-87 syntynyt, miten on elämä kuljettanut?

Yhteenvetona siis hyvin menee niillä,joilla on omistusasunto. Mielellään omakotitalo. Yksi tai kaksi lasta. Ei enempää eikä vähempää. Lapset tehty avioliitossa. Ei olla erottu. Ei olla pidetty äitiyslomaa,vaan työssä käyty sekin aika. Lapsi tietty mukana. Vaikka omaakin aikaa pitää riittää,jotta pääsee baariin ja reissuun. Vakiduuni ja sillekin vielä b)-vaihtoehto ettei pääse talous missään vaiheessa kusemaan ja viemään yhteiskunnan varoja. Eikä missään nimessä saa olla masentunut vaan aina onnellinen hyvään asemaansa ja siihen mitä on saavuttanut.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:46"]Yhteenvetona siis hyvin menee niillä,joilla on omistusasunto. Mielellään omakotitalo. Yksi tai kaksi lasta. Ei enempää eikä vähempää. Lapset tehty avioliitossa. Ei olla erottu. Ei olla pidetty äitiyslomaa,vaan työssä käyty sekin aika. Lapsi tietty mukana. Vaikka omaakin aikaa pitää riittää,jotta pääsee baariin ja reissuun. Vakiduuni ja sillekin vielä b)-vaihtoehto ettei pääse talous missään vaiheessa kusemaan ja viemään yhteiskunnan varoja. Eikä missään nimessä saa olla masentunut vaan aina onnellinen hyvään asemaansa ja siihen mitä on saavuttanut.
[/quote]
Unohdit mainita,ettei lapsilisiä saa edes hakea Kelalta,ettei yhteiskunta (me kaikki työtä koskaan tehneet) mene vararikkoon.

Onko kasiseiskoja muka näin paljon. Aina törmää tasaluvuilla syntyneisiin,teitä välimalleja ei niinkään tule tavattua. Tunsin joskus yhden kasiseiskan. Oli niin kyllästynyt elämäänsä,että heitti itsensä narun jatkeeksi. Eikä ulospäin kukaan arvannut mitään. Sen jälkeen en ole kasiseiskoihin törmännyt.

Varmaan aika perus: tapasin miehen, kun olin 18. Kirjoitin ylioppilaaksi. Muutimme yhteen. Menimme kihloihin. Opiskelin. Matkustelunsa, harrastimme ja elimme kivaa, huoletonta kahden "aikuisen" elämää. Mies töissä ja minäkin opiskeluiden ohessa. Ostimme talon. Valmistuin yliopistosta. Menimme naimisiin. Saimme kaksoset. Nyt lapset reilun vuoden vanhoja. Töihin olen palannut (pätkätyötä). Muistelen kaiholla aikaa ennen lapsia. Kaiken sain, mitä halusin, MUTTA...

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:46"]

Yhteenvetona siis hyvin menee niillä,joilla on omistusasunto. Mielellään omakotitalo. Yksi tai kaksi lasta. Ei enempää eikä vähempää. Lapset tehty avioliitossa. Ei olla erottu. Ei olla pidetty äitiyslomaa,vaan työssä käyty sekin aika. Lapsi tietty mukana. Vaikka omaakin aikaa pitää riittää,jotta pääsee baariin ja reissuun. Vakiduuni ja sillekin vielä b)-vaihtoehto ettei pääse talous missään vaiheessa kusemaan ja viemään yhteiskunnan varoja. Eikä missään nimessä saa olla masentunut vaan aina onnellinen hyvään asemaansa ja siihen mitä on saavuttanut.

[/quote]

Kerroit juuri tuon AV-palstan vakiovastauksen, jonka löytää valtaosasta viestejä lähes kaikista "miten elämäsi on mennyt" ketjuista. Juuri tuolla tavalla kaikkien elämän kuuluu mennä, tai muuten on WT, ainakin AV-palstan mukaan. :)

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:29"]Täydellinen mieskin löytyi.[/quote]

Täydellistä miestä ei ole, kuten ei ole täydellistä naistakaan.

