Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsettomille pariskunnille väitetään ettei lapsi muuta elämää mitenkään?
26.10.2021 |
Koska se muuttaa, aivan kaiken ihan totaalisesti. En keksi elämässä mitään mikä muuttaisi yksilön enempää enempää kuin äitiys/isyys, silti olen kuullut lukuisia kertoja jopa vanhemmuuteen aivan väsyneen sisarukseni suusta ettei elämä oikeastaan muutu juuri lainkaan lapsien myötä - ikään kuin rohkaisuna että minunkin pitäisi.
Kuitenkin sivusta seuraajana huomaan, ettei esimerkiksi siskoni tai tuttavani enää tee mitään heille ennen mieluisia asioita (vaikka haluaisivat), sen lisäksi he ovat menettäneet kaiken vapaa-ajan ja yöunet - usein myös parisuhteen. ”Lapsen kanssa voi tehdä mitä vaan” , paitsi että sitten kuitenkaan ei voi tehdä ilmeisesti juuri mitään.
Eikö aikuiset ihmiset jo voisi lopettaa tämän väitteen viljeleminen, siinä ei ole mitään häpeällistä että elämä muuttuu omien päätösten myötä.
Kommentit (405)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.
Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.
Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.
Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.
Miksi? Miten?
Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.
eri
En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.
Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:
Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.
Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.
En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.
Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.
Sun elämäntapa onkin aika erikoinen. Samalla tavalla se estyisi vaikka kuvioihin tulisi toinen aikuinen henkilö, ei puolisokaan välttämättä haluaisi tai pystyisi lähtemään mukaan tuollaiseen.
Toisaalta, lapsiperheet muuttaa tämän tästä ja ottavat lapsen pois koulusta kun lähtevät reissuun, ei se ole nykyään mitenkään tavatonta tai erikoista.
Lapsi kasvaa aika nopeasti, eli ei siinä kovin pitkään menisi että voisit taas joka päivä harrastaa iltakahdeksaan koska isoja lapsia ei tarvitse olla jatkuvasti vieressä vahtimassa, he kun viettävät aikaa ulkona kavereidensa kanssa. Et sinäkään varmasti toisella kymmenellä ollessasi vanhempiesi helmoissa ollut 24/7.
Ja toisaalta, ei kai kukaan joka ikinen päivä harrasta kahdeksaan asti illalla?
Niinkuin sanoin niin onnistuisihan se, jos laiminlöisi lapsen hyvinvoinnin ja priorisoisi omat tekemiset, viis siitä miten se vaikuttaisi lapsen koulunkäyntiin tai kaverisuhteisiin, tai ylipäätään lapsen hyvinvointiin kun vanhempi jättäisi sen ihan yksin 90% ajasta. En vaan näe tuota kovin positiivisena tapana säilyttää elämä muuttumattomana, enkä ymmärrä miksi kukaan tekisi lasta jos ei halua elämässään mitään muuttaa. Kyllä sen lapsen eteen pitää olla valmis uhraamaan jotain, ja koska en esim itse ole, en lapsia tee.
En ymmärrä miksi kukaan yrittäisi minua, jonka elämään ei selvästi lapsia mahdu, vakuuttaa kuinka niitä voisi silti tehdä. Tai ketään, joka sanoo ettei halua elämäänsä muuttaa. En itse ikimaailmassa esim suosittelisi koiran ottamista jollekin joka ei ole valmis lenkittämään sellaista kolmesti päivässä! Mutta niin vain lapsia pitäisi tehdä sellaisen joka selkeästi ei niitä ehtisi hoitaa kunnolla... En ymmärrä, vihaatteko oikeasti lapsia näin paljon?
Ps. Hyvin harvoin olen "valmis" töistä tai harrastuksista ennen iltakasia, ehkä kerran viikossa. Laittaisinko sen lapsen pakastimeen niinä muina päivinä?
Ps2. "ei se kestä kuin reilu kymmenen vuotta" - mikä ihmeen argumentti tämä on? Että "elämä ei muutu (eikun muuttuu 10-15 vuodeksi mutta sitä ei tässä niinku lasketa)"? Ja väitätkö tosissaan että edes 10 vuoden ikäisen lapsen voi jättää selviytymään kaikki aamut ja illat yksin?? Olisinko jättänyt sen esim reissuni aikana yksin kotiin selviytymään!
