Lue keskustelun säännöt.
Absolutistiksi? Mitä mieltä minun tilanteestani
02.01.2015 |
Olen vähän päälle 20-vuotias nainen ja opiskelen ensimmäistä vuotta yliopistossa. Suvussani on alkoholisimia, äidiltä ja isältä ja muusta suvusta löytyy myös. Nyt olen huomannut kuinka näin fuksivuonna on tullut biletettyä tosi paljon ja juotua siinä samalla, aina humalanhakuisesti ja minusta se on huolestuttavaa. Viimeeksi uutena vuotena join pulollisen viiniä enkä senkään jälkeen tajua vielä lopettaa koska on niin "hauskaa". Minua huolestuttaa, koska perheessäni on rasitteita tähän sairauteen että minustakin tulee vielä joskus vaivihkaan alkoholisti. En halua, ja olenkin miettinyt alkoholin kokonaan pois jättämistä. Minulle se olisi ok oikein hyvin, mutta sitten se ns sosiaalinen paine esim opiskelijabileissä minua katsottaisiin kieroon. Parhaat ystäväni varmaan ymmärtäisivät minua mutta silti sosiaalinen paine on aika suuri nykypäivänä...
Onko täällä ketään absolutistiksi joskus ryhtynyttä? Tai minkäänlaisia kokemuksia?
Hyväntuulista keskustelua kiitos....
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ei alkoholi koskaan sopinut. En ensinnäkään pitänyt alkoholin mausta. Ekat oluet ja viinit piti juoda väkisin. Toki kun humaltui, meni juoma alas huomaamatta. Mutta en sitten tykännyt humalaolosta. Kolmanneksi minulle tuli aina todella huono olo.
Sosiaalinen paine oli kova. Huijasin kapakkareissuilla aina niin, että tilasin ison lasin jäävettä ja porukat luuli, että se on jotain alkoholipitoista. Välillä tilasin sitten siiderin. Näin sain temppuiltua aina illat, niin ettei mennyt päähän ja ei tullut huono olo ja kenelläkään ei ollut asiasta valittamista.
Lopulta kyllästyin tähän ja kylmästi heitin pois koko alkoholinkäytön. Kummasti alkoi kavereita häipyä ympäriltä ja minusta tuli se tylsä tyyppi heidän mielestään. No vaihdoin sitten kaveriporukkaa sellaiseen, joille kapakassakäynti ei ollut mitenkään tärkeää ja loppujen lopuksi voitin tässä todella paljon.
Paljon on kyselty, miksi en juo ja yleensä vastaan, että kokeiltu on sen verran, ettei ole minun juttuni. En ala sen kummemmin selittelemään kenellekään.