DI piakkoin valmis, lähtö ulkomaille töihin jokusen vuoden vanhemman naisystävän kanssa. Lapsia ei suunnitelmissa, menestyvä kansainvälinen ura kuitenkin.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:51"]

Onko kasiseiskoja muka näin paljon. Aina törmää tasaluvuilla syntyneisiin,teitä välimalleja ei niinkään tule tavattua. Tunsin joskus yhden kasiseiskan. Oli niin kyllästynyt elämäänsä,että heitti itsensä narun jatkeeksi. Eikä ulospäin kukaan arvannut mitään. Sen jälkeen en ole kasiseiskoihin törmännyt.

[/quote]

Ihan ku puhuttais jostain uhanalaisesta eläinlajista :D

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:55"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:46"]

Yhteenvetona siis hyvin menee niillä,joilla on omistusasunto. Mielellään omakotitalo. Yksi tai kaksi lasta. Ei enempää eikä vähempää. Lapset tehty avioliitossa. Ei olla erottu. Ei olla pidetty äitiyslomaa,vaan työssä käyty sekin aika. Lapsi tietty mukana. Vaikka omaakin aikaa pitää riittää,jotta pääsee baariin ja reissuun. Vakiduuni ja sillekin vielä b)-vaihtoehto ettei pääse talous missään vaiheessa kusemaan ja viemään yhteiskunnan varoja. Eikä missään nimessä saa olla masentunut vaan aina onnellinen hyvään asemaansa ja siihen mitä on saavuttanut.

[/quote]

Kerroit juuri tuon AV-palstan vakiovastauksen, jonka löytää valtaosasta viestejä lähes kaikista "miten elämäsi on mennyt" ketjuista. Juuri tuolla tavalla kaikkien elämän kuuluu mennä, tai muuten on WT, ainakin AV-palstan mukaan. :)

[/quote]

Jep, täällä oli joku aika sitten sellainen '87-91-syntyneet entiset pissikset, miten nykyään menee?'-ketju ja about kaikki vastasivat siihen JUST NOIN. 'No mul menee hyvin ku oon naimisissa, on asuntolaina, koira, 1 lapsi ja toinen tulossa ja farmariauto'... Apua. No, ehkä johtuu siitä että pitää yrittää esittää tosi aikuista...

Kaksi tutkintoa (ammattikoulu ja alempi korkeakoulututkinto), ylempi korkeakoulututkinto on työn alla. Lapsen sain 2 vuotta sitten, alemman korkeakoulututkinnon valmistuttua. Asutaan vuokralla, ei vielä tiedetä mihin asetutaan lopullisesti asumaan. Mulla on opiskelua vielä reilu vuosi jäljellä, aviomies tekee uraa pääkaupunkiseudulla. Toistaiseksi asutaan kuitenkin opiskelupaikkakunnalla, mutta katsotaan mihin elämä valmistumisen jälkeen kuljettaa. Miehen kanssa ollaan oltu 7 vuotta yhdessä, joista 3 naimisissa. Olen tyytyväinen perheeseen, kotiin ja tekemääni vapaaehtoistyöhön. Ura ja ammatillinen suuntautuminen mietityttävät, haluan elää omannäköistä elämää, vaikka toisaalta tunnen painetta verratessani itseäni vaikka urallaan menestyneeseen mieheeni.

Olen filosofian maisteri ja mulla on yksi lapsi ja aviomies. Teen koulutustani vastaavaa pätkätyötä. Minulla on ahdistuneisuushäiriö ja pari muuta diagnoosia. Mielenterveysongelmani ovat kuitenkin melko lieviä.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 23:18"]

Kävin lukion ja olen aloittanut sen jälkeen kaksi eri tutkintoa. Ensimmäinen jäi kesken motivaation puutteen takia. Sen takia menin töihin ja viitisen vuotta ehdin työpaikassa olla kunnes pääsin opiskelemaan toista alaa. Monen tekijän summana tämä viimeksi aloitettu jäi kesken.