Phuuuh, jotenkin tuntuu että lapselliset eivät yhtään osaa asettua sen lapsen asemaan että miltä heistä tuntuisi olla ihan oman onnensa nojassa...
Jättäisi ihan yksin? Joo, on oikein hyvä, että et tee lapsia, jos kuvittelet, että lapsi pitää jättää yksin tehdäkseen asioita.
Perheet, joissa tajutaan, että sä et ole sen perheen ainoa yksilö, ihan kaikkien suunnitelmat, tekemiset, haaveet ja harrastukset mahtuu elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.
Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.
Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.
Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.
Miksi? Miten?
Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.
eri
En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.
Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:
Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.
Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.
En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.
Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.
Mun yksi kk, kun lapset olivat 1 v. ja 4 v. 3 vkoa Karibialla, sukellettiin, veallettiin, nukuttiin hammockeissa, hotelleissa, teltassa tai paikallisten luona, syötiin mitä huvitti ja milloin huvitti.
Kaksi vkoa veneiltiin Turun saaristossa, elettiin satamaelämää ja luonnonsatamissa notskeiltiin.
Kotona tein töitä lasten päikkyaikaan, muu aika ulkoiltiin, tavattiin ystäviä ja muita perheitä.
Me ei ole muutettu ennen lapsiakaan, eikä muuteta nytkään. Meillä on yksi auto, toista ei tarvita.
Tokihan tämä nyt sun mielestä kuulostaa ihan kauhealta, mutta sithän kuulostaa.
Lomalla teidän piti vahtia lapsia (tai sitten jätitte ne 1 ja 4 vuotiaat yksin hotellille päiviksi). Eihän tuo ole ollenkaan sama kuin lapseton loma, jos ne lapset oli kuitenkin mukana! Eli kyllä, kauhealta kuulostaa mutta eihän se ole edes pointti vaan se on, että ei teilläkään elämä ollut muuttumaton. Tuskin lapsettomina teillä oli kaksi pientä taaperoa mukana matkoilla - ts elämänne muuttui lasten tekemisen myötä. Se oli keskustelun pointti, ei se, mikä on kellekin kauheaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.
Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.
Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.
Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.
Miksi? Miten?
Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.
eri
En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.
Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:
Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.
Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.
En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.
Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.
Sun elämäntapa onkin aika erikoinen. Samalla tavalla se estyisi vaikka kuvioihin tulisi toinen aikuinen henkilö, ei puolisokaan välttämättä haluaisi tai pystyisi lähtemään mukaan tuollaiseen.
Toisaalta, lapsiperheet muuttaa tämän tästä ja ottavat lapsen pois koulusta kun lähtevät reissuun, ei se ole nykyään mitenkään tavatonta tai erikoista.
Lapsi kasvaa aika nopeasti, eli ei siinä kovin pitkään menisi että voisit taas joka päivä harrastaa iltakahdeksaan koska isoja lapsia ei tarvitse olla jatkuvasti vieressä vahtimassa, he kun viettävät aikaa ulkona kavereidensa kanssa. Et sinäkään varmasti toisella kymmenellä ollessasi vanhempiesi helmoissa ollut 24/7.
Ja toisaalta, ei kai kukaan joka ikinen päivä harrasta kahdeksaan asti illalla?
Niinkuin sanoin niin onnistuisihan se, jos laiminlöisi lapsen hyvinvoinnin ja priorisoisi omat tekemiset, viis siitä miten se vaikuttaisi lapsen koulunkäyntiin tai kaverisuhteisiin, tai ylipäätään lapsen hyvinvointiin kun vanhempi jättäisi sen ihan yksin 90% ajasta. En vaan näe tuota kovin positiivisena tapana säilyttää elämä muuttumattomana, enkä ymmärrä miksi kukaan tekisi lasta jos ei halua elämässään mitään muuttaa. Kyllä sen lapsen eteen pitää olla valmis uhraamaan jotain, ja koska en esim itse ole, en lapsia tee.
