Olen henk.koht.avustajana ja yksi päivä avustettava julisti miten typeriä ja itsekkäitä ovat ne jotka ei ota rokotetta
Kysyi minultakin että olenhan ottanut rokotteen. Valehtelin että tottakai. :D
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Ihan se ja sama. Rokotteesta ei tunnu olevan isommin hyötyä, se "suurin osa sairaalahoidossa olevista on rokottamattomia" tarkoittaa suhdelukua 55% rokottamatta, 45% rokotettu ja rokotettujen määrän kasvaessa heitä päätyy sairaalahoitoon entistä enemmän.
Varmaan silloinkin jos rokotekattavuus olis 98℅ niin sanottaisiin että ne on kaikki muka rokottamattomia :D Sekä rokotteen teho laskee koko aika niin ei siihen kattavuuteen voi laskea niitä keillä alkaa suoja olee enää vaikka 20℅. Se suoja on silloin aika olematon enään. Mutta se on sitä tilastojen kaunistelua että otetaan kaikki mukaan. Varmaan hekin otetaan lukuun keillä on suoja jo kohta kokonaan loppunu samalla tavalla kun työtömien kohdalla työttömien määrää kaunstellaan alaspäin siten ettei siihen työttömien määrään lasketa kuntouttavissa ym. olevia jotka eivät ole palkkatyössä eli ovat myös oikeasti työttömiä.
Oletko sattunut ajattelemaan, että avustettavallasi voi olla jokin sairaus tai muu terveydentilaan liittyvä asia joka tekee koronasta hänelle vieläkin vaarallisemman? Että ehkä siksi hän suhtautuu asiaan niin ja haluaa tietää, ovatko häntä avustavat henkilöt rokotettuja.
Rokote ei täysin estä tartuntaa joo, mutta koska rokote antaa vastustuskyvylle informaatiota viruksesta, osaa vastustuskyky toimia nopeammin virusta vastaan kuin ei-rokotetulla henkilöllä. Tällöin virus ei pääse lisääntymään niin pitkään ennen kuin vastustuskyky osaa toimia virusta vastaan. (Joo, siinä on nähkääs viive, jos informaatio ei ole kehossa valmiina.) Rokottamattomalla viruskuorma pääsee kasvamaan suuremmaksi kuin rokotetulla, mikä taas aiheuttaa suuremman tartuttavuuden.
Katsos. Vammainenkin on sinua fiksumpi.
Käyttäjä36348 kirjoitti:
Katsos. Vammainenkin on sinua fiksumpi.
Ajatuksesi sinällään on hauska, mutta se, että tarvitsee avustajaa, ei viittaa suoraan älynlahjoihin. Siskoni tarvitsee avustajaa, koska hänen jalat on halvaantuneet. Pää toimii hänellä normaalisti.
Vastustuskyky on hänellä normaalia heikompi, koska ei pysty liikkumaan ja syö paljon kipulääkkeitä. Toivottavasti hänen avustajansa ei suhtaudu häneen yhtä alentuvasti.
Rokotetut ovat todella hyökkääviä, kun kuulevat ettei ole rokotetta. Itsellä ei ole tarvetta metelöidä asiasta, joten en ole tarttunut näihin provokatiivisiin riitely-yrityksiin mukaan. Taustalla tuntuu olevan oma epävarmuus koekaniinina olosta: olenhan tehnyt oikean päätöksen jne.
Siksipä viisaampi vaikenee tai tässä tapauksessa vaikka valehtelee. Hysteerikoiden kanssa ei normaali keskustelu onnistu.
Minulla käy avustajia. En kysele heidän rokotuksistaan. Jokaisen oma asia. Mutta valehteleva avustaja saisi lähteä. Luottamus tässä hommassa on kaikista tärkeintä.
Siis eihän se rokote suojaa kuin ottajansa. Ei rokotettu ole muille sen vaarattomampi kuin rokottamaton niin eivät voi sanoa rokottamattomia itsekkäiksi. Pitäisi sanoa epäitsekkäiksi. Itsekäs tarkoittaa mm. että ajaa omaa etuaan eikä rokotetut voi ajatella että rokottamattonat ajavat omaa etuaan koska eivät rokotetta ota ja näin ollen riskeeravat oman teveytensä:)

