Myöhäiset plussaajat! Myöhäisin plussasi testiin kuukautistesi jäätyä pois?
Itse lipetin testailun kun kahdenkaan viikon jälkeen ei plussaa testiin tullut. Luovutin kunnes tein testin huvikseni tiputteluvuodon vuoksi kuukautisten ollessa myöhässä reilut 3 viikkoa ja selvä plussahan pärähti ja yllätti! Enkä nyt tiedä raskausviikkoja...
Milloin olet itse plussannut? Utelias olen. :)
Kommentit (2)
Pari viikkoa oli esikoisesta myöhässä kun tein haalean plussan, oli eka testi. Toisesta oli viikon kun tuli neuvolan pissatestistä (kuulemma) hailakka plussa, olin kaksi viikkoa testaillut negaa kun olin ihan varma että olen raskaana. Oireet on aina tulleet käsittämättömän aikaisin ja voimakkaina.
Molemmilla LA siirtynyt ultrassa niin että hedelmöittyminen olis tapahtunut viikon myöhässä (eli viikko ennen kun menkkojen olisi pitänyt alkaa). En ole oviksia tikutellut mutta ajattelin nyt huvin vuoksi kokeilla että onko mulla ovis aina noin myöhään kierrossa kun mulla nyt kierto vihdoin palasi. Kuitenkin ekaa yritettiin kolmisen vuotta niin josko siinä ovuloimisessa oli häikkää, ei ikinä tutkittu asiaa. Toinen taas sitten nappas ekasta kierrosta. Kierto on aina ollut 30-31 päivää tarkasti.
Onko sulla kierto heitellyt? Joillain se raskaushormonikin tietysti vaan nousee hitaammin. Onko muita oireita ollut?
Itsekin testasin kun menkat oli 3vkoa myöhässä. Niskapoimu-ultrassa määritetään laskettu aika sikiön koon mukaan. Minä raskaisiin pitkästä kierrosta joten kuukautisten mukaan määritelty la siirtyi.