Sitten tapasin unelmieni miehen, muutin kauas kotipaikastani ja jatkoin lukion jälkeen kesken jättämääni tutkintoa. Saatuani sen viittä vaille valmiiksi, esikoisemme syntyi. Opiskelu jäi tauolle, mutta nyt lapsen ollessa 1v 3kk, olisi tarkoitus saada se suoritettua. Sen jälkeen töihin, sikäli kun niitä tässä tilanteessa löytyy. Toinen lapsi on toiveissa.

[/quote]

Tästä unohtui se, että olemme asuneet reilut kaksi vuotta ostamassamme omakotitalossa ja meillä on lemmikkejä.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 14:03"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:55"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:46"]

Yhteenvetona siis hyvin menee niillä,joilla on omistusasunto. Mielellään omakotitalo. Yksi tai kaksi lasta. Ei enempää eikä vähempää. Lapset tehty avioliitossa. Ei olla erottu. Ei olla pidetty äitiyslomaa,vaan työssä käyty sekin aika. Lapsi tietty mukana. Vaikka omaakin aikaa pitää riittää,jotta pääsee baariin ja reissuun. Vakiduuni ja sillekin vielä b)-vaihtoehto ettei pääse talous missään vaiheessa kusemaan ja viemään yhteiskunnan varoja. Eikä missään nimessä saa olla masentunut vaan aina onnellinen hyvään asemaansa ja siihen mitä on saavuttanut.

[/quote]

Kerroit juuri tuon AV-palstan vakiovastauksen, jonka löytää valtaosasta viestejä lähes kaikista "miten elämäsi on mennyt" ketjuista. Juuri tuolla tavalla kaikkien elämän kuuluu mennä, tai muuten on WT, ainakin AV-palstan mukaan. :)

[/quote]

Jep, täällä oli joku aika sitten sellainen '87-91-syntyneet entiset pissikset, miten nykyään menee?'-ketju ja about kaikki vastasivat siihen JUST NOIN. 'No mul menee hyvin ku oon naimisissa, on asuntolaina, koira, 1 lapsi ja toinen tulossa ja farmariauto'... Apua. No, ehkä johtuu siitä että pitää yrittää esittää tosi aikuista...

[/quote]

Eikai ikä kenestäkään pissistä tee? On varmaan paljon -87, jotka on sinkkuja ja vielä opiskelee. Itse tunnen paljon itseäni vanhempia (olen -87), jotka tekee töitä, asuu vuokralla, matkustelee ja on lapsettomia sinkkuja. Ihan normaalia. 

Mä oon 87 syntynyt, ja tosi monet samanikäiset ovat samassa elämäntilanteessa: opiskelevat/vasta valmistuneita, töissä, oma asunto tai säästetään sitä varten, matkustelua, harrastuksia jne. Yllättävän vähällä on lapsia, varmaan monet alkavat näihin aikoihin yrittämään. Vanhalta luokaltani (20 ihmistä) vain kolmella on lapsi nyt. Sen sijaan taas monet 88 ja 89 ovat jo tehneet lapsia.

Minun mielestä on ihan normaalia alkaa yrittään lasta joskus 27-29-vuotiaana, ja myöhemminkään en sitä kummastelisi. Aika monet kuitenkin haluavat lapsen "stressittömään" elämäntilanteeseen, tarkoittaen että parisuhde on pitkä, rahatilanne ja uranäkymät vakaat. En tietystikään ihmettele niitä jotka nuorempina hankkivat, mutta kummastelen kyllä ajatusta että jo 27-vuotiaana pitäisi olla äiti, elääkseen joidenkin kuvitteellisten normien mukaan. Iso osa ihmisistä saa esikoisensa kuitenkin reilusti vanhempana, jos keski-ikä on 28v.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:16"]

Tuntuu etten ole saavuttanut mitään. Ei lasta,ei miestä. Ei edes pysyvää työpaikkaa. Menen vaan virran mukana. Lorvin ja bailaan. Kohta alkaa miehet loppua markkinoilta ja lapsentekoikä on takana. Matkusteluun ei ole varaa enkä sellaista kaipaisikaan. Paitsi jos matkaan lähtisi mies

[/quote]

Lapsentekoikä takana? Koostuuko kaveripiirisi nuorista äideistä? Keskimääräinen ensimmäinen lapsen synnytysikä on 28v. Monet hankkii lapsia vasta kolmikymppisenä.  Eiköhän se lastekoikä ala olla juuri nyt tai vaihtoehtoisesti myöhemmin.