En ymmärrä miksi kukaan yrittäisi minua, jonka elämään ei selvästi lapsia mahdu, vakuuttaa kuinka niitä voisi silti tehdä. Tai ketään, joka sanoo ettei halua elämäänsä muuttaa. En itse ikimaailmassa esim suosittelisi koiran ottamista jollekin joka ei ole valmis lenkittämään sellaista kolmesti päivässä! Mutta niin vain lapsia pitäisi tehdä sellaisen joka selkeästi ei niitä ehtisi hoitaa kunnolla... En ymmärrä, vihaatteko oikeasti lapsia näin paljon?
Ps. Hyvin harvoin olen "valmis" töistä tai harrastuksista ennen iltakasia, ehkä kerran viikossa. Laittaisinko sen lapsen pakastimeen niinä muina päivinä?
Ps2. "ei se kestä kuin reilu kymmenen vuotta" - mikä ihmeen argumentti tämä on? Että "elämä ei muutu (eikun muuttuu 10-15 vuodeksi mutta sitä ei tässä niinku lasketa)"? Ja väitätkö tosissaan että edes 10 vuoden ikäisen lapsen voi jättää selviytymään kaikki aamut ja illat yksin?? Olisinko jättänyt sen esim reissuni aikana yksin kotiin selviytymään!
Phuuuh, jotenkin tuntuu että lapselliset eivät yhtään osaa asettua sen lapsen asemaan että miltä heistä tuntuisi olla ihan oman onnensa nojassa...
Jättäisi ihan yksin? Joo, on oikein hyvä, että et tee lapsia, jos kuvittelet, että lapsi pitää jättää yksin tehdäkseen asioita.
Perheet, joissa tajutaan, että sä et ole sen perheen ainoa yksilö, ihan kaikkien suunnitelmat, tekemiset, haaveet ja harrastukset mahtuu elämään.
Niin, jos väittää ettei se lapsi muuta mitään, niin silloinhan se tarkoittaa että lapsi jätetään yksin jos jatkaa kaikkea niinkuin ennen. Jos ottaa lapsen mukaan, elämä muuttuu. Unohditko mikä on keskustelun aihe?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.
Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.
Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.
Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.
Miksi? Miten?
Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.
eri
En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.
Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:
Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.
Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.
En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.
Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.
Mun yksi kk, kun lapset olivat 1 v. ja 4 v. 3 vkoa Karibialla, sukellettiin, veallettiin, nukuttiin hammockeissa, hotelleissa, teltassa tai paikallisten luona, syötiin mitä huvitti ja milloin huvitti.
Kaksi vkoa veneiltiin Turun saaristossa, elettiin satamaelämää ja luonnonsatamissa notskeiltiin.
Kotona tein töitä lasten päikkyaikaan, muu aika ulkoiltiin, tavattiin ystäviä ja muita perheitä.
Me ei ole muutettu ennen lapsiakaan, eikä muuteta nytkään. Meillä on yksi auto, toista ei tarvita.
Tokihan tämä nyt sun mielestä kuulostaa ihan kauhealta, mutta sithän kuulostaa.
Lomalla teidän piti vahtia lapsia (tai sitten jätitte ne 1 ja 4 vuotiaat yksin hotellille päiviksi). Eihän tuo ole ollenkaan sama kuin lapseton loma, jos ne lapset oli kuitenkin mukana! Eli kyllä, kauhealta kuulostaa mutta eihän se ole edes pointti vaan se on, että ei teilläkään elämä ollut muuttumaton. Tuskin lapsettomina teillä oli kaksi pientä taaperoa mukana matkoilla - ts elämänne muuttui lasten tekemisen myötä. Se oli keskustelun pointti, ei se, mikä on kellekin kauheaa.
😅 Joo, aika tampio saa olla, jos ei huomaa että kahden ihmisen perheestä tulee ensin kolme ja sitten nelihenkinen. Elämäämme lapset eivät muuttaneet, se on se pointti. Säkin kuvasit ettet olisi noita asioita voinut tehdä, muutoinhan sä olisit sanonut, että muutos oli se, että meitä oli kaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.
Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.
Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.
Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.
Miksi? Miten?
Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.
eri
En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.
Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:
Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.
Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.
En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.
Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.
Sun elämäntapa onkin aika erikoinen. Samalla tavalla se estyisi vaikka kuvioihin tulisi toinen aikuinen henkilö, ei puolisokaan välttämättä haluaisi tai pystyisi lähtemään mukaan tuollaiseen.
Toisaalta, lapsiperheet muuttaa tämän tästä ja ottavat lapsen pois koulusta kun lähtevät reissuun, ei se ole nykyään mitenkään tavatonta tai erikoista.
Lapsi kasvaa aika nopeasti, eli ei siinä kovin pitkään menisi että voisit taas joka päivä harrastaa iltakahdeksaan koska isoja lapsia ei tarvitse olla jatkuvasti vieressä vahtimassa, he kun viettävät aikaa ulkona kavereidensa kanssa. Et sinäkään varmasti toisella kymmenellä ollessasi vanhempiesi helmoissa ollut 24/7.
Ja toisaalta, ei kai kukaan joka ikinen päivä harrasta kahdeksaan asti illalla?
Niinkuin sanoin niin onnistuisihan se, jos laiminlöisi lapsen hyvinvoinnin ja priorisoisi omat tekemiset, viis siitä miten se vaikuttaisi lapsen koulunkäyntiin tai kaverisuhteisiin, tai ylipäätään lapsen hyvinvointiin kun vanhempi jättäisi sen ihan yksin 90% ajasta. En vaan näe tuota kovin positiivisena tapana säilyttää elämä muuttumattomana, enkä ymmärrä miksi kukaan tekisi lasta jos ei halua elämässään mitään muuttaa. Kyllä sen lapsen eteen pitää olla valmis uhraamaan jotain, ja koska en esim itse ole, en lapsia tee.
En ymmärrä miksi kukaan yrittäisi minua, jonka elämään ei selvästi lapsia mahdu, vakuuttaa kuinka niitä voisi silti tehdä. Tai ketään, joka sanoo ettei halua elämäänsä muuttaa. En itse ikimaailmassa esim suosittelisi koiran ottamista jollekin joka ei ole valmis lenkittämään sellaista kolmesti päivässä! Mutta niin vain lapsia pitäisi tehdä sellaisen joka selkeästi ei niitä ehtisi hoitaa kunnolla... En ymmärrä, vihaatteko oikeasti lapsia näin paljon?
Ps. Hyvin harvoin olen "valmis" töistä tai harrastuksista ennen iltakasia, ehkä kerran viikossa. Laittaisinko sen lapsen pakastimeen niinä muina päivinä?
Ps2. "ei se kestä kuin reilu kymmenen vuotta" - mikä ihmeen argumentti tämä on? Että "elämä ei muutu (eikun muuttuu 10-15 vuodeksi mutta sitä ei tässä niinku lasketa)"? Ja väitätkö tosissaan että edes 10 vuoden ikäisen lapsen voi jättää selviytymään kaikki aamut ja illat yksin?? Olisinko jättänyt sen esim reissuni aikana yksin kotiin selviytymään!
Phuuuh, jotenkin tuntuu että lapselliset eivät yhtään osaa asettua sen lapsen asemaan että miltä heistä tuntuisi olla ihan oman onnensa nojassa...
Jättäisi ihan yksin? Joo, on oikein hyvä, että et tee lapsia, jos kuvittelet, että lapsi pitää jättää yksin tehdäkseen asioita.
Perheet, joissa tajutaan, että sä et ole sen perheen ainoa yksilö, ihan kaikkien suunnitelmat, tekemiset, haaveet ja harrastukset mahtuu elämään.
Niin, jos väittää ettei se lapsi muuta mitään, niin silloinhan se tarkoittaa että lapsi jätetään yksin jos jatkaa kaikkea niinkuin ennen. Jos ottaa lapsen mukaan, elämä muuttuu. Unohditko mikä on keskustelun aihe?
Kyllä se nyt olet sinä, joka ei tajua mistä puhutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.
Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.
Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.
Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.
Miksi? Miten?
Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.
eri
En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.
Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:
Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.
Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.
En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.
Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.
