Miten ihmiset voivat asua niin likaisissa kodeissa
Minulle on käynyt useampaan otteeseen niin, että olen mennyt ihan tavallisten, siistin ulkomuodon omaavien ihmisten luokse kylään ja järkyttynyt siitä, että heidän kotinsa ovat todella likaisia. En todellakaan itsekään ole mikään siivousintoilija, mutta en silti ymmärrä miten ihmiset voivat elää saastan keskellä. Vessat ovat usein ällöttäviä, tiskipöydät likaisia ja jääkaapit melkeinpä pahimpia. Esimerkiksi illanistujaisissa kun olen laittanut viinipullon ystävän jääkaappiin on vastassa ollut ällöttävän likaiset hyllyt ja eltaantunut haju. En tietenkään tällaisesta kehtaa mitään mainita, eivätkä ihmiset tunnu itse huomaavan kotinsa sotkua. Olen aidosti miettinyt mistä tämä johtuu, onko kaikilla sitten vain niin erilaiset siisteyskäsitykset.
Kommentit (76)
On muuten yksi syy miksi en kutsu enää ketään kotiini. Ei jaksa siivota edes itseään saati sitten vieraita varten.
Mun lapsuudenkodissa oli aina likaista. Levällään olevat ryönät kyllä siivottiin kerran viikossa, mutta vessanpönttöä ei varmaan ikinä kuurattu. Muistan lapsena ihmetelleeni, miten kaverin luona pönttö oli ihan valkoinen eikä pohjalla ollut ruskeaa pinttynyttä paskaa. Olen aikuisiällä, joutunut opettelemaan siivoamisen. Nykyään meillä on aina perussiistiä, koska mieheni on siistissä kodissa kasvanut eikä siedä likaa. Meillä on koira, joten imuroimme vähintään joka toinen päivä. Vessat pestään viikottain lattiakaivoja myöten.
Joku kertoi että on imuroinut joskus kolmesti päivässä. Miten hitossa ja millä ajalla sellanen onnistuu? Aamulla, töistä tullessa ja sitten vielä illalla viimesenä? Vaikka olisi miten karvojaan tiputtelevia koiria, niin vähän kuulostaa jo neuroottiselta, jos muutaman tunnin välein pitää imuroida...
Ite oon huomannut, että mitä enemmän stressaa ja mitä ahdistuneempi olen sitä enemmän haittaa epäjärjestys ja sotku. Kaipa siitä siivoamisesta tulee olo, että edes joku asia on omassa kontrollissa. Jos olen rento ja hyväntuulinen ja energinen, niin ei niin stressaa jos ei ole kaikki tavarat paikoillaan ja vessan lavuaarissa on hammastahnaa.
Pakko tinkiä omista siisteysstandardeista, kun muuten saisi äijän sotkuja (sormenjälkiä, pallin- ym. karvoja, hammastahna- ja ruokaroiskeita jne jne. ) siivoilla ihan koko ajan. Vituttaa, mutta minkäs teet.
Kaikki mikä ei tapa vahvistaa.
Pätee myös tähän asiaan.
Olisi ihan kamalaa, kun jollain kaverilla olisi ihan saastainen asunto XDDDD menisi kylään ja pitäisi kehua, että onpa täällä kivan näköistä... Sitten pitäisi hehkuttaa, että ihanaa kun olemme niin samalla aaltopituudella XD (vaikka minä elän siististi ja sinä törkyisesti...)
Siihen on kasvettu lapsuuden kodissa. Näkisitpä anoppini kämpän.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mikä ei tapa vahvistaa.
Pätee myös tähän asiaan.
Perustele?
