaan. Hän vaatii minulta paljon, eikä tajua esim. minun väsymystäni tai työmäärää jota teen perheen eteen. Pahin skenaario olisikin se, että mieheni heittäytyisi laakereilleen ja odottaisi minulta vielä enemmän mitä teen. On saanut kotoaan mallin, että töitä tehdään aamusta iltaan, koskaan ei saa väsyttää ym. Ponnistelen arjessa todella paljon täyttääkseni mieheni odotukset, siitä huolimatta hän osoittaa tyytymättömyyttään joka käänteessä.
Sanomattakin on kai selvää, että olen väsynyt tilanteeseemme. Katselin jo eilen vuokra-asuntoja ja yritin realistisesti miettiä eron käytännön järjestelyitä. Erinnäisistä syistä eroprosessi olisi ihan hirveän, poikkeuksellisen raskas ja mieheni on rehellisesti sanottuna siinä kunnossa, että ei välttämättä selviäisi hengissä asiasta. En halua toisen henkeä kontolleni.
[/quote]
Heippa vaan samis! Katselin eilen vuokra-asuntoja Helsingin Töölöstä, ja tajusin että sen mitä maksan täällä perähikiällä omakotitalon puolikkaasta saisin alle sen huoneiston huippupaikalta ja siellä missä tapahtuu. Mieluummin yksin kerrostalossa kuin yksin avioliitossa isossa talossa. Miehesi on tismalleen kuten minunkin mieheni, sellaista ihmeellistä syyttelyä kaikesta mutta kun kysyn miksi syytät, ei hän syytä.
Koko ajan mulla on sellainen olo että olen tehnyt jotain väärää ja se tulee miehen ilmeistä, tuhahduksista, reaktioista ja kun kysyn niin ei hän ole mitään tehnyt. Mieheni käy myös psykoterapiassa mutta vaikuttaa muuttuvan siellä pahempaan suuntaan. Insinöörityyppiä hänkin, jos voidaan noin sanoa.
[/quote]
Oletko jakanut persettä pitkin pitäjää? Mies voi olla asiasta katkera muttei osaa ilmaista oikeutettua tunnettaan nykyajan feministisessä ilmapiirissä.
[/quote]
Painu lassukka vittuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 13:39"]
[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 13:20"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:17"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:09"]
Ehdottomasti pitäisi olla joku tukiryhmä terapiassa käyvien puolisoille. Se on ihan saatanaa perheelle ja kumppanille kun toinen on henkisellä matkalla itseensä, ja tukea pitäisi vaikka arki kaatuu toisen niskaan täysin.
[/quote]
Toinen lähipiirissäni oleva, pari- ja yksilöterapiassa laukannut tuntui juuttuvan johonkin pahaan oloon eikä vieläkään viiden vuoden jälkeen ole edennyt puusta pitkäänvaan itkua ja pahaa oloa on riittänyt niin terapiaan kuin meille lähellä olevillekin.
Mieheni on insinöörityyppiä todellakin, mutta samalla jotenkin (rumasti sanottuna) tunnevammainen. Ei pysty näyttämään tunteita eikä osoittamaan niitä aikuisille (siis minulle, puolisolleen). Ei pysty sanomaan "Rakastan sinua" tai pyytämään anteeksi. Lapsille osoittaa vähän enemmän kiintymystään. Toisekseen hän torjuu esim. kaikki kosketukseni, halaukset ym, paitsi halutessaan seksiä. En siis saa suukkoja tai halauksia, en verbaalisia hellyydenosoituksia, enkä lahjoja ym. välittämistä ja hän myös torjuu kaikki vastaavat minulta. Minun olisi vain arvattava että mieheni minua rakastaa. Omat hellyydenosoitukset ovat vähentyneet miestä kohtaan tuon myötä 80 % ja mies kokee nyt, etten huolehdi ja välitä hänestä lainkaan. Ei ihme.
Mies myös jotenkin syyttää minua kaikista omista ongelmistaan. Hän vaatii minulta paljon, eikä tajua esim. minun väsymystäni tai työmäärää jota teen perheen eteen. Pahin skenaario olisikin se, että mieheni heittäytyisi laakereilleen ja odottaisi minulta vielä enemmän mitä teen. On saanut kotoaan mallin, että töitä tehdään aamusta iltaan, koskaan ei saa väsyttää ym. Ponnistelen arjessa todella paljon täyttääkseni mieheni odotukset, siitä huolimatta hän osoittaa tyytymättömyyttään joka käänteessä.
