Lue keskustelun säännöt.
Jokaikinen lapseton kaveri jäänyt.
04.01.2015 |
Esikoiseni täyttää pian 5v, ja minun on pakko todeta että jokainen vanha kaveri on jäänyt lasten myötä. Miksi? En oikeasti osaa sanoa. Meneekö elämä vaan väistämättä niin? Onko teillä muilla mennyt? Ovatko kaverit ikuisesti menetettyjä?
Itse huomasin muutamaan kaveriini itse pitäväni aina yhteyttä, ja välillä tuli heidän seurassaan jotenkin tyhmä olo, vaikea selittää.. Sitten kun lopetin yhteydenpidon, ei näistä ihmisistä enää kuulunut mitään. Ei _mitään_. Vaikka ovat osa siis lapsuudesta saakka olleet pari vuosikymmentä kavereina.
Tosi vaikea uskoa, että pelkästään lapsista johtuu tämä asia. Voiko oikeasti johtua? Kun en oikeasti mielestäni ole sellainen äiti, jonka elämässä ja puheissa ei ole mitään muuta kun lapset. Päinvastoin. En halua että minut nähdään pelkästään äitinä, minua ahdistaa ajatus siitä että koko elämä pyörii vain ja ainoastaan lasten ja "lapsiperhearjen" ympärillä. Olen myös käynyt töissä enemmän tai vähemmän kaikki nämä vuodet (kahta äityslomaa lukuunottamatta), minulla on harrastuksia ja kävisin mielelläni paljon enemmänkin ulkona erilaisissa tapahtumissa, mutta eipä ole enää hirveästi ystäviä kenen kanssa käydä.
Oikeasti mua vaivaa tämä asia tosi paljon. En todella osannut odottaa tällaista ystäväkatoa sen jälkeen kun saisin lapsia. Mutta ehkä tämä ei liitykään lapsiin? Ehkä olenkin vaan tylsä ihminen muutenkin ja kun kavereille on tullut ikää lisää, niin ovat sen tajunneet? Mielipiteitä?
Kommentit (162)
Toistaiseksi on pysynyt, ei heitä montaa ole. Lapsettomien kanssa on hirveän hankala sopia tapaamisia, aina joku meno ja viikko ohjelmoitu täyteen. Eikä tietysti jumppaa voi perua/siirtää. Oletetaan että minä joustan kun kotona olen. Vauva vaan rytmittää elämääni enkä mielelläni siirrä toisen päiväunia tai yöunille menoa.
Äidit pelkäävät puhuvansa lapsestaan liikaa, mutta miksi sitten on ihan ok jauhaa niitä samoja työjuttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on lasten myöt jäänyt lapsettomat ja lapselliset kaverit - elämäntilanteeni on ollut todella rankka viimeiset vuodet ja äitiysen myötä omat arvot menivät kullä uusiksi. Lapsettomat "ystäväni" vaikuttavat nykyään hyvinkin itsekeskeisiltä juuri senkin takia että heillä on vain itsensä huollettavana. Minun huoli lapsistani ja läheisitäni on ollut niin suuri etten kertakaikkiaan jaksa paneutua tuttavani poikaystäväongelmaan "no kun se ei tiedä haluuks se sitoutua"
Toisin sanottuna ne tuttavat ja tyypit jotka olivat minulle arjessa seuraa ovat jääneet. Tosiystävät ovat seisseet vierelläni kyselemättä ja tukeneet vaikeinakin aikoina. Lapsista huolimatta :)
Lapsipeheellisillä on tavattu sitä ongelmaa, että mitään pientäkään asiaa ei saa sovituksi - ei paaaaljon etukäteen eikä lähellä h-hetkeä. Tai lähes aina ollaan tekemättä mitään aikuisten juttuja "kun lapsi tarvii sitä ja tätä" - useasti haiskahtaa tekosyyltä kieltäytyä. Tai aina kun nähdään ym. on lapset mukana, ja aina se tapaaminen tmv. menee lasten ehdoilla. Ei minkäänlaista "aikuismaista" keskustelua, ehkä 10min kohti 30s-1min normikäytöstä,loput enemmän tai vähemmän lapsia. Nekin vanhemmat tekee tätä, jotka valittavat ettei heidän elämässään ole mitään aikuismaisia kontakteja.
