Miten hyväksyä miehen pimeä suku?

15 vuotta aviossa, kohta 20 v. yhdessä. Anteeksi epäselvä ilmaisu.

t. Ap

Tulee muistaa että et nai vain miestä vaan koko hänen sukunsa. Näin se on ja siihen vain on sopeuduttava. Eihän varmaan omakaan sukusi ole täydellinen.

Menkää ap miehen kanssa yhdessä pariterapiaan. Miehesi ei kestä sinun ja perheensä viileitä välejä, sinä taas et kestä sitä että hän syyllistää ongelmasta sinua. Selkeä parisuhdeongelma, johon ulkopuolinen apu voisi tepsiä tehokkaammin kuin toistenne syyttely ja vihanpito.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 09:53"]

Niin oliko se 15 vai 20 vuotta yhdessä?

[/quote]

Joko turhaa saivartelua, lukemisen ymmärryksessä puutetta tai muuten vain tyhmyyttä.

Yhteiseloa 15 vuotta ja 20 vuotta yhdessäoloa, tajuaa kun vain lukee kunnolla :D

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 11:01"]

Tulee muistaa että et nai vain miestä vaan koko hänen sukunsa. Näin se on ja siihen vain on sopeuduttava. Eihän varmaan omakaan sukusi ole täydellinen.

[/quote]

Minun keinoni sopeutua on nimenomaan se, että en tapaa tuota porukkaa turhan usein. En myöskään omaa sukuani, samasta syystä. Heidän seuransa vaikuttaa minuun kielteisesti ja saa omatkin ajatukseni kulkeutumaan sellaisille urille, joilta haluan pysytellä poissa, ja onnistunkin aika hyvin kunhan en vietä liikaa aikaa huonossa seurassa. Aion tehdä omasta elämästäni lähtökohtiani paremman ja samaa toivon miehelleni. Siinä valitettavasti hullut suvut saavat pärjätä sitten hieman vähemmällä kontaktilla.

t. 7

Olet pärjännyt jo 20vuotta tuota sukua, ehkä samalla metodilla jaksat hamaan loppuun?

No, mä olen ratkaissut asian niin, että pidän yhteyttä niihin miehen sukulaisiin, jotka on mukavia, kuten miehen sisko, äiti, isoäiti ja täti. Ja sitten en vaan ota yhteyttä niihin outoihin tapauksiin. Eipä ole mies valittanut. Poimi sieltä suvusta edes yksi, jonka seuraa kestät ja panosta häneen.

Hei. ... mitä miehesi tarkalleen ottaen sinulta odottaa? Tiheämpiä tapaamisia? Nelisen krt vuodessa on aivan riittävää. Vai onko kenties niin, että sinä mollaat hänen sukuaan jatkuvasti ja mies on siitä kuittailusta kyllästnyt. Kälyni oli juuri sellainen. ...

Sama juttu täällä, mutta kyseessä minun sukulaiset. Äitini on todella sairas henkisesti, isä alkoholisti. Emme näe heitä usein. Aluksi tietysti toivoin, että mies hyväksyisi sukuni jotenkuten, mutta kun lapsia tuli ymmärsin itsekin että parempi pitää etäisyyttä. En halua lapsiani sotkea tuohon soppaan, olen itse näistä saitauksista kärsinyt läpi elämän. Miehen todella vaikea ymmärtää joitain asioita, mitkä mulle ihan normaaleja. Sun miehes ei varmaan näe selvästi tilannetta, koska sille toi on normia. Lapsia suojele niin paljon kuin pystyt! Sen vaan sanon, että hulluille on laitettava rajat, jos meinaa tekemisissä olla.

18 jatkaa että mies ja äitini eivät ole tekemisissä ollenkaan enää erään sattumuksen kautta. Äitini vielä suuttui kun en pitänyt hänen puoliaan vaan nykyinen perhe on se tärkein.. kaikkea sekoa.

Eikö mies voi hoitaa oman sukunsa kanssa tapaamisia? Meillä menee niin, kun en jaksa anopin kiusantekoa. En vaan mene koskaan mukaan. Lapset menee joskus mukaan, joskus ei. Olen myös suoraan sanonut miehelle tästä, enkä odota hänen tulevan minun sukuni luo käymään, ellei halua.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 11:16"]Olet pärjännyt jo 20vuotta tuota sukua, ehkä samalla metodilla jaksat hamaan loppuun?
[/quote]
Luitko aloituksen?
Ongelmahan nimenomaan on se, että ap:n mies vaatii ap:ta muuttamaan toimintatapojaan miehen suvun suhteen. Ap ei siis voi jatkaa samalla metodilla, vaan joutuu tekemään päätöksen, kestääkö ahdistavaa sukua tihein tapaamisin vai kieltäytyykö kunnioittamasta miehen toivetta.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 11:23"]

Hei. ... mitä miehesi tarkalleen ottaen sinulta odottaa? Tiheämpiä tapaamisia? Nelisen krt vuodessa on aivan riittävää. Vai onko kenties niin, että sinä mollaat hänen sukuaan jatkuvasti ja mies on siitä kuittailusta kyllästnyt. Kälyni oli juuri sellainen. ...