Mun yksi kk, kun lapset olivat 1 v. ja 4 v. 3 vkoa Karibialla, sukellettiin, veallettiin, nukuttiin hammockeissa, hotelleissa, teltassa tai paikallisten luona, syötiin mitä huvitti ja milloin huvitti.
Kaksi vkoa veneiltiin Turun saaristossa, elettiin satamaelämää ja luonnonsatamissa notskeiltiin.
Kotona tein töitä lasten päikkyaikaan, muu aika ulkoiltiin, tavattiin ystäviä ja muita perheitä.
Me ei ole muutettu ennen lapsiakaan, eikä muuteta nytkään. Meillä on yksi auto, toista ei tarvita.
Tokihan tämä nyt sun mielestä kuulostaa ihan kauhealta, mutta sithän kuulostaa.
Lomalla teidän piti vahtia lapsia (tai sitten jätitte ne 1 ja 4 vuotiaat yksin hotellille päiviksi). Eihän tuo ole ollenkaan sama kuin lapseton loma, jos ne lapset oli kuitenkin mukana! Eli kyllä, kauhealta kuulostaa mutta eihän se ole edes pointti vaan se on, että ei teilläkään elämä ollut muuttumaton. Tuskin lapsettomina teillä oli kaksi pientä taaperoa mukana matkoilla - ts elämänne muuttui lasten tekemisen myötä. Se oli keskustelun pointti, ei se, mikä on kellekin kauheaa.
😅 No nyt on kyllä aika sumea logiikka sulla.
Idari: "mikään ei muutu kun tekee lapsia"
Vela: "kylläpä muuttuu, esim näitä asioita en voisi enää tehdä niinkuin ennen eli ilman lasta"
Idari: "voitpas, senkun teet vaan"
Vela: "no sitten se lapsi jää yksin, jos teen asiat niinkuin ennen eli ilman lasta"
Idari: "Joo, on oikein hyvä, että et tee lapsia, jos kuvittelet, että lapsi pitää jättää yksin tehdäkseen asioita"
🤦♀️🤦♀️🤦♀️🤦♀️🤦♀️🤦♀️🤦♀️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukahan niin väittää ja toisaalta kuka on niin hölmö, että uskoo, jos joku moista väittää?
Todellakin sitoutuminen lapseen ja vanhemmuuteen on erilaista kuin lapsettoman vapaampi elo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.
Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.
Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.
Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.
Miksi? Miten?
Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.
eri
En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.
Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:
Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.
Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.
En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.
Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.
Sun elämäntapa onkin aika erikoinen. Samalla tavalla se estyisi vaikka kuvioihin tulisi toinen aikuinen henkilö, ei puolisokaan välttämättä haluaisi tai pystyisi lähtemään mukaan tuollaiseen.
Toisaalta, lapsiperheet muuttaa tämän tästä ja ottavat lapsen pois koulusta kun lähtevät reissuun, ei se ole nykyään mitenkään tavatonta tai erikoista.
Lapsi kasvaa aika nopeasti, eli ei siinä kovin pitkään menisi että voisit taas joka päivä harrastaa iltakahdeksaan koska isoja lapsia ei tarvitse olla jatkuvasti vieressä vahtimassa, he kun viettävät aikaa ulkona kavereidensa kanssa. Et sinäkään varmasti toisella kymmenellä ollessasi vanhempiesi helmoissa ollut 24/7.
Ja toisaalta, ei kai kukaan joka ikinen päivä harrasta kahdeksaan asti illalla?
Niinkuin sanoin niin onnistuisihan se, jos laiminlöisi lapsen hyvinvoinnin ja priorisoisi omat tekemiset, viis siitä miten se vaikuttaisi lapsen koulunkäyntiin tai kaverisuhteisiin, tai ylipäätään lapsen hyvinvointiin kun vanhempi jättäisi sen ihan yksin 90% ajasta. En vaan näe tuota kovin positiivisena tapana säilyttää elämä muuttumattomana, enkä ymmärrä miksi kukaan tekisi lasta jos ei halua elämässään mitään muuttaa. Kyllä sen lapsen eteen pitää olla valmis uhraamaan jotain, ja koska en esim itse ole, en lapsia tee.