Nämä nyt ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:23"]Kaikki muut ovat säilyneet kavereina, paitsi se kaveri joka sai ensimmäisenä lapsen. Hän jäi äitiyslomalle kesken hyvin teoreettisia opintoja, eikä pystynyt seuraamaan keskustelun kulkua enää puolen vuoden jälkeen. Vapaa-aika täyttyi meillä muilla työharjoittelusta, matkustelusta ja uusista poikakavereista, kun taas hänellä ei ollut mitään kerrottavaa omasta arjestaan. Vaikka hän tulikin paikalle muutaman kerran, hän ei ikinä ollut läsnä. Puoli tuntia malttoi olla meidän kanssa, kunnes vaikutti lähinnä vaivaantuneelta ja tarkisti koko ajan puhelintaan. Ilmeisesti meidän seura ei kelvannut, joten emme häntä enää pyytäneet mukaan.
[/quote]
No ei varmaan ollut kun te lapsettomat (ainakin omien sanojenne mukaan), ette jaksa kuunnella niitä vaipparalli, soseruoka, väsymys juttuja.. Koska sitähän se arki pienen lapsen kanssa on. Samoin tuo puhelimen kyttääminen saattoi johtua ihan vain siitä, että lapsi oli ensimmäistä/ensimmäisiä kertoja hoidossa ja hän tarkisteli onko kotoa tullut viestiä (kato ku huolettaa, sekin kuuluu asiaan). Eli siis ei siitä, että te olisitte olleet tylsää seuraa. Aika armottomia kavereita kun heti dumpataan kun käytös ei olekaan sellaista mitä se TEIDÄN mielestä pitäis olla. Antakaa niille äideille aikaa, kyllä ne yleensä sieltä vauva pilveltä laskeutuvat. Täällä on harvinaisen suppea käsitys äideistä ja äitiydestä!
[quote author="Vierailija" time="09.01.2015 klo 18:54"]
[quote author="Vierailija" time="09.01.2015 klo 18:48"]
[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 23:09"]
Minulla on lasten myöt jäänyt lapsettomat ja lapselliset kaverit - elämäntilanteeni on ollut todella rankka viimeiset vuodet ja äitiysen myötä omat arvot menivät kullä uusiksi. Lapsettomat "ystäväni" vaikuttavat nykyään hyvinkin itsekeskeisiltä juuri senkin takia että heillä on vain itsensä huollettavana. Minun huoli lapsistani ja läheisitäni on ollut niin suuri etten kertakaikkiaan jaksa paneutua tuttavani poikaystäväongelmaan "no kun se ei tiedä haluuks se sitoutua" Toisin sanottuna ne tuttavat ja tyypit jotka olivat minulle arjessa seuraa ovat jääneet. Tosiystävät ovat seisseet vierelläni kyselemättä ja tukeneet vaikeinakin aikoina. Lapsista huolimatta :)
[/quote]
Sinua ja sinun ongelmiasi pitää tukea, mutta sinun ei tarvitse tukea ketään? Samantyylisiä ongelmia sinulla kai on lapsettomana ollut kuin heillä ja he ovat kuunnelleet?
[/quote]
Äidit ovat tärkeämpiä.
Kai se nyt tyhmempikin tajuaa, että äitien ongelmat on suurempia, vaikeampia ja äitejä kuuluu tukea enemmän.
[/quote]
Itsekkäistä syistä ne lapset aina hankitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 07:09"]
Olen 30 ja minun ystäväni ovat pysyneet. Ei meistä kukaan ole enää jatkuvasti baarissa tms. In jo vuosia lähinnä saunottu yhdessä ja vietetty aikaa kahviloissa. Ja niin tehdään yhä vaikka toisilla on lapsia ja toisilla ei.
[/quote]
Samoin täällä. Kukaan käy joka vkl baarissa (?)... ketä oikeasti sellainen kiinnostaisi edes?