Vierailija kirjoitti:
Elämä on näin paljon rennompaa, kun ei tarvitse kulkea rätti kädessä ja ahdistua ja stessata siivoiluista tai jostain pikku sotkuista. Olen sottapytty ja käytän aikani johonkin mukavampaan tekemiseen kuin siivoamiseen. Minun mieleni ei järky, kun näen erilaisia koteja. Minun mieleni ei järky, jos jääkaappini hyllyt ovat likaiset. Päinvastoin, mieleni on aina rauhaisa ja rento. Tuntemillani siivousintoilijoilla onkin sitten jos jonkinnäköistä ahdistuneisuutta ja neuroottisuutta, mutta eipä ole minun ongelmani, pysykööt vaan omissa kodeissaan :)
Eihän täällä kenenkään t-a-r-v-i kulkea rätti kädessä, vapaaehtoista se on. Samaten kenenkään ei tartte ahdistua siivouksesta, eikä täällä kommenttien perusteella kenenkään mieli järky sotkuisista kodeista. Eikä kukaan väkisin sun kotiin varmaan ole änkeemässäkään. Kunhan ihmetellään sikaisia asuntoa.
Susta tulee mieleen että jonkinsortin elämänhallinta ongelmaa on annat kodin mennä sikaiseen kuntoon. Mutta joo, täysin sun oma asia eikä mua se häiritte.
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lika haittaa ainakin mua. Villakoirat ei niinkään.
Juuri näin! Pieni pölyisyys tai esimerkiksi siellä täällä lojuvat tavarat eivät haittaa yhtään. Mutta usein vastassa on suoranaista likaa ja saastaa, enkä ymmärrä miten sellaisen keskellä voi olla ja elää.
Ap
Ehkä sulla ei ole ihan kaikkein tasapanoisinkaan mieli, kun häiriinnyt tuollaisesta? Sen takia teit aloituksenkin. Koitat saada vakuutteluja, että epätasapainoisuutesi on ihan normaalia.
Monilla naisilla ei katsos ole alistumisgeeniä, eivätkä alistu siivoajiksi. Siivotaan jos huvittaa. Aika harvoin se on kivempaa, kuin tehdä haluamiaan asioita.
Totta kai kodissa on silloin sotkuista tai jopa likaista, mutta mitä sitten? On paljon ihmisiä, jotka eivät ole niin herkkiä, kuin sä. Heitä se ei haittaa, vaan pitävät yhtä ystäviinsä koska näidn persoona kiinnostaa ja on rakas jne.
Eipä sunkaan mieli kovin tasapainoiselta vaikuta jos näin häiriinnyit aloituksesta :D Ja tuo alistumisgeeni oli niin hupaisa että siitä kymmenen pistettä! En oo ennen kuullutkaan että jos ihminen siivoaa niin se on alistettu.
Ihmisillä on erilaisia prioriteetteja, mihin on kiinnostusta/haluavat käyttää aikaansa.
Esimerkiksi anoppini on järjestyksen ihminen, heidän kodissa on paikat järjestyksessä, mutta puhdasta siellä ei ole (wc, jääkaappi).
Aika hyvä pätemisen jos itsellä siistiä. 😂🤣🤣
Nähty se myös ku oltu tarkkoja siisteydessä niin lapsille tullut allergioita.
Vierailija kirjoitti:
Nähty se myös ku oltu tarkkoja siisteydessä niin lapsille tullut allergioita.
No ei se varsinainen siisteys allegioihin altista mutta se turhanpäiväinen pesuaineilla/desinfektiomyrkyillä läträäminen!
Meillä siivotaan joka päivä, uusi koti, vasta keväällä muutettu ja uuden tuoksu. Mutta kyllähän kun pieniä lapsia niin lattioilta ja löytyy piirustus papereita, kyniä, leluja jne. Aina, joka päivä imuroidaan... Kerran pari viikossa mopataan ja pölyt. M36v
Kyllähän totuus on, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän huvittaa käyttää aikaa siivoukseen, puunaukseen, jynssäykseen ja pyykkäykseen ym. Aivan sama, jos villakoirat pyörivät nurkissa, teen mielummin jotain itselleni mieluisampaa kuin tartun imuriin. Tiskitkin saavat odottaa - toki huuhdeltuina - pöydällä joskus päiväkausia. Ei vaan jaksa. Työ vie liikaa mehuja ja vapaa-ajan haluan käyttää mukavien asioiden parissa.