En ymmärrä miksi kukaan yrittäisi minua, jonka elämään ei selvästi lapsia mahdu, vakuuttaa kuinka niitä voisi silti tehdä. Tai ketään, joka sanoo ettei halua elämäänsä muuttaa. En itse ikimaailmassa esim suosittelisi koiran ottamista jollekin joka ei ole valmis lenkittämään sellaista kolmesti päivässä! Mutta niin vain lapsia pitäisi tehdä sellaisen joka selkeästi ei niitä ehtisi hoitaa kunnolla... En ymmärrä, vihaatteko oikeasti lapsia näin paljon?
Ps. Hyvin harvoin olen "valmis" töistä tai harrastuksista ennen iltakasia, ehkä kerran viikossa. Laittaisinko sen lapsen pakastimeen niinä muina päivinä?
Ps2. "ei se kestä kuin reilu kymmenen vuotta" - mikä ihmeen argumentti tämä on? Että "elämä ei muutu (eikun muuttuu 10-15 vuodeksi mutta sitä ei tässä niinku lasketa)"? Ja väitätkö tosissaan että edes 10 vuoden ikäisen lapsen voi jättää selviytymään kaikki aamut ja illat yksin?? Olisinko jättänyt sen esim reissuni aikana yksin kotiin selviytymään!
Phuuuh, jotenkin tuntuu että lapselliset eivät yhtään osaa asettua sen lapsen asemaan että miltä heistä tuntuisi olla ihan oman onnensa nojassa...
Jättäisi ihan yksin? Joo, on oikein hyvä, että et tee lapsia, jos kuvittelet, että lapsi pitää jättää yksin tehdäkseen asioita.
Perheet, joissa tajutaan, että sä et ole sen perheen ainoa yksilö, ihan kaikkien suunnitelmat, tekemiset, haaveet ja harrastukset mahtuu elämään.
Niin, jos väittää ettei se lapsi muuta mitään, niin silloinhan se tarkoittaa että lapsi jätetään yksin jos jatkaa kaikkea niinkuin ennen. Jos ottaa lapsen mukaan, elämä muuttuu. Unohditko mikä on keskustelun aihe?
Kyllä se nyt olet sinä, joka ei tajua mistä puhutaan.
Logiikka hänellä oli se, että lasten jälkeen on lapsia 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että sen väitetään joko muuttavan kaiken tai ettei se muuta mitään kumpi nyt vaan sattuu omaan agendaan juuri sillä hetkellä sopimaan. Joko se lisääntyminen avaa taivaan ovet ja tekee sinusta valaistuneen pyhimyksen tai sitten näääh ei se mitään muuttanut vaan muka eletään edelleen samaa vanhaa elämää. Veikkaan että totuus on jossain siellä näiden ääripäiden välissä.
Minä ja lasteni isä ainakin sanomme kaikille : se muuttaa koko elämäsi. Niinhän siinä käy. Paluuta tylsään yksinapaisuuteen ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet kyllä oikeassa, mutta en ole kyllä itse kenenkään kuullut sanovan, ettei lapsi muuttaisi elämää. Joten siitä asiasta olen eri mieltä.
Kyllä, lapset muuttavat ihan kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Idari: "mikään ei muutu kun tekee lapsia"
Vela: "kylläpä muuttuu, esim näitä asioita en voisi enää tehdä niinkuin ennen eli ilman lasta"
Idari: "voitpas, senkun teet vaan"
Vela: "no sitten se lapsi jää yksin, jos teen asiat niinkuin ennen eli ilman lasta"
Idari: "Joo, on oikein hyvä, että et tee lapsia, jos kuvittelet, että lapsi pitää jättää yksin tehdäkseen asioita"🤦♀️🤦♀️🤦♀️🤦♀️🤦♀️🤦♀️🤦♀️
Voi apua 😅 Joo, sit sulla on se lapsi, kuinka yllättävää? Se muuttuu tosiaan, että ne asiat tehdään lapsen kanssa, aivan.
🤦♀️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.
Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.
Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.
Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.
Miksi? Miten?
Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.
eri
En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.
Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:
Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.
Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.