Aina perheelliset vs. baarissajuoksentelijat.... hohhoijakaa..
Lapselliset kuvittelevat olevansa jotenkin aikuisempia ja kehittyneempiä ihmisiä. Lapsettomia he pitävät jotenkin keskenkasvuisina ja vajaina joiden kanssa he eivät halua aikaansa haaskata. Oletuksena on, että kaikkien tulisi hankkia lapsia ja jos jollain ei lapsia ole, häntä ei pidetä yhtä arvokkaana ihmisenä, vaan hän on jotenkin keskeneräinen tai viallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia hankkineet kaverit ovat pitkälti jääneet, koska
1) Ovat epäluotettavia. Kuukausia aiemmin sovittu meno perutaan huoletta esimerkiksi tekosyyllä "ei saanut lapsenvahtia" vaikka paria tuntia ennen. Ei kiva. Ja nyt puhutaan siis lapsista 2-7v ja perheistä, joissa molempien isovanhemmat ja kaikki sisarukset asuvat 20km säteellä ja MLL:n lapsenvahdinkin saa helposti. Monesti tuntuu ettei lapsellisia vaan kiinnosta mikään muu kuin se kotielämä, ei viitsitä tehdä mitään tavallisuudesta poikkeavaa vaan koetaan kaikenlainen kodin seinien ulkopuolella liikkuminen raskaaksi ja vaivalloiseksi.
2) Mielenkiinnon kohteet eivät vaan enää kohtaa. Kyllä, minä olen bilettämisestä tykkäävä kolmekymppinen sinkku. Siinä kun minä haluan lähteä viikonloppureissuun, baariin, keikalle tai festareille, lapsellisella on eri suunnitelmat. Ja monesti se pari kertaa vuodessa suunniteltu "lauantai-iltana ulos syömään ja siitä baariin" latistuu viime hetkillä siihen, että lapsellinen ilmoittaa että josko mennään vaan Rossoon (koska siellä on leikkinurkkaus lapsille jotka tietty tulevat mukaan kun Pertsalla on se sählyporukan ryyppyilta) syömään klo 16 ja pakkaa sitten klo 18 kakaralauman autoon ja ajaa takaisin pellon laidalle omakotitaloalueelle. Tosi kiva joo, en saa tuollaisista "illanvietoista" mitään, mieluummin vaikka katselen kotona leffaa. Ja kyllä ottaa päähän kun on perunut illanviettosuunnitelman vuoksi vaikka rahakkaan työvuoron ja sitten homma lätistyykin tuollaiseksi.
3) Lapsi vie kaiken huomion. Ihan samalla tavalla ala-asteikäinen näyttää vievän vanhempansa huomion kuin se 2kk ikäinen vauva.
4) Elämät vaan erkanevat. Musta on hämmästyttävää kuinka joku lapsellinen yhtäkkiä alkaa paheksua jotain yökerhossa käymistä tai irtosuhteita tai kosmetologilla käymistä (turhaa rahanmenoa, ei mulla vaan ole rahaa kun on tuo lapsi ja se lapsen hyvin vointi on tietysti tärkeintä ja blaablaablaa), vaikka itse on viimeksi 12kk sitten tanssinut jonkun Sedulan pöydällä ja heittänyt härskiä flirttiä vieraille miehille ja intoillut Lancomen 40eur maksavasta huulikiillosta. Kai se äitiys vaan tekee niin hyveelliseksi ja pyhäksi, että oma käytös unohtuu ja voi surutta alkaa arvostella muita. Sitten taas kun nämä mammat lähtevät viihteelle niin oksennellaan baarin vessassa, kaatuillaan, haetaan epätoivoisesti miesten huomiota...ja se on sitten ihan ok, mutta minä alkoholinkäyttöni hallitseva ujo ja rauhallinen sinkku olen itse syntinen perkele, joka esitellään niille naapuruston mammakavereillekin jonain päihdeongelmaisena jakorasiana. Monesti lapsia hankkineet muuttuvat ihan vieraiksi ihmisiksi jo raskauden alkutaipaleilla ja suhde entiseen ystävään muuttuu tuollaiseksi ihmeellisen passiivis-aggressiiviseksi. Kai se on sitä, että halutaan vaan käpertyä primitiiviviettien vallassa kotipesään ja mitätöidä kaikki entinen elämä ja uppoutua mammailuun. Ja yhtäkkiä entinen rakas harrastus onkin pinnallista turhuutta ja vie vielä niin paljon rahaakin, rakas lemmikki muuttuu ällöttäväksi rakiksi jota potkitaan pois tieltä, kaverien kanssa vietetty aika muuttuu joksikin nuoruuden typeräksi haihatukseksi, yhteiskunnallisista asioista kiinnostuminen rajoittuu siihen että jossain paikallislehden tekstaripalstalla vaaditaan hienompia leikkikenttiä ja netissä vouhkataan kuinka sejase FB-lastenvaatekirppiksen ylläpitäjä on hankala tyyppi...Siis todella muututaan aivan tunnistamattomiksi tyypeiksi.
