Lapsi suunnitteilla, kihloista ei tietoa
Olen aina ollut sitä mieltä, että ei tarvitse mennä naimisiin ennen lapsen tekoa. Kuitenkin olen ajatellut, että kihloissa olisi hyvä olla ennen lasta, häät ehtii pitää sitten myöhemminkin.
Nyt ollaan kuitenkin tuon avomiehen kanssa puhuttu milloin pillerit jätetään pois ja lapsi saa tulla jos on tullakseen. Kosia hän ei kuitenkaan aio enää ennen, sen aika on kuulemma "joskus myöhemmin".
Tiedän, ettei asia ole maailmanloppu ja tiedän myös sen, että lapsi on suurempi asia kuin sormus mutta jokin asia tässä nyt häiritsee. Olenko ihan typerä kun tällaista asiaa mietin päivät pitkät? :D
Kommentit (60)
Nuorena ja nättinä kannattaa avioitua jos haluaa sitä. Vanhempana asia menettää merkityksensä. Ja todellakin lapset sitoo 18 toisiinsa paljon vahvemmin kuin sormukset.
Jos miehesi on sanonut, että hän (joskus) kosii, se on siinä. Te olette jo kihloissa. Onnea!
Olet typerä. Lapsella ja kihlauksella/avioliitolla ei ole mitään tekemistä keskenään. Ja sitäpaitsi jos olette sopineet menevänne joskus naimisiin, olette jo kihloissa.
Kihlaus ei edellytä sormuksia tai muita seremonioita. Jos olette päättäneet (vaikka sitten joskus tulevaisuudessa) mennä naimisiin, se tarkoittaa sitä, että olette jo kihloissa, olette olleet päätöksestä asti.
Höh. Minä en taas voi ymmärtää, miksi muka naimisiinmeno olisi isompi juttu kuin lapsen teko? Ihmisestä, jonka kanssa olet vain naimisissa, pääset eroon yhdellä allekirjoituksella. Ihmisestä, jonka kanssa sinulla on lapsi, et pääse koskaan eroon.
Saatika sitten tuo kihloihinmeno... mitä hemmetin väliä on sillä sormuksella? Se on vain sormus. Ei takaa yhtään mitään.
Ohis, mutta miksi EI mennä naimisiin ennen lapsen tekoa? Onko teillä siihen joku erityinen syy?
(Ja kihloissa te muuten kyllä olette jo. Siis jos olette sopineet että menette jossain vaiheessa naimisiin.)
Mä en ymmärrä ap sua alkuunkaan. Mä en moiseen lähtis.
Kyllähän te ap kihloissa olette jos kerran ootte naimisiin menossa. Se taitaakin olla sormus (eikä kihlat), jota sä kaipaat?
Muista antaa lapselle sitten oma sukunimesi, ei miehen. Sitten alkaa ukkoakin kiinnostaa se naimisiinmeno.
Taidat olla aika nuori vielä? :)
Jos sua tilanne häiritsee, sen kun sanot miehellesi, että käydäänpäs maistraatissa ennen kuin hankitaan se lapsi. Niin yksinkertaista se naimisiinmenokin on, ei vie kuin vartin. Onhan se kaikin puolin kypsempää saada lapsi avioliitossa.
Eihän se asuinkumppanuus toki mikään kiohlaus edes ole, asuinkumppanit vaihtuu. Ihmettelen miksi täytyy alkaa niitä lapsia hankkia jos ei pääse kihloihin saati avioliittoon asti, sehän on sentään jonkunlainen sitoumus, osoittaa kuitenkin jonkunlaista halua sitoutua. Itse en olisi koskaan hankkinut lapsia vain asuinkumppanin kanssa ja onneksi mies rakasti niin paljon että kosi! Kestänytkin on onneksi.
Se on niin helppo lähteä jos ei ole sitouduttu ollenkaan, oven kun laittaa kiinni se on siinä. En tajua miksi naiset suostuu moiseen.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 12:37"]
Olen aina ollut sitä mieltä, että ei tarvitse mennä naimisiin ennen lapsen tekoa. Kuitenkin olen ajatellut, että kihloissa olisi hyvä olla ennen lasta, häät ehtii pitää sitten myöhemminkin. Nyt ollaan kuitenkin tuon avomiehen kanssa puhuttu milloin pillerit jätetään pois ja lapsi saa tulla jos on tullakseen. Kosia hän ei kuitenkaan aio enää ennen, sen aika on kuulemma "joskus myöhemmin". Tiedän, ettei asia ole maailmanloppu ja tiedän myös sen, että lapsi on suurempi asia kuin sormus mutta jokin asia tässä nyt häiritsee. Olenko ihan typerä kun tällaista asiaa mietin päivät pitkät? :D
[/quote]
Jos häät ehtii pitää myöhemminkin, miksei niitä ehtisi pitää nytkin? Jos saisit aivan itse yksinäsi päättää, olisitko lapsen syntyessä mieluummin naimisissa vai naimaton?
En minäkään tuommosen miehen kelkkaan lähtisi jos ei halua sitoutua, eipä taida olla kunnon rakkauttakaan voisi luulla.
Mun mielestä nykyään noita molempia tärkeämpää on se, kauanko olette olleet yhdessä. Tunnetteko varmasti toisenne, voitteko luottaa toisiinne? Onko teillä samanlaiset arvot?