En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.
Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.
Mun yksi kk, kun lapset olivat 1 v. ja 4 v. 3 vkoa Karibialla, sukellettiin, veallettiin, nukuttiin hammockeissa, hotelleissa, teltassa tai paikallisten luona, syötiin mitä huvitti ja milloin huvitti.
Kaksi vkoa veneiltiin Turun saaristossa, elettiin satamaelämää ja luonnonsatamissa notskeiltiin.
Kotona tein töitä lasten päikkyaikaan, muu aika ulkoiltiin, tavattiin ystäviä ja muita perheitä.
Me ei ole muutettu ennen lapsiakaan, eikä muuteta nytkään. Meillä on yksi auto, toista ei tarvita.
Tokihan tämä nyt sun mielestä kuulostaa ihan kauhealta, mutta sithän kuulostaa.
Lomalla teidän piti vahtia lapsia (tai sitten jätitte ne 1 ja 4 vuotiaat yksin hotellille päiviksi). Eihän tuo ole ollenkaan sama kuin lapseton loma, jos ne lapset oli kuitenkin mukana! Eli kyllä, kauhealta kuulostaa mutta eihän se ole edes pointti vaan se on, että ei teilläkään elämä ollut muuttumaton. Tuskin lapsettomina teillä oli kaksi pientä taaperoa mukana matkoilla - ts elämänne muuttui lasten tekemisen myötä. Se oli keskustelun pointti, ei se, mikä on kellekin kauheaa.
😅 Joo, aika tampio saa olla, jos ei huomaa että kahden ihmisen perheestä tulee ensin kolme ja sitten nelihenkinen. Elämäämme lapset eivät muuttaneet, se on se pointti. Säkin kuvasit ettet olisi noita asioita voinut tehdä, muutoinhan sä olisit sanonut, että muutos oli se, että meitä oli kaksi.
MITEN VOIT VÄITTÄÄ ETTEI ELÄMÄNNE MUUTU, KUN LAPSETTOMAN LOMAN SIJAAN TEILLÄ ON LAPSELLINEN LOMA?!?!?! Miten päin vittua sinä ymmärrät "elämän muuttumisen" jos edes kaksi lasta ei muuta yhtään mitään?!?!
Voi Jeesuksen perse teitä aivot vauvan mukana synnyttäneitä. Ei teitä kestä, toivottavasti teiltä vaikka häviää yksi lapsi
mereen kun eihän sen menettäminenkään muuta mitään jos sen lisääminen perheeseen ei myöskään muuta mitään. Ihan sama onko lapsia nolla vai kolme, onko ne olemassa vai kuolleita.
Siten, että teemme täsmälleen samat asiat kuin ennen lapsiakin. Sun kannattaisi ehkä hieman miettiä mistä tuo aggressiivisuus kumpuaa ja muuttaa elämäsi sellaiseksi ettei sun tarvitsisi kokea tuollaista tuskaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuka ihme tuollaista väittää?
Tilanne on aivan päinvastoin. En tunne yhtään lapsiperhettä joka ei nauraisi ihan avoimesti sille mitä oikeasti pitivät itsekin "elämänä" ennen lasten hankkimista.
Ei ihmekään että lapsiperheiden yhteydet entisiin lapsettomiin pareihin jotenkin vain hiipuvat hiljalleen pois. Näillä on kerta kerralta vähemmän keskusteltavaa aina vain lapsellisemmilta kuulostavien dinky-parien kanssa.
Jätit nyt viestissäsi kertomatta mitä se teidän ELÄMÄ pitää sisällään meille vain "elämää" eläville?
Onko tämä joku samanlainen myytti kuin "vanhemmuuden mukanaan tuoma viisaus" jota yksikään ihminen ei tähän päivään mennessä ole osannut minulle selittää sitä pyytäessäni?
Se on jännä kun koiran hankintaa kehotetaan joka suunnasta harkitsemaan tarkkaan ja selitetään kuinka sitovaa se on. Kuitenkaan kukaan ei selitä nuorelle parille lapsen hankinnasta vastaavaa vaikka lapsi sitoo paljon enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Sulla nyt outo ajatusmaailma on. Eli elämä ennen lapsia on feikkiä, mutta yhtäkkiä elämä alkaakin kun pukkaa lapsen maailmaan. Siis lapsettomat pyörii tässä maailmassa elävinä zombeina? Hui kauheeta kun mietin sun lapsiparkoja, älyllisesti vajavainen äiti...