Eniten vituttaa ystävät, jotka kyllä tarvitsi tukea saadessaan keskenmenoja ja kelpasin kyllä eräänkin adoptioprosessin tueksi suosittelijan muodossa. Mutta kas kummaa, sitten kun ne kersat on saatu, voidaankin unohtaa ystävät täysin. Ei ole heidän puoleltaan paljon yhteyksiä pidetty. Olen yrittänyt ehdottaa tapaamisia, mutta esim. neljän viikon kesälomasta ei voinut irrottaa hetkeäkään, kun "pitää olla perheen kanssa."
Joten ystävät unohtava osapuoli on kyllä omien kokemuksien mukaan ne lapselliset, ei lapsettomat osapuolet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otetaanpa skenaario... ystäväsi tulee lapsensa kanssa kylään.. no istutaan ja otetaan lasi viiniä ja keskustel.... eiku joo et voi ottaa sitä viiniä kun imetät. No ei siinä mitään. .. on muutakin juotavaa. OkeI istutaan alas ja juuri kun ehditään aloittaa juttelu niin vauva alkaa karjua nälkäänsä. No tussi suuhun ja ruokinta. No niin se tehty ja istutaan taas alas ja alotetaan juttelemaan ja taas... Lapsi karjuu kun on vaipanvaihdon aika. No vaippa vaihdetaan ja nyt lapsi pikku hiljaa nukahtaa ja jatketaan keskus... eiku ai niin ei saa puhua kun supattamalla että se lapsi ei herää. Ei minua tämä rumba kiinnosta kun haluaa jutella asioista ja monesti isä ei voi ottaa lasta muutamaksi tunniksi kun se lapsi on pienenä tississä kiinni
Ilmeisesti ystäväsi ovat imettäneet poikkeuksellisen pitkään. Toisaalta jostain syystä ystävieni tapaamiset onnistuvat mainiosti ilman lasia viiniä. Lapsikin on ehtinyt jo teini-ikään.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 23:09"]
Minulla on lasten myöt jäänyt lapsettomat ja lapselliset kaverit - elämäntilanteeni on ollut todella rankka viimeiset vuodet ja äitiysen myötä omat arvot menivät kullä uusiksi. Lapsettomat "ystäväni" vaikuttavat nykyään hyvinkin itsekeskeisiltä juuri senkin takia että heillä on vain itsensä huollettavana. Minun huoli lapsistani ja läheisitäni on ollut niin suuri etten kertakaikkiaan jaksa paneutua tuttavani poikaystäväongelmaan "no kun se ei tiedä haluuks se sitoutua" Toisin sanottuna ne tuttavat ja tyypit jotka olivat minulle arjessa seuraa ovat jääneet. Tosiystävät ovat seisseet vierelläni kyselemättä ja tukeneet vaikeinakin aikoina. Lapsista huolimatta :)
Sinua ja sinun ongelmiasi pitää tukea, mutta sinun ei tarvitse tukea ketään? Samantyylisiä ongelmia sinulla kai on lapsettomana ollut kuin heillä ja he ovat kuunnelleet?