[/quote]

Lastentekoikää on hyvinkin 35-vuotiaaksi..sen jälkeen alkaa vasta kunnolla laskemaan hedelmällisyys, mutta senkin jälkeen vielä todella monet saa lapsia. Joten älkää te kasiseiskat ressatko! :D Ensin oma elämä kuntoon ja sitten vasta lapsia, vaikka menis vähän myöhäsemmällekin :)

t. 32v  kertaheitosta raskaaksi.

[/quote]

Noh, suurin osa ei tule kertaheitosta raskaaksi, mutta muuten olen ihan suht samoilla linjoilla. Naisen hedelmällisyys alkaa laskea pikkuhiljaa 30-vuotiaasta lähtien, ja suurempi romahdus tapahtuu yleensä 35 ikävuoden jälkeen.

Kyllä 27-vuotiaalla on vielä aikaa löytää hyvä mies, seurustella hyvä tovi, ja sitten yrittää lasta. Jos on ongelmia lapsensaannissa esim 32-vuotiaana, niin niitä ongelmia olisi ollut 25-vuotiaanakin. Toki siinä on se etu, että lapsettomuushoidot voi aloittaa nuorempana. Toisaalta lapsettomuushoitoja ei ole järkeä tehdä vuosikymmeniä, sillä ne ovat todella rankkoja naiselle, ja eivät aina tehoa. Monet unohtavat, että on paljon pareja jotka jäävät täysin lapsettomiksi hoidoista huolimatta, ja joskus lääkärit joutuvat toteamaan ettei niitä ole järkeä takoa vuositolkulla. Jokainen ihminen jolla ei ole vielä lapsia, joutuu iästä huolimatta ottamaan huomioon tosiasian, että ei välttämättä ikinä saa lapsia. Siksi ei kannatakaan perustaa koko elämäntarkoitusta ja -iloa mahdolliselle tulevalle lisääntymiselle. Elämä on hyvin rikasta ja syvällistä ilmankin lapsia, joissain tapauksissa jopa parempaa. Sanon tämän nyt vain, että ihmiset muistaisivat, että lapsen hankkiminen ei ole mikään onnen tae, kypsyyden merkki, tai naisen elämäntarkoitus sinänsä. Me kaikki elämme täällä ensisijaisesti itseämme varten.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 14:22"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 14:03"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:55"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:46"]

Yhteenvetona siis hyvin menee niillä,joilla on omistusasunto. Mielellään omakotitalo. Yksi tai kaksi lasta. Ei enempää eikä vähempää. Lapset tehty avioliitossa. Ei olla erottu. Ei olla pidetty äitiyslomaa,vaan työssä käyty sekin aika. Lapsi tietty mukana. Vaikka omaakin aikaa pitää riittää,jotta pääsee baariin ja reissuun. Vakiduuni ja sillekin vielä b)-vaihtoehto ettei pääse talous missään vaiheessa kusemaan ja viemään yhteiskunnan varoja. Eikä missään nimessä saa olla masentunut vaan aina onnellinen hyvään asemaansa ja siihen mitä on saavuttanut.

[/quote]

Kerroit juuri tuon AV-palstan vakiovastauksen, jonka löytää valtaosasta viestejä lähes kaikista "miten elämäsi on mennyt" ketjuista. Juuri tuolla tavalla kaikkien elämän kuuluu mennä, tai muuten on WT, ainakin AV-palstan mukaan. :)

[/quote]

Jep, täällä oli joku aika sitten sellainen '87-91-syntyneet entiset pissikset, miten nykyään menee?'-ketju ja about kaikki vastasivat siihen JUST NOIN. 'No mul menee hyvin ku oon naimisissa, on asuntolaina, koira, 1 lapsi ja toinen tulossa ja farmariauto'... Apua. No, ehkä johtuu siitä että pitää yrittää esittää tosi aikuista...