Minä en tunne yhtään ihmistä joka olisi oikeasti aikuistunut ennen lasten hankkimista ja kaikkea sen mukanaan tuomaa väistämätöntä vastuuta.
Joo, moni varmasti kaipaa jopa kiihkeästi niitä vastuista vapaita sinkku- ja dinky-aikoja mutta hymähtää silti itsekin sille mitä kuvitteli vielä pentuna "elämäksi"
Se alkoi oikeasti vasta lasten myötä.
Eli mä olen "oikeasta" elämästä mitään tietämätön pentu, kun en koskaan tehnyt lapsia?
N53
Tässä ketjussa huomaa hyvin, että miten eri tavoin nähdään elämä käsitteenä. Ihmiset, jotka näkevät elämän kokonaisuutena ja jatkavat elämäänsä lasten kanssa, kokevat ettei se elämä muutu. Ne, jotka näkevät sen yksittäisinä tiettynä aikoina tapahtuvina asioina (tai siten, että et ole enää yksin), kokevat kaiken muuttuvan.
Ehkä oikeaa vastausta ei ole ja siksi ymmärrän molemmat ajatukset.
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä kun koiran hankintaa kehotetaan joka suunnasta harkitsemaan tarkkaan ja selitetään kuinka sitovaa se on. Kuitenkaan kukaan ei selitä nuorelle parille lapsen hankinnasta vastaavaa vaikka lapsi sitoo paljon enemmän.
Kyllä koira sitoo paljon enemmän kuin lapsi. Koiraa et saa mukaasi joka paikkaan, lapsen kyllä.
Alue: Aihe vapaa
Niinkuin sanoin niin onnistuisihan se, jos laiminlöisi lapsen hyvinvoinnin ja priorisoisi omat tekemiset, viis siitä miten se vaikuttaisi lapsen koulunkäyntiin tai kaverisuhteisiin, tai ylipäätään lapsen hyvinvointiin kun vanhempi jättäisi sen ihan yksin 90% ajasta. En vaan näe tuota kovin positiivisena tapana säilyttää elämä muuttumattomana, enkä ymmärrä miksi kukaan tekisi lasta jos ei halua elämässään mitään muuttaa. Kyllä sen lapsen eteen pitää olla valmis uhraamaan jotain, ja koska en esim itse ole, en lapsia tee.
En ymmärrä miksi kukaan yrittäisi minua, jonka elämään ei selvästi lapsia mahdu, vakuuttaa kuinka niitä voisi silti tehdä. Tai ketään, joka sanoo ettei halua elämäänsä muuttaa. En itse ikimaailmassa esim suosittelisi koiran ottamista jollekin joka ei ole valmis lenkittämään sellaista kolmesti päivässä! Mutta niin vain lapsia pitäisi tehdä sellaisen joka selkeästi ei niitä ehtisi hoitaa kunnolla... En ymmärrä, vihaatteko oikeasti lapsia näin paljon?
Ps. Hyvin harvoin olen "valmis" töistä tai harrastuksista ennen iltakasia, ehkä kerran viikossa. Laittaisinko sen lapsen pakastimeen niinä muina päivinä?
Ps2. "ei se kestä kuin reilu kymmenen vuotta" - mikä ihmeen argumentti tämä on? Että "elämä ei muutu (eikun muuttuu 10-15 vuodeksi mutta sitä ei tässä niinku lasketa)"? Ja väitätkö tosissaan että edes 10 vuoden ikäisen lapsen voi jättää selviytymään kaikki aamut ja illat yksin?? Olisinko jättänyt sen esim reissuni aikana yksin kotiin selviytymään!
Phuuuh, jotenkin tuntuu että lapselliset eivät yhtään osaa asettua sen lapsen asemaan että miltä heistä tuntuisi olla ihan oman onnensa nojassa...