Osa jää ikuiseen teini-ikään. Joillekin teini-ikä saapuu uudelleen keski-iän eron myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse jotenkin koen sen niin, että niiden kanssa joilla on lapsia on joku sanomaton yliote. Heidän tahtomattaan. Minun lapsettoman murheet tai asit ei koskaan ole yhtä tärkeitä kuin jonkun lapsi. Ja ymmärrän sen, mutta kyllä se pahalta tuntuu ja hirmu hankala kertoa omia ilojaan tai murheitaan, kun ei ne ole yhtä hienoja tai isoja kun lapseen liittyvät ilot ja murheet. Mieluummin kerron niitä niille, joiden milestän ne ovat ihan yhtä isoja asioita kuin hänenkin asiansa.
Vierailija kirjoitti:
Ap sai ensimmäisen lapsen niinkin nuorena kun 27-vuotiaana. Ne kaverit, jotka ovat jääneet ovat olleet suunnilleen samanikäisiä. Hassua, mutta miehelleni ei ole käynyt samalla tavalla. Hänellä on yhä suunnilleen samat kaverit, kun mitä ennen lapsiakin. Ja hänen (lapsettomat) kaverit käy meillä kylässä, myös vaikka minä ja lapset olemme kotona, ostavat lapsille jopa joululahjoja(!), juttelevat heidän kanssaan aina kun näkevät ja ovat ihan aidosti kiinnostuneita heidän jutuistaan. Ja mieheni on muuten kovempi puhumaan lapsistamme kuin minä!
En siis todellakaan odottanut vastaavaa omilta kavereiltani. Jännä vaan huomata tällainen asia. Minulle olisi riittänyt, että edes joskus olisivat voineet nähdä minua lapsen/lastenkin kanssa, mutta eivät sitten loppujen lopuksi olleet kiinnostuneet näkemään minua edes yksinäni... Vaikka tässä on tullut monenmoista mielipidettä asiasta, niin en kyllä edelleenkään ymmärrä miksi tässä on käynyt näin, voin vain arvuutella. -ap
Omat lapselliset kaverit hukkuivat sinne omaan perhe-elämäänsä. Ymmärrän sen, mutta onhan se vähän surullista kun ei koskaan ehditä nähdä. Töiden jälkeen äideillä on aina kiire hakea lapset päiväkodista, illat ja viikonloput vietetään perheen tai perheellisten ystävien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:28"]
Minä en jaksa pitää lapsettomana lapsellisen yhteyttä kun sen kaverin mukana tulee aina se lisälasti joka kuolaa, kakkaa ja huutaa. En vain siedä muiden ihmisten lapsia ja yritä siinä jutella jotain henkeviä tms kun lapsi vie huomion jatkuvasti pois
Vaikutat kyllä tosi henkevältä tyypiltä.
Sama tuli mieleeni. Mikään mahti maailmassa ei saisi minua tuon ääliön kanssa pitämään yhteyttä. Enemmin istun iltani 100 kiljuvan kakaran kanssa, paljon hauskempaa. Olen vela.
Ainoat ystävät jotka ovat jäännet lasten saannin jälkeen, ovat niitä jotka olisivat jääneet muutenkin.
Niin siinä lopulta aina käy, lapsettomalla on sitä aikaa sosiaaliseen elämään enemmän kuin lapsiperheillä ja he myös käyttävät sen ajan yleensä hieman eri tarkoitukseen.
Minusta tämä ei ole mitenkään kovin outo ilmiö. Varmaan aika monelle käy niin, että lapsen saannin myötä oma arvomaailma muuttuu ja se lapsettoman samana pysynyt todellisuus voi tuntua hyvin kaukaiselta. Sitten, jos lapsia saa vielä useamman putkeen, niin henkinen ja fyysinen railo on syntynyt. Vuosien päästä on hankala ottaa yhteyttä, vaikka ehkä haluaisikin.
Olen 30 ja minun ystäväni ovat pysyneet. Ei meistä kukaan ole enää jatkuvasti baarissa tms. In jo vuosia lähinnä saunottu yhdessä ja vietetty aikaa kahviloissa. Ja niin tehdään yhä vaikka toisilla on lapsia ja toisilla ei.