[/quote]

Eikai ikä kenestäkään pissistä tee? On varmaan paljon -87, jotka on sinkkuja ja vielä opiskelee. Itse tunnen paljon itseäni vanhempia (olen -87), jotka tekee töitä, asuu vuokralla, matkustelee ja on lapsettomia sinkkuja. Ihan normaalia. 

[/quote]

Aargh. Voisko vaikka lukea kommentin ennen kuin rientää vastaamaan siihen?

Kerron miesystäväni puolesta, tai siis hänen sanelemanaan (on -87): Nuorena aiheutettu kymppitonnin vesivahinko josta maksan edelleen kuukausieriä pari sataa kuussa. Ei ole tutkintoa, mutta olen töissä ja aion hankkia lvi-alan tutkinnon muutaman vuoden sisällä. Löysin 4,5v sitten ihanan naisen, jolla oli pieni tytär. Muutettiin pian seurustelun aloittamusen jälkeen yhteen, ja nyt meille on pian syntymässä ensimmäinen yhteinen lapsi. Isäni on kuollut. Tulevaisuudesta en tiedä muuta kuin että se tulee olemaan perhe-elämää ja työ-elämää, toivottavasti myös joskus vapaa-aikaa.

Olen seurustellut saman miehen kanssa 7 vuotta, mennään kesällä naimisiin ja säästetään taloa varten. Lasta ollaan yritetty vuosi, mutta sillä mielin olen että tulee kun on tullakseen. Mieluummin näin päin, kuin että oltaisiin saatu lapset liian aikaisin. Sairauteni vuoksi olen myös hyväksynyt sen, että en välttämättä koskaan saa lapsia. Kirpaisee, mutta toisaalta elämäni suurin haave ei ole ollut saada lapsia, vaan minulla on paljon muita unelmia (vaikka lapsia haluankin). Surullisen kuuloista, että joku on oikeasti tehnyt lapsen vain jotta ei tippuisi ystäväpiiristä.

Olen koulutukseltani FM, töissä määräaikaisena, mutta opiskelen toista alaa lisäksi. Toinen ala on sellainen, että se oikeastaan täydentää hyvin nykyistä uraani. Vapaa-aika menee aikalailla kuntoillessa, opiskellen, filosofoiden, miehen kanssa ollessa, ystäviä nähdessä. Mielestäni ihan hyvin on mennyt asiat, ja innolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Peruskoulusta ammattikouluun. Valmistumisen jälkeen töihin. Okt, 3 lasta, avioliitto, vakityö, hevonen.. välillä rahasta tiukaa, mutta noin 40 vuotiaana ollaan velattomia. 43 vuotiaana kaikki lapset on täydellä iällä. Vielä hetki lasten kasvamista ja haen kouluun. Pian on aikaa omillekkin unelmille. :-D

06 valmistuin lukiosta ja aloitin amk:n. Painoin oikeastaan koko opiskeluajan töitä ja matkustelin paljon Suomessa ja ulkomailla. Nyt mietittynä tuolloin nautin todella paljon elämästä. Olin sinkku ja mulla oli paljon kavereita. Työllistyin omalle alalle vähän ennen kuin valmistuin. Sain vakipaikan heti, kun sain paperit taskuun. Oli vakipaikka, vuokra-asunto, auto ja poikaystäväkin tässä vaiheessa. Noh, työpaikka osottautui henkisesti raskaaksi, poikaystävä ei oikeaksi ja enpä ollut koskaan muuttanut edes pois kotipaikkakunnalta. Tein täyskännöksen tossa jokunen vuosi sitten ja sanoin itseni irti, muutin pois, aloitin toisen tutkinnon opiskelun ja laitoin sen pojankin vaihtoon. Nyt olen opiskelija vielä hetken, mutta asiat on tasapainossa. Olen löytänyt paljon uusia kavereita ja paremman miehen. Toisaalta kaipaan todella paljon tuota matkusteluaikaa ja siihen tähtäänkin, että olisi taas varaa matkustella, kun valmistun ja toivottavasti työllistyn. Lapset ja oma asunto jne ei ole ensimmäisenä haaveissa, ehkä joskus tai sitten ei :)