-87 syntynyt, miten on elämä kuljettanut?

Minä pääsin lukiosta suoraan AMK:hon, työllistyin opinnäytetyötä tehdessäni, näin pari työpaikkaa sijaisuuksissa ja sain sitten vakityön. Pidän työstäni ja aloitan ensi kuussa siihen liittyvät lisäopinnot.

Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä kahdeksan vuotta ja meillä on yksi lapsi. Parisuhde ja perh-elämä on hyvässä kunnossa ja se on minulle tärkeää.

Olemme nyt vuoden asuneet omassa talossa, lainaahan on mutta kuitenkin ihan järjellisesti. Matkustelu on ja muutenkin tehty elämässä kaikkea kivaakin eikä vain suorittamista.

Elämä on ihanaa - en olisi uskaltanut edes haaveilla tällaisesta 16-vuotiaana koulukiusattuna. Toivottavasti kaikki jatkuisikin hyvin!

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 14:04"]

Kaksi tutkintoa (ammattikoulu ja alempi korkeakoulututkinto), ylempi korkeakoulututkinto on työn alla. Lapsen sain 2 vuotta sitten, alemman korkeakoulututkinnon valmistuttua. Asutaan vuokralla, ei vielä tiedetä mihin asetutaan lopullisesti asumaan. Mulla on opiskelua vielä reilu vuosi jäljellä, aviomies tekee uraa pääkaupunkiseudulla. Toistaiseksi asutaan kuitenkin opiskelupaikkakunnalla, mutta katsotaan mihin elämä valmistumisen jälkeen kuljettaa. Miehen kanssa ollaan oltu 7 vuotta yhdessä, joista 3 naimisissa. Olen tyytyväinen perheeseen, kotiin ja tekemääni vapaaehtoistyöhön. Ura ja ammatillinen suuntautuminen mietityttävät, haluan elää omannäköistä elämää, vaikka toisaalta tunnen painetta verratessani itseäni vaikka urallaan menestyneeseen mieheeni.

[/quote]

Wtf? Varmaan ihanaa elää naisen kanssa, joka vertaa itseään omaan mieheensä ja tuntee siitä painetta.

Vaativien vanhempien vuoksi kävin cateringpuolen amiksessa. Olin töissä samaan aikaan. Minulla oli unelmien mies,urheilullinen L:n paperit taskussa ja vieläpä hyvännäköinenkin. En vain nähnyt sitä mitä minulla silloin oli. Lähdin opiskelemaan liiketaloutta ja siinä samalla vaihtui kaveripiiri vähän enempi hipahtavaan muotoon. Tulipa siinä kokeiltua yksi jos toinenkin kaveri läpi ja mies otti ja lähti. Sain paperit ja pääsin heti vakkariksi pankkiin. Ostin asunnon ja pankkityöläisenä sain vähän alea koroista. Isi oli ylpeä kun kerrankin tein jotain hänen ohjeiden mukaan. Hippityylin omaksuneena sain asunnon maksettua kuudessa vuodessa ja isin tekemän remontin vuoksi asunnon arvo kasvoi kaksinkertaiseksi. Otin loparit,laitoin kämpän vuokralle ja lähdin ulkomaille. Vuoden siellä seikkailtuani päätin hakea lähärikouluun. Kuukausi olisi ollut koulua ollut jäljellä kun sitten päätinkin lopettaa koulun kesken, myydä asuntoni ja lähteä ulkomaille. Nyt olen tämän kuun viimeinen päivä viihtynyt täällä vuoden. Teen vapaaehtoistyötä lastenkodissa,enkä omia lapsia tule koskaan haluamaan. Jälkikäteen miettien olisin voinut jättää osan opiskelusta väliin. Mutta kun isi.. Ja toisaalta ilman opiskelua ei olisi ollut vakipaikkaa ja omistusasuntoa ja ylpeän isin tekemää remppaa,joten minulla ei nyt olisi varaa matkustaa..

Aviovaimo. Vuosi naimisissa. Emme tule koskaan tekemään lapsia. Omat vanhemmat kuolleet. Meillä on pieni maatila ja vitusti velkaa. Matkustelemme pari kertaa vuodessa ja käymme silloin tällöin tansseissa. Näin on hyvä.