[/quote]

Voisitko ap vastata, rehellisesti.

Kälyllä, tai nyttemmin jo ex-kälyllä oli kiva tapa vittuilla ja vinoilla miehestä silloinkin, kun tämä istui vaimonsa vieressä, samoin suvustamme. Ei nyt niin, etteikö meissäKIN sanomista olisi, jos HALUAA sanoa. Ja kälyhän halusi, vaikka ei todellakaan ole edes näin hyvin "pärjänneestä" suvusta itse syntyisin. 

My point: ap kovin kärkkäästi luokittelee miehensä suvun pimeäksi, joten ihan sen perusteella epäilen, että hän kärkevästi kommentoi miehensä sisarusten ja äidin pimeyttä myös miehelle. Kukapa sellaiseen ei väsyisi jossain vaiheessa.

Ei nyt silti, ei miehenkään reaktio ihan normi ole. Jos vaimoa ei kiinnosta sukulointi miehen suvun kanssa, mies voi vapautuneesti skipata vaimon suvun kanssa yhteydenpidon. Kumpikin käyköön sukuloimassa yksin/lasten kera. Ei siihen nyt mitään psykiatrista terapiaa tarvita, vaan sopimus työnjaosta.

Noin periaatteessa aina kannattaisi mennä itseensä ja omaan sukuunsa, kun puolison suku käy hermoon. Ei kenelläkään ole täydellistä sukua, aina suvun tavat ja omalaatuisuudet ainakin JONKUN mielestä ovat täysin pimeitä! Live and let live.

17

Kiitos mielipiteistä!

3, minä mielelläni antaisikin miehen suvun olla ihan rauhassa. Nyt jo mieheni hoitaa kaiken yhteydenpidon sinne suuntaan. Minulla ei ole edes heidän puhelinnumeroitaan. Tapaan heitä 4-6 kertaa vuodessa. Minun sukuni kanssa ollaan enemmän tekemisissä. Tämä kontrasti näkyy nyt alkaneen häiritä miestäni. 

4, olen tähän saakka ajatellut että mieheni on poikkeus tuossa porukassa, mutta en tiedä enää mitä ajatella.

t. Ap

Jos miehesi suku sairastaisi vaikkapa diabetesta ja sepelvaltiomtautia niin sitten kyllä kelpaisi, vai kuinka?

Psyykekin voi sairastua. Usein herkkä mielenlaatu ja taipumus psyykkisiin sairauksiin periytyy kuten myös diabetes ja sepelvaltimotauti.

Täällä kohtalotoverisi, ap! Minäkin tapaan miehen sukua nuo pakolliset 4-6 krt vuodessa, mies itse hieman useammin. Meillä miestä häiritsee minun poisjääntini siitä syystä, ettei hän halua olla yksin sukulaisiaan "vastaan" noissa tilanteissa vaan kaipaisi toista selväjärkistä tuekseen. Silti kun mies itse välillä flippailee äitinsä tyylisesti ollessamme kahden, niin minä olen kuulemma se jonka pitäisi mennä terapiaan..

Pimeä suku, pimeä mies. Niin se vain on.

Niin oliko se 15 vai 20 vuotta yhdessä?

Nyt kun luen tuon läpi, syyllisyydentunteeni tuntuu ihan hullulta.

Mieheni mielestä kuitenkin minun pitäisi arvostaa hänen sukulaisiaan sellaisenaan ja hyväksyä heidät. No, olenhan tämän tilanteen jo hyväksynytkin ja sitä aiedänkin, mutta niin kauan kuin olen järjissäni, en pidä tätä tilannetta normaalina.

t. Ap

Älä tee kärpäsestä härkästä. Anna miehen suvun olla rauhassa ja nähkää vain pakolliset joulu-merkkipäivät-yo-juhlat-hautajaiset. Miehesi voi silti mielestäni pitää yhteyttä sukuunsa mielin määrin ilman sinua. Olette eri ihmisiä! Jos ja kun et osallistu miehen suvun ""extra"tapaamisiin, miehen suku voi lopulta huomata pidättäytymisesi/vastahakoisuutesi yhteistapaamisiin. He voivat alkaa sitten tsempata itse sosialisoitumisessa. Onhan se vähän heidänkin asiansa osallistua sosialisointiin. Älä silti kanna huolta miehesi suvusta-he varmasti arvostavat sinua vaikket jatkuvasti heitä tapaisikaan.