Sanomattakin on kai selvää, että olen väsynyt tilanteeseemme. Katselin jo eilen vuokra-asuntoja ja yritin realistisesti miettiä eron käytännön järjestelyitä. Erinnäisistä syistä eroprosessi olisi ihan hirveän, poikkeuksellisen raskas ja mieheni on rehellisesti sanottuna siinä kunnossa, että ei välttämättä selviäisi hengissä asiasta. En halua toisen henkeä kontolleni.
[/quote]
Heippa vaan samis! Katselin eilen vuokra-asuntoja Helsingin Töölöstä, ja tajusin että sen mitä maksan täällä perähikiällä omakotitalon puolikkaasta saisin alle sen huoneiston huippupaikalta ja siellä missä tapahtuu. Mieluummin yksin kerrostalossa kuin yksin avioliitossa isossa talossa. Miehesi on tismalleen kuten minunkin mieheni, sellaista ihmeellistä syyttelyä kaikesta mutta kun kysyn miksi syytät, ei hän syytä.
Koko ajan mulla on sellainen olo että olen tehnyt jotain väärää ja se tulee miehen ilmeistä, tuhahduksista, reaktioista ja kun kysyn niin ei hän ole mitään tehnyt. Mieheni käy myös psykoterapiassa mutta vaikuttaa muuttuvan siellä pahempaan suuntaan. Insinöörityyppiä hänkin, jos voidaan noin sanoa.
[/quote]
Oletko jakanut persettä pitkin pitäjää? Mies voi olla asiasta katkera muttei osaa ilmaista oikeutettua tunnettaan nykyajan feministisessä ilmapiirissä.
[/quote]
Painu lassukka vittuun.
[/quote]
Mene sinä nauttimaan itsekkyytesi hedelmistä avioliitossasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 13:39"]
[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 13:20"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:17"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:09"]
Ehdottomasti pitäisi olla joku tukiryhmä terapiassa käyvien puolisoille. Se on ihan saatanaa perheelle ja kumppanille kun toinen on henkisellä matkalla itseensä, ja tukea pitäisi vaikka arki kaatuu toisen niskaan täysin.
[/quote]
Toinen lähipiirissäni oleva, pari- ja yksilöterapiassa laukannut tuntui juuttuvan johonkin pahaan oloon eikä vieläkään viiden vuoden jälkeen ole edennyt puusta pitkäänvaan itkua ja pahaa oloa on riittänyt niin terapiaan kuin meille lähellä olevillekin.
Mieheni on insinöörityyppiä todellakin, mutta samalla jotenkin (rumasti sanottuna) tunnevammainen. Ei pysty näyttämään tunteita eikä osoittamaan niitä aikuisille (siis minulle, puolisolleen). Ei pysty sanomaan "Rakastan sinua" tai pyytämään anteeksi. Lapsille osoittaa vähän enemmän kiintymystään. Toisekseen hän torjuu esim. kaikki kosketukseni, halaukset ym, paitsi halutessaan seksiä. En siis saa suukkoja tai halauksia, en verbaalisia hellyydenosoituksia, enkä lahjoja ym. välittämistä ja hän myös torjuu kaikki vastaavat minulta. Minun olisi vain arvattava että mieheni minua rakastaa. Omat hellyydenosoitukset ovat vähentyneet miestä kohtaan tuon myötä 80 % ja mies kokee nyt, etten huolehdi ja välitä hänestä lainkaan. Ei ihme.
Mies myös jotenkin syyttää minua kaikista omista ongelmistaan. Hän vaatii minulta paljon, eikä tajua esim. minun väsymystäni tai työmäärää jota teen perheen eteen. Pahin skenaario olisikin se, että mieheni heittäytyisi laakereilleen ja odottaisi minulta vielä enemmän mitä teen. On saanut kotoaan mallin, että töitä tehdään aamusta iltaan, koskaan ei saa väsyttää ym. Ponnistelen arjessa todella paljon täyttääkseni mieheni odotukset, siitä huolimatta hän osoittaa tyytymättömyyttään joka käänteessä.