Olen 88 syntynyt, mutta kirjoittelen tänne kun herätti ajatuksia nämä kirjoitukset. Tuli siis mieleen tuosta lapsensaanti-iästä, että monet tuntuvat ajattelevan niin että parempi hankkia nuorena, niin kerkeää vielä hoitoihin yms jos ei onnistukaan. Itse kaksi vuotta hoidoissa käyneenä täytyy kyllä sanoa että nykyään ajattelen toisin. Hoidot ovat todella rankkoja keholle (ja henkisesti), ja niitä kyllä tosi harva tekee 5 vuotta kauempaa. Useimmat vain vuoden-pari, minkä ymmärrän täysin. Minä itse kadun osittain sitä, että aloimme yrittää lasta niin aikaisin. Tuntuu kuin olisin menettänyt parhaat vuoteni lapsettomuudelle. Olisi ollut paljon helpompaa käydä läpi sekä lapsettomuus että hoidot yli 30-vuotiaana, kuin nyt "parhaassa iässä". Siinä missä muut ystävät joko nauttivat raskaudestaan tai bileilloista ystävien kanssa, minä nyhjötin kotona joko hormonien aiheuttamien mielialapuuskojen, fyysisten kipujen, lääkärien kiellon tai ihan vaan lapsettomuuden aiheuttaman tuskan vuoksi. Olisi ollut henkisesti ja elämän kannalta paljon parempi käydä tämä kaikki läpi vanhempana. Monet puhuvat hoidoista ikään kuin pikkujuttuina, eivätkä taida ymmärtääkään että käytännössä se tarkoittaa oman elämän pysäyttämistä osittain. Ja on aivan eri asia esim pysäyttää elämä vaikean raskauden tai pienen lapsen vuoksi, kuin ramapata sairaalassa monta kertaa viikossa, piikittää itseä päivittäin, kokea hirveitä toimenpiteitä (punktio)jne. Jotta nyt kukaan ei tule viisastelemaan, että kyllä se vauvakin muuttaisi elämänmenoa, sitä paitsi on eri asia kärsiä jo olemassaolevan vuoksi, kuin unelman joka ei välttämättä toteudu vaikka mitä tekisi.

Lukion jälkeen lääkikseen, josta valmistuin normaaliajassa. Opiskeluaika oli mielettömän ihanaa, ystävien kanssa bailattiin ja vietettiin tyttöjen iltoja rankan opiskelun vastapainoksi. Ja nämä ystävät ovat edelleen tärkeitä elämässäni :) Erikoistumisopintoni alkoivat syksyllä. Mieheni kanssa aloin seurustella 19-vuotiaana eli silloin kun aloitin lääkisopiskelun (hän oli tuossa vaiheessa opiskellut jo kaksi vuotta yliopistossa, eri tiedekunnassa tosin). Vuosien varrella olemme asuneet yhteensä 2 vuotta eri paikkakunnilla, mutta silti olleet yhdessä. Kihloihin menimme viime syksynä ja häitä juhlitaan tämän vuoden lopulla, hääpäivä on vielä päättämättä. Ehkäisyn olemme ajatelleet jättää pois heti häiden jälkeen. Olemme molemmat hyväpalkkaisessa työssä, matkustamme, tapaamme ystäviä, urheilemme paljon, teemme kovasti töitä ja vietämme ihan normaalia, onnellista elämää. Toki isojakin suruja on vuosien varrella ollut, mutta kaikesta on selvitty :) Ehkä se villein sinkkuaika on meiltä molemmilta jäänyt väliin, mutta mitäpä tuosta, kun vierellä on maailman ihanin tyyppi :)

Onko meidän ikäluokka muuten jotenkin pieni? Ei omien kouluaikaisten luokkakavereiden lisäksi tule ikinä vastaan kasiseiskoja. :p Ainakin -88 syntyneitä tulee vastaan paljon useammin.

Ymmärtääkseni ikäluokka on pieni, ainakin omalla paikkakunnalla. Äitini kertoi että ydinvoimalan räjähdettyä pelättiin epämuodostumia ja metsästä ei saanyt syödä mitään. Olisiko se vaikuttanut? En tiedä.

Kävin lukion ja olen aloittanut sen jälkeen kaksi eri tutkintoa. Ensimmäinen jäi kesken motivaation puutteen takia. Sen takia menin töihin ja viitisen vuotta ehdin työpaikassa olla kunnes pääsin opiskelemaan toista alaa. Monen tekijän summana tämä viimeksi aloitettu jäi kesken.

Sitten tapasin unelmieni miehen, muutin kauas kotipaikastani ja jatkoin lukion jälkeen kesken jättämääni tutkintoa. Saatuani sen viittä vaille valmiiksi, esikoisemme syntyi. Opiskelu jäi tauolle, mutta nyt lapsen ollessa 1v 3kk, olisi tarkoitus saada se suoritettua. Sen jälkeen töihin, sikäli kun niitä tässä tilanteessa löytyy. Toinen lapsi on toiveissa.

Valmistuin reilut kaksi vuotta maisteriksi ja olen siitä lähtien tehnyt oman alan töitä (jota rakastan). Asun vuokralla kissani kanssa ja säästän omistusasuntoon. En seurustele vaan olen ikisinkku ja myös kaveripiirini ainoa sinkku tällä hetkellä. Kavereita löytyy kuitenkin hyvin. Rahaa käyttelen asuntosäästämisen lisäksi harrastamiseen, matkusteluun ja kulttuuriin.

Tyytyväinen olen elämääni, vaikkakin tuolle seurusteluasialle haluaisin tehdä jotain. Lapsista en kuitenkaan onneksi kiihkeästi haaveile, niin ei vielä ole "kiire" tuonkaan asian kanssa.

