Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Elintason nousu – unohdetaanko kuinka valtavasti Suomi on muuttunut 1970-luvulta?

Vierailija
02.09.2026 |

Kun nykyajan elintasoa verrataan 1970-lukuun, on nousu ollut aivan valtava. Silti keskusteluissa tulee helposti sellainen kuva, että ennen kaikki oli paremmin ja tavallisella palkansaajalla oli enemmän rahaa kuin koskaan.

1970-luvulla tavallisessa kodissa ei ollut internetiä, älypuhelimia, suoratoistopalveluja, navigaattoreita, etätyömahdollisuuksia eikä valtavaa valikoimaa tavaraa ja palveluita. Ulkomaanmatka oli monelle harvinainen luksus, ravintolassa käyminen erityistapaus ja autonkin omistaminen huomattavasti suurempi hankinta kuin nykyään.

Kodinkoneet olivat yksinkertaisempia, elektroniikka kallista ja valikoimat kaupoissa nykyiseen verrattuna melko vaatimattomia. Nykyään lähes jokaisella on taskussaan laite, jolla voi ilmaiseksi pitää videopuhelun toiselle puolelle maailmaa, katsoa lähes rajattomasti elokuvia, hoitaa pankkiasiat ja tilata tavaraa kotiovelle. 1970-luvulla tällainen olisi kuulostanut tieteiselokuvalta.

Myös terveys, lääketiede ja elinajanodote ovat kehittyneet valtavasti. Suomen väestön terveys ja toimintakyky paranivat nopeasti 1970-luvulta eteenpäin, ja elinajanodote nousi pitkällä aikavälillä merkittävästi.

Toki kaikki ei ole paremmin. Erityisesti asuminen pääkaupunkiseudulla on kallista, ja monella on aidosti tiukkaa. Mutta kokonaisuutta katsottaessa väite siitä, että tavallinen suomalainen eläisi nykyään huonommin kuin 1970-luvulla, on aika erikoinen.

Ongelmana taitaa olla myös se, että elintason noustessa käsitys "välttämättömyyksistä" muuttuu. Ennen pärjättiin yhdellä televisiolla ja lankapuhelimella. Nyt pidetään lähes itsestään selvänä, että jokaisella perheenjäsenellä on oma älypuhelin, tietokone, suoratoistotilaukset, auto, ulkomaanmatkoja ja jatkuvasti uutta tavaraa.

Ehkä emme ole koskaan eläneet niin vauraasti kuin nyt – mutta emme myöskään ole koskaan osanneet olla näin tyytymättömiä siihen, mitä meillä on.

Tilastokeskuksenkin pitkän aikavälin tarkastelut osoittavat, että kulutusmahdollisuudet ja tavaroiden saatavuus ovat kasvaneet huomattavasti, vaikka kehitys ei ole ollut samanlaista kaikilla alueilla tai kaikissa menoerissä.

Mitä mieltä muut ovat: olemmeko oikeasti köyhempiä kuin ennen, vai ovatko odotukset elämästä nousseet nopeammin kuin elintaso?

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
02.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko älypuhelimet, internet, valtava määrä tavaraa jne välttämättä hyvää kehitystä? Elämä oli monin tavoin parempaa ennen, ruokakaupoista lähtien kun valikoimat olivat paljon suppeammat. 

Vierailija
2/9 |
02.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

1970-luvulla ei kellään ollut noita hehkuttamisiasi internetiä ym. Ei voi kaivata sellaista, mitä ei ole. Ei ollut nettipankkeja, mutta pankkivirkailijoille oli tarvetta ja oli töitä jne. 1970-luvulla sai töitä jos halusi, ja tavallinenkin perhe pystyi hankkimaan oman talon. Nykyään se on lähestulkoon mahdotonta ainakin suurissa kaupungeissa, tai sitten velkaa on otettava niin paljon ja niin pitkällä maksuajalla, ettei siitä pääse eroon ennen eläkeikää, hyvä jos sittenkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
02.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus vähemmän on enemmän. 1970-luvulla oli paremmin. Materia ei ole kaikki kaikessa. Sosiaalinen kulttuuri oli ihan erilaista kuin ennen, yhteisöllisyys jne.

Vierailija
4/9 |
02.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalainen on niin köyhä että kiinalainen eletroniikka ja internet ovat elintason nousua. Pohjois-Amerikassa puhutaan kuinka iso omakotitalo on ja millaisia autoja on perheessä. 

Vierailija
5/9 |
02.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olemme jääneet noin vuodesta 2010 alkaen jälkeen verrokkimaistamme.

Vierailija
6/9 |
02.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei silloinkaan eletty tynnyrissä. Jos ei ollut internettiä, niin tieto välittyi muutamassa minuutissa ympäri maailmaa, kuten Kennedyn murha 60-lvulla sähkösanoman ja faksin välitykselläm. Myös lehtien tarjota oli suurta ja niitä myytiin kaikkialla, kuten kadulla, junassa , bussissa jne. ja painoksia otettiin pitkin päivää.