Sanomattakin on kai selvää, että olen väsynyt tilanteeseemme. Katselin jo eilen vuokra-asuntoja ja yritin realistisesti miettiä eron käytännön järjestelyitä. Erinnäisistä syistä eroprosessi olisi ihan hirveän, poikkeuksellisen raskas ja mieheni on rehellisesti sanottuna siinä kunnossa, että ei välttämättä selviäisi hengissä asiasta. En halua toisen henkeä kontolleni.
[/quote]
Heippa vaan samis! Katselin eilen vuokra-asuntoja Helsingin Töölöstä, ja tajusin että sen mitä maksan täällä perähikiällä omakotitalon puolikkaasta saisin alle sen huoneiston huippupaikalta ja siellä missä tapahtuu. Mieluummin yksin kerrostalossa kuin yksin avioliitossa isossa talossa. Miehesi on tismalleen kuten minunkin mieheni, sellaista ihmeellistä syyttelyä kaikesta mutta kun kysyn miksi syytät, ei hän syytä.
Koko ajan mulla on sellainen olo että olen tehnyt jotain väärää ja se tulee miehen ilmeistä, tuhahduksista, reaktioista ja kun kysyn niin ei hän ole mitään tehnyt. Mieheni käy myös psykoterapiassa mutta vaikuttaa muuttuvan siellä pahempaan suuntaan. Insinöörityyppiä hänkin, jos voidaan noin sanoa.
[/quote]
Oletko jakanut persettä pitkin pitäjää? Mies voi olla asiasta katkera muttei osaa ilmaista oikeutettua tunnettaan nykyajan feministisessä ilmapiirissä.
[/quote]
Painu lassukka vittuun.
[/quote]
Mene sinä nauttimaan itsekkyytesi hedelmistä avioliitossasi.
[/quote]
EH!? :D Nautin kyllä miehestäni. Kuten hän minusta. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä juuri joku viikko sitten sain kiinni vanhasta haavasta ja se yhdistyi tähän päivään.
Palkkio tuli eli masennusta ei tullut yhtenä ajankohtana kuten ennen.
Menitte yhteen vahinkolapsen takia, ja nyt ette voi erota vahinkolapsen (3.lapsi) takia? Tai jos viimeinen lapsi oli suunniteltu, niin en voi kuin ihmetellä. Hankala tilanne, ja jos mies on asperger-tyyppinen, niin ei hän siitä mihinkään muutu. Veljelläni on as-piirteitä eli kykenemättömyys sosiaalisissa tilanteissa eikä osaa osoittaa tunteita tai ns.tunnusta/tunnista toista ihmistä ja hänen tarpeitaan. Ymmärrän, et assilla on vaikeaa sosiaalisissa tilanteissa, kun ei osaa tulkita toisia ihmisiä, mutta ei se aina ole helppoa sille toisellekaan. Voimia, mihin ratkaisuun tuletkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ovat joskus tavanneet äärimmäisen järki-ihmisen. Hän valittaa selkäkipua, kun on paha mieli. Heikko kyky tunnistaa ja ilmaista tunteita sai vuonna 1973 psykiatriassa nimen aleksitymia, kun Harvardin yliopiston professori Peter Sifneos halusi määritellä joitakin potilaita vaivaavan persoonallisuuspiirteistön. Aleksityymikolla on niukka mielikuvitus ja konkreettinen, ulkokohtainen ja yksityiskohtiin keskittyvä ajattelutapa. Hän on hyvin toiminnallisesti suuntautunut. Aleksityymikoita on kuvailtu emotionaalisesti mielenkiinnottomiksi, ikävystyttäviksi ja etäisiksi. Aleksitymian kehittymiseen vaikuttavat sekä perimä että ympäristö. Lapsuudenkodissa on esiintynyt tavallista useammin psykopatologiaa.