Tähän asti ihan mukava elämä ollut. Amk tason koulutus, muutaman vuoden ollut työelämässä tehden työtä josta nautin. Naimisissa, 10 oltu yhdessä. Lapsia ei vielä, reilun vuoden ajan on yritetty.. Itse lattiasta kattoon remontoidussa, omassa ihanassa kodissa asutaan. Huippu ystäväpiiri jonka kanssa vietetään paljon aikaa.

Ja eikä todellakaan olla lähellä kolmeakymppiä!!

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 22:20"]

Lukio ja amk. Ei vakiduunia. Naimisissa, ollaan yhtä pidetty täysikäistymisestä asti. Neljä lasta. Omakotitalo-jota maksettu nelisen vuotta. Vakiduunista en niin ole huolissani kun lapset vielä pieniä (4, 3, 1v ja vastasyntynyt),koska näin lapset voi hoitaa kotona ja itse tehdä sijaisuuksia sen verran kun lompakko sitä vaatii. Mahdolliset matkustelut ym hoidellaan sitten kun lapset on kasvaneet. Nyt nautitaan tästä ajasta ja eletään hetkessä.

[/quote]

Juu nautitaan yhteiskunnan tuilla kuten lapsilisät ja tehtaillaan mahdollisesti lisää pentuja vielä yhteiskunnan rasitteeksi, jos rahat muuten uhkaavat loppua. 

Lukion jälkeen menin töihin, jossa olen edelleen. Kouluttauduin töiden ohessa, ja rakastan nykyistä työtäni, vaikka palkka voisikin olla parempi. Kaksi lasta, omistusasunto, koira ja edelleen saman miehen kanssa yhdessä, kuin lukion aloittaessani. Ensi kesänä mennään naimisiin. Tunnen saavuttaneeni melkein kaiken toivomani, tosin uralla haluan vielä edetä.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 22:11"][quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 21:43"]Suoraan lukiosta lähdin AMK:uun opiskelemaan alaa, josta en pitänytkään. Pääsin kolmannella hakukerralla yliopistoon omalle alalleni. Opiskelijaelämä oli aika mahtavaa ja huoletonta. valmistuin pari vuotta sitten, sain heti vakipaikan. Kaksi vuotta olin töissä, jäin äitiyslomalle, eka lapsi syntyi nyt syksyllä. Naimisiin mentiin kesällä, miehen kanssa on oltu yhdessä teinistä asti. Asutaan vuokrakaksiossa, isompi asunto olisi tarpeen, pk-seudun hinnat ahdistaa. Täällä päin on pakko asua miehen töiden takia. Elämä mennyt siis hyvin sovinnaisen kaavan mukaan :p mutta olen tähän oikein tyytyväinen.
[/quote]

Miten olet saanut maisterin paperit niin nopeasti, kun sisälle pääsyyn meni kolme vuotta, ja valmistumisesta on useampi vuosi? T. Kateellinen
[/quote]

sisäänpääsyyn meni kaksi vuotta, eka hakukerta oli heti yo-keväänä. siitä kaksi vuotta eteenpäin eli kolmas kerta toi sisäänpääsyn. valmistuin 4,5 vuoteen, töihin menin neljännen vuoden jälkeen ja kirjoitin gradun siinä töiden ohella. Se viimeinen puoli vuotta oli kyllä aika kiireistä. opiskelin siis 2008 syksystä 2012 vuoden loppuun.

Olen käynyt lukion ja ammattikoulun, minulla on asuntolaina, avomies ja koira. Tällaista peruslammaselämää olen elänyt, tehnyt rahaa muille ja raatanut niska limassa kolmasosan ajastani työssä, josta en edes tykkää ja jonka takia en jaksa ja ehdi tehdä asioita mistä tykkään. Olen siis nyt työelämässä (ollut yläasteikäisestä asti koulun ohella), mutta aion jättäytyä työttömäksi tänä vuonna, kuten myös mieheni aikoo. Myymme asunnon, ostamme matkailuauton ja lähdemme ulkomaille. Teemme vihdoinkin asioita, mitä haluamme ja mistä nautimme. Irrottaudumme oravanpyörästä ja lopetamme rahan takia elämisen. Sen pidemmälle ei tässä kohtaa ole suunniteltu, joko jäämme viettämään karavaanielämää tai muutamme maalle ja ryhdymme viljelemään ruokaa itse -olisi hienoa olla omavarainen ja tehdä töitä itselle, ei kenellekään muulle

Lapsia toivottavasti muutaman vuoden päästä.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 22:08"]

Nuoruudessa tuli hölmöiltyä. Viinaa ja naisia, kannabistakin. Nyt mulla on ihana avovaimo, yksi lapsi ja toinen syntyy kk sisällä. Ens viikolla muutetaan omakotitaloon joka ollaa ite rakennettu

[/quote]

Hui, oikein kannabistakin! Rankka nuoruus! :(

Sekopäitä kaikki tynni

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 17:34"]Sekopäitä kaikki tynni
[/quote]
Samaa mieltä. T. Vm 90