Ja myös kodinkoneita oli, kuten pyykinpesukoneet. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
02.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elintaso nousi kaikkialla kilpailun ajaman edistyksen myötä. Boomereiden kannattaa lopettaa se itsensä selkään taputtaminen.

8/9 |
02.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ongelmana taitaa olla myös se, että elintason noustessa käsitys "välttämättömyyksistä" muuttuu" Periaatteessa kyllä näin, mutta monet asiat, joita ei 1970-luvulla tarvittu, on nykyisin välttämättömiä. Just vartti sitten selvittelin, vieläkö DanskeBankilla kovinkin pitkään on käytettävissä tunnuslukulaite vai tarvitseeko sielläkin sitten jatkossa kännykän, jotta voi asioida verkkopankissa. En saanut asiaani selvitettyä, mutta jos eivät ole seuraavaan kymmeneen vuoteen luopumassa tunnuslukulaitteesta, niin taidan avata sinne säästötilin ja laitan tulevat perintörahani sinne enkä Osuuspankkiin. Isompia summia en halua pitää sellaisella tilillä, johon mulla on pankkikortti. Mulla kävi pari vuotta sitten niin, että kännykkä yks kaks vaan tilttas. No olihan se jo 4 vuotta vanha. Piti lähteä ostamaan uusi kännykkä. Bussilla. Silloin pankkikortti ei vielä kelvannut maksuvälineeksi (onneksi nykyisin kelpaa) eikä myöskään käteinen. Onneksi mulla oli se vanhanaikainen matkakortti. Kirjauduin OP:n verkkopankkiin ja totesin, että pitääkin siirtää säästötililtä rahaa käyttötille. Mutta - tattadaa - siirto edellyttää, että näpyttelen koodin, joka tulee tekstiviestinä. Siis siihen kännykkään, joka ei edes käynnisty. Onneksi oli sentään sen verran käteistä lipastonlaatikossa, että sain ostettua uuden kännykän. Mutta muistan, kun lähdin kotoa bussipysäkille, niin oli aika seiskytlukufiilis. Ei puhelinta, vanhanaikainen matkakortti ja nippu seteleitä lompakossa :D 

Mä en ole tyytymätön tähän nykyiseen teknologian aikaan ja siihen, miten helppoa asioiden hoitaminen nykyisin on. En kaipaa aikaa, kun piti pankin konttoreissa tai verovirastossa tai muualla jonottaa tai joka ainoa resepti piti käydä lääkärin vastaanotolla uusimassa.  Mutta siihen olen tyytymätön, että mikään ei kestä kuin muutaman vuoden. Siis vain jonkin aikaa takuuajan jälkeen tai noin muuten vaan tehdään erilaisia uudistuksia, jolloin se vanha - sinänsä ihan ehjä - laite ei vaan enää toimi. Kaliforniassa Livermoren kaupungissa eräällä paloasemalla on palanut hehkulamppu jo vuodesta 1901 lähtien ja palaa edelleen. Sen valaisuteho on tosin 125:ssä vuodessa laskenut, mutta silti. 

Oliko 1970-luvulla asiat jotenkin paremmin? No ei välttämättä. Silloin vaan ei osattu vielä kaivata sellaisia asioita, joita ilman tänä päivänä on aika hankalaa pärjätä. Ehkä 2070-luvulla haikaillaan tätä vuosikymmentä ja miten helppoa oli vain näpytellä kaikki näppiksellä eikä niiden älylasien tai joidenkin muiden uusien juttujen kanssa .Mene ja tiedä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
02.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei silloinkaan eletty tynnyrissä. Jos ei ollut internettiä, niin tieto välittyi muutamassa minuutissa ympäri maailmaa, kuten Kennedyn murha 60-lvulla sähkösanoman ja faksin välitykselläm. Myös lehtien tarjota oli suurta ja niitä myytiin kaikkialla, kuten kadulla, junassa , bussissa jne. ja painoksia otettiin pitkin päivää.

Ja myös kodinkoneita oli, kuten pyykinpesukoneet. 

Ja Jake Nyman sai juuri ennen ohjelmansa alkua Yleisradion teleksistä uunituoreen tiedon, että John Lennon oli ammuttu New Yorkissa, minkä Jake meille Rokkivekkarin kuuntelijoille välitti siinä puoli kahdeksan paikkeilla tiistai-aamuna 9.12.1980 ja soitti perään Watching The Wheels -biisin juuri ilmestyneeltä levyltä Double Fantasy. Myös kello kahdeksan viiden minuutin STT:n sähkeuutiset kertoivat saman viimeisenä uutisenaan. 

Ei tarvittu internettiä sen asian leviämiseen pieneen Suomeen samaan aikaan kun muutkin maat sen saivat kuulla. Perinteinen kaukokirjoitinteleks ja radiotoimittaja sen tekivät silloin. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän yksi