Tämä niin sata kertaa. Tästä syystä minäkin valikoin tarkkaan, kenelle sanon rehellisesti ettei minulla ole rokotteita, ja kenelle sanon vaan että juu juu ja nyökyttelen. Jos tilanne on tuo että joku paasaa ja haukkuu rokottamattomat, ja sitten kysyy perään olenko rokotettu, niin ei ihan hirveästi kiinnosta tuollaisen ihmisen kanssa alkaa vapaaehtoisesti vääntämään. Ymmärrän täysin jokaisen joka jättää rokottamattomuutensa sanomatta/valehtelee siitä, koska ilmapiiri on todella tuomitseva.
Lälly aloitus, yritit keksiä uuden koronapiikki-tarinan. Tai jos on totta niin nössö pelkuri valehtelee. Anonyymisti kyllä huutaa palstoilla salaliittoteorioitaan ja rokotuskammoaan mutta kun pitäisi se naamatusten tuoda ilmi niin lyödään pää pers...takapuoleen. Kertoo tosi paljon ihmisestä...
Vierailija kirjoitti:
Siis eihän se rokote suojaa kuin ottajansa. Ei rokotettu ole muille sen vaarattomampi kuin rokottamaton niin eivät voi sanoa rokottamattomia itsekkäiksi. Pitäisi sanoa epäitsekkäiksi. Itsekäs tarkoittaa mm. että ajaa omaa etuaan eikä rokotetut voi ajatella että rokottamattonat ajavat omaa etuaan koska eivät rokotetta ota ja näin ollen riskeeravat oman teveytensä:)
Mikä hemmetin ihme siinä on, että noille rokottamille taukeille ei millään näytä siihen umpiluiseen kalloon uppoavan se, että se rokote suojaa myös muita ja että rokotettu on todellakin vaarattomampi muille kuin rokottamaton. Se korona kun tarttuu moninkertaisesti todennäköisemmin rokottamattomaan ja näin ollen rokottamaton levittääkin sitä moninkertaisesti todennäköisemmin. Hemmetti, että voi olla paksukalloisia pellejä nuo kulkutautimyönteiset.
Vierailija kirjoitti:
Todella piittaamatonta valehdella hoidettavalle, ehdottomasti annettava oikea tieto.
Työnantajalta piittaamatonta kysyä asioita, joita ei lain mukaan ole oikeus kysellä.
PS. itse olen kahdesti rokotettu

Kysyä saa, yksikään laki ei sitä kiellä.

Lain mukaan terveystiedot eivät kuulu työnantajalla. Koronarokotukset ovat kyseisiä tietoja
Ongelma tässä on nyt se valehtelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella piittaamatonta valehdella hoidettavalle, ehdottomasti annettava oikea tieto.
Työnantajalta piittaamatonta kysyä asioita, joita ei lain mukaan ole oikeus kysellä.
PS. itse olen kahdesti rokotettu
Kysyä saa, yksikään laki ei sitä kiellä.
Eipä saa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy avustajia. En kysele heidän rokotuksistaan. Jokaisen oma asia. Mutta valehteleva avustaja saisi lähteä. Luottamus tässä hommassa on kaikista tärkeintä.
Nimenomaan, juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella piittaamatonta valehdella hoidettavalle, ehdottomasti annettava oikea tieto.
Työnantajalta piittaamatonta kysyä asioita, joita ei lain mukaan ole oikeus kysellä.
PS. itse olen kahdesti rokotettu
Kysyä saa, yksikään laki ei sitä kiellä.
Eipä saa.
Kyllä muuten saa. "COVID-19-pandemian aikana työnantaja voi käsitellä tietoa työntekijän ottamasta koronarokotuksesta työelämän tietosuojalain 3 §:n tarpeellisuusvaatimuksen mukaisesti, jos tieto on tarpeellinen työsuhteen oikeuksien ja velvollisuuksien tai työtehtävien erityisluonteen vuoksi.
Ja piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella piittaamatonta valehdella hoidettavalle, ehdottomasti annettava oikea tieto.
Työnantajalta piittaamatonta kysyä asioita, joita ei lain mukaan ole oikeus kysellä.
PS. itse olen kahdesti rokotettu
Kysyä saa, yksikään laki ei sitä kiellä.
Lain mukaan terveystiedot eivät kuulu työnantajalla. Koronarokotukset ovat kyseisiä tietoja
Hölöhölö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella piittaamatonta valehdella hoidettavalle, ehdottomasti annettava oikea tieto.
Työnantajalta piittaamatonta kysyä asioita, joita ei lain mukaan ole oikeus kysellä.
PS. itse olen kahdesti rokotettu
Laitapas se laki tähän.
Ei tarvitse valehdella. Voi sanoa, että se on yksityisasia. Itse sanon näin, jos joku kysyy. Ja olen ottanut 2 rokotetta, mutta en koe asiakseni mainostaa sitä