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 12:57"]
Taidat olla aika nuori vielä? :)
Jos sua tilanne häiritsee, sen kun sanot miehellesi, että käydäänpäs maistraatissa ennen kuin hankitaan se lapsi. Niin yksinkertaista se naimisiinmenokin on, ei vie kuin vartin. Onhan se kaikin puolin kypsempää saada lapsi avioliitossa.
[/quote]
On siinä kuitenkin se avioliiton esteiden tutkinta, mikä pitää myös maistraattihäissä hoitaa etukäteen. Mutta ei naimisiinemnossa, kirkollisestikaan, mene aikaa paljon mitään. Hääjuhla on sitten eri asia.
Voisiko joku kertoa minulle, mitä nämä lauseet tarkoittavat
- häät ehtii pitää myöhemminkin
- haluamme olla loppuelämämme yhdessä, mutta naimisiin ei ole kiirettä
??
Jos tietää, että haluaa olla loppuelämän jonkun kanssa ja haluaa jopa lapsiakin tämän henkilön kanssa - niin miksi naimisiinmeno on jokin este, tai miksi naimisiinmenoa ei sitten tässä tilanteessa voisi kiirehtiä?
Ymmärrän kyllä, että joillain ihmisillä on periaatepäätös, ettei mene koskaan ikinä kenenkään kanssa naimisiin. Mutta nämä edellämainitut sanonnat eivät pidä tätä periaatetta sisällään. Eli miksi naimisiinmenon pitää olla jotain sellaista, joka tehdään sitten joskus tulevaisuudessa, kun on ensin oltu 20 vuotta muuten vain yhdessä?
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 14:45"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 13:15"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 13:09"]
Voisiko joku kertoa minulle, mitä nämä lauseet tarkoittavat
- häät ehtii pitää myöhemminkin
- haluamme olla loppuelämämme yhdessä, mutta naimisiin ei ole kiirettä
??
Jos tietää, että haluaa olla loppuelämän jonkun kanssa ja haluaa jopa lapsiakin tämän henkilön kanssa - niin miksi naimisiinmeno on jokin este, tai miksi naimisiinmenoa ei sitten tässä tilanteessa voisi kiirehtiä?
Ymmärrän kyllä, että joillain ihmisillä on periaatepäätös, ettei mene koskaan ikinä kenenkään kanssa naimisiin. Mutta nämä edellämainitut sanonnat eivät pidä tätä periaatetta sisällään. Eli miksi naimisiinmenon pitää olla jotain sellaista, joka tehdään sitten joskus tulevaisuudessa, kun on ensin oltu 20 vuotta muuten vain yhdessä?
[/quote]
No meille häät tarkoittivat vain ja ainoastaan hyviä bileitä. Tämän vuoksi haluttiin odottaa, että olimme saaneet laitettua niitä varten sivuun tarpeeksi rahaa. Ennen sitä oli talon rakentamista ja pikkulapsiaikaa, joten jos niiden kanssa olisi järkätty vielä häät samaan aikaan, olisivat ne olleet aika juosten kusten tehdyt. Me halusimme järkätä isot ja mahtavat juhlat, joten oli ihanaa suunnitella niitä rauhassa ja niin ettei rahasta ollut pulaa.
[/quote]
Voihan niitä mahtavia juhlia pitää ilman häitäkin.
[/quote]
Kyllä, mutta miksi ei voisi häitä yhdistää tuohon? Ajatus juhlimisesta ilman mitään pointtia tuntuu vähän hassulta. Kaikenlaisia illanistujaisia ja geneerisiä grillibileitä/saunailtoja tulee järkättyä muutenkin, niin tämä oli kiva kun oli jotain spesiaalimpaa.
[/quote]
Illanistujaiset, grillibileet tai saunaillat ei ehkä ole ihan niitä häihin verrattavia juhlia ;)
Mutta voihan sitä juhlia x-vuotishääpäivää, synttäriä, mitä nyt keksiikin!
Mä en tekis lasta avoliittoon. Ja usko mua, mä olen sen virheen jo kerran tehnyt. Jos se mies ei halua sitoutua suhun ei se teidän lapseenkasn tule sitoutumaan.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 16:11"]
Lapsi sitoo enemmän kuin avioliitto, joten kannattaa hommata itsensä raskaaksi äkkiä, niin mies ei pääse teistä ikinä eroon. Avioliitosta voi lähteä kävelemään, mutta isyys sitoo miehen sinuun loppuiäksi.
[/quote]
Miten ihmeessä tämä ajatus, että lapsi muka sitoo enemmän kuin avioliitto, oikein jaksaa kantaa ikiavoliittolaisten päissä? Lapsi sitoo ainoastaan vanhemman lapseen, ei vanhempia yhteen. Avioliiton merkitys on siinä, että se laittaa yksinkertaisella julkisella juridisella sopimuksella perheen perustan kuntoon. Se on myös julkinen osoitus sitoutumisesta puolisoon.
Avoparit eroavat useammin kuin avioparit. han liikaa on nähty näitä perheitä, joissa erotaan ja lapsia pompotellaan taloudesta toiseen, exien, nyxien, entisten ja nykyisten lasten joukossa. Minä en ikimaailmassa olisi perustanut perhettä sellaisen kanssa, joka ei halua sitoutua myös minuun ja luoda perheelleen perustan.