Lue keskustelun säännöt.
Äidit, älkää vähätelkö itseänne lapsillenne!
08.01.2015 |
Äitini on aina vähätellyt ja haukkunut itseään sekä surrut omaa kohtaloaan ja huonouttaan. Minua hän on sen sijaan aina kehunut ja korostanut, ettei voi ymmärtää, miten niin surkea ihminen on saanut näin ihanan tyttären.
Nyt huomaan, että äidin itsenä vähättely on tarttunut minuun. Itsetuntoni on surkea. En tiedä, haluanko enää lapsia, koska pelkään tartuttavani tämän huonommuuden tunteen eteenpäin. Näen äitini piirteet itsessäni, joten ihan sama, miten paljon hän minua kehuu, tunnen itseni huonoksi.
Joten kaikki äidit! Älkää näyttäkö huonoa itsetuntoanne lapsillenne älkääkä haukkuko itseänne lapsillenne.
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 10:11"]
Voi ei kun oli ikävää luettavaa, itse kun olen juuri tuollainen äiti :( Se itsensä haukkuminen ja lapsen ylistäminen vaan tulee jotenkin niin luonnostaan multa, vaikka välillä olen yrittänyt kiinnittääkin asiaan huomiota. Mun tytär on nyt 9v, vieläköhän ois toivoa yrittää muuttaa suuntaa ? :/
[/quote]
On varmasti toivoa. Mutta lapsihan juuri katsoo äidiltä mallin. Jos äiti ylistää muista ja alistaa itseään, lapsi alkaa tehdä samoin. Ei huonon lapsi voi kuvitella olevansa muuta kuin huono.
Mutta mulla on vähän sama ongelma ja sitä lisää se, että tunnun koko ajan tekeväni perheessä virheitä, joista kaikki huomauttelevat. Milloin avaan väärin maitopurkin, en osaa käyttää tietokonetta "oikein", olen huolimaton, jätän jonkun ostoksen kauppaan jne. Ja sitten kun noista saa koko ajan kuulla moitteita niin mieheltä kuin lapsilta, en jaksa enää pitää lippua ylhäällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas valitettavan tutun kuuloista. Oman äitini vakiolauseita on: "Ei minun elämälläni mitään väliä ole, kunhan te lapset vaan olette onnellisia." Sinänsä herttaista, mutta tekee pohjattoman surulliseksi.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 10:57"]
Onpas valitettavan tutun kuuloista. Oman äitini vakiolauseita on: "Ei minun elämälläni mitään väliä ole, kunhan te lapset vaan olette onnellisia." Sinänsä herttaista, mutta tekee pohjattoman surulliseksi.
[/quote]
Onko tuo vaikuttanut omaan itsetuntoosi?
Ja miten tuollaisista kommenteista pääsee yli?
No niinpä. Oma äitini aina vähätteli itseään ja totta kai sitten ajattelin, että minäkin olen viallinen.
Tämä on tosi tärkeä asia! Itse muistan kun lapsena sanoin että äiti on maailman paras äiti, ja äiti vastasi että no en kyllä ole, niin se tuntui jotenkin tosi pahalta ja surulliselta. Vaikka joskus tuntuu että olen maailman paskin äiti niin kiitän kun lapset kehuvat rakkaudella ja sanon että olipas se ihanasti sanottu, tekin olette maailman parhaat lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinhän se menee, että kun ihminen kotona on oma itsensä, niin lapsi näkee sen ihmisen herkkyyden ja huonon itsetunnon, koska aika harva jaksaa pitää vielä kotonakin sellaista reipasta ulkokuorta mitä töissä, jos se ei tule luonnostaan. Hyvää itsetuntoa ei myöskään hankita vaan päättämällä että no nyt alan hirveästi tykätä itsestäni. Aikuisen ihmisen elämä voi olla täynnä pettymystä ja epäonnistumisia, ja väistämättä ne kotonakin näkyy, koska siellä nyt jokaisen pitäisi saada näyttää sitä herkkyyttään.
Minusta ongelma ei ole niinkään se, että omat vanhemmat eivät ole täydellisiä, vaan se, että perheen lapsella on käsitys siitä että ihmisten pitäisi olla täydellisiä ylipäänsä. Verrataan sitä oman perheen todellisuutta siihen naapuriperheen kulissielämään, eikä ymmärretä että myös se naapuri epäilee itseään ja kamppailee omien ongelmiensa kanssa, niitä vaan ei näytetä kuin omalle perheelle.
Minä koen, että sen ymmärtäminen, kuinka haavoittuvaisia ja hauraita ihmiset ovat noin ylipäänsä, on avain empatiaan ja armolliseen asenteeseen itseä ja muita kohtaan. Ei tarvitsekaan olla mahtava ja pitää itseään supertyyppinä, riittää että yrittää selvitä elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri näin! Muistan, kun oma hoikka äitini mallaili jotain vaatetta pukukopissa ja kauhisteli sitten takamustaan. Se jätti muistikuvan ja itsekin peilailin varsinkin murrosikäisenä juuri takapuoltani. Tiedostin vasta myöhemmin oman kriittisyyteni kroppaani kohtaan.
Nykyisin kehun itseäni ja lapsiani. Joskus menen itseni kanssa ihan äärimmäisyyksiinkin, tahallani hehkutan, että kylläpäs teillä on iiiiiihana äiti. Teinejä naurattaa... :) Ja heillä on kyllä melko hyvä itsetunto, teineiksi.
Juuri näin! Varsinkin tytöille seuraa tällaisesta isoja ongelmia. Älkääkä muutenkaan dissatko muita naisia lastenne kuullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei kun oli ikävää luettavaa, itse kun olen juuri tuollainen äiti :( Se itsensä haukkuminen ja lapsen ylistäminen vaan tulee jotenkin niin luonnostaan multa, vaikka välillä olen yrittänyt kiinnittääkin asiaan huomiota. Mun tytär on nyt 9v, vieläköhän ois toivoa yrittää muuttaa suuntaa ? :/
Komppaan niin täysillä. Äitini on ihana, mutta en usko olevan täysin sattumaa että hän täysin normaalipainoisena valitti omista "läskeistään" kun olin lapsi ja sairastuin itse myöhemmin syömishäiriöön. Sama juttu muutenkin itsetunnon kanssa. En syytä äitiäni mistään tai kanna hänelle kaunaa, mutta kyllä tällaisilla asioilla on valtavasti merkitystä.