Aino Mattilan sosiaalipsykiatrian väitöksen mukaan aleksitymian esiintyvyys on miehillä 12 ja naisilla 8 prosenttia. Suomalaiset miehet ja naiset tunnistavat tunteensa yhtä hyvin, mutta miehillä on enemmän vaikeuksia tunteidensa kuvailemisessa ja taipumusta ulkoistavaan ajatteluun. Aleksitymia on yhteydessä työuupumukseen, huonommaksi koettuun terveyteen ja elämänlaatuun sekä korostuneeseen ruumiillisten oireiden kokemiseen. Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa ilmeni, että aleksitymia on yleisempää maaseudulla varhaislapsuutensa viettäneillä ja ei-toivotuilla lapsilla (etenkin nuorten yksinhuoltajaäitien jälkeläisillä), mutta myös iäkkäiden äitien kuopuksilla. Etenkin pohjoisen Suomen puhumattomuuskulttuuri ja huonosti toimiva äiti-lapsisuhde näyttävät lisäävän aleksitymiaa. Tutkijat arvelevat aleksitymian vähenevän elinolojen ja kasvatuksen parannuttua.
Aleksitymiaan on etsitty syytä aivojen poikkeavuuksista. Aluksi vian arveltiin olevan aivojen hermoradoissa, mutta uudemmissa tutkimuksissa on havaittu puutteita peilisoluissa. Yhdysvalloissa tehdyssä aivojen magneettikuvia hyödyntävässä tutkimuksessa selvisi, että aleksityymikot tunnistavat tunteita herättäviä ärsykkeitä, mutta eivät osaa tulkita niitä. Neuropsykologisissa testeissä on havaittu ongelmia tarkkaavaisuudessa, keskittymisessä ja muistissa. Aleksitymiaa esiintyy myös sekundaarisena piirteenä, esimerkiksi vakavan sairauden yhteydessä. Se saattaa olla puolustuskeino ahdistavassa tilanteessa.
Aleksityymikot saavat usein huonoa hoitoa fyysisiin sairauksiinsa. Heitä pidetään epämiellyttävinä ja tylsinä hoidettavina, ja oireiston syiden selvittäminen vaatii lääkäriltä erityisponnisteluja. Sanna Sinikallion psykologian väitöksessä 2007 todettiin, että aleksitymiaa esiintyy muita useammin paitsi psykosomaattisilla ja mielenterveyspotilailla myös somaattisesti sairastavilla. Verenpainetauti, krooninen kipu, nivelreuma, krooninen suolistosairaus, fibromyalgia ja sepelvaltimotauti sekä ennenaikainen kuolleisuus ovat yhteydessä kohonneeseen aleksitymiariskiin.
Max Karukiven tuoreessa nuorisopsykiatrian väitöstutkimuksessa aleksityymisillä nuorilla esiintyi huomattavasti enemmän psyykkistä oireilua − kuten ahdistusta, masennusta ja runsasta alkoholinkäyttöä − kuin ei-aleksityymisillä nuorilla. Aleksitymian yleisyys oli tytöillä 8,2 ja pojilla 8,5 prosenttia. Syömishäiriöt ovat aleksityymikoilla kolme kertaa yleisempiä kuin verrokeilla. Pojilla on esiintynyt puheenkehityksen ongelmia. Aleksityymikot kokevat saavansa huonosti sosiaalista tukea, erityisesti ystäviltä. Heidän vanhempansa sen sijaan ovat ylisuojelevia.
Miten aleksitymia oireilee?
Max Karukiven mukaan aleksitymia voidaan yhdistää melkein mihin tahansa fyysisiin oireisiin, joihin ei löydy mitään selvää syytä. Yleensä potilas kiinnittää lääkärin mielestä huomionsa vääriin asioihin.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:54"]
Mä vaihdoin miestä. Mun eksä oli kanssa Asbergeri ja itse hajosin kun en saanut sitä mitä tarvitsin. Läheisyyttä, hellyyttä, kehuja edes joskus. "Kehui" minua joskus näin kun kysyin missä minusta pitää eniten, niin: "Olet niin ihanan laiska kun nukut pitkään".. Se oli siis hänen mielestään minussa ihaninta. Oli aika lähteä.
[/quote]
Sori, mutten oikein tajua, mitä kamalaa tuossa on. Minusta olisi hienoa, jos joku arvostaisi mukavuudenhaluani ja pitkään nukkumista kohtaan tuntemaani rakkautta noin paljon. Edellisessä suhteessani sain siitä vain nalkutusta osakseni. On hirveän tärkeää tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.